Sunnuntai 27.5.2012

Sinnemäki: ”Laki voimaan, sitten vasta vaalit”

Luotu: 
23.9.2009 17:44
  • Kuva: Lasse Lehtinen / Uusi Suomi

Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki toivoo, että puolueiden rahoitusta säätelevä uusi lainsäädäntö olisi voimassa ennen mahdollisia ennenaikaisia eduskuntavaaleja.

Sinnemäki ei pidä ennenaikaisia vaaleja nyt "todennäköisimpänä" vaihtoehtona.

Vaalirahakohussa on hänen mukaansa kyse myös poliittisen järjestelmän perkauksesta ja läpivalaisusta. Hän sanoi ymmärtävänsä, että ihmiset pitävät tilannetta niin vakavana ja kriisiä niin pitkään jatkuneena, että järeämpiä toimia kaivataan.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Tsemppari

Suomen ja suomalaisuuden tärkein asia tällä hetkellä on se, että hallitus eroaa välittömästi, päästään lopullisesti eroon Vihreistä ja RKPläisistä ministereistä, jotka ovat olleet polkemassa alas suomalaisten oikeuksia ja tekemässä Suomesta eksoottista banaanivaltiota ulkomaisine ongelmineen.

tapio_o_neva

Sinnemäki haluaa Vihreän liiton vaalirahoituksen suojaksi lain ennen kuin sen kipupisteet otetaan ruodintaan ja kirjoitellaan moraalittomuudesta. Tämä onkin strategista ajattelua sikäli, etteivät reaaliopposition edustajat ole suuremmissa määrin äänestämässä kolmea suurta puoluetta vastaan tarkoitetusta laista.

HeimoV

Vanhanen vilttiketjuun ja nopeasti. Jos meillä olisi Presidentti jolla olisi valtaa, eikä vain varallisuutta, niin Vanhanen olisi heilahtanut jo ajat sitten linnunpönttöjä ripustelee.

hanari

Ministeri Sinnemäki on aivan oikeassa todetessaan, että mitään ei muutu, jos uudet vaalit pidetään ennenkuin uusi laki on säädetty. Vihreät, vasemmistoliitto ja RKP ovat eduskunnan ainoita selvästi ideologisella pohjalla toimivia puolueita. Niiden rahoittajasäätiöiden/yhdistysten tarkoituksena on ajaa juuri samoja asioita puolueidensa kanssa. Täysin avointa ja selvää peliä. Johdonmukainen linja palkitaan äänestyskopissa. Demareilla, kepulla ja kokoomuksella on yhteinen tavoite, valta.

jussi vaarala

eduskunnan uudelleenvalitseminen on

järeä toimi on se pohjiamyöten tapahtuva perkaus minkä kyseinen uusi eduskunta haluaa erityisesti saada aikaan ja valvoa

KOSKA

SIINÄ TEHDÄÄN SUOMALAISTA POLIITTISTA HISTORIAA OIKEIN ISOLLA H-KIRJAIMELLA

Mutta eihän Sinnemäki sitä tajua - en tiedä tajuaako vaikka selitetään.