Vihreä Lanka panee lehden maistamaan omaa lääkettään, sillä Helsingin Sanomat esitti lauantain numerossa kymmenen vastausta vailla olevaa kysymystä pääministeri Matti Vanhaselle (kesk.).
Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimies Marko Junkkari puolustaa haastattelussa lehden tempausta.
- Se oli tehokeino, jolla haluttiin osoittaa, että Matti Vanhasen pitäisi vastata kysymyksiin.
Junkkarin mukaan Vanhaselta oli kohtuullista odottaa vastauksia lehden kaikkiin kysymyksiin heti pääministerin palattua Yhdysvalloista. Junkkari perustelee tätä sillä, että Vanhasella oli lentomatka aikaa tutustua hänelle ennakkoon lähetettyihin kysymyksiin.
Junkkari myös myöntää, että tempauksen idea saattoi syntyä Italiasta, jossa media teki vastaavanlaisen kysymyspatterin pääministeri Silvio Berlusconille. Junkkarin mukaan Vanhanen ei kuitenkaan ole Berlusconi.
Junkkari myös sanoo, ettei ole median halu, että vaalirahakohu jatkuu.

| 05:26 | HS: Nokia vähentää yli tuhat työntekijää Salossa — MTV3 Talous |
| 05:02 | Armeijan säästölista julki — YLE Uutiset |
| 04:49 | Nokian salolaiset työntekijät kuulevat tulevasta — YLE Uutiset |
| 04:04 | Argentiina valittaa YK:lle Britannian toimista Falklandinsaarilla — MTV3 Ulkomaat |
| 03:41 | Kreikan neuvotteluja tarkoitus jatkaa tänään — YLE Ulkomaat |
| 03:41 | Kreikan neuvotteluja tarkoitus jatkaa tänään — YLE Uutiset |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Rikoshyöty korvattava ja tekoväline konfiskoitava valtiolle
TÄMÄ ON RANKKAA!:
Vihreä Lanka:
"7. Aikooko Helsingin Sanomat palauttaa laittomina pitämistään vaalirahoista maksetut vaali-ilmoitukset?
”Olen väärä ihminen vastaamaan kysymykseen. Journalismin peruskriteeri on se, että toimitus ja markkinointi eivät ole tekemissä toistensa kanssa. Myynti- ja markkinointipuoli hoitaa ilmoitusasiat, eikä meillä saakaan olla minkäänlaista yhteyttä. Tämä on iso periaatteellinen kysymys, eikä minun mielestäni tarvitse vastata tähän. Soita Mikael Pentikäiselle.”"
Naurahdin ääneen.
Naurahdin ääneen.
Junkkari on lasileuka
Miksi Junkkari ei vastaa esittämänsä kaltaisiin kysymyksiin, vaan venkoilee? Tulisiko Junkkarin "tehdä asiasta johtopäätökset" ja siis erota?
Onko enää muuta mahdollisuutta kuin Junkkarin ero? Miksi Junkkari ei "kanna vastuutaan"?
Miksi Junkkari ei itse soita Pentikäiselle ja toimita haastatteluaan asialliseksi?
tässä on taas se pointti
tässä on taas se pointti et politiikkojen PITÄÄ vastata niille asetettuihin kysymyksiin aiheista jotka koskettaa politiikkaa!
toisaalta, ei kyl tällähetkellä kiinnosta äänestys, äänestät ketä tahansa, puolue tekee päätökset jota kaikkien on noudatettava "puoluekurin"takia ja täällä päättäjien löytäminen on lähestulkoon mahdotonta... joten voin sanoa että mielestäni politiikka haisee!!
Kiitokset Vihreälle langalle
Olen puolivakavissani sanonut, että ihminen ei tarvitse Hesaria, koska samat jututs voi lukea Vihreästä langasta ja Seiskasta.
Perun puheeni, sillä HS on tasoltaan paljon heikompi ja syöksykierre jyrkkenee. Näitä HS:n 10 kysymystä Vanhaselle ovat kaikki tuttuni puoluekantaan katsomatta pitäneet taas uutena pohjanoteerauksena.
Huutelemalla on vaikea säilyttää "arvovaltaa"
Helsingin Sanomien rimpuilu alkaa muistuttaa Suomen Kuvalehden revityksiä. Minusta tuo kymmenen kuulutustelukysymyksen luettelo oli melko mauton siksi, että se muistutti jonkinlaista esitutkintaa.
"Alan miettiä millainen olisi parempi maailma. Tiedän vastauksen heti. Se olisi maailma ilman Helsingin Sanomia. Arvioisin, että ainakin 60 prosenttia suomesta vallitsevasta pahuudesta katoaisi, jos Helsingin Sanomat lakkaisi olemasta. Se voisi vaikkapa hajoittaa itsensä pienmpii laatulehtiin. Samalla tuo koppava toimittajatyyppikin katoaisi. Helsingin Sanomat on aiheuttanut tarpeeksi vahinkoa pienelle Suomellemme. Ja eikös se talvisotakin ollut Erkon aikaansaannoksia..."
- Johan Bäckman -
Vihreillä on kova hätä
Vihreillä on kova hätä siitä, että hallitus mahdollisesti kaatuisi. Samoin Kokoomuksella.
Olisihan se todella ikävää, jos kiva kaveriporukka menettäisi kaikki etunsa pikkumaisten rehellisyyden perään kyselijöiden takia.
Tämä on ikivanhaa taktiikkaa - kun ei oikein muuta enää osata tehdä, niin lähdetään hyökkäämään takaisin. Aivan sama minulle, mutta se ei Keskustaa puhdistaa yhtään niistä moraalittomuksista, mitä se on jo tehnyt.
Nykyinen hallitus ei ole minun hallitukseni. On sääli, että näin upeaa maata johtaa tuollainen joukkio
Vihreät pelkäävät hallitustien loppumista
Tällä ei ole muuta selitystä kuin että vihreissä on puolueen oman kahdella pallilla istumisen takia pelästytty seuraavien eduskuntavaalien jälkeistä tilannetta, jossa porvaripuolueet saattavat hyvinkin jättää vihreät oppositioon.
Tosin saattaa olla, että porvarihallitusta ei odotettavissa olevan keskustan suurtappion takia saada ilman vihreitä kasaan. Perussuomalaiset vaalivoittajina olisi helppo korvike, mutta RKP tuskin hyväksyy "ruotsinkielisiä syrjiviä rasisteja" samaan hallituspöytään kanssaan. KD:lla on hyvät mahdollisuudet ängätä seuraavaan hallitukseen joko RKP:n tai PS:n rinnalle.
Vihreiden kannattaa tosiaan pyrkiä olemaan heiluttamatta hallitusvenettä, koska samalla voi upota myös puolueelle edullinen kokoomusyhteistyö Helsingissä ja Tampereella.
Pahempi kuin vaalirahoitus
Tosiasia on se, että Suomenmaassa on ainakin yksi asia, joka on mädänneempi kuin vaalirahoitus: se on Helsingin Sanomat ja sitä kustantava Sanoma Oy.
Vaalituki valui lehdille
Vaalitukihan valui lopulta lehdille, kirjapainoille ja mainostoimistoille. Pitäisikö rahat periä niiltä, kun eivät etukäteen varmistaneet, että niiden poliitikoilta saama on "puhdasta"?
Rikollista rahaa kirjapainoalalla
Jotenkin ihmettelen, miksi mielestään hyvämaineiset kustantamot tukevat rikollista vaalimainontaa. Kyse on vaalirikokseen avustamisesta, kun on hyväksytty väärin perustein hankittua rahaa, doping-rahaa.
Vaalirahasta lehdistölle kaksinkertainen hyöty
Maassa, jossa kaikki ihmiset vain tölläävät telkkaa tai lukevat vain yhden-kahden kustantajan lehtiä, vallitsee lopulta samanlainen "demokratia" kuin Italiassa ja Venäjällä. Samanlaiseen poliittiseen ja tiedonvälitykselliseen hegemoniaan pyrkii varmaan Hesarikin kaikkine ulokkeineen ja lisäkkeineen.
Yritysten puolueelle tai ehdokkaille antama tuki on ihan ok, mutta mikä määrä rahaa syydetään esimerkiksi urheiluun ja kulttuuriin, se on monikymmenkertainen.
Tämä vaalirahotuksen reposteleminen on lehdistöltä tekopyhyyden huippu. Yksinkertaista kansaa on helppo kiihottaa vihaan poliitikkoja ja herroja vastaan. Omalla päällään ajattelevia on aina vähemmistö.
10 omaa kysymystäni HS:lle
1) Millaista on toimittaa monopolilehteä maailmassa, missä monopolia pidetään lainrikkomuksena?
2) Onko ympäristön näkökulmasta kiva olla tekemässä lehteä, jonka takia hakataan paljon metsää ja jonka tuotteet pitää kuljettaa moottoriajoneuvoilla joka ainoa aamu puolelle miljoonalle tilaajalle?
3) Onko mielestänne demokratian sääntöjen mukaista, että jopa miljoona lukijaa näkee Hesarin valitsemia valokuvia poliitikoista, esimerkiksi vaalien tuleva voittaja hymyilee ja vaalien tuleva häviäjä näytetään vihaisena?
4) Onko totta, että presidentti Koiviston tekemä ärähdys Karjala-keskustelun lopettamisesta todella lopetti Hesarissa Karjala-keskustelun, ja miten näette sen suhteessa sananvapauteen ja lehden riippumattomuuteen, suhteessa valtaapitäviin?
5) Onko mielestänne kilpailulainsäädännön mielessä oikein, että Hesarin aamujakelija voi laittaa jokaiseen pääkaupunkiseudun postilaatikkoon Hesarin tuotteita, joko lehden tai HS:n mainoksen?
Olen ollut huomaavinani
Olen ollut huomaavinani että Helsingin Sanomissa on jo hieman osattu hilliintyä. Ehkä sielläkin on huomattu että - kuten lastenjuhlissa aina - itku se tulee pitkästä ilosta. Tosikeltaisessa lehdistössä- kuten seiskassa ja Iltalehdessä - peuhaus tuntuu vielä jatkuvan vaikka nukkumaanmenoaika on jo ohi mennyt.
Kaksi kysymystä
1. Kuka pystyisi tutkimaan valtamedian (HS,YLE,MTV) politiikan toimittajien oman puoluekannan? Jakauma ei varmasti ole sama kuin koko väestöllä.
2. Saavatko kaikki mainostilansa samalla hinnalla vai annetaanko toisille piilotukea?
Hesarin vastaava on poliittinen toimittaja
Kautta Hesarin historian vastaava päätoimittaja on valittu poliittisesta toimituksesta. Kohta valitaan taas.
Vihreät heikoilla
Luin Hesarin kysymykset useaan kertaan ja Vihreän langan kysymykset myös useasti.
Mielestäni Vihreän langan kysymykset olivat heppoisia ja Hesari vastasi niihin asiallisesti ja hyvin, toisin kuin Vanhanen, joka ei ole vastannut mitään.
Vihreillä taitaa tosiaan olla pelko hallituspaikan menettämisestä.
Helsingin Sanomien ja Sanoma Oyj boikotointiin kutsuminen.
Kutsun teidät kaikki Suomen yrittäjät ja sivistyneet ihmiset boikotoimaan kanssani Sanoman lehtiä ja toimintaa.
Itse henkilökohtaisesti olen perunut oman HS:n tilauksen. Yritykseni ei tule enään ilmoittelemaan Sanoman julkaisemissa lehdissä ainuttakaan ilmoitusta jatkossa.
Vaadin Helsingin Sanomia etusivullaan pyytämään julkisesti anteeksi puuttumista päivän politiikkaan.
tutkinta
vaaliraha kirjoittelusta sekä tv uutisoinnista voisi tehdä väitökirjan,
Toivottavasti joku tekee selvityksen, mikä taho ja henkilö on eniten pitänyt vaalirahoitusta esillä.
Ei Sanomakonsernille
Hesaria en ole tilannut vuosikausiin. Kirjanmerkki hs.fi:hin on myös heitetty roskikseen. Aku Ankan kestotilauksen lopetin ettei vaan mene rahaa vasemmisto propagandan tekoon. Ne Akun puhelinmyyjätkin oli kyllä ärsyttäviä.
Radio Helsingin kuuntelukin täytyi lopettaa kun siellä vain jauhetaan samaa roskaa. Ennen niin hyvä radioasema muuttunut täydeksi likaviemäriksi.
On sulla vaikeaa. Mitä luet
On sulla vaikeaa. Mitä luet aamuisin ?
no sitä internettiä
Uutta Suomea, vaikka tarinat täälläkin ovat sitä samaa. Sitten on ihan tuommoisia ulkomaisia sivustoja missä on ihan oikeita uutisia ilman Aatos Erkon ristiretkiä kalvinisteja vastaan. Hyviä sivustoja on internet pullollaan.
HS on homojen ja vihreiden lehti
Se on niiden kansanryhmien pää-äänenkannattaja!
Mistä saa Uuden Suomen
Mistä saa Uuden Suomen paperiversion ? minä kun luen lehden sängyssä. Tietokonetta on vaikea raahata sänkyyn. Kun ei ole kannettavaa.
HS on demarilehti
Eihän tässä nyt ole mitään ihmeellistä. Sama röyhkeys ja petos kokoajan mitä demarilla, täysin tavallista, ei mitään uutta eikä ihmeellistä.