Viikonloppu oli poikkeuksellisen synkkä kotimaassa. Onnettomuuksissa ja väkivaltarikoksissa kuoli yhteensä kymmenen ihmistä. Lisäksi vedestä löytyi kaksi vainajaa, joiden epäillään hukkuneen jo aiemmin.
Poliisi etsii myös Lieksassa kalastajaa, jonka pelätään hukkuneen. Maanteillä kuoli viikonloppuna viisi ihmistä. Pahin kuolonkolari sattui sunnuntaina aamuyöllä Porissa, jossa menehtyi kolme nuorta miestä auton suistuttua tieltä ja törmättyä puuhun. Auto syttyi törmäyksessä tuleen.
Turmassa kuolivat 15-, 17- ja 20-vuotiaat miehet. Poliisi epäilee onnettomuudessa vakavasti loukkaantuneen 17-vuotiaan miehen ajaneen autoa humalassa. Hän puhalsi tapahtumapaikalla 1,3 promillen lukeman.
Lauantaina parikymppinen mies kuoli Laitilassa auton ulosajossa ja keski-ikäinen motoristimies Jämsässä törmättyään henkilöautoon.
Kolme surmattiin ampumalla
Mikkelin Parkkilassa iäkäs mies ampui vaimonsa ja sen jälkeen itsensä lauantai-iltana. Surmatyöt tehtiin pariskunnan kotona. Poliisin mukaan 70-vuotias mies ampui itsensä ja 64-vuotiaan vaimonsa omatekoisella luvattomalla aseella.
Mies oli soittanut tyttärelleen ja kertonut ampuneensa äidin, jolloin tytär ilmoitti asiasta hätäkeskukseen. Poliisi tutkii teon motiivia.
Rovaniemen Ylinammassa noin 40-vuotias mies ammuttiin lauantaina. Poliisi otti myöhemmin iltapäivällä kiinni 27-vuotiaan miehen, jota epäillään henkirikoksesta.
Iisalmessa rivitaloyksiön palossa kuoli sunnuntaina mies, jonka epäillään olevan asunnon haltija, 60-vuotias mies. Palon syttymissyy on epäselvä.
Myös vesillä viikonloppu oli ankea. Uimaan mennyt iäkäs mies hukkui Kangasalla Pirkanmaalla sunnuntaina. Lieksassa Pohjois-Karjalassa puolestaan etsittiin lauantaina kadonnutta kalastajaa, jonka pelätään hukkuneen.
Keski-ikäinen mies oli ollut kokemassa verkkoja kanootilla myöhään lauantai-iltana, kun hän joutui veden varaan. Mukana ollut toinen mies pelastautui rantaan.
Vuonna 1949 syntynyt mies löydettiin hukkuneena Juuassa Pohjois-Karjalassa lauantaina. Mies oli mennyt kalastamaan torstaina eikä ollut palannut takaisin.
Lahdesta Likolammesta löytyi sunnuntaina miehen ruumis, jonka pelastuslaitos arvioi olleen vedessä pitkään. Poliisi selvittää miehen henkilöllisyyttä.
Helsingissä painehoidossa ollut kokenut sukeltaja sai myös surmansa. Mies sai eilen sukeltajantaudin oireita Kouvolassa.

Kommentit
Tätä se lama teettää
On liikaa aikaa tehdä jotain muuta.
Näin täällä
Näin täällä hyvinvointivaltiossa.