Sunnuntai 27.5.2012

”Älä syytä mediaa ajojahdista, Vanhanen”

Luotu: 
30.9.2009 12:39
  • Kuva: Jussi Aalto
    Erkki Toivanen.

Pitkän linjan ulkomaankirjeenvaihtajan Erkki Toivasen mielestä media on toiminut vaalirahajupakassa ja pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) käsittelyssä oikein. Toivasen mukaan Vanhasen on turha syyttää mediaa ajojahdista.

- Media on muualla paljon ärhäkämpää. Sitä paitsi lehdistön tehtävä on huolehtia, että poliitikot toimivat moralisesti oikein, ei riitä toimii sääntöjen mukaan. Poliitikkojen kuuluu nykyään toimia moraalisesti ja nuhteettomasti sekä työssään että yksityiselämässään, konkaritoimittaja kommentoi Yle Uutisille.

Toivasen mukaan Suomi on nyt käännekohdassa, jossa joudutaan myöntämään politiikan korrputoituneisuus. Vanhanen on vaatinut Ylen Silminnäkijä-ohjelmaa paljastamaan tarkempia tietoja maanantaisista väitteistään koskien Vanhasen taloprojektia. Toivanen on huolissaan lähdesuojasta.

- Toivon ettei tämä johda siihen, että tiedotusvälineet pakotetaan paljastamaan lähteensä. Median tehtävä olla ärhäkkä, mutta ei korvata opposititota, jonka kuuluu hoitaa poliittinen kamppailu, Toivanen linjaa.

Toivasen arvion mukaan Matti Vanhasen on erittäin vaikea jatkaa pääministerinä kohun jälkeen.

- Kyllä kai hän voi jatkaa eroamatta, mutta se ei ole eduksi hänelle eikä puolueellekaan. Jo hänen aikaisemmat sotkunsa yksityiselämän puolelta ovat murentaneet arvovaltaa. Hänen kilpensä on kyllä jo aika tahriintunut.

Toivasen mukaan ainoa toivottava seuraus koko vaalirahasotkusta on se, että puolueiden rahoitus muuttuu avoimeksi ja täysin läpinäkyväksi.

Toivanen on kirjoittanut näkökulmatekstejä Uuteen Suomeen. Lue Toivasen esittely ja hänen tekstejään täältä.

 

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Moraalimies

"Sitä paitsi lehdistön tehtävä on huolehtia, että poliitikot toimivat moralisesti oikein, ei riitä toimii sääntöjen mukaan. Poliitikkojen kuuluu nykyään toimia moraalisesti ja nuhteettomasti sekä työssään että yksityiselämässään"

Jaa että pitää suoriutua moraalisesti oikein? Kuka määrittelee tämän oikean moraalin sitten? Päätoimittajatko? Minkälainen moraali on vasemmiston ja minkä porvarillisen puolueen kannattajalla? Entä jos on ääri-uskonnollinen toimittaja, tai vaikka islaminuskoinen?

Tiivistys: media sanoo olevansa moraalinvartija = media määrittää moraalin.

Pelottavaa.

MN

Ärsyttää nämä joka palstalle ensimmäisinä kirjoittavat kepun uutisvahtaajat, jotka Mattimaisesti hyökkäävät mediaa vastaan, joka sentään avoimesti yrittää herättää unessa kulkevia suomalaisia todellisuuteen.

Vieras

Älä muuta sano. En tiennytkään, että toukohousu-kepulaiset ovat näin innokkaita internetin käyttäjiä ja ehtivät päivystämään päivät pitkät eri foorumeilla puolustamassa Uuniperunaa.

1970blue

Moraalikäsityksien pitäisi mielestäni olla kohtuullisen yhtenäisiä ja politiikassa on luonnollista, että kaikki toimivat samojen periaatteiden mukaan. Se on nyt vaan sääli, että suuri isähahmonne ja idolinne Matti on joutunut tilille. Tilille joutavat kaikki, jotka toimivat moraalittomasti. On erinomaisen hieno asia, että media kertoo meille kuinka äänestämämme poliitikot toimivat. Kuka muu sen tekisi? Kenties poliitikot itse? Älkää unta nähkö.

Asiaa

Tuntuu siltä, että Vanhasen kiemurtelut ja sanan käännökset sun muut ketkuilut ovat vieneet touhun ihan pieleen.

Ihmetellään vain niitä todisteita ja laitetaan poliiseja ja viranomaisia "tutkimaan" asioita.

Johtopäätökset sitten muka tehdään tutkimusten jälkeen. Huoh. Vanhanen ei ole puhunut edes niin totta kuin osaa. Se että hän on noudattanut Kekkosen aikaisten säätiöiden laittomia käytäntöjä ja myöntänyt itselleen RAY:n vaalirahoja, ei voi kuittautua vain "maan tavalla"

Laittoi entisen hoitonsakin rosikseen ja käräjillä voitti juttunsa. Kertooko se jotain Vanhasesta vai oikeuslaitoksesta.
Vanhanen on selvästi vedättänyt Ruusustakin samantapaisilla puoli- ja epätotuuksilla.

Kepu pettää aina. Tässä kohtaa Vanhanen on vanhanliiton mies. Olispa valtiomiehenäkin.

Jaakko Naakka

Median moraalilla ei tässä ole mitään sijaa toisin kuin muinoin ihailemani toimittaja Toivanen väittää. Tarkoitus on ajaa pääministeri umpikujaan millä väitteellä tahansa. Se on helppoa lähdesuojan turvin: ei tarvitse todistaa mitään eikä altavastaaja kykene puolustautumaan. Sitä käyttämällä saadaan kohde taustaryhmässään painolastiksi, josta taustaryhmän on päästävä eroon. Tämä temppu on ikiaikainen politiikassa.

En ole koskaan äänestänyt Kepua ja tuskin koskaan tulen sitä tekemäänkään, mutta tässä koulukiusaamisleikissä toivon pääministerille voimia kostaa niin monelle kiusaajalleen kuin ikinä voi ja laki sallii. Niin minäkin koulussa tein. Luitahan siinä murtui, mutta leikki myös loppui.

Vieras

Hei, miksi tätä soopaa vielä pyöritetään ja jauhetaan...? Eilen KRP:n edustaja jo kertoi, että vaikka jotain olisi rikottukin, niin Vanhasen osalta asia olisi kauan sitten vanhentunut ja itse lakikin lahjustenottamisesta säädettiin vasta jälkeenpäin. Tämä ajojahti on tarkoitushakuista ja sitä pyörittävät sosiaalidemokraatit. Jos Vanhasen vanhentuneita asioita vaaditaan tuomittavaksi, niin silloin on tutkittava sosiaalidemokraatien Haloskan Lipposten, Heinäluoman ym. vallassaolleiden tekemiset ja lahjukset samalla tavalla - niitä aivan varmasti löytyisi..!! Erikoista on, että Halonen ja hymypuolue Kokoomuksen Katainen luimuilee kulisseissa ja hykertelee toivoen vain, ettei heidän vaalirahoituksensa ym. kultaiset kädenpuristuksensa tulisi julkisuuteen, ja siksi Vanhasen kohuun heitetään löylyä armottomasti lisää...!! Mutta perättömistä ja aiheettomista syytöksistä ja ns. paljastuksista vedettäköön julkisuuteen vastuuseen niiden esittäjät...!!! Annan tukeni Matti Vanhaselle, kun Vanhanen tästä pyörityksestä ja loanheitosta selviää, niin meillä on entistä vahvempi pääministeri...!

Mihin joutuu 200 000 000 e, säätiön lopettaessa toimintansa?

Kohun keskellä ei enää nähdä, koko metsää puilta.
Takerrutaan Vanhasen tokaisuun lautapinosta, vaikka kyse
on huomattavasta rakennustarvike- erästä, minkä laskun
rakennusliike, on maksattanut Nuorisosäätiöllä.
Nuorisosäätiö, on aloittanut toimintansa pienellä pääomalla,
mikä on yhteiskunnan ja julkisin varoin, Ray:n, Aran,
rakennusyhtiöiden, hankintalainsäädäntöä ja kilpailutusta
kiertäen, paisunut 200 000 000 miljoonan pääoman
omistavaksi yhdistykseksi, missä korruptio rehoittaa,
aivan uskomattomalla tavalla.
Yhteiskuntamme on läpeensä mätä!.
Koko kuvio, pitää tutkia läpikotaisin!.
NCC, ei tiedä rakennustarvike-erästä mitään, Hartela
ei anna lausuntoja pyynnöstäkään?.
Kysymyksiä pitäisi esittää, myös Skanskalle, YIT:e,
Lujatalolle, sekä laskun maksaneelle Nuorisosäätiölle!.

Lautapoika

-Vanhanen saa rakennusliikkeeltä 'ilmaisen' lautakuorman.
-Rakennusliike maksaa ko. lautakuorman laskun.
-Rakennusliike laskuttaa omista kustannuksistaan
Nuorisosäätiötä.

Ilmaisia lautakuormia ei ole olemassa, 'lopullisen laskun'
maksavat, Nuorisosäätiön taloissa asuvat asukkaat.

Pitääkö vääntää rautalangasta?

"Törmäämme äärimmäisen arkaluontoiseen asiaan, jonka varmentaminen vie vuoden. Saamme lausunnon, jonka mukaan Vanhaset eivät ole itse maksaneet kaikkia rakennustarvikelaskujaan. Pätevä näyttö löytyy Vanhasten saamasta, varsin kalliista rakennustarvike-erästä, jonka maksoi Nuorisosäätiölle kerrostaloja urakoiva rakennusliike. Toimen nimenomainen tarkoitus oli edesauttaa yrityksen jatkohankkeita säätiön tulevissa kohteissa. Ja tässä Vanhanen säätiön puheenjohtajana oli keskeisessä asemassa. Rakennusliikkeen maksama materiaalilasku liitettiin käynnissä olevan työmaan menoihin."

Minke

Kommentoin edeltävää kommenttia "..minkä laskun rakennusliike, on maksattanut Nuorisosäätiöllä", en YLE:n toistaiseksi todistamattomia lätinöitä, joihin sinä taas viittaat. Skarpaten, teet sä sen...

kiuru

Minusta on karseeta huomata, että Katainen, Vanhanen ja muut hallituskumppanit ovat purkamassa länsimaisen demokratian kulmakiveä, lähdesuojaa. Siinä Kataiselle oikeata sosialismia.

Demareiden uhrit ry

YLE:n demarit nostavat kytkintä. Tuliko pissa pöksyyn? On aika saada taas vauras Suomi, jossa myös kaikki suomalainen kotiyleisö voi elämää ilman kiusantekijöitä. Pulskia mun demarini, sanoi piru. Väinö Tanner oli herrasmies.

Eks ois kauheeta jos demari ei lähde YLE:stä.

Toivanen muistuttaa:
Kepussakin on esim. Paavo Väyrynen (vastenmielinen)
Riittää tällä erää, kun Jarmo Korhonen lähtee kävelemään Kepusta!

Vieras

>> Toivasen mukaan ainoa toivottava seuraus koko vaalirahasotkusta on se, että puolueiden rahoitus muuttuu avoimeksi ja täysin läpinäkyväksi. <<

Minusta Toivasen toive on oikean suuntainen, mutta riittämätön. Minusta rahoituksen lisäksi pitäisi avata myös menopuoli, eli olisi syytä saada tietää myös miten rahat on käytetty.

Vieras

Homman nimihän on tämä:

Ajetaan Keskustapuolue alas ja liitetään se kokoomukseen. Toisaalta tämä on Suomelle erittäin hyvä, konsesus on kuollut tervetuloa takaisin oikea politiikka.

Nykyisessä 3 suuren ja lukemattoman määrän pieniä puolueita on näiden suureten aina tehtävä kahden kimppa ja sit muutama kärpässarjalainen mukaan. Oppositiopolitiikka on sit ollut sen mukaista.

Kun kokoomus ja keskusta yhdistetään, varmaan maanviljelijät yms. kepulaiset perustavat oman pienpuolueen, mutta kuitenkin jää 2 suurta (kokoomuskepu ja sdp). Toinen perustaa hallituksen kärpässarjalaisten kanssa ja toinen on oppositiossa. Näin toimiikin oikea politiikka.

Ja sitten asiaakin, lukekaa ed. olevasta tekstistä, mikä taho oikeasti on kepun alennustilan takana.

Kaija Kuopila

Nyt kun vihdoin on edes alettu keskustella poliitikkojen korruptioituneisuudesta, tongitaan se syvältä. Mihin esim. upposi Suomen saamat UE tuet. Muualla rakennettiin upeita teitä, kouluja, sairaaloita jne. Nyt on vihdoin pengottava sekin asia juurta jaksaen. Käsittääkseni työministerien Liisa Jaakonsaari, Tarja Filatov, Tarja Conberg aikana rahaa työnnettin poliitikkojen yhdistyksille, malliin Kehittyvien maakuntien Suomi. Demareiden ollessa vallassa tukia imuroi esim. Työttömien yhdistykset tms. Cronberg vetäi Joensuuhun johonkin humpuukkiyhdistykseen miljoonia jne. EU tukien sijoitukset on nyt myós pakko perkata.

toinen euromies

Tähän saakka olen pitänyt Erkki Toivasta valtionviisaana radio- ja tv-dokumenttien sekä Toivasen euroopalaisuutta ja sen ydintä kuvaavien lukuisien kirjojen perusteella.

YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus, ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia koskeva Euroopan neuvoston yleissopimus sekä EU:n perusoikeuskirja kieltävät poliittisen syrjinnän.

EU:n perusoikeuskirjan 1 artikla: "Ihmisarvo". "Ihmisarvo on loukkaamaton, sitä on suojeltava". 7. artikla: "Yksityis-ja perhe-elämän kunnioittaminen". "Jokaisella on oikeus siihen, että hänen yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiaan sekä viestejään kunnioitetaan". Etelän Media on ollut Vanhasen kimpussa vuodesta 2003 lähtien. Sen kampanja kiteytyy Hesarin toimittajan väitteessä, jonka mukaan EU:n huippukokousten päivällisillä lautasritarien annos vaihdetaan aina uuniperunaan ja laatuviini vaihdetaan kivennäisveteen. Vanhanen ei ole huonossa seurassa: presidentti Sarkozy ei juo alkoholia.

JiiTL

Juuri tässä korruptiokysymyksessä konkaritoimittaja-Toivanen on mielestäni aivan oikeassa. Onhan hän nähnyt, miten asiat esim. Englannissa menevät, jos/kun poliitikko jää kiinni housut kintuissa. Lähtö tuli. Noin on muuallakin Länsi-Euroopassa - itäeurooppalainen Suomi onkin sitten oma maailmansa...

Ihmisoikeuksien julistus on sisällytetty Suomen tasavallan perustuslakiin. Sama perustuslaki määrää, että ministerin on oltava rehellinen: onko kriittisiä asioita "unohteleva" Vanhanen rehellinen? Mielestäni ei. Lehdistön tehtävä on terrierin lailla tarkattava jokaisen poliitikon tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

Kepulipoliitikkojen puheet "maan tavasta" ovat roskaa: maakunnissa harjoitettu maamiesseurojen tapa ei käy perustuslaillisessa demokratiassa.

SIMO PERTTULA

Äänestäjät, siis tavalliset kansalaiset mediassa! UUSI SUOMI on yksi tärkeä "työkalu" kansalaisille! Median välityksellä me saamme äänemme kuuluville.
Aivan uutena ehdotuksena esitän, että järjestetään VÄLIVAALIT, kun eduskunta on toiminut 2,5 vuotta. Ja pidennetään kausi viiteen vuoteen. Välivaaleissa kansa äänestää asiasta:Nauttiiko eduskunta luottamustasi,EI--KYLLÄ. Jos tulokseksi tulee enemmistö äänestäneistä, äänestää EI, tulee uudet vaalit!

eve_avolin

Erkki Toivanen on kyllä periaatteessa oikeassa, että median tehtävä on valvoa poliitikkoja, koska kansalaisten on vaikea sitä muuten tehdä. Ongelma on vain siinä, että YLE on täysin poliittinen media jota poliitikot valvovat, joten sen valvonta on vähän kuin itseään valvoisi. http://www.uusisuomi.fi/raha/71718-keskusta-nain-yle-maksun-voi-kiertaa#...

YLE:n toimiminen vallan vahtikoirana eli poliitikoiden valvonta toimii käytännössä vain silloin kun poliitikon puoluekanta tai naama ei miellytä.

pasturun

Järkätkää uudet vaalit, hirttäkää syyttömät ja palkitkaa syylliset (niinkuin tapana on), vetäkää Ylen TJ kökkötraktorilla silakkatroolarin kölin alta, aivan sama mitä kunhan toi "¤#!% vaalirahapaska loppuu joka helvatan tuutista.