Kehittyvien maakuntien Suomi (KMS) -yhdistyksen päärahoittajiin kuulunut liikemies, Motonetin ex-omistaja Lauri Juntunen vaatii SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaiselta julkista anteeksipyyntöä Iltalehdessä.
- Hän on puhunut useita kertoja monikkomuodossa yhdistyksen taustalla olevista "talousrikollisista". Meissä on kuitenkin vain yksi talousrikoksista tuomittu ja tuomionsa kärsinyt, Juntunen sanoo viitaten Nova-yhtiöiden Arto Merisaloon.
- Luulisi, että luokanopettajan koulutuksen saanut osaisi paremmin yhteenlaskua, Juntunen paheksuu.
Juntunen ei haluaisi nostaa syytettä kunnianloukkauksesta. Hänen mukaansa anteeksipyyntö riittää.
- Jos hän ei osaa sitä tehdä, niin se kertoo hänestä ihmisenä tavattoman paljon.
Poliisi on alkanut tutkia myös KMS:ään liittyviä mahdollisia talousrikoksia, mikä ihmetyttää Juntusta.
- Mitä talousrikoksia siellä olisi voinut tapahtua? Yhdistykselle annettiin rahaa, jotka se jakoi eteenpäin vaalitukena.
Juntunen aikoo riitauttaa KMS:n kautta jaettujen vaalitukien palauttamisen Nova Groupin konkurssipesälle.
- Jos jotain palautetaan, niin se pitää palauttaa KMS:n pankkitilille.

Kommentit
Juntunen on oikeassa
KMS yhdistys ei ole harjoittanut mitään liiketoimintaa, joten talousrikoksen mahdollisuutta ei voi olla. Rahan jakaminen politiikkaan on täysin laillista. Sehän on koko yhdistyksen toiminta-ajatus. Ja todellakin, jos rahoja palautetaan, niin ne palautetaan KMS:lle ja edelleen konkurssipesään, jos aihetta on.
Tässä ollaan taas oikaisemassa väärän koivun takaa. Rahojen palauttajilla lienee vain oman naaman pesu mielessä. KMS:n rahat ovat sekoittuneet yhteiseen pooliin. Ei niistä voine erottaa Novan rahoja?
Korruptiosyytteetkin edellyttävät jotain konkreettista?
"Juntunen aikoo riitauttaa
"Juntunen aikoo riitauttaa KMS:n kautta jaettujen vaalitukien palauttamisen Nova Groupin konkurssipesälle.
- Jos jotain palautetaan, niin se pitää palauttaa KMS:n pankkitilille."
Aika hyvä juttu! Näinhän se kuuluukin tehdä, koska KMS on rahat jakanut. Poliitikkojen toimet, joissa jaetaan vain 38% (vai montako prosenttia olikaan) rahoista takaisin, on hyvin erikoista. Kaikki rahat vaan takaisin KMS:ään, ja KMS saa jakaa sen 38% sitten takaisin Nova Groupiin sen jälkeen. Mutta sellaiseen ratkaisuun poliitikot eivät suostu, koska se olisi heille liian kallis.
Mikä rikos?
"ei ole harjoittanut mitään liiketoimintaa, joten talousrikoksen mahdollisuutta ei voi olla"
Rahanpesu.
KMS:n perustajien tarkoituksena oli kierrättää rahaa yhdistyksen kautta, jotta sen alkuperä häivytetään. Tämän jälkeen yhdistys lopetettiin.
Lauri
Juntunen ei ole kyseenalaistanut KMS:n toimien laillisuutta missään vaiheessa. Hänellä olisi ollut siihen mahdollisuus.
Hän on osallinen vaalirahajupakassa, kunnes toisin todistetaan.
Mielestäni hänellä oli velvollisuus tietää, mistä jaettavat rahat tulevat ja minne ne menevät. Jos KMS perustettiin vain rahanjakokanavaksi,niin näillä vaatimuksilla hän puolustaisi välistävetoa. Edustaisi välistävetäjien kaartia, mutta kummallisella tavalla jälkikäteen, vaatien osuutta varoista,jotka on jo menetetty.
Oi aikoja ,oi tapoja.
Ellei KMS:n säännöissä ole erikseen mainittu,että Juntusella on oikeus periä jo annetut rahat takaisin, ei syytä ottaa ollenkaan vakavasti ainakaan minun mielestä.
Novan johdossa
oli ainakin neljä talousrikoksista tuomittua. Neljä lienee vieläkin monikko
KMS ei ole Nova
Nova G oli vain yksi monista KMS:n lahjoittajista. Faktat ja tunteet on eri asioita.
Voiko kyseessä olla
Voiko kyseessä olla kätkemisrikos, osallistuminen veronkiertoon, osallistuminen talousrikoksen toteuttamiseen tai jokin vastaava rikos? Onko KMS:llä ollut mitään muuta liiketoimintaa tai muuta todellista tarkoitusta, kuin luoda väliaikainen puskuri talousrikosvastuun katkaisemiseksi puolueiden, ehdokkaiden ja näiden tukijoiden väliin?
Onko se vuosikymmeniä vanha vakiintunut toimija, jolla on omia tuottoja ja suurin osa rahaliikenteestä on muuta kuin tätä mahdollista lahjusrahavirtaa? Vai onko se mahdollisesti tarkoituksellisesti luotu väline talousrikoshyötyjen mahdollistamiseksi ja tällaisen "perintä" ketjun halvaannuttamiseksi?
No en tiedä ja ehkä tuollainen on täysin laillista. Yhdistykset ovat kyllä mainio ja kevyt tapa luoda juridisia organisaatioita, joiden kautta voi tehdä asioita joutumatta henkilökohtaisesti vastuuseen. Homman mukana kaatuu vain rekisteröity yhdistys (parin tunnin homma ja minimaaliset muutamien eurojen kulut perustettaessa) ja velkojat eivät pääse käsiksi sen enempää yhdistyksen henkilöiden omaisuuteen kuin yhdistysten sidosryhmiinkään. Täydellinen suojaverkko vastuiden irrottamiseksi henkilöiltä väliaikaiselle organisaatiolle ja mahdollistaa lähes minkälaisen tahansa toiminnan ilman omaa vastuuta? Onko tosiaan näin?
Minkähänlaisia lautakasoja
Minkähänlaisia lautakasoja vai peräti jalopuukasoja löytyy J Urpilaisen takapihalta unohtamatta räksy-Gustafsonia, Filatovia, Tuomiojaa ja koko muuta pakansekoittaja joukkoa.
Jutta U harkitse vakavasti demarien puheenjohtajuudesta luopumista. Anna puolueellesi mahdollisuus pelastaa imagostaan edes rippeet.
Kansan silmissä demarit ovat tippuneet uskottavuudessaan alle vasurien. Politiikka on yhtä harhailevaa ja vainoharhaista. Puudeli-Arhinmäki ja Jutta U rupeavat olemaan samassa poliittisessa alakastissa.
Demarien toiminnan ansiosta eduskunnan työskentely on lamaantunut. Törkeää lähes epäisanmaallista toimintaa maamme ollessa pahassa yleismaailmallisessa taantumassa, jolloin kaikki voimat pitäisi keskittää kansalaisten ja heidän perheidensä hyvinvointiin.
Jutalta puuttuu tarkkuus
Urpilaisen ja Heinäluoman suurin ero on siinä, että Urpilaisen kieli on löysää. Hän puhuu yleistäen. Väitteet ovat epätarkkoja ja puheenvuoroihin liittyy usein uhoa.
Hyväksi ja myös vastustajien puolella arvoistetuksi nousee usein sellainen poliitikko, joka on sanoissaan ja puheissaan täsmällinen. Jos vielä henkilöllä on kykyä harkita, missä asiassa ryhtyy väittelemään ja missä ei, arvostus sen kun vain kasvaa. Joka asiaan ei kannattaisi lusikkaansa pistää.
Heinäluoman ja Urpilaisen suurin ero on näissä asioissa Heinäluoman eduksi ja nyky-sdp:n tappioksi.
Urpilainen ei vain ymmärrä asioita
Mitä Urpilainen voi tehdä, kun hän on vain tavallinen luokanopettaja eikä ymmärrä kytkentöjä eikä asioita?
Urpilainen on Suomen La Pasionaria.
http://en.wikipedia.org/wiki/Dolores_Ibárruri
http://www.youtube.com/watch?v=0vvMNcILMD4&feature=related
Ymmärrys ja perspektiivi
Jos on ymmärrystä ja perspektiiviä, yleensä pärjää. Urpilaisella ei näytä olevan kumpaakaan.
Suomen Kuvalehden uusimmassa numerossa on muuten mielenkiintoinen värikartta Euroopan maista vuosina 2000 ja 2009. Vuonna 2000 demarit olivat johtava hallituspuolue 12 EU:n 15 jäsenmaasta. Nyt ovat tässä asemassa enää 6 maassa EU:n 27 jäsenmaasta.
Demareilla on lisäksi krooninen johtajaongelma kaikissa maissa. Suomi siis ei ole ainut vertaistensa joukossa.
Samaa sylttytehdasta kaikki
Eipä ole Jukka Vihriäläkään pyytänyt anteeksi Suomen yksityisiltä automaattiyrittäjiltä väitettään alan mafiasta!
RAY:N puheenjohtaja soittelee avustettavilleen ja pyytää
vaaliavustusta! O tempores O mores ! Joko uskotte, että kansanedustajan vaalikausi on rajoitettava kahteen peräkkäiseen ja poliittiset nimitykset ja kiintiöt
hävitettava. VRT Kaikkosen palkkiot 22 kiinteistöyhtiöstä!
Pesänhoitajat kavaltajina?
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=200...
Tuossahan näyttää siltä, että Novan pesänhoitajat kavaltaisivat ulkopuolisten rahaa Novan pesän rahoina?
Toimittajat lahjottu pullakaffella?
Juntusen turha ärähdys
KMS:n kautta jaettiin rahaa yli 400 000 euroa. Iltalehden mukaan Juntunen maksoi vaalirahaa vain 21 000 euroa, joten en tosiaankaan lukisi häntä KMS:n päärahoittajien joukkoon. Juntusen nimi on muutenkin harvemmin näkynyt mainittavan tämän vaaalirahakohun yhteydessä, joten hänen tuskin tarvitsee pelätä leimautumista.