Uusi Suomi / Kotimaa Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Hups, ”X-summat” vain lipsahtivat

Hups, ”X-summat” vain lipsahtivat
Julkaistu: 1.10.2009 8:10
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
X-summia selitellyt TT-säätiö oli kokoomuksen suurtukija.
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
X-summia selitellyt TT-säätiö oli kokoomuksen suurtukija.
Kokoomusta ja keskustaa suurilla summilla tukenut TT-säätiö kiistää siihen kohdistetut väitteet leväperäisestä kirjanpidosta ja säätiölain rikkomisesta, kertoo Uutispäivä Demari. Lehti uutisoi tiistaina, ettei säätiö ole merkinnyt kirjanpitoonsa tarkkoja avustussummia, vaan ne on kirjattu x-summina.

Säätiön mukaan vuoden 2006 x-summien osalta kyseessä on inhimillinen erehdys, sillä Patentti- ja rekisterihallitukselle (PRH) on toimitettu epähuomiossa keskeneräinen toimintakertomus. Siinä ei ole eritelty Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan, Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVAn sekä Taloudellisen Tiedotustoimiston saamien avustusten kokonaismäärää.

TT-säätiö kertoo kuitenkin korjanneensa erehdyksen eilen ja toimittaneensa PRH:lle täydellisen toimintakertomuksen tilinpäätöstietoineen.

TT-säätiö myös kiistää, että kirjanpidosta puuttuisi kirjauksia. Myöskään säätiölakia ei ole sen mukaan rikottu.

Puolueita säätiö kertoo rahoittaneensa yhteensä 600 000 eurolla vuosien 2005-2009 välisenä aikana.

 
STT - Uusi Suomi
STT - Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

Vai niin

Kovin on meillä huolimattomia poliitikkoja kun jatkuvasti unohdellaan ja vahingossa jää asioita tekemättä ja rutiinijutuissa tulee lipsahduksia.

Jos veroilmoitukseen täyttelisi vuodesta toiseen suurpiirteisesti X-summia niin mitkä olisi sanktiot tavalliselle veronmaksajalle. Tuskin menisi vain sillä että levittelisi käsiään ja naureskellen puhelisi lipsahduksesta. Ja kun jää kiinni niin vasta sitten toimittaa oikeat luvut.

Onkohan kukaan teistä

Onkohan kukaan teistä viisastelijoista tehnyt tilinpäätöstä? Tasekirjan liitetietojen valmistelussa jätetään usein erittelyjä xxx-tasolle, kun kirjanpidosta ei saada suoraan erittelyä. Tässä on ilmeisesti käynyt niin, että prh:lle on lähetetty versio, johon xxx ovat jääneet. Täysin mahdollista. Näillä säätiöillä on yleensä auktorisoitu tilintarkastaja, joka ei virallisessa tilinpäätöksessä xxx merkintöjä hyväksy. Voin "valaehtoisesti" väittää, että tässä on todellakin saattanut sattua inhimillinen virhe.

asiasta

pitää rangaista ja kunnolla

ei tt pidä saada mitään oikeudenkäytännön erityispalvelua - sehän olisi ymmärrettävisää ikäänkuin lahjonnan otoksi oikeusliatoksen puolelta - kun ei maksateta sakkoja asiasta

Tehtävä

Tärkeätä lienee tieto tämänkin säätön "missiosta" mustana valkoisella.

Kyllä, seuraavaksi pitäisi

Kyllä, seuraavaksi pitäisi avata jokainen SAK:n kestitysilta. Tutkia joka kuitti viimeistä konjakkiryyppyä myöten.

Kirjanpito oikein

Pääasia on, että kirjanpidossa summat ovat oikein. Tilinpäätöstä ei voi edes tehdä x summilla. Tavaralahjoituksissa aatteellinen yhdistys/säätiö saa käyttää 1 € arvostusta. Ja kun tällainen tavara sitten myydään hankintahintaan sopivalle taholle, ei jää jälkiä. Toimintakertomuksen x-summat voi ymmärtää, mutta tahalliselta tuo vaikuttaa. Se mitä merkitystä asialla on, jää lukijan vastuulle.

On se todella hupaisaa

että juuri pääpuolueita ja niiden ehdokkaita tukeneille säätiöille tuntuu tapahtuvan näitä "lipsahduksia". Maan tapa, tietty, mutta miksi juuri näihin säätiöihin osuu surkeita tunareita ja juuri niissä asioissa, jotka liittyvät vaali- ja puoluerahoitukseen. Isoa luutaa tarvitaan nyt kautta linjan - oiekalta vasemmalle, laidasta laitaan.

Konkurssirahat

Tulee ottaa huomioon, että kaikkia Nova- ja KMS-rahoja ei ole Keskustan toimesta maksettu takaisin. Kysymys kuuluukin: Kuka maksaa sen osuuden, jota Keskusta ei palauta? Veronmaksajat. Eli me veronmaksajat maksamme kuin maksammekin tässäkin suhteessa Keskustan vaalikuluja, vaikka emme Keskustaa kannataisikaan.

Mitä virkaa PRH:lla

Ei Patentti- ja rekisterihallituksen tulisi hyväksyä ollenkaan minkäänlaista puutteellisuutta. Mikäli pienyrittäjä lähettää Oy:stään hiemankin vajaita tuloslaskelmia tai taseita, kyllä PRH:lta tulee välittömästi vihainen kirje ja samalla uhataan sanktioilla. Ilmeisesti PRH:n virkamiehet omat saman Hyväveli-veljeskunnan jäseniä kuin TT-säätiön napamiehet ja - naiset !

Ei niitä kukaan lue

Ei niitä PRH:lle lähetettyjä lappuja kukaan lue. Olen joskus lähettänyt vahingossa samat laput peräkkäisinä vuosina, eikä kukaan huomannut. Nykyisin verottaja toimittaa kopiot PRH:lle, ettei samoja lappuja tarvitse moneen paikkaan laittaa. Ollaanhan tietoyhteiskunnassa. Ja jos ei lähetä ollenkaan, sama kuin ajelisi pyörällä ilman kypärää.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely