Faktakulma
Nuorisosäätiölle valmistuneiden talojen rakentajat valmistumisvuoden mukaan 1997–2004:
–1997: Tehorakentajat
–1999: YIT, NCC
–2001: NCC, Lujatalo
–2002: YIT
–2003: Skanska, NCC
–2004: Skanska, NCC
Lähde: Nuorisosäätiön toimitusjohtaja Seppo Pyykkönen
Keskusrikospoliisi tutkii eilisen Ylen Silminnäkijä-ohjelman väitteen pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) talonrakennuksen epäselvyyksistä, kertoo Nelosen uutiset. KRP on vahvistanut asian myös STT:lle.
Pääministeri Matti Vanhanen on kommentoinut talonsa rakentamisesta noussutta kohua lyhyesti Helsingissä.
Vanhanen myöntää, että osa Ylen väitteistä, jotka koskivat hänen Nurmijärvelle rakentamaansa talon rakennustarvikkeita pitää paikkansa, Ilta-Sanomat kertoo.
Vanhanen sanoi, että kaikista rakennusaikaisista tilauksista on pitänyt tulla lasku. Hän kuitenkin aikoo vielä selvittää asiaa tämän päivän aikana.
Hän toivoo, että Yle laittaa tänään kaikki asiaan liittyvät tiedot pöydälle.
Katso Vanhasen kommentit videolta tästä.
Silminnäkijä-ohjelman koonnut, tutkivana toimittajana kunnostautunut Ari Korvola kertoi maanantaina, että pääministeri Matti Vanhanen on saanut rakentamaansa taloon rakennustarvikkeita nimeltä mainitsemattomalta yritykseltä, joka on urakoinut Nuorisosäätiölle kerrostaloja. Säätiö rakennuttaa pieniä asuntoja alle 35-vuotiaille nuorille.
Ohjelma käytti Vanhasen Nurmijärven-projektista kertoessaan nimetöntä lähdettä, eikä se tavoittanut Vanhasta kommentoimaan väitettä.
Ohjelma kertoi, että se löysi pätevän näytön Vanhasten saamasta varsin kalliista rakennustarvike-erästä, jonka maksoi Nuorisosäätiölle kerrostaloja urakoinut rakennusliike.
Ylen mukaan Vanhanen on rakentanut taloaan vuosina 1996-1997 ja 1999-2000. Hän oli Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja 1998-2003 ja sitä ennen varapuheenjohtaja.
Silminnäkijä-ohjelman näkemys oli, että rakennusliike pyrki tarvike-erän maksamisella edesauttamaan jatkourakoita säätiön tulevissa kohteissa.
Lue RAY:n jättituesta Nuorisosäätiölle täältä.
Faktakulma
Nuorisosäätiölle valmistuneiden talojen rakentajat valmistumisvuoden mukaan 1997–2004:
–1997: Tehorakentajat
–1999: YIT, NCC
–2001: NCC, Lujatalo
–2002: YIT
–2003: Skanska, NCC
–2004: Skanska, NCC
Lähde: Nuorisosäätiön toimitusjohtaja Seppo Pyykkönen

Kommentit
Mitenköhän hallitus laatii
Mitenköhän hallitus laatii Suomen 40 miljardin euron budjetin ?
Unohtuukohan paljon laskuja ?
Entä jos 13 miljardin vaje
Entä jos 13 miljardin vaje budjetissa johtuukin siitä että hallitus ei ole muistanut lähettää laskuja ?
Hallitus on antanut eduskunnalle vuoden 2010 talousarvioesityksen. Lama on supistanut valtion tuloja niin, että budjettia paikataan 13 miljardin euron lisävelanotolla.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=200...
Miksei Vanhanen kerro itse?
Miksi Vanhanen odottaa Ylen laittavan tänään kaikki asiat pöydälle, eikö hän itse voi tehdä sitä?
No itsestään selvää
No tietysti siksi, että kun YLE ensin kertoo, että mitä se tietää, niin Vanhanen voi kommentoida kohua vain siltä osin ja jättää mahdolliset paljastumattomat luurangot vielä kaappiin.
No kun
Vanhanen ei MUISTA mitä pitäs laittaa tai panna esille kun muisti pätkii, niin eihän sitä itse voi eikä uskalla muuta sanoa kuin että tehkää te niin mine en taaskaan muista mittään.
heh kenenkähän pitäisi laittaa kaikki pöydälle
pöydän alla on vieläkin vaikka mitä ja mudien pitää niitä nostella kun ei itse tee ja sitten sanoo tällaista - ei me taideta tällaista pelitaktikkoa pääministeriksi tarvita - tämä peli kun ei kiinnosta eikä hyödytä ketään - menisit Vanhanen syrjään pelaamaan peliäsi
"Hän toivoo, että Yle laittaa tänään kaikki asiaan liittyvät tiedot pöydälle."
Kyseessä on maantapa
ei liene korruptiosta kyse.
EI Ei Ei !!!
Etkös muista että Masalta on mennyt MUISTI, eihän se muista mitään tai se on ollut väärikäsitys.
On se vain uskomatonta....
että vielä on selitysvaihde päällä.
Mikä tämä maa yleensä on, jokin Valkovenäjän periferiako?
Minua inhottaa (ainakin tässä asiassa) olla suomalainen, vähän hävettää. Miksi en ole edes ruotsalainen? Jos olisi hieman jokirajaa muutettu, niin olisinkin.
Mielestäni nyt ollaan
Mielestäni nyt ollaan siinä tilanteessa, että olisi kohtuullista, jos jokainen voisi valita haluaako olla Ruotsalainen vai Suomalainen.
Berlusconi ja Vanhanen 1:1
Tähän asti olemme naureskelleet, miten Italian pääministeri saa rötöstellä aivan vapaasti "banaanivaltiossaan".
Tämän jälkeen meidän ei kannata naureskella muille, koska oman valtiomme pääministeri on tämän tiedon perusteella vähintään yhtä kovan luokan rikollinen.
Minusta pääministeri kuuluisi pidättää ja aloittaa rikostutkinta lahjuksen vastaanotosta. Seuraavaksi edettäneen verottajan johdolla ja tutkitaan, miten paljon pääministeri on unohtanut ilmoittaa lahjoja verotuksessaan.
Onkohan omakotitalon urakoinnissa käytetty pimeää työvoimaa?
"Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa". Siinä yksi uutinen vuosien takaa.
Kun tavallinen pulliainen
Kun tavallinen pulliainen rakentaa taloa, hän ostaa tavaran rakennustarvikeliikkeistä. Kun poliitikko rakentaa taloa, hän "ostaa" tavaran rakennusliikkeeltä, joka kärkkyy urakoita poliitikon johtamalta säätiöltä.
Vaikka rakennusliike lähettäisikin laskun, sen summa on jotain aivan muuta kuin rakennustarvikeliikkeen tavalliselle pulliaiselle lähettämässä laskussa.
Nyt umpirehellinen poliitikkomme vannoo käsi sydämellä, että kaikki on maksettu, tai ainakin olisi pitänyt laskun tulla. Myös ylisuuret alennukset voivat olla korruptiota.
tota noin
Itse en ole kertaan ostanut sähköurakoitsijalle tavaroita ja et taida ikinä kuullut sellaisesta kuin avaimet käteen rakentamisesta, siinä kyllä rakennusliike tarvikkeet ostaa.
tota noi'lle
mutta Mattihan rakensi talonsa itse, näin hän on ainakin kertonut, hehheh
Tässä onkin kysymys
Tässä onkin kysymys pelkkien tarvikkeiden ostosta. Vai tekikö rakennusliike myös itse rakennustyön ja unohti laskuttaa siitäkin?
Maan tapa saa väistyä
Tämä on yleisen oikeuskäsityksen mukaan korruptiota. Jälkeenpäin rustattu laskukaan ei enää pelasta korruptioon osallista. Ei kai vaan liene niin, että myös ko. rakennusliikkeellä on ollut huono muisti? Näitä huonomuistitia on politiikassamme tällä hetkellä yksinkertaisesti aivan liikaa.
aivan oikein
maksamatta jäänyt lasku on korruptiota ja kun on isosta summasta kyse niin minkä tahansa yrityksen toimintaan kuuluu pienemmänkin laskun kyseen ollen periä sitä askel askeleelta kuten tapana on
joten
rakennusliikettä ja vanhasta ei pelasta korruptiosyytteeltä enää mikään ei edes rakennusfirman kirjanpitorikos tms johon myös saatetaan yrittää vedota sillä kytkentä myöhempiin rakennusliikkeen saamiin tilauksiin on myös olemassa
missä nukkuvat syyttäjät
Muistitesti
Niinpä tulevissa vaaleissa ehdokkaiden pitää läpäistä muistitesti, muuten ei politiikkaan ole asiaa.
Just joo...
Selittelemällä Vanhanen taas meinaa päästä kiipelistä.
Asia on päivänselvä. Jos Vanhasella on yhtään vastuuntuntoa jäljellä, hän tekee henkilökohtaisen johtopäätöksen ja eroaa.
Jatkaminen edelleen Vanhasen linjalla vaarantaa poliittisen järjestelmämme uskottavuuden, nimittäin sen mitä siitä on enää jäljellä.
Kuitenkin Silminnäkijässä esitetyn keskustan säätiön toiminta tulee selvittää aukottomasti. Samoin kuin raha-automaattiyhdistyksen tukipäätösten teko.
Ja Suomessako ei ole korruptiota. Onneksi Suomessa on journalisteja, jotka toimivat länsimaiseen tapaan, vaikka järjestelmämme toimii täysin Valkovenäjän mallin mukaisesti.
Joo
Mut kun Masa ei muista minkä takia sen pitäs erota.Muistaakohan se et se on Piäministeri.
Tuntematon mies ..
Nyt tilanne on niin vakava, että tällaiset epämääräiset vihjaukset täytyy todistaa. Jos kerrotaan, että tuntematon henkilö kertoi nimettömän rakennusliikkeen jättäneen joskus jotain Vanhasen rakennustyömalle, sen voi leimata höpöhöpöksi. Jos taas asiassa on perää, on syytä kertoa kaikki avoimesti. Koska Vanhasen taakka on jo niin painava, että selkä tuskin kestää, pienikin lisä katkaisee selkärangan. Toisinsanoen eduskunta odottaa, että Matti tekee Annelit.
Huono muisti ei ole valehtelua
Ehkäpä rakennusliike vain unohti laskuttaa ja Matti unohti muistuttaa siitä. Kaikkea ei voi aina muistaa.
Uskokoon ken tahtoo.
Matti unohti maksaa ja
rakennusliikekin perimisen jotenkin unohti. Muistutuslaskujahan niitä normi-ihmisille tunkee postilaatikosta. Sitten tulee vielä se vouti perään, jos on oikein huonomuistinen.
Omakotirakennukseen materiaalia rakennusliikkeeltä?
"rakennusliikekin perimisen jotenkin unohti. Muistutuslaskujahan niitä normi-ihmisille tunkee postilaatikosta. Sitten tulee vielä se vouti perään, jos on oikein huonomuistinen."
Ison rakennusliikkeen rutiineihin ei ehkä kuulu myydä tavaraa yksityishenkilöille. Sen suunnalta unohduksen voisi jopa ymmärtää, mutta ei hyväksyä. Pientalon rakennuttaja, joka unohtaa huomattavan laskun, johon voidaan tulkita liittyvän korruptiota onkin sitten jo toinen juttu.
Miksi Vanhanen ylipäätään tilasi tavaraa isolta rakennusliikkeeltä ja miksi iso rakennusliike sellaisen tilauksen hyväksyi? Tavallinen omakotirakentaja menee lautatarhaan tai rautakauppaan.
Mistä Matti tilasi
Uutisoinnissa todetaan Matin tilanneet rakennustarvikkeita rakennusliikkeestä.
Kaikki rakentajat, siis Mattikin, tietävät, että maksavien asiakkaiden on edullisinta tilata rakennustarvikkeet suoraan valmistajilta tai rautakaupasta eikä todellakaan rakennusliikkeestä.
Oikeastaan jo pelkkä menettely paljastaa mistä tässä on kyse.
Ei iso asuntourakointifirma lähde välittämään jotain tavaraa pienrakentajalle, muuta kuin erityisistä syistä. Ja sen Mattikin tiesi tavaraa tilatessaan.
Rakennusliikkeeltä saa halvemmalla
Totta puhuen rakennusliikkeet saavat aivan toisenlaisia alennuksia tarvikkeista kuin tavalliset omakotirakentajat. Kaikilla ei ole mahdollisuutta käyttää tätä mahdollisuutta. Pitää olla suhteita. Ilman suhteita ei pääse pääministeriksi.
Odottavan aika on pitkä...
Minä jouduin useinkin lähettelemään muistutuksia eri tavarantoimittajille kun laskua ei näy eikä kuulu.
Olenpa joutunut useinkin sellaiseen pakkorakoon, että maksua en ole voinut suorittaa ollenkaan tilaamistani tuotteista. Muutaman kerran on autonkin osamaksulaskut kadonneet!
Nykyisen asuntoni vuokraa en ole maksanut enää vuosiin! Elintarvikkeiden osalta on aivan samoin. Sähkölaitos ei ole muistanut minua laskullaan.... lista on pitkä.
Niin että osittakaa vähän ymmärrystä Matille! Ei maailma ole mustavalkoinen. No, asia tuli sanottua, ohjelmassa seuraa tunnin ulkoilu jahka vartija tulee avaaímineen, tsemppiä!
Nimetön lähde ja väritön Vanhanen
Vanhaan aikaan Matti Vanhasta pidettiin värittömimpänä puoluejohtajana koko maassa. Oli kuulemma vaikea erottaa harmaasta seinätapetista. Ei ole enää!
Yhtä vaikea on ymmärtää, että Ylen jutun lähde ja rakennusyhtö on "nimetön". Eiköhän nekin tule ulos kuorestaan, kun asiaa ryhdytään toden teolla selvittämään.
Johtopäätökseksi saattaisi kelvata ajatus, että tehtävistään lähtee joko Matti Vanhanen tai Ylen Ari Korvola. Kummman lähdön puolelle sinä sijoittaisit vedonlyöntirahasi?
Onhan
Onhan vielä tietysti näinkin yleensä rakennusliikkeet ja muutkin isot firmat saavat halvemmalla tarvikkeet,kuin "hartiapankki" rakentaja. En näe siinä mitään hirveän erikoista jos tilaa sitä kautta, mutta muistaa edes maksaa sen halvemman hinnan alkuperäiselle tilaajalle. Kaikki ei vaan muista. Eräitä on huonompi mennä muistuttelemaan jos meinaa tulevaisuudessa tehdä yhteistyötä heidän kanssaan.
Mattihan oli taloa rakentaessaan vain takarivin kansanedustaja
Kepulaisilla on siis oma grynderi?
Kaikkien kepuli-kansanedustajien "rakentelut" ja asuntokaupat siis tulisi tutkia.
olet
aivan oikeassa
Hölmöltä tuntuu, mutta näin tulisi menetellä
Kaikkien näiden poliitikkojen saamat rakennustarvikelahjukset olisi hyvä penkoa läpikotaisin ja erityisesti niitten poliitikkojen osalta, jotka jotenkin ovat sidoksissa ARAan, RAY:n hallintoon tai säätiöihin.
Ehkä muitakin on joukossa...
kuin keskustalaisia, totta.
Kun Matti siis tiesi saavansa rakennuttajalata tavarat ilman laskua, ja hän oli tavallinen kansanedustaja tuolloin, niin totta kai olisi hyvä tutkia muutkin. Varsinkin jotkut nuoret ja velkaiset kansanedustajat, esim. Lehtomäki.
Eiks
Èiks Kanki-Kaikkosellakin ole joku Ranchi.
logiikkasi toimii
erinomaisesti asiassa
kirjoita blogi
asiasta ja lehtiin myös mielipide
Verenpaineet nousis liikaa
Se taas ei ole terveellistä. Jokainenhan tekee valintansa. Kyllä kansa on aina tiennyt, että valta on korruptoitunutta. Ei korppi korpin silmää noki.
Ei tuollaiseen suohon kannata mennä, jos onnellinen aikoo olla.
Onko Matti Vanhaselle valta tuonut sitä onnea, tai raha.
lisään kommenttisi ilman nimeäsi
uuteen blogiini
näin
jussi vaarala kommentoi:
29.9.2009 10.41 | Muokkaa
Erään kommentoijan osuva kommentti rivikansanedustjien taustojen tutkimisen tarpeesta:
” Kun Matti siis tiesi saavansa rakennuttajalata tavarat ilman laskua, ja hän oli tavallinen kansanedustaja tuolloin, niin totta kai olisi hyvä tutkia muutkin. Varsinkin jotkut nuoret ja velkaiset kansanedustajat, esim. Lehtomäki. ”
No hyvä
että ilman nimeä : )
ettei vallan mafiosoja tarvitse alkaa tässä pelkäämään. Mafian vastaisku.
http://www.youtube.com/watch?v=yjnUlxtR9ow
asiasta meni
mielipidekirjoitukseni myös lehtiin ja poliitikoille näin
Erään kommentoijan osuva kommentti - ja oikeuden silmukka kiristyy
Erään kommentoijan osuva kommentti rivikansanedustajien taustojen tutkimisen tarpeesta:
” Kun Matti siis tiesi saavansa rakennuttajalata tavarat ilman laskua, ja hän oli tavallinen kansanedustaja tuolloin, niin totta kai olisi hyvä tutkia muutkin. Varsinkin jotkut nuoret ja velkaiset kansanedustajat, esim. Lehtomäki. ”
Jussi Vaarala
29.9.2009
saatoit
osua oikein kunnon miinakenttään
Kiitos Merja ja Jussi
tosi hyvästä ketjusta - Merj, näkemyksesi on pelottavan oikea. Muidenkin poliittiseen eliittiin kuuluvien suhmurointien tonkiminen taitaisi räjäyttää pankin. Siksi en usko kenenkään siihen uskaltautuvan. Tai, hmmm, kuka tietää, ei se ehkä mahdotonta ole....
"Onhan vielä tietysti
"Onhan vielä tietysti näinkin yleensä rakennusliikkeet ja muutkin isot firmat saavat halvemmalla tarvikkeet, kuin "hartiapankki" rakentaja. En näe siinä mitään hirveän erikoista jos tilaa sitä kautta..."
Kyllähän rautakaupatkin saavat tavaransa halvemmalla kuin kuluttajat. Miksei sitten rautakauppa myy niitä tavaroita yhtä halvalla kuin itse ostavat? En tiennytkään, että rakennusliikkeet myyvät rakennustarvikkeita halvalla kuluttajille. Pitääpä ryhtyä kyselemään tarjouksia.
Ai niin, enhän minä ole minkään rakennuttajasäätiön puheenjohtaja.
Erilaiset rakentajat
Tavallinen rakentaja stressaa tarvikkeiden kalleudesta ja ilomielin ottaisi vastaan ilmaista tavaraa. Poliitikon taasen pitää varoa, ettei mistään tulee epäilyttävää alea. Ei käy tasan onnen lahjat.
Asiallinen huomio
Jotain oikeuksia politiikkaan ryhtyneilläkin saa olla? Muutenhan emme enää koskaan saa kunnollisia edustajia. Kukapa ei käytä hankinnoissaan edullisinta vaihtoehtoa. Jos työnantaja saa jotain tavaraa halvemmalla ja työntekijät saavat käyttää tätä hyväkseen, onko kyseessä korruptio? Myöhemmässä elämässä saatat kompastua tähän.
Jotain tasapuolisuutta ja kohtuutta pitää tässäkin ajojahdissa olla. Muuten on vaara, että ammutaan korkealta yli. Lahjontaaan tarvitaan kaksi osapuolta ja näyttö. Joku on pyytänyt ja saanut palkkion palvelusta mikä asettaa antajan erityisasemaan muihin verrattuna.
Koplauksen kolkkapojat kehittyvistä maakunnista
On tässä erikoinen sakki! Mitään suomalaista selkärankaa ei ole kellään. Poliitikot ovat käsittäneet asemansa tilaisuudeksi kääriä liiveihin niin paljon kuin ehtii.
Lahnanen johtaa kyvyttömien hallitusta kohti uskottavan demokratian perikatoa. Entisenä Neuvostoliittoon kumartajana tässä tuleekin monen Lahnasen mieleen, eikö voitaisi hakea jäsenyyttä Putinin laajasta valtakunnasta. Meillähän olisi jo poliittinen kulttuurikin valmiiksi ihan sama.
Missä Viipyylee Pekka poika Siikala!
Odotan Pekka Siikalan uutisointia valkeaksi pesevää kommentointia kuin hullu kuuta nousevaa!
Olenkin jo jonkin aikaa
Olenkin jo jonkin aikaa miettinyt, miten ja millä rahalla paikallislehden toimittaja ja rivikansanedustaja on pystynyt rakentamaan perheelleen 400-neliöisen omakotitalon. Enää ei tarvitse miettiä.
kepulandia
no jyrkipoi kestääkö kantti tukea vanhasta mikä ei oovalehdellut missään asiassa eikä käyttänyt asemaansa väärin,mitkä oli jyrkin todelliset tarkoitusperät,kun loppu luottamus kanervaan,mutta kestää edelleen vanhaseen,
Toimittajien hoito
Vanhanenhan selviää helposti hoitamalla hankalat toimittajat niinkuin Venäjällä tehdään. Ei muuta kuin soitto SuPon päällikölle, siis sille, joka oli mukana "tiedottamassa" itsestään, kun talousrikolliset kestitsivät päättäjiä.
Näin se homma etenee !
Muisti
Minkäs voit kun Matti ei muista
Tätä taktiikkaa Matti on käyttänyt koko poliittisen uran
Ei vastaa kysymyksiin,kieroilee,kyllä tässä on syitä tarpeeksi Matin erottamiseen
Näin ei voi kauaa jatkua,kun kokoaika menee selittelyihin,tärkeät asiat jäävät käsittelemättä
Onkilerokaan ei pysty samaan mihin Matti pystyy
Olemme vaipumassa Valko-Venäjän tasolle
On epäilty sekä
On epäilty sekä pääministerin, että presidentin ja useiden kansanedustajien sekä eurovaaliehdokkaiden saaneen vaaliavustuksia, jotka eivät täytä laillisuusmääräyksiä - siis erotkaa!
Samalla kerralla voidaan käydä sekä presidentin-, eduskunta-, kunnallis- että eurovaalit. Säästyy rahaa kun kaikki tehdään kerralla.
Järjestely ei ole mahdoton, valittiinhan Suomessa presidenttikin poikkeuslailla 1944 ja 1975.
http://www.presidentti.fi/netcomm/news/ShowArticle.asp?intNWSAID=33944&L...
Se on lähtö nyt
Nyt ei enää riitä kuinka asiat ovat, vaan miltä ne näyttävät ja nyt näyttää siltä, että Matti Sinun pitäs lähteä. Ota se Sirkka mukaan ja lähde.
Se vielä, että...
tuollaista korruptio-pääministeriähän voidaa kiristää. Kysymys vain kuuluu, että ketkä kaikki ovat voineet kiristää Vanhasta.
Odottaa laskua koko elämänsä
Odottaa laskua? Onhan se hyvä sanoa vaikka kuolinvuoteellaan, että kyllä minä siitä laskua "odotin".
Kuka rakensi Vanahsen talon?
Katsoin eilisen ohjelman a-tuubita. Sen mukaan Vanhanen ei ole mitenkään voinut itse rakentaa Nurmijärvellä olevaa omakotitaloaan?
Kuka sen rakensi?
Valtakunnanoikeuteen
Valtakunnanoikeuteen. Matti Vanhanen on vietävä puolue-toveri Kauko Juhantalon lailla valtakunnan-oikeuteen syytteenä korruptio. Vanhanen on syyllistynyt lahjoman vastaanottamiseen ottaessaan rakennus-tarvikkeita taloonsa Nuoriso-säätiön takennuttajalta.
Todisteet esiin
Missä ovat väitteesi todisteet? Esittänet ne kunnialoukkauksen oikeutukseksi.
Yleisen oikeuskäsityksen mukaan ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan.
Veikkaan että rakennusliike
Veikkaan että rakennusliike on vahingossa kipannut tavarat vahingossa Vanhasen pihalle, vaikka oikea toimitusosoite olisi ollut 200 metrin päässä.
Demareiden laskua halutaan jouduttaa
Rakennusmateriaalin tuominen arvostetun pääministerin pihalle on hyvä asia. Tilauksisssa ei ole epäselvyyksiä.
Sosiaalidemokraatit riehuvat kuten aina oikein voimansa tunnossa, vaikka Helsinki on täynnä heidän palatsejaan.
Köyhä velkainen arvostettu pääministeri on joutunut myös naisten lyömäksi. Millä tämmönen yksinäinen poika sai seuraa.
Demarit ovat paisuneet ja kupla on nyt puhkaistu. Euroopassa kaikki demarit häviävät. Saksan vaalitulos oli meille hyvä.
Katoavat demarit vievät pois Jutta Urpilaisen. Eero Heinäluoma voisi pitää sen suuren turpansa kiinni.
Rakennusmateriaalia tarvittiin. Eihän muuten voi rakentaa. Kuinka pitkiä ovat leipäjonot ja demarin petos.
"Kaikista tilauksista on pitänyt tulla lasku"!
On Vanhasen vastaus. On pitänyt tulla, mutta onko? Epäilen valitettavasti.
eniten ihmetyttää tämä
eniten ihmetyttää tämä RAY:n ja Nuorisosäätiön välinen tiivis yhteys.puhutaan kymmenien miljoonien tukirahoista,kokoukset pidetään eduskunnan tiloissa jne jne
toivon tosiaan, että lainoppineet alkavat käymään läpi näitä vyyhtejä.
RAY ja MLL
Jep ja samaan aikaan RAY ei tue enää esim. MLL:ää, koska se häiritsee politiikon kavereiden businesta, mutta voittoa tuottaville säätiöille kyllä löytyy rahaa.
Kylkiäiselle
tosi hyvä kommentti sinulta. Koska Vanhanen puolustaa toimintaansa "maan tavalla", niin tässä asiassa se voitaisiin ottaa käyttöön eli erottaa Vanhanen samasta syystä kuin Keinonen...
MUISTI ON KADONNUT PÄTKITTÄIN
Suomi kouristelee talouden taantumassa, vanhukset riutuvat sidottuina sänkyihinsä ilman hoitoa, nuorisolla ei ole muuta tekemistä, kuin ampua toisiaan ja koko maailma nauraa Suomen idioottimaiselle hallitukselle ja erityisesti sen pääministerille.
Kun tästä maasta ei tunnu oikeutta löytyvän, että rosvot ja rötösherrat saataisiin vastaamaan teoistaan, niin ehdotan seuraavaa:
Suomen kansan edun, maineen, sekä kunnian palauttamiseksi, kerätään "kolehti", jonka tuotolla lähetetään maan hallitus valtiovierailulle jonnekin hyvin kauas ilman paluulippua ja kun tiedämme, kuinka huonomuistisia ministerimme ovat, uskomme siihen, että he unohtavat siellä kaukana meidätkin, täällä Suomessa, eivätkä enää osaa takaisin.
mitä sanoo Merja Vanhanen
kaiketikin yhtä lailla osallinen Vanhasten talon rakentamisessa - onko häntä asiasta haastateltu - eikö pitäisi - hänhän lienee poliitikko myös tai ainakin pyrkinyt edustkuntaan
Niinpä onkin
Merja varsinainen lusmu! Useissa vaaleissa ehdokkaana ja käyttänyt "omaa" rahaa. Avioerossa sai Matilta puolet talon hinnasta. Siis todistettavasti käyttänyt korruptiorahaa, jos rakennustarvikejutussa on perää.
Ja lapset. Hekin ovat saaneet kosketuksen. Jos joskus pyrkivät politiikkaan, huonosti käy. Vanhat asiat kaivetaan esiin.
tätä kautta ovat
muuten kaikkien istuneiden kansanedustajienkin puolisot korruptioliemessä mukana jos on saatu korruptiorahaa omaisuuden kartuttamiseen
ei oo kiva olla enää suomessa konna - etenkään poliittinen konna
Merja Vanhanen löi puhelimen toimittajan
Korvaan, eilisen illan "Silminnäkijä" ohjelmassa, kun häneltä asiaa kysyttiin
Eikö tämä Merja Vanhanen
sanonut joku aika sitten, kuinka keskustalaisten poliitikkojen tulisi antaa haastatteluja vain varmoille keskustalaisille toimittajille.
Nämä muut hänen mielestään vain "vouhkaavat".
NYKYAJAN NOITAVAINO !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Tätä voi kutsua jo sairaaksi touhuksi !!!!!!!!!!
Hallituksen linja: Rakentamista on elvytettävä
Hallituksen panikointi rakentamisen hiljenemiseen ja puheet rakennusalan elvytyksestä ymmärtää kaiken tämän jälkeen jo paljon paremmin. Siis ala, jolle työ palaa jokatapauksessa ennemmin tai myöhemmin, toisin kuin vaikkapa paperi tai elektroniikateollisuuteen. Muistelkaapa viimeaikojen "rakennushankkeita aikaistettava" ja "lisää asuntoja erityisryhmille" ja "sopivia asuntoja maahanmuuttajille" jne.
Oma lehmä syvällä ojassa ja erittäin turmiollista yhteiskunnallemme. Suomi on erittäin korruptoitunut maa, jota hallitsee mafiosot piittaamatta kansan mielipiteistä vähääkään.
Kenestä uusi pääministeri?
Jukka Relander HS: "Jos Vanhanen todella kaatuu – vain naisethan eroavat meillä omatoimisesti – pitäisi alkaa jo kartoittaa vaihtoehtoja."
Kenestä uusi pääministeri?
Miksi demarit haluavat jo nyt pois?
Kansa mieltää demarit samaksi asiaksi kuin korruptio. Demari vain jarruttaa. Elää aina pulskana sivuraiteella vastustamassa turvallisuutta. Vain ajahukka on demari. Toki pulska huijari vain itse korruptio, joka mielellään hymyilee verkkosukissa. Jonnin joutava siis. Uusien vaalien idea on siinä, että yhä usempi verenimijä saadaan pois. Kuka on keksinyt demarin? Eikö länsimainen normaali työväenpuolue, joka tukee Natoa avoimesti olisi meille paljon tärkeämpi? Kansan mitta alkaa olla täysi. Halutaan rehellisiä suomalaisia päättäjiä. Korruption jatkuva suunsoitto ja häirintä kuuluu syylliselle itselleen. Jättiläismäiset palatsit ja varakkaiden ihmisten hymy köyhälle kansalle on demaria. Liisa Jaakonsaari on rehellinen.
Demarien aika
Tarkoitus on vaikeuttaa hallituksen työtä, sinällään näilläkään asioilla ei ole mitään merkitystä.
Toivoisin että edes kerran Suomen historiassa STASI kytkökset yms laitettaisiin pöydälle ja saisi nähdä demarin nääntyvän ja kuolevan nääntymykseensä kun juoksee alastomana kujalla.
Vaikka ne tarvikkeet ois maksanut 100000 euroa niin mitä sitten? Jokaisen pitäisi ymmärtää että kyse on vain torpedoinnista. Se että onko oikein että hän saa 100000 euron tarvikkeita ilmaiseksi, niin minulle se on aivan sama.
Kansa - suut kiinni ja töihin!
Mitä tämä piika ja renkikansa oikein meuhkaa?! Ainahan näin on tehty. Palatkaa te vain takaisin lottokansan elämään ja jättäkää nämä asiat isommille; ette te osaa tätä maata johtaa.
Ei tätä demokratiaa ole tarkoitus näin todesta ottaa. Ei ne lahjukset ole pahasta...asiat hoituu ja byrokratiaa ohitetaan. Nyt vaan sitten ruotuun ja takaisin töihin...jos jollain sitä vielä on...
tämä lähti medialle ja poliitikoille
Eräs kommenttiketju:
mitä sanoo Merja Vanhanen
10:57 jussi vaarala
kaiketikin yhtä lailla osallinen Vanhasten talon rakentamisessa - onko häntä asiasta haastateltu - eikö pitäisi - hänhän lienee poliitikko myös tai ainakin pyrkinyt edustkuntaan
* vastaa
Niinpä onkin
11:04 hanari
Merja varsinainen lusmu! Useissa vaaleissa ehdokkaana ja käyttänyt "omaa" rahaa. Avioerossa sai Matilta puolet talon hinnasta. Siis todistettavasti käyttänyt korruptiorahaa, jos rakennustarvikejutussa on perää.
Ja lapset. Hekin ovat saaneet kosketuksen. Jos joskus pyrkivät politiikkaan, huonosti käy. Vanhat asiat kaivetaan esiin.
* vastaa
* ilmoita asiaton viesti
tätä kautta ovat
11:11 jussi vaarala
muuten kaikkien istuneiden kansanedustajienkin puolisot korruptioliemessä mukana jos on saatu korruptiorahaa omaisuuden kartuttamiseen
ei oo kiva olla enää suomessa konna - etenkään poliittinen konna
Lapset pidetään näistä
Lapset pidetään näistä aikuisten jutuista nyt ihan kokonaan erillään! Lapsi saa vanhemapansa annettuina, eikä voi niihin vaikuttaa. Lapsi on oma itsenäinen yksilönsä ja hän tekee aikuiseksi kasvettuaan omat valintansa!
tietenkin
mutta taloudellinen laiton etu on jakamaton poisotettava mukaanlukien lapset perijinä
Surkeaa. Todella surkeaa YLE!
Jos jotain olisikin niin taitaisi olla armottomasti vanhentunutta.
KRP voisi mennä tutkimaan Helsingin Sanomien vaali-ilmoitusten maksajia. Vai eikö korruptoitunut poiisi saa mennä?
hallitus
Hallitus asettamassa itsensä mahdottomaan asemaan tässä täyden luottamuksen antamisessa.Puolueesta puhumattakaan. esim. Timo Kallilla on täysi luottamus. Hänhän on tämän "Kallismin isä. Neva varmaan ainakin muistaa, että ennen oli Neuvostoliitossa ns. työnsankareita jotka teki ihmeellisempiä tekoja kuin sarjakuva sankari teräsmies. Mattihan teki talonsa ihan itse ja kirjan mukaan ei ole pois suljettua, ettei tekisi kolmattakin taloa. Ammattilainen laski mitä perus duunissa menee. Oliko se kaks ja puoli vuotta. Miten vuorokaudessa tunnit riittää jos hoitaa kansanedustaja työt, perheen,säätiöt ym. Pitäiskö täälläkin tehdä näille työnsankareille joku paikka missä he saavat ansaittua kunnioitusta.........
Eiköhän tämä varmistanut
Eiköhän tämä varmistanut sen että hallitus saa luottamuslauseen äänestyksessä - sen puolesta äänestävät paitsi hallituspuolueet, myös kaikki ne muut kansanedustajat jotka pelkäävät että heidänkin pallinsa alkaisi heilua jos rakennusrahoitusepäselvyyksien purkamiselle avataan pää.
ai
ajattelitko että jotenkin median tutkimiset äänestetään pannaan
mediaa tunkee poliitikkojen talonrakentamisiin tästä paikasta että heilahtaa - sitä ei estä mikään
puhtaat hiihtäjät 2001, puhtaat poliitikot 2009
<p>http://www.youtube.com/watch?v=aI65NMKaGQo</p>
<p>Terveisiä rehelliselle Nurmijärven 69miehelle, ei siinä mitään jos naisasiat koplataan poliittisiin, mut sitten kun on viel liikeasiatkin... niin sitten se on jo vähän kansalle kuuluva asia... Ike sai kenkää? B. Clinton meni valtakunnan oikeuteen?</p>
<p>Entäs SINÄ?</p>
<p>Riippuuko tämä siitä miten sanat "olla", "korruptio" määritellään? Voisiko nimerkki "ksusi". "peruslainvalvontakomissiosta" jeesata ja luvata ainakin konsulttisuojatyöt Finnairin konkurssipesästä tai vastaavasta kuten U. Sunqvistille?</p>
Eikös Vanhasen kuuluisi nyt
Eikös Vanhasen kuuluisi nyt ilmoittaa hääpäivästä? Ai niin, tiedotustilaisuus klo 12.30!
Maine meni jo
Törkeää settiä pääministeriltä. Hän jää housut kintuissa kiinni valehtelusta ja korruptiosta. Sitten mies kehtaa sanoa ettei syy ole suinkaan hänessä vaan suomalaisissa perinteessä, se on hänen mukaansa maan tapa täällä. Matille tiedoksi ettei nuo tavat nyt niin yleisiä ole kuin hän antaa ymmärtää.
Mielenkiintoista, hyvin mielenkiintoista.
Juuri kun viimeviikolla hyvin arvovaltainen ja asiantunteva porukka professori ja säätiöiden toimintaan perehtynyt lainoppinut olivat yhtä mieltä, että Vanhasen eroon tämmöiset eivät riitä.
Pitää olla konkreettista. Hyötynäkökohta pitää kyetä todistamaan. Proffaa vielä erikseen haastateltiin toisen kanavan uutisissa. Hän toisti saman.
Nyt, kuin tilauksesta löytyikin tällainen. Mediako tätä ajojahtia johtaa vai demarit. Entä he yhdessä.
Tulette näkemään ennenämättömän veret seisuttavan vaalituloksen seuraavissa vaaleissa. Äänikunigas on jo selvä.
Mulle riittää tämä median aiheuttama mylläkkä. Mitäs ovat muut mieltä moisesta?
oiskohan
totuudella joku johdattava rooli näissä asioissa
Ilmiselväähän tämä korruptio on
Nyt kun pääministeriä syytetään korruptiosta:
Pääministerin valinnassa tulisi ottaa korruptio huomioon ja valita vihdoin länsimaiseen malliin sellainen joka ei kannata pakkoruotsia ja moninaisia ruotsalaisten etuisuuksia. Muualla Euroopassa ei ole mitään vastaavaa.
On aivan varmaa ja itsestäänselvää että pakkoruotsia kansan tahdon vastaisesti kannattava pääministeri, oli tämä sitten nimeltään Lipponen, joka sai Freudenthal-mitalinkin ruotsalaisten etuisuuksia ajaessaan, on korruptoitunut, tai Vanhanen jota nyt syytetään rakennustarvikkeiden vastaanottamisesta, tai jokin muu pakkoruotsia kannattava nimi eli ruotsalaisten sätkynukke.
Ilman korruptiota ei voisi pakkoruotsia olla.
Suomen kansalle ja lapsille on mittaamatonta haittaa pakkoruotsista joka estää lapsia oppimasta tärkeitä, suuria euroopan ja maailman kieliä.
Missä muualla on enää vastaavaa että kansalaisia vastaan on pääministeri toisensa jälkeen? Voiko sitä edes kuvitella että vaikka Englannissa, Ranskassa tai Saksassa, Italiassa tai Espanjassa jne. valittaisiin hallitus joka kannattaa kansalle pakkoalbaniaa ja laittaa lapset sitä vastointahtoisesti opiskelemaan kouluissa?
Ulos maastahan tuollaisen ehdottajakin naurettaisiin.
Kummallisesti poliitikoille
Kummallisesti poliitikoille jää noita laskuja tulematta? Itselleni ei ole päässyt koskaan niin käymään vaikka niitä on jo maksettu monta kymmentä vuotta.
Haluaisinkin tietää mitkä yritykset unohtavat lähettää laskuja - siirtyisin kanta-asiakkaaksi heti.
Toivottavasti
Tulevat vaalit, tuli ne milloin tahansa , olisivat totaaliset muutosvaalit. Ulos nämä ylimieliset ISOT puolueet! Oppisivat nöyryyttä edes hiukan. persut ja kd:t ehkä viherpipertäjät siinä vaihtoehtoja tilalle.
Onko kaikki mätää vai ???
Keskustapuolue väittää,että tässä on kyseessä ajojahti.Voihan se olla niinkin,mutta kansalaisena olen tyytyväinen,että asioita pengotaan.Seon ainoa keino,jolla usko demokratiaan säilyy.
Haluaisin,että vielä selvitettäisiin kunnallispolitiikan kaikki kytkökset.Miten tonttimaat on järjestelty eri kaupparyhmille?Onko ulkomaisten kauppaketjujen tulo Suomeen estetty? Onko suomalaiset kaupungit ja kirkonkylät pilattu siksi ,että rakennusliikkeet vain käärisivät isot voitot?Kuinka paljon kuntapäättäjiä on voideltu?
aivan oikea
linja - näin pitää edetä
Vaan kenestä uusi pääministeri???
Vanhasen peli on nyt pelattu ja pääministeri vaihtuu. Hallitus ei enää voi muuta.
Jos Vanhanen osais edes kieliä
Voi, voi näitä poliitikkoparkoja. Minulle on ihan sama saako Vanhanen rahaa ja mistä, mutta eniten hävettää suomalaisena hänen todella huono kielitaitonsa. Eikö nyt akateemisesti sivistynyt ihminen todellakaan pysty parempaan?
Dementoituneita poliitikkoja
Kuinka tällaiset dementoituneet poliitikot voivat johtaa maata? Mikäli he eivät muista edes omia henkilökohtaisia laskujaan, niin kuinka ihmeessä he ovat päteviä päättämään koko valtion talouspolitiikasta?
Tai sitten Vanhanen valehtelee päin naamaa.
Molemmissa tapauksissa tämä tarkoittaa sitä, että Vanhanen on täysin epäpätevä mihinkään muuhun kuin ajamaan ruohonleikkuria Nurmijärven puistojenhoitoyksikössä.
Meillä on perheessä
Meillä on perheessä sanonta, että ei ole olemassa niin pientä lahjusta että sitä ei kannattaisi antaa. Ja kun on jo kyse rakennustarvikkeista niin ne ovat paljon suurempi asia kuin juku kynä tai viinipullo. No mattihan on raitsi niin raksatavara käy konjakin sijasta!
Mökin muija kirjoittaa
Mökin muija kirjoittaa asiaa. Tarvitsee vain katsoa miten osuuskauppa Arina tulin kiinteistöineen Leville. Siinä ei paljon painaneet muut seikat kuin suokustan käsitys. Ja tietenkin Alkokin menee suokustan kiinteistöbisnekseen mukaan. Hissiyhtiöt ym. ravintolat jo hissiyhtiöllä ja kunna jo onkin. Mutta kuuluuko ravitolabisnes kunnan toimialaan? Suokusta kunnissa, kuten Kittilässä kuuluu!!!
kuntien korruptiovehkeilyjen tutkinta
odottaa aloittamistaan
saa nähdä milloin lapissa polkaistaan lehti joka aivan päätyökseen tutkii korruptiota lapissa ja myy ihmisille sillä lukuaikaa - sekin ihme saatetaan vielä nähdä
Ajojahti - ketä vastaan?
Vois vielä heittää tämänkin lusikan soppaan: Pääministerihän se tässä vastikään oli ehdottamassa helpotuksia YLE-maksuun. Sehän tietäis pienempiä tienestejä YLE:lle... mene ja tiedä.
Yle alas
Ovat kyllä silminnäkijän perusteet ko. syyteille erittäin hataralla pohjalla. Hävettää seurata tämän päivän ajankohtaisohjelmien suomaa antia. Kyseessä on Vanhasen kohdalta aivan normaalia vaikutusvaltaisen ihmisen käytöstä. Sensaatiohakuinen media on huomattavasti suurempi ongelma kuin poliitikot, jotka jollain asteella hyötyvät urakehityksestään.
Vaikka en keskustafani olekkaan niin tämä ajojahti nostattaa vahvoja sympatiatunteita pääministeriämme kohtaan. Mikä oikeus tuommosilla b-tason toimittajilla on syyttää ihmisiä, jotka omalla elämäntyöllään pyrkivät toimimaan yhteisen hyvän eteen?...ja vielä YLELTÄ TÄMMÖSTÄ!!?
Valta-asetelmaa kuvaa hyvin, että sekundajournalistit voivat heitellä törkeitä avoimia "kysymyksia", joihin poliitikkojen pitää sitten todistenippujen kanssa antaa vastineita todistella syytömyyttään...Yle meni mminulla boikottiin.
afrikassa on kuule
hyviä kunnon diktatuureja ja korruption suurvaltoja - sinne sopisit oikein hyväksi kansalaiseksi - mutta kun menet niin muista että lentokentällä joudut luopumaan maahan päästöksesi irtaimesta omaisuudesta korruptoidaksesi ja sitten maassa oleskeluluvan saat korruptoimalla viranomaisen kaikella kiinteällä omaisuudellasi - sitten sinä oletkin vieläkin nöyrempi vallan kansalainen kuin nyt
ai niin unohdin - kyllä ne jättää sulle muutaman kolikon että saat pelata siellä paikallista pajatsoa
Jos olisin kansanedustaja ja
Jos olisin kansanedustaja ja vaikka oppositiopuolueesta, niin tukisin kyllä Vanhasta jo pelkästä kollegiaalisuudesta, niin härskiä tämä ajojahti on.
Sehän on päivänselvää,
Sehän on päivänselvää, ettei kukaan osta muutamaa lautaa YIT:n, NCC:n tai Skanskan kaltaiselta yritykseltä.
Joka tapauksessa, jos laudat on lahjoittanut Vanhaselle joku näistä yrityksistä, ne ovat todennäköisesti syyllistyneet rikokseen lahjonnasta, josta käsittääkseni Suomen rikoslaki määrää joko sakkoja tai vankeutta. Jos Vanhaselle on myyty laudat, niin mikäs siinä. Ostihan Lipponenkin aikoinaan viiniä parlamenttivaltuuskunnan laskuun Zacharias Sundströmiltä. Eihän Sundström toki lahjoittanut viinejä eduskunnalle.
Eikö Suomessa ole todellakaan tärkeämpää tekemistä kuin keskustella lautakasasta?
Osallistuin itsekin tähän...
Eipä ole YLEkään ihan puhtailla jauhoilla mukana..
Jos asia on kiistaton, niin miksi menetellään tällä tavalla?
Eikö olisi fiksumpaa kertoa tarkkaan mistä tavaraerästä on kysymys, mitä se maksoi, minä päivänä se toimitettiin ja mihin? Lisäksi kuka tilasi tavarat, keneltä ja mitä sovittiin laskusta ja maksuehdoista.
Nyt asia jää vihjailujen varaan. Ja todennäköisesti käy lopulta niin ettei "valamiestä" lopulta löydykään. Ehkä YLEn uutisoinnin todistajana onkin vain valemies.
Tämä on sellaista tiedottamista ettei tarkoituksenakaan ole totuuden löytäminen vaan halutaan luoda mielikuvia ja syytöksiä. Vaikuttaa siltä että kysymys on sosialistitoimittajien tarkoituksellisesta poliittisesta ajojahdista.
Mutta, toivottavasti poliisi selvittää asian perinpohjin. Senkin voisi selvittää millä motiiveilla YLEN toimitus valitsi näin vihjailevan tavan uutisoida asiaa?