Sunnuntai 27.5.2012

Poliisi julkisti: Näin ylinopeussakot rapsahtavat

Luotu: 
24.9.2009 10:00
Päivitetty: 
24.9.2009 12:14
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi

Poliisi on julkistanut uuden maanlaajuisen sakotuskäytännön, joka otetaan käyttöön lokakuun alussa.

Poliisin nopeusvalvontaa koskevan ohjeen mukaan liikennevalvonnassa huomautuksen ja rikesakon välisenä rajana pidetään kaikilla nopeusrajoitusalueilla nopeusvalvontalaitteilla mitattua 11 kilometrin ylitystä, josta vähennetään tekninen varmuusvähennys, kolme kilometriä tunnissa.

Jos esimerkiksi 60 km/t nopeusrajoitusalueella valvontalaite näyttää ajoneuvon nopeudeksi 71 km/t, vähennetään tästä lukemasta kolme kilometriä tunnissa ja rikesakko annetaan 68 km/t ylinopeudesta, poliisi selvittää.

Huomautus annetaan, mikäli valvontalaitteen näyttämä nopeuden ylitys on 6-10 km/t. Pieniin ylinopeuksiin puututaan ensisijaisesti kirjallisella huomautuksella. Esimerkiksi nopeusvalvonnan pysäytyspaikan ruuhkautuessa voidaan huomautus antaa myös suullisesti.

- Tarkoituksenamme ei ole laskea sakotuskynnystä, vaan huomautusten kautta informoida kuljettajia nopeusrajoitusten noudattamisen tärkeydestä. Tutkimusten mukaan jo pienetkin ylinopeudet lisäävät onnettomuusriskiä, kommentoi poliisiylijohtaja Mikko Paatero.

Onko uusi ylinopeuksien sakkoraja mielestäsi hyvä? Ota kantaa US-kyselyssä!

 

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

chrome3d

"Tarkoituksenamme ei ole laskea sakotuskynnystä, vaan huomautusten kautta informoida kuljettajia nopeusrajoitusten noudattamisen tärkeydestä."

Lue: Oikea tarkoituksemme on tiristää autoilijoilta kaikki loputkin rahat heikon taloustilanteen takia.

Pentele, liikenne Kehäteillä on niin nopeaa että tuo ylittyy pakosti jotta pystyisi pysymään edes jotenkin muiden tahdissa ja varmuusväliä on noin 10 metriä 100 km:n nopeudessa. Täytyy varmaan siirtyä bussiin ettei mene pelkkien sakkojen maksamiseksi. Mitä enemmän sakkoja roiskitaan niin se tietää myös bussin käyttäjien lisääntymistä. Onko siihen varauduttu? No ei tietenkään, sehän on ihan eri asia.

Unto Mono

Niin niin. Eli kaavakkeelle laitettava ylinopeus 11 km/h tarkoittaa mitattua 14 km/h ylinopeutta, joka tarkoittaa mittarivirhe huomioiden nopeusmittarin näyttöä n. 20 km/h yli sallitun. Ja tähänkö ei saisi puuttua?

Vrt eilinen iltasanomien nettikysely missä muistaakseni n. 70% vastaajista kannatti jo 10 km/h ylitykseen puuttumista. Ja vastaajia oli n. 60 000. Kyllä kansa tietää...

Vieras

Kehätiellä voi ajaa myös oikeanpuoleisella kaistalla, ja pitää sitä turvaväliä. Sama lienee mahdollista myös Tuusulanväylällä tai jopa Länsiväylällä, vaikka niilläkään ei kovin moni ole ilmeisesti asiaa tiedostanut. Miksi maakunta on täynnä peltipoliiseja ja pääkaupunkiseudun vilkkaasti liikennöidyillä väylillä vallitsee täysin viidakon laki?

Ja varmuusvähennyshän tulee tuolla laskukaavalla autoilijan eduks, niin kuin on tarkotuskin. Mittarin näyttäessä 103km/tunnissa autoilijan nopeudeksi kirjataan 100km/tunnissa ja sakko kirjoitetaan sen mukaan - niin kuin tähänkin asti.

Vieras

Minkä takia niiden muiden tahdissa pitäisi pysyä, varsinkin jos ajavat ylinopeutta? Kyllä ne aika nopeasti sitten kiinni saa, kun jutustelevat mukavia tutkapartion kanssa tien laidalla :)

Tartsan

"...Jos esimerkiksi 60 km/t nopeusrajoitusalueella valvontalaite näyttää ajoneuvon nopeudeksi 71 km/t, vähennetään tästä lukemasta kolme kilometriä tunnissa ja rikesakko annetaan 68 km/t ylinopeudesta, poliisi selvittää..."

Varsin outoa matematiikkaa poliisilla. Maalaisjärjen mukaan sakon pitäisi tulla vasta 74km/h ylityksestä. Eikös tuo 3 km/h tekninen varmuusvähennys pitäisi olla autoilijan eduksi, ei poliisin? Ilmeisesti valtiovalta on rahanpuutteessaan kääntänyt asian päälaelleen.

Eino M.

Jotta tästä saisi tolkkua, pitäisi tietää myös, missä on rikesakon ja sakon välinen raja.

Toinen asia: poliisi sanoo nettisivullaan:

"Huonoissa olosuhteissa on perusteltua puuttua myös alle nopeusrajoitusten mukaisiin ajonopeuksiin."

Kummallista. Eikö juuri huonoissa olosuhteissa olisi perusteltua ajaa kattonopeutta hitaammin? (kattonopeus on hyvä sana, joka on poistettu käytöstä)

Vieras

Mul kamera välähti toissapäivänä ja mietin et mitä tästä seuraa. Oma mittari näytti 94 km/h ja rajoitus oli 80 km/h. Hyväl tuuril jos peltipoliisi mittasi nopeudeksi vaik 90 km/h pitäis mun mielestä selvitä huomautuksella. Näin mä nyt tän tulkitsen et tuossa ei mittarivirheitä huomioida.

Tästä lähin voi sit huoleti ajella noin 90 km/h jos rajoitus 80 km/h ja 110 km/h 100 km/h alueella. Paitsi kun siel liikkuu torveloita jotka ajattelee just päinvastoin eli ajelee 70 km/h 80 km/h alueella jne. Et kyllä kanssa autoilijat pitää paremmin huolen nopeusrajoituksista kun poliisit!

Nimimerkki

tarkoittaa "tekninen varmuusvähennys"? Kyseisessä tulkinnassa se lienee varmaan poliisin tekninen sakotusvarmistus, mutta kyllä tyhmä kansa nielee tämänkin mukisematta, jos muuhunkin "paaterointiin" ei pystytä ottamaan mitään kantaa.

MOT

Moottorilehdessä oli jokin aika sitten (taisi olla jokin vuosi sitten) erään tohtorin tekemä pieni otostutkimus tutkintalautakunnan raporttien pohjalta ja tulos oli jotakuinkin seuraavanlainen: Pieni ylinopeus ei ollut kuin muutamassa prosentissa se ratkaisevatekijä. Suurinosa kuolemaan johtaneista kolareista johtui joko kännissäajosta tai huumejutuista sekä todella törkeistä ylinopeuksista. Ja hyvin suuri osa "kohtaamisonnettomuuksista" johtui itsemurhasta.

Niillä paljon mainostetuilla "pienillä ylinopeuksilla" ja "maistissa" ajaneilla ei ollut juuri mitään käytännön merkitystä liikenneturvallisuuden heikkenemisen kannalta.

V.K.

Sisäministeriön ja poliisin ylin johto tuntuu olevan aika laila hukassa. Rattijuoppous häviää promillerajoja alentamalla, ylinopeudet vähenevät niuhottamalla sekä mielenterveystyön puutteet paikataan aselakia tiukentamalla? Uskokoon ken tahtoo.

Poliisiylijohtajalla tulisi olla pitkä työkokemus myös kentältä. Nyt tuntuu väkisinkin siltä, että sellaista ei ole?

Vieras

No kamera välähti toissapäivänä ja katselin et alin rikesakko on 70 eur kyllä se mun mielestä on aika iso pienituloiselle vähempikin riittäisi. Et ei tässä kyllä olla samalla viivalla isokenkäisten kanssa, jotka voi naureskella mokomalle summalle.

Ripa

Nyt on saatu hyvät ja yhtenäiset ohjeet, jotka ottavat huomioon myös raskaan liikenteen arpeet. Ne jotka jatkossa pyytävät saada maksaa ylinopeussakkoja niin heillä on varmasti myös varaa ne maksaa.
Ninimerkki aina ehtinyt ja 40 vuotta ilman ylinopeussakoa ajanut.

Vieras

Ihan kunnioitettava saavutus. Itse ajelin kortin saatuani useammankin vuoden ihan perusnormaalisti mutta kasikympin alueilla ei viitsinyt sen kummemmin hiljennellä.

Viimein osui sitten partio kohdalle ja 102km/h vei reilun parin huntin päiväsakoille. Perusajoa, kuiva tie, hyvä näkyvyys, liikennettä ei nimeksikään, jne. mutta mitäpä tuota sen kummemmin selittelemään kun ylimääräistä se 22km/h oli.

Nuo oppirahat kun maksoi niin meni varsin mainiosti jakeluun ja kymmenisen vuotta on tuon jälkeen tullut ajettua ihan rajoitusten mukaan ilman minkään sortin seuraamuksia. Kaikkeen tottuu ja jos ei totu niin ainakin voi varautua pitkässä juoksussa kalliiseen harrastukseen.

Gerhard Beck

aloitin aamulla liikenteessä rotestin valtiovallan kuritustoimia vastaan. Pudotin nopeuteni 100kh->80kmh eli 20.
Näin aion toimia kaikilla nopeusalueilla. 30kmh rajoituksella on vaan hidasta mutta kyllä ottaa muita kupoliin. Varsinkin tsadista junttilaan vkonlpn mökkiliikenteessä.

Matti O Koskela

Onhan se varmaan tuskaa kun Kehä III:n liikenteessä valtaosan autoilijoista on pakko painaa jalkaa konehuoneeseen että saisi riisipussinsa häthätää kulkemaan sen reilun sata. Jos sen alle jäät, on suuri vaara saada rikesakko joka rasittaa lompsaa enemmän kuin pienituloisen päiväsakko. Niettä ihan turhaa on kiukuttelut täällä. Polliisihan vain ihan ystävällisesti ajattelee normi stadin kuskin maksukykyä.

Sanoinkohan tarpeex epäselvästi?

Toista se on meillä varakkailla landepaukuilla. Kunhan saamme äkeemme ja miljoonan traktorit kartanon pihalle ojennukseen ja sitten voan hupiajelulle Kiesi-Audilla kaamokseen. Ei siinä pienet sakot fiilareita vähennä. Kaikesta huvistahan pitää maksaa, myös siitä kun kaupunkilaisserkut vehtaa vehkeillään mökille pää punasena mittarin ja tuulilasin väliä vatkaten.;)

Taisto Tiusanen

Paljonkohan on rikesakon suuruudessa eroa siinä, kirjoitetaanko sakko 71 km/h vai 68 km/h nopeudella ajamisesta?

"Huonoissa olosuhteissa on perusteltua puuttua myös alle nopeusrajoitusten mukaisiin ajonopeuksiin." Tarkoittaako tämä sitä, kun ajaa liukkaalla kelillä tai muuten huonossa säässä alle nopeusrajoituksen, niin sakko tulee?

T.Taisto

toisinajattelija2008

Mikä entinen punainen imperiumi tulee mieleen yhteiskunnasta, joka pyrkii kriminalisoimaan yhä suuremman prosenttiosuuden kansalaisista?

Vieras

Veikkaan että kaikki vastaan puhujat ovat niitä tyypillisiä stadilaisia joille se 35km/h on vain 'pieni ylinopeus' koska tiet on 'hyviä ja kuivia' vuoden ajasta riippumatta.

Teitä sakoitetaan hyvällä syyllä. Pitäkää nopeudet alhaisena niin ei sakkoja tule vaikka kuinka ilkeästi poliisi tuijottelisi mittauslaitettaan. Se on teidän omaa tyhmyyttänne kun ajatte ylinopeutta JA saatte sakkoja. Ei poliisit niitä anna tuosta vain vaan te hankitte niitä.

Nemo2

Ongelma minusta ei ole nopeusrajoitus sinänsä vaan jatkuvasti vaihtuvat rajoitukset. Useilla teillä rajoitukset vaihtuvat koko ajan ja rajoituksen muuttumisesta kertova merki saattaa jäädä huomaamatta. Esimerkiksi hämärässä ajettaessa rajoitusmerkki näkyy erittäin huonosti. Aina ei navigaattorinkaan ilmoittamaan nopeusrajoitukseen voi luottaa.

Sakotuskynnys sinänsä on hyvä, nyt voin säätää vakionopeudensäätimen aina näyttämään 10 km ylinopeutta kunhan vain säädin vielä reagoisi automaattisesti nopeusrajoituksen muuttumiseen.

Vieras

Samaa mieltä mut sehän on just poliisin tai kenen lie tarkoitus et sinä et huomaa kun se nopeusrajoitus muuttuu. Siksi sitä vaihdetaan koko ajan. Kyllä tässä on tarkoitus ainoastaan sakotus ja rahankeruu ei ihmisten turvallisuus. Vertaa nyt kaikkeen muuhun yhteiskunnassa tapahtuvaan! Vai onko tämä jotain näennäis välittämistä ihmisten turvalllisuudesta... Kaikesta muusta terveydenhuollossa ym. karsitaan ja oppilaat jätetään yksin kouluun, ja sit nopeusrajoituksiin satsataan "muka" ihmisten turvallisuuden takia. Kaikessa muussa ihmishenki on kyllä arvoton.

VierasBrandheim

Ajoin joskus 2007 Vantaalta Turkuunpäin.Ajoin autoletkassa, jossa noin 4-5 autoa ajoi lähes kiinni toisissaan ,minulla oli reilu väli ko autoihin koska jarrutan moottorilla (polttoaineen syöttö menee nollaan)

Lohjan lepopaikalla oli tutka,nopeus paikalla oli 60 km/h,koko jonon nopeus oli lähes 80 km/h,Letka jarrutti poliisin havaittuaan,minä jarrutin vain moottorilla koska väli oli riittävä.

Olin ainut joka sai sakot,syynä 80 km/h ja lähestyminen autoletkaa,koska jarrutin moottorilla.

Suraavana päivänä oli samalla paikalla perään ajo ja vielä seuraavanakin päivän.

Tämä oli ensimmäinen sakko 40 vuoteen ja se muutti minun autoilu tapani.Ajan puskurissa kiinni jotta en saisi sakkoja vaan ne tulisivat niille jotkas pitävät välimatkaa.

Olin letkassa ainut joka ajoi turvallsiseti muihin verrattuna ja sain sakot joista muita ei sakoitettu ajettuaan samaa nopeutta kuin minä.

Se siitä poliisin ammattitaidosta.Poliisi jos mittaa nopeuksia sei ei osaa katsoa välimatkoja eikä eritellä tiivissä jonossa olevien nopeuksia.

Poliisi ei pystynyt letkaa mittaamaan koska ajovälit olivat niin pienet nopeuteen nähden.Minun pystyi kun tulin reilusti letkan perässä

Antti-Johannes

Sisäminesteriön poliisiosaston uusin kiusaamiskäytäntö voi iskeä valtiovaltaa kohtaa jo piankin.

Eikö ministeriössä todellakaan ole muuta mietittäävää, kuin se, miten jo kiusattuja voidaan edelleen kiusata, siis autoilijoita.

Mielipiteeni myöhemmin. Mutta sanon sen, ettei liikenteestä päättäjiksi ikinä pitäisi asettaa naisia. Köröttelykulttuuri vie hermot.