Sunnuntai 27.5.2012

Tyttöjen kotibileistä täysi kaaos

Luotu: 
11.9.2009 08:57

Nuorten kotibileet karkaavat yhä useammin käsistä.

Turun nuorisoasiainkeskuksen nuoriso-ohjaaja Sami Renberg sanoo Turun Sanomien haastattelussa, että yksikin ajattelematon tekstiviesti tai nettiin laitettu kommentti saattaa levittää bileistä sanaa niin, että oven takana kolkutteleekin kutsuttujen lisäksi kymmeniä kutsumattomia vieraita.

Jos heitä ei päästä sisälle, voivat seuraukset olla kurjia. Jos päästää, ne voivat vielä kurjempia.

Renberg kertoo lehdelle esimerkin täysin poskelleen menneistä kotibileistä.

- Pienelle tyttöporukalle tarkoitetuista kotibileistä tuli kaaos, kun yksi tytöistä sai luvan kutsua niihin poikaystävänsä. Tämä erehtyi sitten laittamaan netin irc-galleriaan kuvatekstin, jossa mainitsi bileistä.

Illan mittaan paikalle tuli kutsumattomia vieraita, jotka päätettiin päästää sisälle, koska heillä oli viinaakin.

- Mutta kun vieraita tuli vain lisää ja lisää laittoivat nuoret ulko-oven lukkoon. Se ei kuitenkaan pidätellyt ulkona olijoita, vaan he murtautuivat sisään terassin kautta. Meno riehaantui ja kun paikkoja alkoi mennä rikki tyttö soitti nuoriso-ohjaajalle, joka kutsui paikalle poliisin.

Paikalle saapuneet poliisit laskivat, että talossa ja sen pihalla oli kaikkiaan noin 150 nuorta.

- Heistä kaksi vietiin tajuttomina sairaalaan, ja toinen heistä sai pysyviä näkövaurioita. Se, mitä he olivat juoneet ja kenen pullosta, ei selvinnyt.

 

Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

uskomaan että katastrofi tapahtuu todella helposti, ja käyttäytymään kotibileissä(kin) edes jollain lailla siivosti.
Helppona lääkkeenä tähän on järjestää kotibileet siten, että ainakin toinen vanhemmista on paikalla.

pZ

<p>"I don't know driving in another way which isn't risky. Each one has to improve himself. Each driver has its limit. My limit is a little bit further than others."
-Senna</p>

<p>Aletaan ajamaan F1 kisat virittämättömillä golfautoilla. No risk. No profit.</p>

pZ

<p>"On vain hyväksyttävä se, että kaikkeen ei ole yksioikoisia vastauksia, turvautumatta siitä huolimatta helppoihin "kani hatusta" vastauksiin."</p>

Öööh

Sattuihan näitä jo edellisellä vuosikymmenellä.Poliisin saapuessa paikalle omakotitalon toisesta kerroksesta lensi mm televisio.Toisissa bileissä vanhemmat oli etelässä ja kuokkavierailta vältyttiin mutta perheen tyttö oli vingutti perheen muovirahaa urakalla(20 000 mummoa).

mami

Kätevät, ja varakkaat, norjalaiset vanhemmat tilaavat viikonlopuksi Securitaksen vartijat kotiovelle herrasväen mökkeillessä. Siinä on sitten nappikuulokkeinen herra vieraslistan kanssa ovella vartomassa teinivieraita. Ei pääse kutsumattomia vieraita tupaa sotkemaan.

Tuleehan tämä palvelumalli myös Suomeen - olisi tarvetta 10 vuoden päästä?!

Vieras

Olemme käyttäneet tuota vieraslistamallia. Emme kuitenkaan ole tilanneet ovelle kaupallista palveluntarjoajaa, vaan tuttavapiiristä pari isoa nuorta miestä.

Ensimmäisellä kerralla käytiin melkoinen taistelu ko. järjestelystä. Sen jälkeen sen tarpeellisuus on ymmärretty.

semi

Norjassa kuin ehkä toisin Suomessa ainakin omakotialueilla naapurit ovat paljon tekemisissä toistensa kanssa. On tavallista antaa naapurille täysi valtuutus puuttua tilanteeseen tarpeen vaatiessa. Usein se tarkoittaa useampaa naapuria joten aikuisia löytyy riittävästi huolehtimaan asiasta.

Vieras

Näin voisi sanoa silloin kun vanhemmat eivät osaa kasvattaa lastaan ymmärtämään tekojensa seurauksia. Onhan normaalille tervejärkiselle ihmiselle selvää, että kotibileisiin valmistauduttaessa nämä vieras- ja turvallisuusasiat käydään yhdessä läpi ja niistä sovitaan. Mikäli näin ei toimita, niin lukuisat esimerkit vuosienkin takaa kertovat kuinka käy kun teinien järki katoaa samaan tahtiin kuin viina virtaa.

Onneksi meikäläinen on säästynyt omien lasten järjestämiltä hävityksiltä.