Uusi ilmiö koulukuvaamisessa arveluttaa asiantuntijoita.
Kaleva-lehden mukaan ylivieskalaisessa koulussa otetaan nykyään koulukuvauksen yhteydessä arkistokuvia galleriaan, joita koulut käyttävät luokkien ryhmäkuvien sijasta oppilaiden tunnistukseen.
Kuvarekisteriä perustellaan oppilaiden turvallisuudella ja oikeusturvalla, mutta sitä käytetään myös kurinpidon apuvälineenä.
Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio pitää Kalevan haastattelussa joitakin käyttötarkoituksia arveluttavina. Ainakin kuvattavien tulee tietää etukäteen, mihin kuvaa käytetään. Aarnio kehottaa kysymään luvan kuvattavalta tai hänen vanhemmaltaan.
Hän korostaa, että mikäli koulu kuvaa oppilaitaan, sen pitäisi liittyä opetuksen järjestämiseen ja olla opetuksen järjestämisen kannalta välttämätöntä.
Myös opetushallituksessa käytäntöä ihmetellään.
- En ole kuullut moisesta ja näin äkkiä ajatellen käyttötarkoitus tuntuu arveluttavalta, toteaa kouluneuvos Matti Lahtinen lehdelle.
Lahtisen mukaan lähtökohta on, ettei rekisteriä saa perustaa salassa, vaan tehdä se avoimesti ja sillä on oltava hyväksyttävä käyttötarkoitus. Jos näin ei ole, on Lahtisen mukaan rikottu henkilösuojalakia.

Kommentit
Tsv on itsensätyöllistäjä
Tietosuojavaltuutettu on yksi Suomen paraspalkkaisimmista itsensätyöllistäjistä. Jos ei ole töitä, hän keksii niitä itse. Tässäpä lisää duunia: Jyväskylän lyseossa vaadittiin syksyllä 1960 uusilta ekaluokkalaisilta passikuva koulun arkistoon. Se on varmaan tsv:n mielestä laitonta. Puskii!
Työllistetään kuvaajat
Rekisteri on hyvä idea. Samalla voidaan työllistää kuvaajia ja arkistojen pitäjiä ja -kehittäjiä.
minusta koulukuvaamiseen saadaan helppo ratkaisu
sillä että koulu ottaa itse luokasta kuvan ja sillä sipuli
nykyään ihmisillä on kameroita yllin kyllin ja saavat itsestään ja kavereistaan kuvia yllin kyllin
koulukuvaaminen valokuvaamoiden bisneksenä on yksinkertaisesti vanhanaikainen asia - täysin out of date
Opetuksen järjestäminen vaatii kuria
Kurinpitohan ei liity opetuksen järjestämiseen, eikä ole opetuksen kannalta välttämätöntä?
Koulukuvauksia ei kilpailuteta ja kuvat maksavat maltaita
Minusta on erittäin arveluttavaa, että koulut päättävät lastemme kuvauksesta ilman, että meillä vanhemmilla on siinä mitään sanaa. Normaali Seppälän Koulukuva Oy:n kuvapaketti maksaa lasta kohti helposti 50 euroa. Ei naurata kolmilapsista ja keskituloista perhettä tämä jokavuotinen raharumba.
Pitääkö nyt miettiä, että me vanhemmat maksamme samalla näistä arkistokuvista?
Ainakaan lastemme koulussa koulukuvauksia ei kilpailuteta millään tavalla. Vanhemmilla ei ole mitään sanan sijaa näissä asioissa, ei edes vanhempaintoimikunnalla. Tässä on ilmeisesti syy. Kuinkahan pitkiä nämä koulukuvasopimukset oikein ovat?
Olen joskus miettinyt, pitääkö ja voiko hankintalakia soveltaa näihin koulukuvauksiin suurissa kouluissa, koska koulut tekevät tämän hankinnan vanhempien puolesta. Toivon, että joku valottaisin tätä puolta tarkemmin.
Seppälän Koulukuvat Oy on tahkonnut viime vuosina pitkästi toista miljoonan euron liikevoittoja tilikautta kohti. Ja joka ikinen euro on meidän vanhempien maksama. Tarkemmin Seppälän Koulukuvat Oy:n taloustiedot löytyvät helposti esim.
www.inoa.fi ´n kautta
Maksoin vain kohtuulliseksi katsomani summan ja pidin kuvat.
Kun omat lapseni toivat laskun koulukuvistaan, en edes harkinnut maksaa pyydettyä summaa. Kirjoitin ystävällisen kirjeen kuvia ottaneelle yritykselle, jossa kerroin pitäväni heidän kuvistaan. Laskua pidin liian suurena. Mainitsin tietäväni todelliset kustannukset ja sen, millaista liikevoittoa oli tässä yhteydessä sopivaa pyytää. Perustelin, miksi pidin koulukuva-menettelyä tällaisenaan epäeettisenä. Taisin ehdottaa joitakin parannuksiakin.
Kerroin maksavani oheisella pankkisiirrolla vain vajaan neljäsosan pyydetystä summasta. Siihen sisältyi mielestäni firmalle myös kohtuullinen liikevoitto.
Päätin kirjeeni kertomalla, että, jollei maksamani summa riitä, vien asian kuluttajansuojalautakuntaan. Allekirjoitin omalla nimelläni, päivämäärätiedoin. Ilmeisesti menettelyni havaittiin koulukuvafirmassa sopivaksi, koska vuosien mittaan ei firmasta mitään koskaan kuulunut.
Annoitpa kelpo vinkin
Kyseinen valokuvaamo lähettää yllättäen, pyytämättä ja tilaamatta koululaisen kotiin ison kuorellisen kuvia ja muuta oheissälää. Viime vuonna ilmoitin haluavani vain kahdeksan passikuvan kokoista kuvaa ja kaksi isompaa. Ei käynyt firmalle, posti toi ison kuorellisen kuvia ja laskun kotiin. Palautin sen ja ajattelin tänä vuonna pyytää heiltä 50 euroa siitä, että saavat kuvata lastani luokkakuvaan/koulukuvaan, jääkaappitarroihin yms-
Todellakin epäeettistä touhua Seppälän firmalta.
pakkopullaa ja sen maksua koululaisten vanhemmille
Eikö tätä turhaa ja jatkuvaa koulukuvaamista ylihintaan ja alaikaisille tyontämistä voi kokonaan lopettaa? Saako koulu provikat kuvaamisesta? Onko vanhemmilta koskaan pyydetty lupaa alaikaisten kuvaamiseen ja sen maksattamiseen? Businessautomaatti koulun suostumuksella on väärin, siihen tarvitaan todellisuudessa vanhempien suostumus.
Hysteriaa
Aarnio taas levittämässä tietosuojahysteriaa. Siis mitä ongelmallista on oppilaiden kuvissa. Rumia kuviahan voi olal joukossa, mutta se ei liene riittävä peruste kieltää oppilaiden kuvien tallentaminen.
Ylipätään etenkin valokuvien osalta nykyaikana on liikkeellä aika ihmeellisiä hsterian muotoja. Kohta ei varmaan uskalla ulkona enää liikkua kamera kaulassa!
Laittoman henkilörekisterin perustaminen
... nyt vaan on lainvastaista.
Asian tekeminen hyvässä järjestyksessä ottaisi koululta ihan sen vaivan että keskustelee sen valmiiksi oppilaiden kotien kanssa ja tekee rekisteri-ilmoituksen.
Siinä vaan joutuisi perustelemaan toimintansa aikuisille ihmisille.
Mietityttää
Minkähänlaisia asenteita ja arvoja mahtaakaan välittää koulu, jossa tämänkaltaisten rekisterien perustaminen ei näytä aiheuttavn sen kummempaa päänvaivaa?
Antaako joku kuvata vielä?
Itse olen kieltänyt lapsistani kuvien oton valokuvauspäivinä. Jos ovat halunneet kaverikuvia ovat voineet tulla ihan kotiinkin ottamaan sen. Pönötyskuvat täysin turhia ja tylsiä eikä luokkakuvastakaan 20v jälkeen ole mitään iloa kun ei edes tunne suurinta osaa kuvassa olevia. Hyvin on toiminut tällainen ratkaisu. Pakko ei ole siis noihin koulukuviin lapsiaan laittaa.