
- Minulle on vanhukset soittaneet, että tämä on natsismia, että vanhukset halutaan tappaa, Hänninen kertoo Uudelle Suomelle.
Hänninen sanoo ymmärtävänsä, että pillerikommentilla on haluttu herättää keskustelua. Radikaalilla heitolla on kuitenkin vaarallinen kääntöpuolensa.
Nyt Hännisen mukaan ajatellaan, että vanhuus on ongelma. Oikeasti nuorilla ja lapsillakin on ongelmia, joten jos kuolinpilleri hyväksyttäisiin, pitäisi se hänen mukaan hyväksyä muidenkin kuin vanhusten käyttöön.
- Ei tällaista kuolinpilleriä ole olemassakaan. Se on silkkaa fantasiaa. Ajatellaan, että elämässä ongelmat voisi jättää ulkopuolelle pillerin avulla, Hänninen kritisoi.
Hänninen uskoo kuolinpilleriä sympatiseeraavien puheiden perustuvan kuolemanpelkoon. Häntä harmittaa, että hyvästä keskustelunaiheesta puhe ajautuu helposti väärille sivu-urille.
Hänninen muistuttaa, että Suomessa on kuolevia potilaita, jotka makaavat hoitopaikoissaan märissä vaipoissa.
- Eiköhän meidän moraalinen oikeus olisi tehdä asialle jotain.

| 03:16 | Niinistö esittäytyy presidenttikollegoilleen — MTV3.fi |
| 01:33 | Euroministerit antavat Kreikalle ehtoja — YLE Uutiset |
| 01:16 | Tukipaketista ei sopua - Kreikalle lyötiin kolme ehtoa Brysselissä — MTV3 Talous |
| 00:41 | Kodak lopettaa kameroiden valmistuksen — YLE Uutiset |
| 00:18 | Länsi-Savo: Kiireettömät "hätäpuhelut" soitetaan pian numeroon 0295 000 — MTV3.fi |
| 00:11 | Euroopan presidenttejä voi bongata tänään Helsingissä — YLE Uutiset |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Halosen kannattaja
On syytä muistaa, että Utrio kannatti Halosta presidentinvaaleissa...
kyllä kiitos
Minä olen 33v ja voisin huolia tuollaisen pillerin. Miksei niitä jaeta samantien kaikille halukkaille?
Kuolinpillerit
En nyt ymmärrä, miksi tästä on suututtu. Tämähän on vapaaehtoista eikä tätä kenellekään kukaan muu tyrkytä. Tietysti nykyikainen lääketiede on tuonut tietyt vanhukset ongelmaksi. Hengissä pidetään väkisin sellaisi, joilla ei ole mitään muuta kuuin kärsimystä edessä. Itse täytän maaliskuussa 70 ja haluan ilman muuta tämän mahdollisuuden. En kylläkään kotiin, vaan niin, että jos saan sen vakavan harkinnan jälken.
Vanhukset
tietävät ja muistavat vielä, mitä natsismi on. Nykynuoriso ei sitä tiedä,koska heillä on vain median välittämiä ja aina sävyttyneitä tietoja,ei kantapään kautta koettuna mitään. Koulun välittämä tieto on yhtä ristiriitaista ja poliittisesti sävyttynyttä kuin Suomen sotahistoria.
Lamat ja ns.kovat arvot synnyttävät aina uudestaan hieman sisällöltään muuttunutta natsismia. Valitettavasti sitä on ihan selvästi näkyvillä myös Suomessa ja kuolemanpilleri on osa yhtä ja samaa ilmiötä.
Itse pidän kuitenkin hälyttävimpänä sitä, että meillä on nyt hallitsevassa asemassa kaikilla yhteiskunnan sektoreilla ikäluokkaa,joka on lähtöisin suurista uskonnollisista perheistä, joiden perustaan on kuulunut vaitiolo ja puhumattomuus. Siinä ilmapiirissä on natsismilla hyvät kasvueväät.
Suurista uskonnollisista perheistä
Et taida olla oikein perillä nyky-yhteiskunnan rakenteista ja hallitsevassa asemassa olevien maailmankatsomksesta? Suurin osa ei ole oikeasti suurista perheistä, ja suurin osa on ateisteja tai, enemmän tai vähemmän vapaa-ajattelijoita.
Ei voi muuta kuin suu
Ei voi muuta kuin suu pyöreänä katsella. Jos tässä uutisessa on yhtään perää, niin Hänninen voisi miettiä virkansa vaihtoa. Verrattuna Audi-kohuun tämä on aivan eri tasolla. hyi mikä kansa tämä suomi on. Hännisellekin vois antaa vähän 'tasa-arvoa'...
Terhokodille
"Hänninen muistuttaa, että Suomessa on kuolevia potilaita, jotka makaavat hoitopaikoissaan märissä vaipoissa.
- Eiköhän meidän moraalinen oikeus olisi tehdä asialle jotain."
Yleensä puhutaan moraalisesta velvollisuudesta, mutta ehkä siellä Terhokodissa voisi aloittaa vaikka vaihtamalla ne märät vaipat kuiviin riittävän usein.
Hyvä idea
Ottaisin kyllä itsekin jos minusta tulisi alleen paskova "kasvi". Eutanasia pitää sallia. Se sopisi hyvin markkintalouteen.
Kasvi ja pillerinotto
Arvoisa Sokrates - kuinka otat pillerin tilanteessa jossa olet "allesi paskova kasvi" - lainatakseni sanojasi??
Idealla puolensa
Jos olisit alleen paskova "kasvi",se ei välttämättä johtuisi aivotoimintojesi, vaan hoitajien ja varojen puutteesta. He eivät ehdi tuomaan sinulle alusastiaa eikä vaippojakaan ole kuin markkinatalouden sallima määrä.
Ei vaikuta uskottavalta kommentilta
Sinähän olet ollut kommenttiesi perusteella arvioiden jo pitkään "kasvi". Housujesi sisältöä emme onneksemme ole joutuneet näkemään kommenttiesi tavoin, joten ehkä sulkijalihaksesi toimii vielä?
Pelko ja pelko
"Hänninen uskoo kuolinpilleriä sympatiseeraavien puheiden perustuvan kuolemanpelkoon."
Eiköhän se ole juurikin toisinpäin, että ne jotka pelkäävät kuolemaa, kituuttavat mielummin syöpäosastolla. Minulle kelpaa kyllä ajan koittaessa nopea lähtö, joko pillerillä tai katolta.
Kuolemanpillerit kauppoihin
Kaikin mokomin vaikka millaiset itsemurhapillerit lähikaupan karkkihyllyyn. Siitä ei kuitenkaan ollut alkuperäisessä ehdotuksessa kyse. Alkuperäinen ehdotus oli, että yhteiskunta "tarjoaisi" tietylle ihmisryhmälle mahdollisuutta kuolla pois kustannuksia aiheuttamasta.
Onkohan vanhusten syytä alkaa pelätä henkensä edestä? Entäpä lapset, sairaat jne.
ei natsisimia
Ehdotus on hyvä keskustelunavaus. Moni elämmän kyllästynyt sairas vanhus haluaisi ikuiseen lepoon pois keinotekoisesta alämän jatkamisesta, mutta terveysfasistit sanotvat Ei. Taustalla on holhousmentaliteetti sekä näiden faisistien henkilökohtiaset pyyteet eli pelätään oman työpaikan puolesta,e ttei saisikaan olla vakituisessa työssä, Siksi hurskastellaan ja hymistellään, mutta tervejärkisen vanhuksen omalle harkinnalle ei anneta arvoa.
Monet ihmiset katsovat koko
Monet ihmiset katsovat koko pilleri-asiaa hyvin yksisilmäisesti. Jotkut kuvittelevat, että niillä on tarkoitus tappaa kaikki (terveetkin) eläkkeellä olevat.
Jäämme odottelemaan
Mielenkiinnolla odottelemme, kun Kaari Utriolle vuodet karttuvat. Toimittajat voivat kirjoittaa kahden tyyliset jutut valmiiksi 1) Ei uskalla 2) Nyt se otti
Vasemmistolaista uhkailua?
Onkohan tarkoituksena viedä varakkailtakin vanhuksilta omaisuus ja takavarikoida iso eläke ja pistää heidät "kunnalliskotiin" pissavaipoissa makaamaan? Olen ollut huomaavinani, että ainakin Helsingistä löytyy laadukkaita vanhhusten "loppusijoituspaikkojakin", kunhan kapitaalia löytyy.
Mistä noita halosia, utrioita ja taipaleita tulee?
Parempi kuin itsensä tappaminen olisi itsensä kouluttaminen
Kestämään!
Verisuonet auki (ehdotan: verovapaalla) katkerojuomalla ja
Nivelet pysyvät kunnossa (verovapaalla) kuntopyörällä.
Syödäkin voi kaikkea mikä maistuu, mutta vain sen verran, että nälkä lähtee.
Herneet takaisin pakkaseen
Hirveär kierrokset taas otettu turhasta. Jos joku todella katsoo parhaaksi kitua yksin täysin tiedottomassa tilassa on tietenkin oma asiansa.
Itse haluaisin ko. pillerin ja lupauksen siitä että joku sen minulle syöttää, jos en itse pysty.
Vaihtoehtona on mikäli ei hassusti käy (kertaheitolla tila huonone), päätän päiväni ennen tuota laitosvaihetta ja katson epäinhimilliseksi sen jos joku pakottaa kitumaan.
- Enkä pidä tätä itsekkäänä, kyllä sallin ja olisin sallinut läheisilleni tämän.
Tämä on vain tylsää siinä mielessä, että tuo päivä tulee nyt hitusen aikaisemmin (kun siihen itse varmasti pystyn).
Mutta pieni hinta verrattuna siihen että heräilee pariksi tunniksi kipuihin valkoisessa huoneessa, kuuntelemaan tuntemattomien ihmisten mongerrusta ja valitusta, muistamatta missä on, miksi on ja kuka on.
Paha uni, herättäminen kielletty.
Missä nykyajan taito
Sanakielestä puheen ollen natsismi on aate, joka oikeastaan jo historiaan on jäänyt. Nykyinen uus-natsismi aate ei kylläkään liity mitenkään aiheeseen kuolin pillerit. Puhuisivatpa ihmiset oikeilla sanoilla. Tähänkin olisi loistavampaa käyttää sanontaa "väärin minusta". taidolla lausuttu tai kirjoitettu ei johda harhaan.
Suosittua
Vetää vertailu kaikkeen mikä liittyy natsismiin ja Hitleriin vaikka eivät liittyisi niihin millään tavalla, mutta otsikoissa niillä saadaan kiihkeyttä lukijoihin ja mielipide kirjoiteljoihin.
Pillerit ovat nyt natsismia kuten Bush ja Putin molemmat Hitlereitä, mutta mitenköhän reagoitaisiin jos vertaisi Obamaa Idi Aminiin. Suosittuja vertailuja mutta idea köyhiä jotka kertovat enemmän argumenttien loppumisesta kuin asiasta.
Keskustelu
pilleristä meni jo. Tässä olisi syytä puhua, onko se keskustelu paljastanut "natsismia", niin kuin Hänniselle on hälytetty.
Mitä pelkoihin tulee, niin aloin epäillä tuota Hännisenkin näkökulmaa, koska mielestäni ei ole kyse kuolemanpelosta, jos haluaa pillerin, vaan nimenomaan pelosta elää koko elämä.
Elämän pelko aiheuttaa pakoreaktion hetkellä jolloin vaikeudet alkavat. Kuka kummassa johtaa ihmisiä siinä mielessä harhaan, että elämään ei kuuluisi kaikki kamppailut, ja ilman mömmöjä myös se viimeinen kuolinkamppailu?
Natsit nähtiin yhteen aikaan myös vastuutaan pakenevina luusereina ja pelkureina, joiden raukkamaisuus ilmeni toisten rääkkäämisenä.
Odotan kuolemanpillereiden saatavuutta
Suunnitellut myös varavaihtoehtona, että onko säästettävä matkarahat Sveitsiin tai Belgiaan, että täältä pääsee pois haluamallaan tavalla?
Vallitseva tekopyhä kristillisyys ei tietenkään Suomessa salli moista valinnanvapautta, ja lääkärit vetäytyvät valansa taakse, kun nykylainsäädännön mukaan syyte kuolematuottamuksesta napsahtaa helposti.
Nykyiset lait aikaansaavat sen, että vailla vaihtoehtoja useilla kuolema tulee kitumalla kituen ja kärsimällä kärsien.
Uutisesta suuttuneet vanhukset eivät mitään kuolemanpillereitä tarvitse.
He kykenevät ja jaksavat vielä suuttuakin.
Mistä hoitajapula juontaa
90luvun laman jälkeen on osaamattomat työministerit syytäneet rahaa humpuukkiyhdistyksiin, kuten työuupumuksesta kuntoutus, työttömien yhdistys jne. Siis mieluummin jäsenkortti kavereilla yhdistykseen susojatyöpaikka, kuin vaikkapa hoitotyöhön. Ellei näitä vinoutumia aleta purkaa, niin hyvin vähän jää Suomeen veronmaksajia humpuukkitöllistämistä maksamaan. Järkyttävintä on tämä vanhusten kohtelu. Varmaan jo vuosikymmeniä on tiedetty hoitajapulasta, mutta hoitajia ei ole saatu lisää ja "palveluna" tarjotaan nyt sitten itsemurhapilleriä ? ! ! Feministit kuten Kaari Utrio ovat todella julmia.
Herra Hänninen tuntee harvinaisen tietämättömiä "vanhuksia"
Hännisen mukaan: "Minulle on vanhukset soittaneet, että tämä on natsismia, että vanhukset halutaan tappaa".
Kansallissosialistithan eivät missään tapauksessa halunneet tappaa iäkkäitä yhteiskunnan jäseniä, vaan päinvastoin heidän valtakaudellaan Saksassa jatkettiin vanhaa tapaa palkita ansioituneita ja kokeneita kansalaisia eri tavoin.
Lisäksi kansallissosialistien aikana alettiin kunnioittaa perheen perustamista ja lasten kasvattamista myöntämällä naisille lapsiluvun mukaan kunniamerkkinä Äidin ristiä siihen liittyvine etuuksineen ja palkitsemalla myös valtion palveluksessa olevat isät rahallisesti.
Jos halutaan etsiä vanha vertauskuva iäkkäiden ihmisten surmaamisesta, joka pitää myös paikkansa, voitaisiin puhua kreikkalaisesesta tavasta. Jokainenhan muistaa kouluhistoriasta, kuinka Sokrates tuomittiin tyhjentämään myrkkymalja noin 70-vuotiaana.
Natsit eliminoivat geneettisesti
heidän pimahtaneeseen "arjalaisuuteensa" (pieni alkukirjain) sopimattomia ryhminä (genosiidi). Sota-aika tuotti myös eri oikeuksia mestauksissa. Nürenbergin oikeudenkäynnin periaatteita olisi hyvä katsoa, vaikka se voittajien oikeutta olikin.
Eikö Sokratesin tuomion peruste ollut muu kuin miehen ikä? Hän kai sanoi ikäviä totuuksia maan "demokratiasta." Se sopisi meilläkin Utrion ideoinnin jatkoksi: pilleri kaikilla Sokrateksille myös!
Suomen SDP:n saksalainen sisarpuolue ei tappanut iäkkäitä
Korkea ikä ei ole tietääkseni ollut missään vaiheessa peruste ihmisen lopettamiselle Saksassa sen kummemmin sikäläisen SDP:n ollessa vallassa kuin muulloinkaan.
Mitä tulee Sokratekseen, hän oli tuomion saadessaan varsin iäkäs ja häntä syytettiin nuorison turmelemisesta. Eihän vasemmistolainen seksikirjailija Utriokaan vaatinut kaikkien iäkkäiden ihmisten tappamista, vaan pelkästään haitalliseksi tai tarpeettomaksi itsensä kokevien kannustamista siihen yksinkertaisen menetelmän tarjoamisella.
Iän tuoma työkyvyttämyys,
eli "hyödyttömyys" oli kriteeri, joka lähetti vankeja työleireiltä keskitys- tai eliminointileireille. Eli prosessi arvioi vangit ylimalkaisesti juuri iän ja kunnon mukaan aivan alkuun.
Jutta toivoi unelmahöttöä
Jutta toivoi unelmahöttöä SDP:n uudeksi nousuvoimaksi. Nyt sitä tuli oikein roppakaupalla. Odotellaan vielä arvopresidenttimme kannanottoa hovikirjailijansa aatoksista.
Kysymyksiä vailla vastauksia ?
Ensin oli tämä audimies, joka meni naistenlehden virittämään ansaan kielikuvineen - ko. herrallahan ei kai ollut mitään omaa tarvetta saada ääntään kuuluviin ...
Feministit pillastuivat ja muutama audinainen vannoi ostoboikottia. Koko naissukupuoli tuli kuulemma halveksituksi?
Nyt eräs feministi sitten latelee (sukupuoleenko katsomatta?) aikaisemmin lähinnä natsien rotuhugieniaoppiin kuuluneita "ideoita", joissa ilmien eteen paljastuu sumeilematon ihmisviha, jolle Suomessa vetää vertoja vain surulliset Jokelan ja Kauhajoen tapaukset - nyt sumeilematon ihmisviha ja elämän kunnioituksen täydellinen halveksunta kohdistuu vanhuksiin.
Mitä sanovat feministisisaret (ja vihreät veljet)?
Kuulenko kirjailijan ostoboikottia?
Haistanko kirjarovioiden hajun?
Onko tämä hallituksen tilaama mielipide, jotta nykytila saa jatkua?
Kuuluuko tapettavien liställe myös maahanmuuttajien vanhukset ?
Aikooko poliisi puuttua tähän ihmisvihaa levittäävään kirjailijan tekemisiin?
Ovatkohan feministit vieläkään huomanneet, että suurin osa pillerinottajista olisi itse asiassa naisia - kirjailijahan itse asiassa sanoo "vanhoja naisia on liikaa yhteiskunnan elätteinä" - vai joudunko minä vastuuseen tuosta johtopäätöksestä - olenhan mies? Halosen Suomessa tuo ei olisi lainkaan mahdotonta.
Utrio nauttii vanhusten tuskasta
Narsisti-Utrio varmaan nauttii siitä tuskasta jonka vanhukset kokevat tästä kohusta. Hitto että ihmisillä ei enää ole miessäkin kuin toisten kiusaaminen.
On aina yhtä virkistävää
tutustua näihin empaattisiin naisnäkökulmiin.
Kyllä selväjärkinen ihminen saa itseltään hengen pois jos todella tahtoo. Muiden on vähän vaikea mennä asiasta päättämään.
Pitäisikö tehdä jotain ?
Tätä sopii kysyä näiltä "työvoimasta" huolta kantavilta ja "maahanmuutosta vastaavilta" kukkahattu-experteiltä. Samalla voisi kysellä siitä moraalisesta oikeudesta heiltä, jotka ovat keskittyneet lähinnä sananvapauden alasajoon ja Halla-ahon ajojahtiin. Heidän "moniosaajat" tuntuvat olevan paljon tärkeämpiä, kuin joku suomalainen vanhus. Anteeksi vaan, mutta häpeän heidän puolestaan, vaikka itselläni ei ole ko. asian kanssa mitään tekemistä, paitsi suomalaisuuteni. Tosin, hyvän fysiikan ja koulutuksen omaavana(opistotason koulutus), yritin lähihoitajakoulutukseen ko. ihmisten auttamiseksi, mutta se tyssäsi vuonna -91 syyllistymiseeni pahoinpitelyyn. Ts. Estin ryöstöä yrittänyttä mamua toimessaan, lyömällä hänet lukua ottamaan.Sen jälkeen en ole töitä enää saanut, vaikka olen todistettavasti niitä hakenut sekä itse että työvoimatstosta. Tähän, "työttömyysputkeen" olen joutunut kuulemma siksi, että olen "ylikoulutettu" ja osaan neljää eri kieltä. Tosiasiassa syy löytyy jostain ihan muualta!? En vain ymmärrä, mistä! Ehkä syy lienee han-suomalaisuudessani, josta olen syystäkin ylpeä??!!
Kannattaa vaihtaa maisemia
komentti : Pitäisikö tehdä jotain
Vastaisin, että muuta maasta. On täysin ala-arvoista kyykyttää suomalaisia työttömyys kortistossa, vaikka tuskaisesti tarvitsismme hoitoalan henkilöitä. Itse asun suuren osan vuodesta ulkomailla ja enpä ole muuttoa todellakaan katunut. Terve yheiskunta, halvat hyvät palvelut, siistiä, hymyilevät naapurit jne.
Suomen yhteiskuntarakenne on byrokraattinen, vinoutunut, enmmän virkamiehiä kuin entisessä Neukkulassa ja säätelyä, mutta ei hoitohenkilákuntaa. Ennenkuin homma kaatuu aikaa kuluu ja katsoppa miten hitaasti entiset sosialistimaat toipuvat kyykytyksestä
Poliitikoille pilleri
Tulee kalliiksi pitää poliitikoita. Rahastahan tässä on kysymys.
Kansallissosialismi puolusti hyvinvointia
Demarin on kuin omena, mutta kun sen halkaisee, niin siellä on sisällä Jutta Urpilainen verkkosukissa ja kaikki on pilalla. Tyhjänpäiväistä hymyillä vain, kun kansa kärsii.
Riutuneet suomalaiset ovat demareiden syytä. Kansa on unohdettu. Roskataide ja irvistely on demaria. Sairaat kirjat. Demarit imevät Suomen kansan verta ja haluavat jättää meidät yksin. Miksi lihotamme demareita ja kansa maksaa!
YLE:ssä irvistellään, mutta aina jätetään näyttämättä mitalin toinen puoli. Vanhuksia pitää kunnioittaa. Demarit hävetkää.
hupsis!
Natsismi, kommunismi...eipä totalisaatioilla juurikaan ole eroa inhimilliseltä kannalta...
Eikös ehdotuksen tekijän puoliso olekin entinen stallari?
Killeripilleri kaikille eläkeläisille?
Eläkeiän nosto ja killeripilleri sopii hyvin nykyiseen suomalaiseen yhteiskuntaan ja ilmapiiriin. Eiköhän se olisi parasta, että itsemurhapilleri tulisi pakolliseksi kaikille, jotka pääsee 63-vuotiaana eläkkeelle.
Utrio voisi olla hyvä esimerkki ja syödä pillerin jo nyt, sillä hänen aivotoiminnassa on havaittavissa selvää rapautumista.
Hiljainen tieto
Se tieto, mikä heillä on, on sisäistä tietoa ja arvaamattoman arvokasta. Nyt vartuneena ihmettelen, mistä saisin sen perinnereseptin huippumaukkaista "lihakipoista ja särkipannuista ", jotka olivat suussa sulavia. Niitä kun ei löydy mistään kirjoista. Jos olisin ollut korvat tarkkana, tietäisin. Vanhojen ihmisten mukana menee kalliimpienkin timattien arvoista tietoa hautaan, jos kukaan ei niistä kysele.
Leipomisessa pullan letittäminen on jäänyt lapsuudesta muistiin, jota kaikki ihmettelevät, että mistä h....ssä olet tuon oppinut. Mestarihampurilaiset paistettuna jauhelihalla ranskanleivän päälle sipulilla olisivat ykköstuote ketjuruoalle. Tämä vain ruoasta...
Sitten tulevat elämänohjeet, jotka ovat jo koetut ja toimivat, koska elän ja kiipeän vielä puuhun kuin orava kuitenkaan käpyjä syömättä...
Jokin sisäien tieto oli heidät opettanut selviämään kovista ajoista. Sisäinen tieto ei tule oppikirjoista, vaan kokemalla ja elämällä mahdollismman vanhaksi.
Olet Karelin aivan oikeilla jäljillä
Itse ikääntyessä ja vanhempien kuollessa huomaa, mitä kaikkea olisi pitänyt kuunnella tarkemmin ja painaa mieleen paremmin, kun asiat jo aikaisemmin kokeneet ja eri vaihtoehtoja kokeilleet kertoivat tietojaan elossa ollessaan.
Tässä samassa maailmassa jo eläneen ihmisen kuollessa tiedonsiirto häneltä muille katkeaa.
Kuoleman hetkellä sielumme irtoaa ruumiista
Ihmisillä ei ole oikeutta päättää kuolinpillereillä Raamatun Jumalan lahjoittamaa ainutkertaista elämää.
Toki on myös vaikeaa nähdä laupeutta siinä että kuoleman rajalla hoipertelevaa ihmisparkaa nykyään joskus pidetään letkuissa ja keinotekoisesti hengissä. Usein vain sentähden, että jotkut läheiset eivät kestä rakkaansa menetystä eli siirtymistä kuoleman jälkeen paratiisin iloon tai tuonelan vaivaan. Ja siksi valitsevat hänelle piinaavan lopun kolkkojen koneiden kärsimyksen ikeessä.
Tietääköhän muuten kuolinpilleriä haikaileva kirjailija Utrio,miltä ihmiselle tapahtuu kuoleman hetkellä?
Eilisessä Kuoleman hetki TV1-dokumentissa kerrottiin mm. Ed Sullivanista joka leikkaussalissa sai ruumiista irtaantumiskokemuksen.
Hän katseli katon rajasta kun leikkausryhmä työskenteli hänen savimajansa kimpussa. Sullivan pystyi jopa kertomaan, miten taitava japanilainen verisuonikirurgi liikutteli omituisesti käsivarsiaan.
Kuolema on erilainen uskontokunnista riippuen
Tästä pääsemme varsinaiseen " kuolemasuohon " , kun alamme ottaamaan mukaan eri uskontosuunnat. Se ihminen, joka ei tiennyt uskonnoista yhtään mitään kuoli juhlitusti, arvokkaasti vietynä omalle juhlalliselle kunnioitetulle hautapaikalle viettämään uutta elämäänsä saatujen lahjojen turvin. Oli perinnetieto. Juotiin ja juhlittiin. Se ihminen, joka tänään uskonnoi, muodostaa kuolemankäsityksesnä uskonkirjojen mukaisesti. Kukaan ei tiedä, mitä kuoleman jälkeen seuraa paitsi, kristityt, muslimimit, muhamettilaiset jne...uskokoon tai ei.
Jokin uskomustiede sanoo, että kuoleman jälkeen, kolmen päivän jälkeen, koko eletty elämä nähdään " puhtain silmin " nauhana ja siten koetaan synnintuskat, mutta kuitenkaan menemättä helvettiin. Sitten martyyrikuolemat joissakin uskonnoissa jne. Ukokoon tai ei. Biologisesti ajatellen kuolema jättää solut ja geenit mätänemään, mutta ei kuitenkaan katoamaan - siis ne eivät kuole, vaan jäävät elämään.
Suvun jatkajan solu / geenimuisti siirtyy seuraavalle sukupolvelle tietoineen ja taitoineen perustietona. Näin jokainen tieto ja taito on tärkeää seuraavalle sukupolvelle selviytymiskeinona.
On vai yksilön fyysinen kuolema, jonka geenit on jo siirretty tietoineen ja taitoineen jälkipolville.
Henkinen ja uskonoppien mukainen kuolema onkin sitten jo uskojen hautausmaa.
Hyvä keskustelunavaus Utriolta
Hassua tämä natsiksi nimittely, jos kyse on vapaaehtoisen armokuoleman tai itsemurhan sallimisesta. Tai niin, itsemurha ei sinällään ole nykyäänkään laitonta, sen toteuttaminen vaan ei ole vanhuksille sosiaalisesti hyväksyttyä ja avustaminen on laitonta. Harvempi halunnee yrittää salaa hirttäytyä letkuihinsa tai yllättäen hypätä parvekkeelta. Jos joku päättäisi päivänsä, ehkä haluaisi hyvästellä omaisensa rehellisesti eikä järjestää heille ikävää yllätystä.
Muinaisessa Roomassa oli joillakuilla tapana päättää päivänsä ollessaan vielä elämänsä kukoistuksen huipulla onnellisena. Miksi ihmisen täytyy näivettyä, sairastua, riutua ja kitua vuosikausia ennen kuin saa kuolla? Eläinoikeusaktivistit kammoksuisivat moista rääkkäystä ja eläimet suorastaan lailla velvoitetaan lopetettaviksi heti kun sairastuvat vakavammin, jotteivät yhtään kärsisi.
Kyllä...
...tämä viittaa enemmänkin Staliniin ja Maoon. Itävaltalaisella reservin korpraalilla oli varsin rajoittunut "pillerinjako-ohjelma", joka koski hyvin tarkkaan rajattua ryhmää. Stalin ja Mao sen sijaan "hyväksyivät" kaikki mahdolliset ja mitä enemmän, sitä parempi. Että eipäs laiteta ihan kaikkea natsien syyksi, osaa ne muutkin!
Utrio ja kuolinpillerit
Utriokin joutuu kohtaamaan oman kuolemansa. Millainen on hänen Jumalasuhteensa, siitä riippuu, kumpi Herra on hänet vastaanottamassa, pimeyden vai valkeuden.
Meille elämä on lahja, mutta aina on olllut niitä, joille se taitaa olla kirous. En tarkoita vaikeasti eläviä, vaan monia hyvin toimeentulevia ja terveitä ihmisiä. He eivät kestä elämän mukanaan tuomia vaikeita päiviä ja niihin liittyy myös vanheneminen kaikkine piirteineen.
Olen huomannut, että yleensä vaikeuksissakin elävällä on voimakas elämisen halu. Vain harva, etenkin, jos ei ole elävää uskoa, toivoo kuolemaa sen negatiivisessa mielessä.
Uskovalla on toivo ikuisesta elämästä, eikä hän halua sitä menettää ottamalla elämänsä omiin käsiinsä! Eikä hän halua, että joku ihminen ottaa hänen elämänsä ennen aikojaan.
Suomessa mennään sellaiseen jumalattomuuteen, että millään ei ole enää minkäänlaista moraalia. Siitä joudumme itse vastuuseen myös lastemme ja nuortemme puolesta. Hinta tulee olemaan liian kova. Sen joutuvat maksamaan myös "utriolaiset".
Utrio ei usko Jumalaan?
Mikäli oikein muistan, niin Utrio ei usko Jumalaan. Siinä mielessä Utriota ei tuonpuoleinen paljoa kiinnosta. Elämä on suoritus ja sitten voikin pistää plokun otsaan, kun alkaa olla muille rasitteeksi.
Priorisointi - Missä?
Mitä saa sadalla miljoonalla eurolla?
Ilmastonmuutoskuplan molokin kitaan sijoitettuna hyvän omantunnon...
TAI
Parannettua tämän hyvinvointimaan rakentaneiden suomalaisten vanhusten oloja.
Sitä saa, mitä tilaa
Vanhusten huonosta hoidosta on turha lätistä, kun sama porukka kerrasta toiseen äänestää ketä tahansa, joka vain lupaa alentaa veroja. Utrio on vain vienyt loppuun uuslibertaristisen näkemyksen: Jos sinusta ei ole yrityksille ja niiden rikkaille omistajille hytyä, kuole!
Oli järkyttävää lukea median jutttuja kansanedustajista, jotka järkyttyivät oman työnsä tuloksista. Media ei sanallakaan puuttunut siihen, että nämä järkyttyneet eivät tee asialle mitään.
Ainoa keino on a) kaikkien tulojen asettaminen samalle viivalle ja b) samanaikainen voimakas veroprogression kiristäminen. Yritysten vero voitaisiin jättää kunnallisveron tasolle. Tämä myös toisi maahan pääomia.
Mutta mikä olisikaan tärkeämpää, kuin ökyrikkaiden rikastuminen?
Emme kai ihan tätä tilanneet
Jouko Heyno Sitä saa, mitä tilaa
Eihän äänestysprosentti ole enää korkea, eikös alle puolet enää kansalaisista äänestä. Poliitikot elävä joka puolueessa vain yhdistyksiin järjestämiensä kannattajien kautta, miten enäá voisimme vaikuttaa.
Tilaus
Vaaleissa äänestämättä jättäminen tarkoittaa, että jättää päättämisen muille, äänestäville. Ulkopuolelle ei voi jäädä. Lopputuloksesta vastaavat kaikki, ja äänestämättä jättäneet asettuvat siis äänestäneiden enemmistön puolelle.
Suurin osa äänestäjistä ei kuulu puolueisiin, ja eduskuntaan pääsevät vain ne, jotka sinne äänestetään.
Ihan tätä siis olemme tilanneet. Seuraavissa vaaleissa äänestäjät voivat - halutessaan - vaihtaa vaikka kaikki 200. Ja sitten taas saadaan, mitä on tilattu.
Näin se demokratia toimii.
Pillereita köyhille,
Pillereita köyhille, työttömille, kehitysvammaisille, rumille
myös....
"Utrion malli", kehityskelpoinen?
Ajatellaanpa, että "Utrion malli" tulisi voimaan heti. Minunkin suvussani täytyisi järjestää tusinoittain hautajaisia.Joissakin suvuissa menisi kaksi sukupolvea kerralla.Kolmannelle ja neljännelle polvelle tulisi kova rasitus. Miten todella olisi noiden hautajaismuodollisuuksien laita? Eikö säästöä syntyisi rutkasti tässäkin, jos yhteiskunta organisoisi kuolleiden polttamisen tai joukkohautaamisen taloudellisesti tehokkaalla tavalla? Säästyisi rahaa vaikkapa työttömyyskorvauksiin ja valtion velan hoitoon.
Ohjeet netistä
Australiassa, jossa eutanasia eli armokuolema on laitonta, tohtori Philip Nitschke on perustanut ryhmiä, jossa jokainen voi itse valmistaa tarvittavat systeemit kivutonta itsemurhaa varten. Itse pidän ideaa hyvänä, koska mielestäni jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus tietää, miten kivuton itsemurha suoritetaan ja itse päättää tarvittaessa omasta kuolinhetkestään.
Ei se, että on asiaa koskeva "know-how" hallussa merkitse itsemurhariskin kasvua. Mutta on hyvä osata sekin taito. Eräs keskustelija mainitsi katolta hyppäämisen itsemurhakeinona, mutta mitä jos hyppy epäonnistuu ja heräät sairaalassa neliraajahalvauspotilaana?
Parasta olisi, jos tarvittaessa saisi lääkäriltä 10g barbiruraattia, koska sen avulla voi nukahtaa ja kuolla rauhallisesti, mutta valitettavasti barbiruraatteja ei enää ole juurikaan saatavilla. Nykyikaisilla unilääkkeillä on turha yrittää itsemurhaa, koska se ei onnistu.
Miksi ei?
Kuolema tuntuu olevan aivan uusi ulottovuus monille ihmisille.
Laskin tässä pikaisesti, että olemme mieheni kanssa käyneet hyvästelemässä 10 kertaan sen viimeisen kerran eri rakkaita lähimmäisiämme.
Yksikin hyvästijättö on hyvin raskasta, puhumattakaan, että suhteellisen nuorena menettää noinkin paljon läheisiä ihmisiä.
Itselleni tällainen "ikuisen unen" pilleri olisi erittäin tervetullut sitten, kun olen niin voimaton ja sairas ja kivulias, etten enää kertakaikkiaan jaksa enää.......
Ihmettelen sitä, että jonkun mielestä se on "natsismia". Luulen tuon toteutuessaan olevan myös todella tärkeä asia.
Ja tuohan on täysin vapaaehtoista, en ymmärrä, miksi jotkut tyrmäävät asian niin järkähtämättömästi?
-EP-
Oletko masentunut?
Kannattaisiko SinunKIN tehdä asiasta kansantaloudelliset johtopäätökset? Tässä on "Taivaan ilo"-niminen pilleri.
Ei missään nimessä.
Ei missään nimessä. Päinvastoin robotiikka ja tekniikka avuksi vanhusten hoidossa ja lisää resursseja sairaanhoitopiireille ja rahaa hoivakodeille. No mitä tehdään sitten vammaisille ja mielenterveyspotilaille? Kuolinpilleri heillekkin? -Hyödyttömät syöjät?! Ei ihmisarvoa? -Minä haluan elää ainakin terveenä 100 v.
helpon kuoleman optio jokaisen ihmisen oikeudeksi
Jokaiselle pitäisi antaa jo syntymälahjana helpon kuoleman optio mahdollista tulevaa tarvetta varten. Ei sitä tarvitse vasta vanhana tarjota, jolloin helposti tulevat nämä natsismisyytöksetkin. Tietyin kohtuullisin edellytyksin henkilö voisi sitten täysin omasta tahdostaan aktivoida tuon helpon kuoleman optionsa.
"Ihmettelen sitä, että
"Ihmettelen sitä, että jonkun mielestä se on "natsismia". Luulen tuon toteutuessaan olevan myös todella tärkeä asia.
Ja tuohan on täysin vapaaehtoista, en ymmärrä, miksi jotkut tyrmäävät asian niin järkähtämättömästi?"
-EP-
Entäs jos on kehitysvammainen ja 70v., kuka päätä heille koska pitäis otta se pilleri?
Pieni askel massamurhaan.....
kuolemanpilleri
olen 65-v. mummo,terveys+aivot vielä jokseenkin kunnossa.mulla on 3 lasta ja 5 lapsenlasta joille olen kaikille avuksi.Kun luen tämän "kirjailijan" ehdotuksen ja monien kommentit siihen niin PELKÄÄN teitä!eihän tuo nainen puhu mistään vapaaehtoisuudesta vaan selvästä tappamisesta.sanosin niille jotka kannattavat ajatusta:ottakaa itte se pilleri, vaikka ennen 70v ja antakaa muiden elää niin kauan kuin jumala sallii.
kuolinpillerit
Tähänkö on tultu Suomessa; kun ei ole Jumalan kunnioitusta, niin ei ole myöskään Helvetin pelkoa.
"Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."(ILm. 21:8)
Vähän maallisemmin sanottuna "kun pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden". Näin on tehty meillä ateistien halusta ja painostuksella, kun uskon asioista on ollut kyse. Kun lähdetään Utrion viitoittamalle tielle, jokainen joutuu kohtaamaan hirviön pumpulipakettiin piilotettuna.
Utrio onkin sosialistinen ateisti - arvojohtajamme aatesisar
Utrio ei välitä Jumalasta, koska hänen mielestään ilman Jumalaa eläessä saa tehdä ja sanoa mitä tahansa kenestäkään muusta ihmisestä välittämättä.
Siksi Utrio ja Halonen ovat valmiit jakamaan hoiva-alan työntekijöille myrkkykapselit sellaisin ohjein, että kapseli työnnetään vuosittain valtioneuvoston vahvistaman iän ylittäneille suuhun.
mitä kuoleman jälkeen, "utriot"?
Katsokaapa video(toivottavasti myös K.Utrio)keskustelupalstalta suomi24/Maailman menoa/ Eduskunnassa mätkitään raamatulla/"epämääräär.:kirkossa kävijät..."
Tekee hyvää niin kristitylle kuin ateistille.
Annetaan vanhuksille toivo kuoleman jälkeisestä ihanasta elämästä Kristuksesssa, älkäämme heitä ahdistako kuolinpillereillä!
Mielipuolien maa
Minusta tuntuu, että kuoleman pillereitten käyttöönottoa kannattavat jonkinlaiset mielipuoliset ihmishirviöt. Vanhusten asiat pitää panna kuntoon eikä tappaa heitä. Kauhistuttaa eläminen tällaisessa mielipuolien kansoittamassa maassa. Mitähän vielä keksivätkään?
LT ei taida elää tässä maailmassa...
Ei ole tainnut LT olla tekemisissä sairauksien eikä vaivaisten kanssa. Kyllä minä olen valmis ottamaan pillerin, mikäli kunto alkaa mennä sellaiseksi etten pysty itsestäni huolehtimaan, sen verran olen katsellut ettei kipujen,särkyjen ja itsenäisyyden menettäminen ole elämisen arvoista elämää. Ne jotka uskovat kärsimyksen kirkastavan itselleen taivaspaikan, kärsikööt. Muistettakoon vielä kullekin pelkojensa kanssa eläville, että Utrio ehdotti pilleriä niille, jotka sen haluavat, ei suinkaan haluttomille.
Saman tien voisi jakaa
Saman tien voisi jakaa JOKAISELLE suomalaiselle näitä pillereitä että kun elämä vähän tuntuu vaikealta niin voi lähteä vähin äänin ja siivosti ilman että tarvii kiivetä katolle tai hypätä junan alle.....
Vanhukset eivät todellakaan
Vanhukset eivät todellakaan ole yhtenäinen ryhmä mielipiteiltään tässä(-kään) asiassa, toisin kuin otsikossa heidät halutaan niputtaa.
Taannutaanko?
Vanhusten kunnioittaminen ja hoito on yksi niistä monista asioista jotka, erottavat meidät eläimistä. Ihmiset oppivat jo ammoin arvostamaan ja näkemään heidät lähiyhteisön lisävoimavarana. Olemmeko täällä Suomessa ja teollisuusmaissa muutenkin taantumassa tältä osin jälleen elukoiksi?
APUA, NE JYRÄÄ MEITIN!
Eräs varsinaissuomalainen naiskirjailija (Kaari Utrio) on ehdotellut "kuolinpillereitä" päälle 70- vuotiaille. Muuan naispuolinen lainopin tohtori ja laillisuusvalvojakin toiminut (Pirkko K Koskinen) ehdotteli aikanaan ettei 65-vuotiaat enää saisi äänestää eikä olla ehdokkaina vaaleissa. Ovatko noitaämmät nousseet esiin kostamaan esiäitiensä kärsimät vääryydet ja noitaroviot?
Ja gallupit muka kertovat, että enemmistö haastatelluista kannattaa eutanasiaa jne.
Onko siis kehittymässä jonkinlainen "kansanliike" joka pyrkii "määräämään" miten pitkään kukin kansalainen saisi elää. Ja ratkaisemaan vanhusten ynnä muiden hoidettavien hoito-ongelmat surmien avulla. Näyttää tosi pahalta!
Siksi kaikkien, etenkin seniorikansalaisten, on aika herätä ja ryhdistäytyä. On käytävä taistoon elämänsä ja etujensa puolesta. On ryhdyttävä puolustamaan demokratiaa.
Tulevissa vaaleissa on tarkkaan katsottava kenelle äänensä antaa. Eutanasian ja muun tappomeiningin kannattajat on karkotettava päättäjien roolista! Muuten ne jyrää meitit!
KANSALAISSEURA KRIITTISET