
Lehtomäki sanoi sunnuntaina Kalevan haastattelussa, että asia on harkinnassa. Suoraa vastausta ei häneltä vielä asiaan saanut.
–Punninnassa painavat monenlaiset tekijät. Ratkaisun ja sen julkituomisen aika on ensi vuoden alkupuolella, Lehtomäki sanoi Kalevalle.
Keskusta voi yhä paisuvasta vaalirahakohusta huolimatta Lehtomäen mukaan jatkaa ensi kesän jälkeenkin nykyjohdollaan, jos puoluekokous niin haluaa. Puolueen kannalta voisi olla kuitenkin monella tavalla hyödyllistä, että johtotehtävistä käydään ensi keväänä kilpailua, Lehtomäki sanoi.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Keskustaväki luottaa vain Tuomo Puumalaan
Lehtomäen ei tarvitse pohtia egdokkaaksi asettumista, sillä Keskustan puoluekokousedustajat eivät luota häneen. Puolueväen luottamus on mennyt koska Lehtomäki ei kuuntele tavallista kansaa.
Kainuussa, Lehtomäen entisellä tukialueella, luottamus meni koska Lehtomäki ei kuunnellut kainuulaisia ympäristöasioissa.
Matti Vanhanen luopuu puheenjohtajuudesta, koska hän tietää, että kokousedustajat asettuvat Tuomo Puumalan taakse.
Puumala on saanut Keskustan nuorten keskuudessa hurjan suosion, jota lisäsi se, että hän jätti Keskustanuorten puheenjohtajan nuoremmilleen. - Ei pidä jämähtää valtaan, vaan antaa muillekin tilaisuus, kannanotollaan Puumala kasvatti suosiotaan myös vanhemman keskustaväen piirissä.
Voiko
Voiko tälläinen ihminen tulla puheenjohtajaksi kepuun, joka ei suostu palauttamaan näitäkään nova-group tukia.Koska ei näe niissä mitään väärää. Vai onko sitä mieltä linjaa ei vaihdeta moraalista ei niin väliä..
Lankulle kävelemään
SuoKusta puolueesta on vaikeata löytää ehdokasta joka ei olisi ryvettynyt tässä "kustassa".
Lehtomäki kuuluu tähän sontakuoppa joukkoon.
Ehkä Olli Rehn voisi olla sopiva henkilö, jos ja kun ei saa komisaarin korkeaa virkaa EU:sta.
Joka tapauksessa SuoKustan on heivattava pääministeri Lahnanen yli laidan lankkua kävellen,
kuten muinaisetkin rosvot hoidettiin.
Epäilenpä
Että hän voittaisi, mutta keskustasta ei koskaan tiedä.
Lehtomäki
kärsii vaalirahoituksensa suhteen samanlaisista vakavista muistihäiriöistä kuin Vanhanen. Miten Lehtomäki pystyisi johtamaan Kepua,kun hänellä on samat ongelmat kuin pääministerillä?
Lisäksi Lehtomäki on
brezneviläisempi kuin Väyrynen.
Ei taida onnistua.
Olen kuulostellut kepulaisten mielipiteitä uudesta puheen-
johtajasta.Ehdoton mielipide tuntuu olevan, että valittava
henkilö on puhdas vaaliraha- ja muistakin sotkuista.
Lehtomäki ei ole sellainen.
Lehtomäeltä näyttää puuttuvan itse kritiikki. Kauniit
kasvot ja miellyttävä pupumainen olemus tuskin riittää
valintaan.
Kaasu-Paulako Matin sijalle?
Kaasu-Paulako Matin sijalle? Itänaapuri ainakin tykkäisi...
Kukahan kertoisi,
mitä venäläiset tykkäsivät tämän entisen ulkomaankauppaministerin ensivisiitistä Venäjälle suomalaisen kauppavaltuuskunnan johtajana?
Venäläisten pettyminen Lehtomäkeen
Venäläisten pettyminen Lehtomäkeen on huolella suojeltu valtionsalaisuus, kun Lehtomäestä odotetaan Anneli Jäätteenmäki II:a.
Koska Jäätteenmäki jo on kruununprinsessa, ei hänen tarvitse palauttaa 15 000 €:n vaalisaaliistaan edes sitä osaa, mikä tarvittaisiin NOVA:n konkurssipesälle.
Samoin on kauhean suuri vaalisalaisuus se, että kun German Gref Putinin puolesta soitti Lehtomäelle, tämä vuoti puhelun sisällön Helsingin Sanomiin ikään kuin tarjoten tukea Kari Rajamäelle painostamalla Venäjää Sanoma-konsernin kautta. Ihme, ettei Putin järjestänyt veropoliisin tarkastusta Sanoman venäläisiin tyräryhtiöihin BP-TNK:n tapaan, jotta Erkollekin olisi kirkastunut joitain asioita.
Kyllä Tapio tietää
"Huolella suojeltu valtionsalaisuus" - jotain vastaavaa olen joskus joidenkin antanut itselleni kertoa.
P.S.
Piti muokata tekstiä, kun aluksi tulin kirjoittaneeksi "valiosalaisuus".
F
Ei se tästä Lehtomäellä parane.
Älkää naurattako. Jos Lahnanen on surkea, niin ei se tilanne parane Lehtomäellä. Kyllä jotain ihan muuta pitää keksiä. Nyt olisi oikeasti aika löytää jostain päteviä ihmnisiä näihin hommiin. Ylioppilas Kuhmosta, ei ihan iske!
Rupee Paula vaan.
Ottamatta kantaa siihen, olisitko paras ehdokas, Mattia huonompi et voi olla.
Eiköhän Matti ole niin suuri riippa puolueelleen, että voittosi olisi varma.
Tietysti, voisihan jostain löytyä REHELLINEN kepu-poliitikko.
Vai voiko?
Pokka ja Kääriäinen ovat...
ovat tunnetuista kepulaisista ainoat, joita sympatiseeraan.
Kummatkaan vaan eivät ole olleet puheenjohtajia koskaan.
Forget coming
Paula, kykysi eivät kuitekaan riitä siihen, mihin pyrit.
Ystävällinen neuvo:
Ole tyytyväinen tähän hetken saavuttamaasi asemaasi ja palkkaasi.
Malttakaa ja lukekaa Lehtomäen kaasuputkisanomat
Kepulaiset ovat mielenkiintoinen seurue.
Paula Lehtomäki pitää kaasuputkea vaarattomana.
Suomen aluevesille vedetään kaasuputki, joka mukama koskee vain joitain luontokysymyksiä.
Tämä poliitikko elää menneisyydessä.
Huono vaihtoehto
Jos Lehtomäki valittaisiin kepulien johtoon, olisi se katastrofi puolueelle.
Ojasta allikkoon menisivät Kepu-rattaat.
Kepu tarvitsee nyt uskottavan "takametsien " miehen puolueen johtoon, eikä mitään poliittista broileria, jollaisia ovat niin Vanhanen, kuin Lehtomäkikin.
Ei ääniä eikä centtejä
Ei tule enää ääniä eikä centtejäkään.
Se tie on nyt lopullisesti kuljettu loppuun.
SuoKusta puolueena kutistuu omaan olemattomuuteensa, kunnes löytyy uusi ryvettymätön joukko ihmisiä, jotka saattavat rakentaa jotain uutta?
Anna palaa...pelasta Keskusta!
Matti ei näe enää metsää puilta...hyvä mies on muuttunut nyt puolueen kannalta rasitteeksi. Ensi vaaleissa on jokatapauksessa romahdus edessä. Nyt voisi edes pelastaa jotakin...eikä pelkästään kansanliike Keskustaa vaan myös tämän poliittisen järjestelmän...kotitalon nimeltä Suomen.
MEDIA JA KESKUSTAN OMAT NÄLVIJÄT!
"Media voi lähettää "raikkaampia tuulia" kehään-sillä muut nuutuneet kuvaajat,toimittajat yrittävät hullunlailla saada huomioarvoa pääministerimme selkänahasta-mutta ei tule onnistumaan".
Merja Vanhanenkin "viitsi" kirjoittaa verkkoapilassa aivan
päätöntä tekstiä-niin hän oli yksi lentoemo yhdellä matkalla
ja palvelualttius oli hävinnyt maailmalle-kunnes Matti muka tarvisti apua-(hänen ikävä toisen luo).
"Pysykää asiassa-meillä ei vaihdu pääministeri eikä vaihdu hallitus--ainoa joka saa luvan lähteä hallituksesta on keskustan Paula Lehtomäki-hän ei vuolaan puheensa kera olekkaan "varma" Vanhasen taakse--"kerää joukkoja Vanhasenkaatoon--siis OMA puolueihminen?
Vedäppä Lehtomäki hommat nyt kuntoon ja lopeta taustapeli.