
Paavo Hohti
- Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta ry:n toimitusjohtaja
- Suomen kulttuurirahaston yliasiamies 1989-2004
- Helsingin Sanomain säätiön hallituksen varapuheenjohtaja
- Ollut Helsingin Sanomain 100-vuotissäätiön hallituksessa
- Ollut Suomen Kansallisoopperan säätiön hallituksessa
- Ollut Sibelius-Akatemian tukisäätiön neuvottelukunnan jäsen
Pääministeri Matti Vanhasta (kesk.) eri vaaleissa tukenut Nuorisosäätiö on kompastunut tavalla, joka erottaa sen muista tunnetuista vaalirahaa jakaneista säätiöistä. Havaitun sääntöpuutteen vahvistaa Uudelle Suomelle Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan toimiston Säätiöpalvelun toimitusjohtaja Paavo Hohti.
Uusi Suomi vertaili yhdessä Hohdin kanssa, mitä eräät vaalirahoja jakaneet säätiöt kertovat itsestään internetissä.
Esimerkiksi RKP:n suurtukija Svenska kulturfonden kertoo sivuillaan, että sen tehtävänä on tukea ruotsinkielistä kulttuuria ja koulutusta, ruotsin kieltä ja suomenruotsalaista toimintaa Suomessa. Siinä ei ole ongelmaa vaalirahoituksen suhteen.
- Kyllä mielestäni tämä menee [yhteiskunnallisen vaikuttamisen piiriin], Paavo Hohti kommentoi Uudelle Suomelle.
Samaa sanoi tänä aamuna Ylen Aamu-tv:ssä myös maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r.). Hän korosti, että RKP on säätiön perustanutkin.
Puolueeton Suomen Pörssisäätiö on lahjoittanut kokoomukselle 5000 euroa vuonna 2006, eli presidentinvaalivuonna. Pörssisäätiö kertoo sivuillaan tehtäväkseen arvopaperisäästämisen ja arvopaperimarkkinoiden edistämisen. Yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen pyrkimiseksi voidaan Paavo Hohdin mukaan säätiön tavoitteista tulkita seuraava lause:
"Säätiö pyrkii myös vaikuttamaan siihen, että sijoitustoiminnan verotukselliset ja lainsäädännölliset edellytykset säilyvät kohtuullisina."
Eli ei ongelmaa silläkään.
Teollisuuden ja Työnantajain TT-säätiön toimintaperiaatteita ei löydy verkosta, mutta itse keskusliitto TT kertoo kyllä edustavansa jäseniään "elinkeino- ja työmarkkinapoliittisissa asioissa sekä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa". Hohti toteaa TT-säätiön olevan selvästi yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen pyrkivä säätiö. Ei ongelmaa.
Kohun keskiöön noussut Nuorisosäätiö puolestaan on keskustan perustama, mutta poliittista tai ylipäänsä yhteiskunnallista vaikuttamista ei yleishyödyllisen säätiön omassa esittelyssä mainita. Nuorisosäätiö kertoo itsestään seuraavaa:
"Vuonna 1961 perustettu Nuorisosäätiö on yleishyödyllinen yhteisö ja Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) jäsenjärjestö - säätiö on sosiaalialan järjestö, joka toimii kiinteistöalalla voittoa tavoittelematta. Säätiön tehtävänä on nuoriso- ja kasvatustyö."
Onko tämä sääntöpuute nyt Nuorisosäätiön kompastuskivi, Paavo Hohti?
- Kyllä se minun mielestäni on. En ole juristi, mutta näin asian näen.
Nuorisosäätiön johdossa yli 20 vuotta vaikuttanut Vanhanen on eri mieltä.
- Harvalla taholla on säännöissä, että se rahoittaa poliittista toimintaa, mutta ei se silti tarkoita, että se olisi lainvastaista, hän totesi Ilta-Sanomien mukaan eilen Radio Suomessa.

Herra Hohtimen sinipunaiset lasit
Kyllä se vaan nuorisosäätiö on monelle nuorelle kämpän järkännyt ja siihen on tarvittu poliittista myötämielisyyttä.
Perähikiän painin ja pesäpallon katsojen neuvottelukunnan rekisteröitymätön yhdistys ja sen puheenjohtaja on yhtä pätevä antamaan lausuntoja laillisuudesta.
Toisaalta!
Kun nuorisosäätiö rahoitti Nuoren M.Vanhasen omakotitalon niin onhan se nuorisotyötä jos mikä?
RKP:n säätiötuki on hyväksyttävää, jos se voi olla kielipuolue
Tuntuu kuitenkin nykyisiä syrjintäsäädöksiä ajatellen oudolta, että valtakunnallinen puolue voisi olla olemassa vain yhden kielellisen ja etnisen ryhmän etujen ajamiseksi muita ryhmiä vastaan.
Syrjintäähän on jonkin vähemmistön syrjimisen lisäksi myös enemmistön muodostavien etnisten ryhmien syrjiminen ja yhden etnisen ryhmän edun ajaminen on väistämättä toisten ryhmien vastustamista.
P.S. Jennihän on sukunimen vaihtumisen myötä muuttunut aivan eri näköiseksikin. ;) Onnittelut, jos nimenvaihto johtuu avioliitosta eikä pelkästä kyllästymisestä vanhan kirjoittamiseen.
Kiitos
Kiitos onnitteluista.
t. Jenni / US
Etelän median löyhkää!
Faktakulmasta Paavo Hohti
- Helsingin Sanomain säätiön hallituksen varapuheenjohtaja
- Ollut Helsingin Sanomain 100-vuotissäätiön hallituksessa
HYH HYH KUN LÖYHKÄÄ!
Kepulien tunkio
Niin, kepulien tunkio löyhkää kun sitä sörkkii.
Matti Vanhanen on siis rikollinen
Muuta johtopäätöstä ei voi tehdä. Masa on kahminut omaan käyttöönsä yleishyödyllisen säätiön varoja. Minun mielestäni se on varkaus, olipa sitten vaikka kuinka "maan tapa", tai ainakin "kepun tapa".
Ei kai välttämättä
Rahan vastaanottaminen ei sellaisenaan ole rikos, ellei antaja edellytä saavansa rahalle jotakin vastiketta, jolloin on kyse lahjonnasta.
Säätiössä rahan antamisesta päättäneet ovat ilmeisesti rikkoneet säätiölakia, mutta Vanhasen lain rikkominen voisi perustua vain siihen, että hän on tuntenut Nuorisosäätiön säännöt ja tiennyt sen jakaman vaalituen sääntöjen vastaiseksi. Sekään ei tietääkseni ole rikos, vaikka onkin lainvastaista.
Jopas sinä nyt olet ymmärtäväinen
Masa tiesi säätiön PUHEENJOHTAJANA tarkkaan ko. säätiön säännöt ja sumplasi silti itselleen vaalirahaa, sumplasi eli oli mukana tekemässä päätöksiä. Toi on aika hupaisa lause sinulta että "sekään ei tietääkseni ole rikos, vaikka onkin lainvastaista". Olen ehkä yksioikoinen kansalainen mutta minun mielestäni lainrikkomnen tekee ihmisestä rikollisen. Sou... Matti Vanhanen on uutisen tietojen valossa RIKOLLINEN joten meillä on nyt rikollinen pääministerinä. Tosi hienoa eikö totta!
Van Helsing:lle
Mistä ihmeestä sinä jatkuvasti näitä totuuden vastaisia juttuja aina väännät.
Rikollisuus on kaukana Vanhasesta. Säätiöstä poissa vuodesta 2004, pressan vaalit oli 2006 ja rahakeräyksen suoritti ihan muut Vanhaselle kuin hän itse, niinkuin Haloskallekin.
Ei myöskään pressaehdokas itse tee ilmoitusta vaalituesta.
Lopeta itse valehtelu. On törkeää, että yhtä ihmistä syytetään teoista, jonka rahankeräys on ollut täsmälleen samanlaista kuin muillakin.
Voi pikku-Matti ressukkaa.
Vanhasen asema, maan johdossa, on sellainen, että hänellä ei ole varaa unohteluun ja tietämättömyyteen. Matti-poika ei käytöksensä perusteella ole virkansa arvoinen, tavallinen omaneduntavoittelijapoliitikko vain. Ja ennenkaikkea hän ei ole viaton ja väärinkohdeltu. itse on Naisaineen, tekstareineen ja säätiöineen tupeksinut, joten vastatkoon myös itse.
P.s.
Kesakustassa tuppaa johtaja nousemaan jumalaksi jota ei saa arvostella tai loukata. Arvostelu on heti ajojahtia - hassua.
Vain?.
FST:n uutisissa kerrottiin, että Halonen on saanut vaalitukea Urheilusäätiöltä 10000 euroa, jonka säädekirjassa ei ilmeisesti ole mahdollisuutta jakaa vaalitukea.
niin miten ihmeessä sitten
katsokaa ruotsalaisten säätiöitä miten niissä pelataan niin näette miten voidaan pelata. Tekopyhyys pois
lahjontaa on kaikkien oheisten säätiöiden toiminta
Minusta oheisista selviää että lahjonnaksi - siis rahan avulla politiikan suuntaan vaikuttamiseksi - voi tulkita kaikkien noiden säätiöiden toiminnan. Minusta asian pitäisi olla päivänselvän.
" Esimerkiksi RKP:n suurtukija Svenska kulturfonden kertoo sivuillaan, että sen tehtävänä on tukea ruotsinkielistä kulttuuria ja koulutusta, ruotsin kieltä ja suomenruotsalaista toimintaa Suomessa. Siinä ei ole ongelmaa vaalirahoituksen suhteen.
- Kyllä mielestäni tämä menee [yhteiskunnallisen vaikuttamisen piiriin], Paavo Hohti kommentoi Uudelle Suomelle.
Samaa sanoi tänä aamuna Ylen Aamu-tv:ssä myös maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r.). Hän korosti, että RKP on säätiön perustanutkin."
***********
RKP:tä ei vapauta se vaikka se onkin säätiön perustanut ellei se sitä myös täysin itse hallitse ja rahoita - jos rahoitusta tulee muualta on se lahjontaa.
****************************
Lahjontojasi hienosäädettävä
eli jos säätiö on saanut luvan olla olemassa ilmoitettuine tarkoituksineen, kuten Ruotsin kieli ja kulttuuri, se saa käyttää varojaan tähän tarkoitukseen. Lahjonnan toteaminen vaatisi tarkemman kriteerin: rahaa siinä annetaan yksilöitävään (hyöty)tarkoitukseen, jonka osapuolet tuntevat. "Kulttuuri" tai "yksityinen yritteliäisyys" eivät täytä lahjonnan kriteeriä. Rkp:n säätiön kohdalla tulisi arvioida ao "kulttuurin" käytännön toteutukset ja toteuttajat.
Tämän rinnalla tuo Kepun kontrolloina säätiö on ryöminyt aivan alkuun "sosiaalisuuden" ja "yhteishyvän" alibien alle, kuten "tavanmukaisesti" - politiikassa. Miksei se ilmoittanut tavoitteekseen asuntoja pääkaupunkiin muuttavilla nuorille ja oman ideansa - Alkio yms. - elossa pidon? Se olisi sijoittanut säätiön julkisesti. Nyt se siis "kaihtaa julkisuutta" - Kepun tapaan, vaikka se saa "julkisia varoja."
Mutta tärkeintä säätiöjutussa on täysi avoimuus raha-asioissa. Lähteet ja käytöt - kaikki julkisiksi!
Milloin ry:ssä on toimitusjohtajia ollut?
Yhdistyksissä on puheenjohtajia vaikka onhan se toki muikeampaa esiintyä toimitusjohtajana.
Yhdystyksissä on toiminnanjohtajia ja/tai puheenjohtajia.
Titteliä tarkennettu.
Hyvä huomio! Titteliä tarkennettu.
t. Jenni / US
Ei toimitusjohtaja-nimikkeelle kyllä estettä ole
Periaatteessa jokainen yhdistys voi säännöissään määritellä, millaisia tehtävänimikkeitä yhdistyksen palveluksessa olevilla on. Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta ry näyttää ilmoittavan nettisivuillaankin palveluksessaan olevan toimitusjohtaja, verkställande direktör på svenska.
http://www.saatiopalvelu.fi/fi/Yhteystiedot/
Yhdistys käyttää kyllä aika erikoista rakennetta, koska se kertoo perustaneensa Säätiöpalvelun, joka on yhdistyksen mukaan yhdistyksen toimisto.
Ehdotan, että ruvettaisiin
Ehdotan, että ruvettaisiin käyttämään kaikista puoluepoliittiskytkentäisten yritysten, säätiöiden ja yhdistysten päälliköistä vanhasuomalaista nimitystä TIREHTÖÖRI.
Se antaa mielestäni kuvaavimman merkityksen tai merkittävimmän kuvauksen.
Olemmeko oikeusvaltiossa
Kun nuorten asuntosäätiö saa julkista rahoitusta RAY:ltä, on sen myös ilman muuta toimittava Suomen lakien mukaisesti. Koska sen tarkoitusperä ei ole politiikkojen tukeminen, ovat siltä vaalirahaa kupanneet puheenjohtajat Matti Vanhanen ja Antti Kanki-Kaikkonen rikkoneet lakia. Oikeusvaaltiossahan aina rikolliset tuomitaan. Jo moraalisestikin pääministerin olisi tunnettava vastuunsa ja vedettävä siitä johtopäätökset.
Pörssissä pelaaminen omaan pussiin !
Vain niin. Ei muuta kuin pelaamaan ja lahjoittamaan suurista voitoista mieluisalle kansanedustajalle vaalirahaa ja tietenkin ruskeassa kirjekuoressa. "Ollaan sitten hiljaa ja hissukseen" !
Olen käsittänyt, että jos mainitaan "Sosiaalinen toiminta", niin se on yhteiskunnallista toimintaa takuu varmasti.
Kyllä Paavo Hohti mielipiteineen saa mennä hevon ku...en. Haluankin tietää, oliko kyseessä Hohti, joka perkasi näitä säätiöitä, vaan oliko kokoomuslainen tomija.
Eikä tässä säätiöitä tarvitse tutkia. Kyseessä on ajojahti maan pääministeriä kohtaan. Tämän on huomannut sellainenkin, jolla ei ole omaatuntoa, samoin vähemmälläkin älyllä varustettu kansalainen.
RKP JA MILJOONAT !!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Mistä RKP:n miljoonat ovat kotoisin ??????????????
Olennaista
Onhan niitä kokoomuksellakin useita säätiöitä. Kokoomuspuolueen säätiöhän on tukenut vaalityötä sekä presidentin- että eduskuntavaaleissa sadoilla tuhansilla euroilla. Mutta mistä tulevat rahat näille kaikille säätiöille?
Matti V. ja säätiöt
Säätiön tarkoitus olessaoloon tulee olla määrätty. Samoin toimintatarkoitus, minkä eteen ja hyväksi säätiö toimii ja kerää rahaa lahjoittajilta. Jos toiminnoista poiketaan vastoin sovittuja säätiön määrittämiä tarkoitusperiä on tapahtunut rikos. Lisäksi loukkaus lahjoittajia kohtaan.
Minun mielestäni, jos istuu kyseisen säätiön hallituksessa, niin OLISI PITÄNYT tietää vastoin säätiön takoitusperiä tapahtuneista lahjoituksista. Varsinkin jos itse on lahjoituksen kohteena!
Halonen olisi voinut suistuakin
Vielä jaksaa US tikulla ronkkia jotakin lausetta vaikka on jo selvää, ettei Hallitusta sen enempää kuin Matti Vanhastakaan saada kaatumaan tällä rahoitusasialla.
Olisi varmaankin kannattanut kokeilla Halosen suistamista, tämän kamppanjointiin upposi sentään satoja tuhansia euroja eri puoluekantoja edustavien ihmisten rahoja, jos nyt sitten vaikka puolueen kautta kierrätettynä. Siinäpä meillä todellinen koko kansan (kustantama) presidentti.
Median viattomuus
Paavo Hohti
- Helsingin Sanomain säätiön hallituksen varapuheenjohtaja
Paavo Hohti on istunut Helsingin Sanomain säätiön hallituksen varapuheenjohtaja ja ollut osaltaan vaikuttamassa keistä poliitikoista julkaistaan juttuja ja keistä ei.
Selvää ilmoitusmaksujen kiertämistä, eli lahjontaa!
Oikeuskansleri
Eikö oikeuskanslerin pitäisi ottaa kantaa tähän?? Hänen mielipiteellä on enemmän painoarvoa kuin mitä on esimerkiksi presidentillä.
Outoa, että oikeusvaltion edustajat ovat hiljaa..
Kumosit oman mielipiteesi
Oikeuskanslerin mielipiteellä on arvoa - oikeusvaltion edustajat ovat hiljaa.
Tottapuhuen tuota hiljaisuutta minäkään en ymmärrä. Onko Kehittyneiden Maaseutujen Yhdistys (vai mikä se oli) ostanut myös oikeuskanslerin hiljaiseksi?
täällä on totuus
http://ejv54.blogit.uusisuomi.fi/2009/09/28/kaikki...
Ohje toimittajille
"En ole juristi", toteaa Paavo Hohti. Näin toteaa moni muukin asiantuntija, jonka kannanottoa lehdistö tiedustelee. Se syö argumenttien uskottavuutta. Olisiko sitten aivan mahdotonta tiedustella juristin mielipidettä asiaan? Suomessa on noin 17.000 elossa olevaa lakimiestä. Säätiöoikeudellista ekspertiisiä lienee erityisesti esim. siviilioikeuden professori Heikki Halilalla ja oikeustieteen professori (mvs.) Heikki Toiviaisella. Heidän yhteystietonsa ovat vaivatta saatavissa.
Laki on niinkuin se luetaan
Stiftelse för det tvåspråkiga Finland antoi 900 000 euroa
eduskunnan _ainoalle virallisesti yksikieliselle puolueelle.
Muut eduskuntapuoluee,jotka ovat puoluerekisterinkin mukaan,toisin kuin tuo em., kaksikielisiä eivät saaneet euron euroa.
Hohti ja muu herrasväki taas lukee lakia eri tavoin riippuen puolueesta.
Jokainen rationaalisesti
Jokainen rationaalisesti ajatteleva ihminen ymmärtää, että olosuhteissa, joissa toista kaksikielisen valtion kielistä puhuu harvalukuinen vähemmistö, on heikomman kielen aseman vahvistaminen aidon kaksikielisyyden vahvistamista.
Kaikki kukat
Suomalaisuuden liiton valjastettua koko jäsenkuntansa RKP:n kimppuun, mahtaa olla masentavaa, ettei puolueen säätiörahoituksesta löydy etsimälläkään sellaista moitittavaa, johon asiantuntijat yhtyisivät.
Koko rahoitussotkun ydin on siinä, että on peitelty rahojen alkuperää. Antaa kaikkien kukkien kukkia, kunhan se tapahtuu avoimesti!
Hohti ja Rkp johtaa toimittajiakin harhaan!
Eihän Svenska kulturfonden edes ole Rkp:n päärahoittaja, vaan Stiftelse för det tvåspråkiga Finland!!
Taas fennoja viedään kuin laskiämpäriä.
Toinen Rkp:n ehdokkaiden tukija on ollut Ekonomiska Upplyssningsfonden.
Svenska kulturfonden rahoitta Stifrelsenin
Kannattaisi rauhoittua ja todeta, että Stiftelsen on pelkkä vaalimainontasäätiö, jota ruokitaan muista säätiöistä. Svenska folkpartietin rahankierrätys on satavuotista ja aivan omaa luokkaansa.
Se nyt vain
on sillä lailla, että tässä maassa on satoja säätiöitä ja ennen kaikkea yhdistyksiä,joiden säännöt on lain kannalta täysin virheellisiä ja toisaalta niitä sääntöjä tuskin luetaan tai edes tulkitaan ainakaan jäsenmaksujaan maksaville.
Useissa on poliittinen johto ja puheenjohtajat,jotka päättävät tai esittelevät myös kunnallisia asioita.
Monet näistä yhdistyksistä saavat valtion tukea jo pelkästään toimintamenoihin.
Hohti on itse hoitanut hommansa huonosti,jos hän on ollut jotenkin valvontavelvollinen.
Eräskin valtion korjausavustusta saanut yksityisyhdistys ei korjannut saamillaan varoilla mitään, mutta kuka valvoi? Jos ei edes jäsenluettelo ole ajantasalla. Enemmän kuolleita kuin eläviä taisi olla.
Recycling Syndicates Funds
Kepun keino vastata punikkien AY-tukien vastaavaan käytäntöön kierrättää varoja verovapaasti säätiöiden kautta. Kepu ja punikkien terrorijärjestöt kuolisivat pois jos pääministerin ja punikkienkin edustajien ilmoittamat oikeudettomat ja likaiset epärehelliset menetelmät poliittisten järjestöjen rahoittamiseen ja pitkään jatkuneet keinot kriminalisoitaisiin. Kuinka moni ammattiyhdistyksien (suuri osa pakotetuista) jäsenistä äänestää automaattisesti pukikkeja sen perusteella että ovat liitossa ja kuinka moni Matin (jo osin kadonneista) nuorista ja muista kepuvetoisista (maataloustukien toivossa lypsettyjen) yhdistyksien jäsenistä ainakaan enää äänestää Kepua? Kepu on jalasmokkipuolue, joka ainoastaan sekoittaa poliittisen kentän tuuliviiri-säntäilyllään, ollen milloin kaupunkilaisten ja milloin maalaisten puolue. Kepu on kepu vaikka voissa paistais.
Vuosittain 1 900 000 euroa Rkp:lle.
Hohti tässä tyrii!
....lainaus....Höblästä....
Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland som ansvarar för en stor del av svenska folkpartiets ekonomi delade inför riksdagsvalet ut stöd på några tusen euro till sexton kandidater.
"Vid tidigare val har Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland inte understött enskilda kandidater utan gett en klumpsumma till sfp. Denna gång gav partikansliet stiftelsen en lista med namn och summor som skulle betalas ut."
(lyhennetty)
–Kunde ni påverka valet av de sexton kandidaterna?
– Nej, svenska folkpartiet gav oss en färdig lista. Stiftelsen blandar sig inte i hur sfp använder sina pengar, vi försöker bara se till att ekonomin är sund och att partiet har pengar till sitt förfogande, helst mera då det är valår.
(lyhennetty)
Hur stor klumpsumma ger Stiftelsen årligen till sfp?
900.000 ei 1.900.000.
käännös:
enimmillään vuotuinen tuki oli 900.000.
Ilmeisesti se i siinä edessä on näyttänyt ykköseltä.
Muuten olen samaa mieltä, että nykytoimittajien huono yleissivistys, ja sitä kautta yhteiskunnan ja sen eri toimijoiden huono tunteminen ovat suurin este kunnolliselle kotiläksyjen tekemiselle.
Luulo ei ole tiedon väärti.
Varokaa hampaitanne !
Kyllä meidän kaikkien Matti Vanhanen on kova luu.
"Kyllä se vaan
"Kyllä se vaan nuorisosäätiö on monelle nuorelle kämpän järkännyt ja siihen on tarvittu poliittista myötämielisyyttä."
Varmasti on järkännyt ja moni nuori maksaa joka kuukausi vuokrassaan Kepulle vaalitukea. Voi kun tämä prosessi päättyisi Kepun toiminnan loppumiseen! Kaikki rahat takaisin konkurssipesälle ja säätiölle niin siinä Kepu on kanttuvei!
muuttaa saa
jos ei ole tyytyväinen vuokraisäntäänsä ja siihen mihin se käyttää saatuja tuloja ei kukaan estä muuttamasta pois.
Voiko puolue perustaa itselleen tuki säätiön?
"Samaa sanoi tänä aamuna Ylen Aamu-tv:ssä myös maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r.). Hän korosti, että RKP on säätiön perustanutkin."
En nyt korosta tässä RKPtä vaan sitä, että puolueet perustavat tukisäätiöitä saadakseen verohyödyt.
Joku juristi ihminen voisi vastata voiko valtiolta saatuja tukia ohjata säätiölle sijoitettavaksi?
Eli siis puolueet perustava tukisäätiöitä rahoittaakseen omaa toimintaansa? Eikö säätiöiden pidä olla jotenkin yleishyödyllisiä? Onko puolueiden rahoitus tämmöistä?
Tämä on mahdollista.
Tämä on mahdollista. Mikäli valtio jostain syystä jakaisi rahaa säätiölle, jonka julkilausuttuna tarkoituksena on jonkin poliittisen puolueen tukeminen, ei olisi estettä käyttää tätä rahaa kyseisen puolueen tukemiseen.
lukekaapa tuo ruotsinkielinen teksti kokonaan hyvä haastattelu
Siinä RKP:n talousvastaava selostaa säätiön roolia ja tarkoitusta hyvin ja selkeästi. Mainitsee muuten tuoneensa poliitikoille ja puolueille uusia, mutta yritysmaailmalle itsestäänselviä, tarkkoja toimintatapoja kirjanpitoon.
RIKOS, RIKOKSIA
Eikö tässä Suomen maassa ole kenelläkään kansalaisella riittävästi kansalaisrohkeutta, rikosilmoituksen tekemiseen pääministeristämme?
Where is the beef
Kyllä varmasti löytyis. Mutta kun pitäis ensin löytää se oikea rikos. Pelkkä yleisen mielipiteen vastaisuus tai edes moraalittomuus ei oikein riitä rikosilmoituksen tekemiseen.
Ei vaikka lehdistön ja netin kansalaisoikeusoppineet kuinka huutaa...
Sääntömuutos
Jokaisen puolueen vaalirahasäätiöt voisivat muuttaa sääntönsä sellaisiksi, että edunsaantikytky säilyy. Esimerkiksi Keskustan säätiöt, joilla siis lain mukaan ei saa olla kytköstä lahjoittajiinsa, voisivat ilmoittaa tukevansa "suomalaista kulttuuria, kansanvaltaa ja parlamentarismia sekä Euroopan unonin kehitystä".
Näin rahaa voisi siirrellä rajojen yli rajatta.
Ei mahdollista
Valitettavasti tämä ei ole mahdollista. Säätiöiden tarkoituksena on noudattaa säätäjänsä oletettua tahtoa. Usein säätiöitä perustetaan esimerkiksi testamentilla, mikä selittää osaltaan asiaa. Säätiön sääntöjä ei lain mukaan voi käytännössä muuttaa siten, että säätiön tarkoitus muuttuisi.
Missä määrin nämä
Missä määrin nämä säätiöt ovat likaisen valtapolitiikan rahanpesijöitä?
Ne voivat täysin vesittää koko demokratian perusajatuksen.
Matintalo-ohjelma silminnäkijä 28.9.09
kertoo pääpiirteittäin mistä on kysymys! Matilla on talo, eikä mitään laitonta ole tapahtunut. Matti hää on viipurläänin paras nikkar ja viel hää oo noppein.
Merja hää taas on heinjoenlikoist muute sukkela!
Nimetön
Ok. Olkoon niin, että tulossa saattaa olla viimeinen naula pääministeri Vanhasen arkkuun, mutta olipahan taas ohjelma: nimetön lähde ja nimetön yritys ovat antaneet epämääräiseen aikaan epämääräistä tukea. Yksityiskohdathan ovat jo YLEläisten tiedossa. Nyt niitä sitten joka päivä vähän ripotellaan - tieto sieltä, tieto täältä. Sanoisin, että aika tarkoitushakuista. Kaikki tieto nyt heti tiskiin!!!!!!!!!
Epäluottamuslause
Miten voi maan hallitusta johtaa henkilö, joka vähät välittää yhdistysten, joiden hallitusten jäsen on, säännöistä.
Epäluottamus: toimiiko hän myös pääministerinä samoin?
Toivon, että eduskunta torstaina äänestää epäluottamuksen puolesta. Se on ainoa keino palauttaa äänestäjien luottamus politiikkoihin.
Maa tarvitsee uuden hallituksen, joka ottaa tehtäväkseen nostaa Suomen lamasta.
Sääntömuutoksen mahdottomuudesta
Olen juristi, mikä todettakoon viestini julkaisemisen helpottamiseksi, kun se muutoin tuntuu olevan niin vaikeaa.
Puheena olevien säätiöiden sääntömuutosehdotuksien osalta voi todeta niiden olevan käytännössä mahdottomia. Säätiön on noudatettava säätäjänsä oletettua tahtoa. Tämä selittyy mm. sillä, että usein säätiöitä perustetaan esim. testamentilla, jolloin on erityisen ymmärrettävää, ettei vainajan tahtoa voida hänen kuolemansa jälkeen muuttaa. Lain mukaan säätiön tarkoitusta voidaan muuttaa vain, jos säätiön varojen käyttäminen sille määrättyyn tarkoitukseen on mahdotonta tai olennaisesti vaikeutunut, varojen vähyyden vuoksi tai muusta syystä kokonaan tai huomattavalta osalta hyödytöntä taikka lain tai hyvien tapojen vastaista. Uusi tarkoitus ei saa olennaisesti poiketa alkuperäisestä tarkoituksesta.
Käytännössä Keskusta-puolueen tai muiden muiden puolueiden on perustettava uusia säätiöitä asianmukaisine sääntöineen saadakseen niiltä avustusta.
En voi hyväksyä sitä,
En voi hyväksyä sitä, että kommenttini jätetään julkaisematta ja että samanaikaisesti julkaistaan eräiden toisten henkilöiden kommentit.
Toistettakoon siis vielä kerran: Olen oikeasti juristi, minkä arvoisa Internet-palstaa ylläpitävä toimittaja voi varmistaa esimerkiksi soittamalla puhelimitse minulle.
Säätiön sääntöjen muuttaminen on äärimmäisen vaikeaa, mikä johtuu mm. siitä, että usein säätiö perustetaan testamentissa. Säätiön olettua tahtoa on kunnnioitettava. Lain mukaan säätiön tarkoitusta voidaan muuttaa vain, jos säätiön varojen käyttäminen sille määrättyyn tarkoitukseen on mahdotonta tai olennaisesti vaikeutunut, varojen vähyyden vuoksi tai muusta syystä kokonaan tai huomattavalta osalta hyödytöntä taikka lain tai hyvien tapojen vastaista. Uusi tarkoitus ei saa olennaisesti poiketa alkuperäisestä tarkoituksesta.
Toisin sanoen: Keskusta- ym. puolueiden on perustettava uusia säätiöitä, jotta vaalirahoituksen jakaminen poliittisille puolueille olisi mahdollista.
US:n tarkoitushakuisuutta
Otsikointi leimaa turhaan Vanhasta. Eihän vaalituki tee siitä Vanhasen säätiötä, vai tekeekö? Niinkö omistettiin muut vaalitukeen osallistuneet säätiöt. Tuskin säätiön tarkoitusperän kuvaaminen siitä sen enempää Vanhasen säätiötä teki! Media tuntuu laidasta laitaan ajavan pääministeri Vanhasta pistämällä hänet vastuuseen mahdottomastakin. Mistä moinen jahti? Missä eettisyys ja tasapuolisuus? Asiat asioina, mutta reilusti US!
Vanhanen on kerännyt itselleen jo valtavan syntitaakan
Pitäisikö alkaa selvitellä jonkun toisen vikoja yhtäkkiä ja jättää maan pääministerin hämäräpuuhat rauhaan? Miksi?
Entäpä Kunta-Asunnot ja SDP:n tuki?
Toimituksissa ja kommentaattoreiden joukossa voisi harrastaa hieman puolueettomuuttakin. Lauantain Hesarin mukaan:
"Yleishyödyllinen rakennuttaja Kunta-Asunnot Oy tuki oman hallituksensa puheenjohtajaa, Ylöjärven kaupunginjohtaja Pentti Sivusta (sd) vuoden 2007 eduskuntavaaleissa.
Vielä torstaina silloinen toimitusjohtaja Veijo Lehto (sd) väitti Helsingin Sanomille, että yhtiö osallistui vain "joihinkin kahvitilaisuuksiin". Hän ei maininnut yhtiön tukeneen hallituksen puheenjohtajaa, vaikka hän oli siitä tietoinen tehtyään päätöksen itse.
Lehto ei nähnyt tukemisessa mitään ihmeellistä. "En nähnyt, enkä nytkään näe.""
Kirjoita uusi kommentti