
Vanhasen perustelu vaikenemiselle on varsin erikoinen. Hän vetoaa Montesquieun oppiin vallan kolmijaosta, jonka mukaan lainsäädäntö-, hallitus- ja tuomiovalta on erotettu toisistaan.
– Poliittisen johdon ei pidä puuttua oikeudellisissa kysymyksissä oikeuden työskentelyyn millään tapaa, ei lausunnoin, ei kannanotoin, hän sanoi valtioneuvoston juhlaistunnon tiedotustilaisuudessa.
Vanhasen ässä hihasta -kikka kuitenkin epäonnistui. Asiaa tutkiva Patentti- ja rekisterihallitus ei nimittäin käytä tuomiovaltaa, vaan se on hallituksen alainen viranomainen. Tuomiovalta kuuluu perustuslain mukaan tuomioistuimille.
PRH:n mukaan säätiö on todennäköisesti rikkonut sääntöjään, mutta tutkimukset ovat kesken.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Tämä (valitettavasti) paranee päivä päivältä...
Big Brotherilla on paha kilpailija, Iso Masa.
Voi piip mitä selityksiä.
Pitänee kai se televisio hommata.
Mutta kyllä se 170 E on aika kova hinta tosta viihteestä, sillä saisi monta käytettyä Buster Keaton -videota.
Vanhanen pelaa.
Vanhanen pelaa sekä lauta-asiassa ja Nuorisosäätiön asiassa parhaan taitonsa mukaan. Hän yrittää luovia puun ja kuoren välistä itsensä vielä ainakin kerran kuiville.
Mediapeli kovenee, kortteja ladataan pöytään joka puolelta, toiset kortit ovat ässiä, toiset pelkkiä bluffeja.
Median pitää painostaa Vanhasta
Toimittajien ei pidä mennä halpaan ja antaa Vanhasen puhua toissijaista kysymyksistä. Säätiökysymyksiä silmille vaan.
Tärkeysjärjestys
Vanhanen ei vastaa Nuorisosäätiötä koskeviin kysymyksiin.
Vanhanen on selvästi sanonut, että ensin täytyy hoitaa pois tämä lauta-asia. Sen tekee Tekniikan Maailma.
Ja toinen syy, että miksi Vanhanen ei vastaa, on tämä maisteri Vanhasen ihan ikioma kehitelmä vallan kolmijako-opista, jossa Vanhasen mukaan Patentti- ja rekisterihallitus käyttää tuomiovaltaa.
toimittajat lepsuilevat Vanhasen kanssa.
Yllätys
En ole yllättynyt, ettei pääministeri halua kommentoida keskeneräistä asiaa, tai paljon mitään muutakaan. Hallintotavaksi on vakiintumassa päätösten tekeminen salassa ja kaiken tiedon pimittäminen kansalta.
no jos kommentoisi
saisi kuulla kirjoituksia joissa väitetään Vanhasen pyrkivän vaikuttamaan tulokseen.
Ihan sama miten tekee kun se on kuitenkin aina väärin niiden mielestä jotka niin haluavat ja sama toisinpäin
Matin selitykset
Vallan kolmijaolla tässä asiassa/asiankohdassa ei ole mitään tekemistä. Mistähän pääministeri sai idean kyseiseen selitykseen?
Vanhanen toimii järkevästi
Vanhanen toimii järkevästi olemalla kommentoimatta koko asiaa. Ei olisi mitään järkeä lähteä kieltämään syytteitä kuten eräät politikot lähimenneisyydessä, Kanerva etc.
En täysin ymmärrä miksi tämä koko keskustelu 'henkilöitetään' keskustaan, koska ei ole hetkeäkään epäilystä siitä etteikö jokainen kolmesta suuresta toimisi samalla tavalla. Toisaalta on aina helpompi saada ihmiset kiinnostumaan kun puhutaan jostakin konkreettisesta. Sinänsä tämä koko keskustelu on tervettä ja hyväksi. Joka tapauksessa Suomessa on näköjään asiat suhteellisen hyvin, kun media ei ole löytänyt mitään muuta kerrottavaa kuukausiin ja muistaakseni ollaan vielä toistaseksi taantumassa.
Nyt on arvoisa toimittaja
Nyt on arvoisa toimittaja (ilmeisesti STT:stä?) kyllä pahasti hukassa - ainakin enemmän kuin Vanhanen.
Todettakoon, että myös esim. tuomioistuimet ovat hallitukseen eli valtioneuvostoon kuuluvan oikeusministeriön hallinnollisessa alamaisuudessa. Tuomiovaltaa ne käyttävät silti riippumattomasti.
Kauppa- ja teollisuusministeriön alaisen patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) lakisääteisenä tehtävänä on puolestaan muun muassa säätiöiden valvonta. Toimittaja on siinä mielessä jäljillä, että kyse on montesquieulaisittain toimeenpanovallan käytöstä. Hallitus tai sen alainen ministeriö ei voi eikä saa kuitenkaan antaa määräyksiä alemmalle viranomaiselle, kun on kyse tällaisista yksittäisistä valvontatehtävistä ja niissä tehtävistä oikeusvaikutuksellisista päätöksistä.
PRH:n tekemistä päätöksistä voi lisäksi pääsäännön mukaan valittaa. PRH:ssa toimii tätä varten erityinen valituslautakunta, joka käyttää valituksia ensiasteena ratkaistessaan riippumatonta hallintolainkäyttövaltaa - siis tuomiovaltaa - kuten tuomioistuin.
Mainittakoon vielä arvoisalle toimittajalle, että mikäli PRH havaitsee tietynlaisia virheellisyyksiä säätiön toiminnassa, tekee asiassa päätöksiä PRH:n aloitteesta säätiön kotipaikan käräjäoikeus.
Vanhanen tekee lain mukaan oikein pidättäytyessään kommentoimasta asiaa.
Vanhasen retoriikka
Vanhanen on harvinaisen sinnikäs välttämään kysymyksiin vastaamista. Eikös hän taannoisessa radiotentissä vastannut erokysymykseen sanomalla "yritän yleensä vastata niihin kysymyksiin joita minulle esitetään". Ei taitanut olla vain yhden kerran, kun toimittajat sanoivat "Herra pääministeri, ette vastannut kysymykseeni".
Demokraattisen perinteen vaaliminen vaalirahoituksella
Oikeusministeriö ja valtiontalouden tarkastusvirasto valvovat 1.5.09 lähtien Suomessa vaalirahoitusta. Nettisivulta www.vaalirahoitusvalvonta.fi löytyy seuraava tiedote:
Valtiontalouden tarkastusvirasto valvoo 1.5.2009 lähtien vaalirahoitusta. VTV:n tehtäviin kuuluvat vaalirahoituksen ilmoitusvelvollisuuden noudattamisen valvominen, vaalirahoitusilmoitusten julkistaminen internetissä ja vaalirahoitusilmoitusten tarkistaminen. Tehokkaan valvonnan takaamiseksi VTV:lle on annettu valtuudet velvoittaa ehdokas sakon uhalla tekemään vaalirahoitusilmoitus tai korjaamaan siihen liittyvä puute tai virhe. Lainsäädäntö sivulla www.vaalirahoitusvalvonta.fi/lainsaadanto
Olen kiitollinen että
Olen kiitollinen että tämä perinteikäs lehti herätettiin eloon, mutta ei tämä aivan napakymppi ole. Mutta eihän sitä ilmaislehdeltä voi kaikkea vaatiakaan. Miksi tämän lehden sivuilla ei ole Vanhasesta kuin negatiivisen puolelle kallistuvia uutisia? Ymmärrän että lehti on sininen, mutta että se on näin räikeää... Hieman värisokeutta kiitos! Vanhaseen kohdistuvat syytöksen valuvat jorpakkoon kuin vesi hanhen selästä. Se on taitavan poliitikon jalo taito.
Onko edes mahdollista...
.. että pääministerinä toimiva henkilö kategorisesti kieltäytyy sekä lausunnoista että vastaamasta suoriin kysymyksiin, jotka koskevat hänen toimintaansa?
Vaihtelevat kieltäytymissyyt, 'ovelat' vastaamistavat lentokentän 'väijytyksessä' ("vastaan kerralla kaikkiin kysymyksiin"), ylipäätään kaikki kiertely ja venkoilu ("maan tapa", "en voi kantaa vastuuta kaikkien puolesta"), ymsyms.
Ja sen, että ei 'muista' voi nyt jokainen poliitikko jo heittää romukoppaan niistä perusvastauksistaan. Jok'ikinen on jo selvittänyt omat vaalitukensa sentilleen tämän puolitoistavuotisen aikana.
Harmi, ettei Matilla ole Italian-kollegansa tavoin riittävästi suitsia tähän Etelänmediaan, joka niin pahasti roimii. Voi voi. Ei roimita, jos
a) ei ole roimittavaa
b) ei kierrellä ja vältellä
c) ollaan avoimia ja rehellisiä, kuten kansan edustajan (sic) ja erityisesti ministerin ja erityisimmin pääministerin tulisi tänä päivänä olla.
Epäpuoluepoliittistakin alkaa kyllä kiehuttaa tämä show. Tai ehkä juuri niin: puoluepoliittisesti uskossa olevat eivät ehkä halua nähdä, kuinka absurdiksi tämä on mennyt.
hallituksen alainen viranomainen
Toivottavasti tästä herää laajempi keskustelu eri viranomaisten roolista ja tosiasiallisesta toiminnasta.
PRH ei ole ainoa.
Tarkastakaa Matti Vanhasen säätiön postituslistat
STT:n uutisointi se on
STT:n uutisointi se on eriskummallista. PRH on hallituksen eli valtioneuvostoon kuuluvan kauppa- ja teollisuusministeriön alainen samaan tapaan kuin esim. tuomioistuimet ovat oikeusministeriön alaisuudessa - silti nämä ovat tuomiovaltaa käyttäessään riippumattomia.
Montesquieun oppeihin perustuu myös se, ettei ylempi viranomainen voi vaikuttaa alempansa ratkaisuihin yksittäisissä hallintoasioissa - kuten nyt puheena olevissa säätiön valvonta-asioissa.
Mikäli PRH katsoo tietynlaisia virheitä valvonnan kohteina olevissa säätiöissä tapahtuneen, tekee ratkaisun asiassa säätiön kotipaikan käräjäoikeus.
Vanhanen tekee ainoan oikean ratkaisun lain mukaan jättäessään kommentoimatta keskeneräisiä säätiöiden valvontatoimia, jotka eivät hänelle kuulu.
PS. Mainittakoon, että PRH:hon kuuluu myös erillinen valituslautakunta, joka käsittelee ensimmäisenä asteena valituksia tietyistä PRH:n tekemistä hallintopäätöksistä. Silloin se käyttää tuomiovaltaa.
Vanhanen
Vanhanen teki erikoisen heiton vedotessaan lakien henki kirjaan jonka Charles-Louis Montesquie teki v.1748 ollessaan 59 vuotias. Mutta tämän ymmärtää paremmin, kun ottaa pienen otteen saman herran teoksesta Persialaisia kirjeitä v.1721 Ote: Muutoin on tämä kuningas suuri taikuri: hän osaa pitää vallassaan alamaisten järjenkin ja saa heidät ajattelemaan niin kuin tahtoo, ellei hänellä ole aarrekammiossaan enempää kuin miljoonaa kultarahaa, ja hän tarvitsee kaksi miljoonaa,ei hän muuta kuin vakuuttaa heille, että yksi kultaraha on sama kuin kaksi kultarahaa, ja he uskovat sen....Mielestäni tämä sopii tähän Nurmijärven kunkkuunkin. Totuus on niin kallis asia että sitä pitää harkiten käyttää niin kuin nyt on käynytkin. Moraali on aika laaja käsite muillakin, kuin Vanhasella.
Todistustaakka
Minusta olisi riittänyt se, ettei Vanhanen olisi kehittänyt tarinaa tuppeen sahatusta laudasta, jota ei Vanhasen mukaan:
1) hänen kivitalossaan voi olla, koska kivitalossa ei ole lautaa, vaan kiveä
2) jota tuppeen sahattuna ei Vanhasen puutalo-kivitalossakaan ensisijaisesti ole.
Nyt ei pitäisi tutkia pelkästään sitä, missä Vanhasella on erikoissahattua, vakiomittoihin sopimatonta höylälautaa, vaan myös se, missä ne tuppeen sahatut laudat oikein ovat.
Tuppeen sahatun laudan tunnistanee paljon helpommin kuin erikoismittoihin sahatun höylälaudan.
Voihan olla, että tarina tuppeen sahatusta lauhdasta on samanlainen Vanhas-legenda kuin se, miten Kulkuri tapasi Kaunottajien IKEA:lla ja se, miten Matti keksi eläkeuudistuksen yht'äkkiä niin kuin Newton painovoimalain "tuossa vain keväthangilla".
Vanhanen on patologinen tarinaniskijä, jonka tarinoiden todenperäisyyden arvioiminen ei ole helppoa. On kuin erotiikan jumalatar ja Karjalan vapauttajatar Riikka Uosukainen puhuisi ylipäällikköehdokkaana.
Kolmijako-oppi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vallan_kolmijako_-opp...
Tottahan Lauta-Masa lain tuntee :)
Perjantain uutisissa oli hirtehishuumoria, kun Vanhanen seisoi muistolaattaa paljastettaessa ja myöhemmin istui lehdistötilaisuudessa Korkeimman oikeuden ja Korkeimman hallinto-oikeuden presidenttien välissä.
Reppana, joka käräjöi parhaillaan naisasioistaan kuin entinen Enska huoltoaseman myyjän isyysväitteistä ja lahjusjututkin painavat päälle, kun ei enää kekkoslaiseen tapaan voi vain kieltää kaikkia puhumasta niistä.
Vanhasen tekoihin nähden vielä osuvampaa vertauskuvallisuutta olisi ollut, jos hänen kummallakin puolellaan olisi ollut poliisi tai vanginvartija.
Katoppa uudestaan
Etkös sinä tapio_o_neva ole katsonut sitä pätkää ollenkaan jossa Matti puhuu siitä tuppeensahatusta koivusta. Siinä se kertoo kyllä mitä siitä on tehty . Eihän tuppeensahattua koivua voi sellaisenaan käyttää vaan se on raaka-ainetta josta valmistetaan puukalusteita. Nuo sinun juttusi on lähinnä naurettavia väännöksiä. Kyllä jotain totuuttakin pitäisi olla kun toisen sanomisia kommentoi. Voi olla eri mieltä asioiden hoidosta mutta ei silti tarvii olla hölmö.
Media vie meitä kuin pässiä narussa
Uutisointi Vanhasen ympärillä on ollut tauotonta nyt jonkin aikaa. Media kehittelee vaalirahakohuja ja nyt Vanhasen palikkakasa -kohuja ja mitä lie seuraavaksi.
Toimittajat vouhkaavat olemalla 'kansan' asialla ja paljastamalla epäkohtia. Valtaosa toimittajistahan on vasemmalle suuntautuneita SDP:n tai vielä enemmän vasemmalla olevien puolueiden faneja.
Tässä mylläkässä unohtuu se tosiasia, että jollakin se toimittajienkin on leipänsä ansaittava ja viime aikojen uutisoinneissa he ovat varmasti saaneet lehtiensä ja muiden kanavien seuraajia rutkasti lisää. Kansalle annetaan sitä mitä se haluaa.
Näitä vaalirahoitusmekanismeja on ollut aina, ei tässä kohussa mitään uutta ole tuotu kansalle. Sekä SDP että muut ovat juonessa mukana yhtä lailla. Vanhasen lautakasajupakka taas osoittaa, että media penkoo nykyisin poliitikkojen yksityiselämästä kaiken irti mitä löytyy. Kuitenkin maalaisjärjellä ajatellen tuntuu kaukaiselta Vanhasen saama, vielä todeksi osoittamaton hyöty. Suurimman hyödyn tässäkin korjaa media.
Media vie meitä Suomen kansaa kuin pässiä narussa ja mehän kuljemme mukana kiltisti ja räksytämme mukana. Tässä taloustilanteessa luulisi kiinnostavampia asioita olevan taantumasta selviämisen pohtiminen ja ajan käyttö siihen. Minä olen ainakin kurkkuani myöten täynnä median rummutusta ala-arvoisista aiheista, joissa lukijoita/katselijoita suorastaan aliarvioidaan.
Osa kansasta ja poliitikoista menee pässin tapaan
Torstaina nähtiin eduskunnassa, että kansanedustajien enemmistö meni sorkat tanassa takaperin, kun sisäinen moraali kehotti heitä eteenpäin kohti rehellisyyttä. Kulkivat siis kuin pässi narussa.
Rehellisyys maan perii
Niinhän se on oikeudenkäynnissäkin, omasta puolestaan saa valehdella miten paljon tahansa ja mitään itseään vahingoittavaa ei tarvitse sanoa eikä tunnustaa.
Ei laudat, vaan säätiörahat+ laittomat rakennusurakat
Matti se yksinkertaistaa ja hämmentää asiaa. Silminnnäkijässä tuotiin esinni Matin säätiön sääntöjen ja ilmeisesti lakien vastainen rahoitus SEKÄ ilmeisesti hankintalain vastaiset MILJOONIEN urakkarakentamiset. Rakentamisissa säätiö sai ilman EU:n laajuista kilpailutusta ohjattua miljoonien urakat omille rakennuttajilleen.
Tätä pitäisi poliisin, kilpailuviraston ja valtakunnan syyttäjän tutkia, ei parin satasen tai tonnin lautakasaa.