Uusi Suomi / Kotimaa Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

Uusi arvio Suomen H1N1-tartunnoista

Uusi arvio Suomen H1N1-tartunnoista
Julkaistu: 24.9.2009 14:36
Päivitetty: 24.9.2009 14:37
Kuva: EPA / All Over Press
Kuva
Kuva: EPA / All Over Press
Arvioita sikainfluenssan epidemialuonteesta on vedetty alaspäin. Itä-Suomen lääketiede -tapahtumassa arvioitiin torstaina, että tartunnan voisi saada vain joka viides Suomessa ja pohjoisella pallonpuoliskolla.

–Aiemmin pelättiin, että tauti tarttuisi joka kolmanteen. Onneksi myös taudinkuva muistuttaa kausi-influenssaa, arvioi lääketieteen tohtori Irma Koivula Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.

Hänen mukaansa vain pari prosenttia vaatii sairaalahoitoa.

–Vuodepaikat eivät ole siis ongelma, paitsi jos tarvitaan tehohoitoa. Teholle voi joutua sairaalapotilaista noin neljäsosa, Koivula povaa.

Poikkeuksellista hänen mukaansa on se, että sikainfluenssa iskee lapsiin ja nuoriin aikuisiin. Esimakua siitä saatiin Juupajoen koulun ja Uudenmaan prikaatin tautitapauksista. Vaikka niitä oli kymmeniä, Koivula ei katso sen vielä merkitsevän epidemiaa.

Rokotetta sikainfluenssaan saadaan Suomeen lokakuun puolenvälin jälkeen ensin 150 000 annosta viikoittain, ja sitten runsaammin. Helmikuuhun mennessä kaikille halukkaille olisi tarjottavissa rokotesuoja.

 
STT - Uusi Suomi
STT - Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

MOT

Paljon. Melua. Tyhjästä.

Ja paljon rahaa.

Kyllä tästä on paljon rahaa saanut ja tulee saamaan lääketehtaat, aptteekkarit ja media.

Tiedustelin sisältääkö

Tiedustelin sisältääkö suomessa testattu ranskalainen flunssarokote elohopeaa, niin kun on maailmalla kirjoiteltu ..kyllä se sisältää

Tiomersaali on rokotteessa oleva säilöntäaine joka on 50% elohopeaa.
Tiomersaalia väitetään turvalliseksi, mutta kyllä niin ristiin menee jutut ..ja kun se tosiaan on 50% elohopeaa niin ei kiitos.

Vaatikaa tietää kaikki mitä rokote sisältää ennen kun rokotatte itsenne.

Monet rokotteet, kuten tämä ranskalaistenkin, on sellaista että yksittäis pakkaukset eivät sisällä näitä säilöntäaineita, mutta moniannos-pullo taas sisältää niitä.

Tässä tuo rokoteklinikan vastaus lyhykäisyydessään:

Hei!

Sanofi Pasteurin sikainfluenssarokote sisältää tiomersaalia
säilytysaineena. Ja skvaleenia apuaineena.

Terveisin,
***** *******

--
***** *****
Tutkijalääkäri
Tampereen yliopisto
Tampereen rokotetutkimusklinikka
Pinninkatu 47, 1 krs
33100 Tampere
Finland

Tel.+358**********

E-Mail: ************@uta.fi

Minkähänlaiset sopimukset

Minkähänlaiset sopimukset valtiovallalla on rokotetoimituksista? Onko koko paketti jo tilattu ilman määrän pienentämismahdollisuutta?

Kvartaali influenssa

Ensimmäinen aalto iskee syys/lokakuusa. Seuraava aalto kaataa maahan sinut ja rakkaat läheisesi noin vuoden vaihteessa.
Toivottavasti rokote ehtii laajaan myyntiin mahdollisimman pian. Raha se kaiken paikkaa.
Sikajuttu jatkuu aina kevääseen asti, se muuntuu, se kehittyy.
Kunnes porsii omaan hypeensä huhti/toukokuussa. Muista myydä rupiset lääkeyhtiö osakkeesi viimmeistään kevät talvella. Tai menee turskalle.
Ja odota seuraava iskun paikkaa.

Suomen tuleva

Suomen tuleva sika-influenssa (H1N1)rokote tulee olemaan GlaxoSmithKline:en valmistama Pandemrix, joka perustuu vuoden 2004 LINTU INFLUENSAAN (H5N1) ..eli toimiiko ko. rokote edes tähän "sika-flunssaan"??!!

http://en.wikipedia.org/wiki/Pandemrix

http://www.emea.europa.eu/humandocs/PDFs/EPAR/pand...

Lisäksi Pandemixissa on elohopeaa (Tiomersaali) joka on poistettu jo monista lasten rokotteista, koska on epäilyjä että se voi aiheuttaa mm. autismia.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiomersaali

Suosittelen tenttaamaan lääkäriä oikein kunnolla siitä mitä rokote todella sisältää ennen kun otatte rokotusta.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely