Viisi nuorta on kuollut asuntopalossa Naantalissa. Lisäksi sairaalahoitoon vietiin yhdeksän nuorta, joista yhden vammat ovat vakavat.
Poliisi ei anna vielä lisätietoja kuolleista, koska omaisia ei ole tavoitettu. Useimmat loukkaantuneet ovat alle 20-vuotiaita. Heitä hoidetaan Turun yliopistollisessa keskussairaalassa ja Turun kaupunginsairaalassa.
Palokunta sai hälytyksen Naantalin Alitalontielle kello 23.42. Kun pelastuslaitos pääsi paikalle, oli rakennus ilmiliekeissä. Savusukeltajat löysivät palossa menehtyneitä sisältä asunnosta.
Tulipalo syttyi 70-luvun alussa rakennetussa, puurakenteisessa omakotitalossa, johon kuului myös autokatos. Talo sekä katoksessa ollut auto tuhoutuivat täysin. Pelastuslaitos onnistui estämään palon leviämisen lähellä sijaitseviin naapurirakennuksiin.
Viranomaisilla ei ole vielä käsitystä tulipalon syystä. Tekninen tutkinta tapahtumien selvittämiseksi on aloitettu.
Naantalin kylpylään on järjestetty kriisiapua sitä tarvitseville nuorille.

Kommentit
Loukkaantuneiden iästä päätellen tuhoisat bileet?
Jumala olkoon armollinen jokaisen kuolleen sielulle.
Tällaisia uutisia lukiessa tulee aina väistämättä mieleen tiedonkulun nopeus nykyaikana. Jotakin julkaistaan jo ennenkuin varmaa tietoa on saatavilla, koska on oltava nopea. Ymmärrettäväähän se on ja monet haluavat mitä tahansa arvailua mahdollisimman pian.
Kirjoitinhan minäkin kommentin tietämättä mitään varmaa asiasta. Heikko minä.
Vanha talo ja puuttuvat palovarottimet
voi olla yhtälö syynä tähän kurjuuteen.
Saa olla myös heikko ja sanoa, puhua ja kirjoittaa, vaikkei mitään varmaksi tiedä. Kai kovin usein ei voikaan tietää, näin kai runoili joku henkilöhahmo Tove Janssonin muumeissa. "Kaikki on epävarmaa ja se juuri tekee minut rauhalliseksi"
Eiköhän jatketa kuitenkin elämää
Läheisensäkin menettäneille ovat ammattilaiset esittäneet parhaaksi toipumistavaksi arkirutiinien jatkamisen.
Joten ehdotan, että jatketaan omista asioistamme puhumista, pitäen mielessä nuoret menehtyneet.
Nikon äkkiseltään melko tyhmältä näyttävässä kirjoituksessa olisi ainakin jutun juurta.