Faktakulma
Karton liikevaihto oli viime vuonna 11,3 miljoonaa euroa ja tulos noin miljoona euroa ennen veroja. Työntekijöitä yhtiöllä oli viime vuonna 96.
Hautajaisadressin tai syntymäpäiväkortin ostaja on tietämättään tukenut keskustaa, kirjoittaa Aamulehti.
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) presidentinvaalikampanjaa ja keskustan nuoria eduskuntavaaliehdokkaita tukenut Maaseudun Kukkasrahaston Säätiö nimittäin omistaa Suomen johtaviin postikorttivalmistajiin kuuluvan Karto Oy:n.
Jyväskyläläisen Karton valikoimiin kuuluu paitsi adresseja ja onnittelukortteja myös paketointi- ja kattaustuotteita sekä paperi- ja lahjatuotteita.
Karton toimitusjohtajan Unto Ahosen mukaan Karto on 5-10 viime vuoden aikana maksanut emoyhtiölleen Kukkasrahastolle osinkoa 85 000 euroa vuodessa.
Ahosen mukaan Maaseudun Kukkasrahaston Säätiöllä ei ole muita omistuksia. Kaikki säätiön lahjoitukset ovat olleet runsaat 300 000 euroa viime vuosina.
Ahosen mukaan MKS tukee sääntömääräisesti keskustanuoria, mutta tämän lisäksi viime vuonna oli 130 muuta tuensaajaa. Säätiö tukee lapsi- ja nuorisotyötä tekeviä yhdistyksiä ja yhteisöjä.
Faktakulma
Karton liikevaihto oli viime vuonna 11,3 miljoonaa euroa ja tulos noin miljoona euroa ennen veroja. Työntekijöitä yhtiöllä oli viime vuonna 96.

Kommentit
tämä karton tuki
Tämä Karton 85000 euron vuosimaksu oli vaan pieni kokeilu kepun junailemalle Yle-pakkoverolle.Toiminut pienessä mitta kaavassa miksei toimisi isommassa kaavassa.Vai mitä Mika Lintilä (kepu)? Ajatelkaa mitä ne sitten syö kuormasta, jos saavat lain läpi. Siitähän tulisi näille veivareille uusi Sampo.
Heti kun MOT:ss ohjelman,
Heti kun MOT:ss ohjelman, jossa kerrottiin, että näin pystyy tukemaan keskustaa, olen ostanut pelkästään Karton tuotteita.
Episodista tulee väkisin
Episodista tulee väkisin mieleen Aku Ankka, joka käy lastensa eli veljenpoikiensa säästöpossulla...
Ompa kumma!!
So WHAT koko vaaliraha jupakka, naurettavaa toisten lokaamista. Mitä sitten jos joku firma tai hlö sponsoroi puoluetta, näähän on muutenkin kuin urheilukilpailuja nykyaikana nää vaalien väliset ajat.
Mistä vielä maksamme MKS:lle?
Mistä muualta MKS:n rahat tulevat?
Mopo karannut käsistä
Katainen sanoi, että medialla on viime aikoina keulinut. Hän on väärässä. Tämä juttu osoittaa, että mopo on karannut käsistä.
Onko rikos hankkia varoja omistamalla yrityksiä. Vaikka olen antikepulainen ja omistanut paljon aikaa elämästäni kepun vastustamiselle, olen, toisin kuin toimittajat, rehellinen suomalainen. Tämänkin uutisen ainut tarkoitus on leimata Karton toiminta rikolliseksi.
Ostamassani adressissa
Ostamassani adressissa ei muistaakseni lukenut "Tue Keskustaa". Täytyypä ruveta kaivelemaan noita muuttolaatikoita ja käymään jokainen korttikin läpi. Sitten vain jokaisesta Karton valmistamasta kortista erikseen rikosilmoitus netin kautta poliisille, sillä kyseessähan on selvä petos.
Mikä oikeasti harmittaa on se, että nämä mätämunat ovat nyt mustanneet monen rehellisesti hyvää työtä tekevän säätiön maineen. Sellaisen säätiön, joka tukee nuorisotyötä, kulttuuria, tutkimusta tai vaikkapa ympäristönsuojelua.
Tämän pelleilyn lasku tulee olemaan vuosien mittaan kymmeniä kertoja suurempi kuin itse kupru. Nyt on vain keksittävä konkreettinen keino maksattaa tämä lasku oikealla taholla. Rahana emme koskaan sitä tule takaisin saamaan, mutta saisimmeko sen muutoksena poliittisessa kulttuurissa.
"Ostamassani adressissa ei
"Ostamassani adressissa ei muistaakseni lukenut "Tue Keskustaa". Täytyypä ruveta kaivelemaan noita muuttolaatikoita ja käymään jokainen korttikin läpi. Sitten vain jokaisesta Karton valmistamasta kortista erikseen rikosilmoitus netin kautta poliisille, sillä kyseessähan on selvä petos."
Eipä taida osakeyhtiön olla vastuussa kuluttajalle siitä, minne se käyttää myymästään tuotteesta saamansa rahan. Osakkeen omistajat voivat vaatia tietoa...
Kun säätiölle
Kun säätiölle kerätään rahaa (yhtiö säätiön omistama), on myytävän tuotteen yhteydessä mainittava, mihin tarkoitukseen rahat menevät.
Olisiko siis myös kaikkien
Olisiko siis myös kaikkien niiden yritysten, joihin ammattiyhdistysliike on sijoittanut rahojaan, ilmoitettava joka käänteessä että ostamalla tuotteitamme tuet SDP:tä?
Teppo Vanamo, kun käyt
Teppo Vanamo, kun käyt Siwassa tai Euromarketissa, tuet demareita ja vasemmistoa. Kun käyt S-marketissa, tuet mm. kepua ja kokoomusta.
Mikä "puolueeton ja puhdas" taho tässä maassa saa harjoittaa liiketoimintaa?
... Tarkoitatko, että
... Tarkoitatko, että muihin eu-maihin verrattuna korkea ruuan hintammekin selittyy itseasiassa PUOLUEIDEN KAUPOILTA SAAMASTA TUESTA, ELI KORRUPTIOSTA?
Maksoitko ammattiyhdistysjäsenmaksun?
Tuit SDP:tä ja Vasemmistolittoa.
Oletko ollut esim. Sampo pankin tai Onvest Oy:n asikas?
Tuit samalla Kokoomusta.
Rikollista?
Eikös tuohon Keskustan Karton omistamiseen säätiömallilla liittynyt jonkinlaisia epäselvyyksiä verottajan näkökulmasta?
Ihmeellistä hurskastelua
Mikähän tässä asiassa on nyt niin ihmeellistä. Keskustan nuorisojoukot hallinoivat jotain perustamaansa säätiötä, joka on sattunut sijoittamaan pääomansa tähän Karto nimiseen puljuun. Olisivat varmaan voineet sijoittaa rahansa vaikka Nokiaan tai johonkin muuhun osakeyhtiöön. Voihan tuo säätiö tietysti nytkin myydä sijoituksensa ja ostaa rahoilla jotain muuta tilalle. Pitäisikö sen jälkeen sitten boikotoida Nokiaa, koska osa firman tuotoista menisi kepulle?
Minusta on hino juttu, että kepunuoret ovat ymmärtäneet aikanaan säätiöidä osan varallisuudestaan, joka takaa heille nyt vakaita vuosituottoja.
Koittaisitte nyt ihmiset hyvät pitää järjen päässä tässä vaalirahakeskustelussa. Nyt ammutaan ihan kaikkea liikkuvaa norsupyssyllä riippumatta siitä onko syyllistynyt johonkin todelliseen rötökseen vaiko ei.
Moni ostaa adressin, josta
Moni ostaa adressin, josta rahat menevät taiwanilaiselle tai belgialaiselle, öykkäröivälle ökyrikkaalle, eikä siitä juttua tehdä.
Tamä taitaa olla pilalle menneen vaalirahakeskustelun lopun alku.
´Mistä adresseista rahat menee ökyrikkaille
Minkä adressin takana on nuo ökyrikkaat?
Jotten sitten vaan ostaisi