Faktakulma
–Turvallisuusselvitys on laadittava rakennuksiin, joissa on toimintakyvyltään alentuneita tai rajoittuneita ihmisiä.
–Siinä selvitetään muun muassa, millä edellytyksillä heidät saadaan pelastettua tulipalosta.
–Asiakirja laaditaan yhteistyössä rakennuksen suunnittelijoiden ja käyttäjien, turvallisuudesta vastaavien viranomaisten sekä muiden tarpeellisten tahojen kanssa.
–Turvallisuusselvitys on tehtävä jälkikäteen, jos rakennuksen käyttötarkoitus muuttuu sitä vaativaksi.
Monien vanhuksille ja erityisryhmille tarkoitettujen hoito- ja asuinpaikkojen paloturvallisuudessa on hengenvaarallisia puutteita.
Esimerkiksi Keski-Suomessa vain joka neljännessä paikassa arvioidaan olevan niin paljon henkilökuntaa, että se kykenee pelastamaan asukkaat riittävän nopeasti. Jos henkilökuntaa ei ole tarpeeksi, tarvitaan automaattisammutus. Sellainen on alle puolessa niistä paikoista, joissa se pitäisi olla.
Tämä ilmenee paikallisen pelastuslaitoksen keväällä tekemästä kyselystä, jossa selvitettiin paloturvallisuutta erilaisissa hoivalaitoksissa ja asumisyksiköissä.
Lain edellyttämä turvallisuusselvitys oli tehty yli 96 prosentissa alueen toimintakyvyltään alentuneille tai rajoittuneille henkilöille tarkoitetuissa kohteista. Aluepalopäällikkö Risto Helmisen mukaan alueella on myös useita kohteita, joissa paloturvallisuuteen liittyvät asiat ovat kunnossa.
Valtakunnallinen turvallisuusselvitysten yhteenveto on tekeillä. Usean ministeriön ja Kuntaliiton yhteishankkeen tulokset julkaistaan myöhemmin tässä kuussa.
Sisäministeriön pelastusosaston ylitarkastajan Vesa-Pekka Tervon mukaan tilanne muualla maassa mukaillee Keski-Suomen lukuja.
Pelastusviranomaisen mukaan riittävän nopea aika pelastaa asukkaat on 2–3 minuuttia. Sen jälkeen ihminen kuolee palokaasuihin, jos hän ei pelastaudu tai häntä ei pelasteta tilasta, jossa tulipalo on.
Palvelutalossa Jyväskylässä syttyi muutama vuosi sitten tulipalo laitostarpeisiin alimitoitetusta pesukoneesta. Kun kivenheiton päässä sijainnut palokunta saapui paikalle, yksin yövuorossa ollut hoitaja oli saanut ulos yhden talon yli kymmenestä asukkaasta. Tapauksesta selvittiin ilman uhreja.
Paikkoja, joihin palokunta ehtii parissa minuutissa, ei juuri ole. Vaihtoehdoksi jää palkata riittävästi henkilökuntaa tai asentaa automaattinen sammutusjärjestelmä.
Esimerkiksi Keski-Suomen alueella monet ilman automaatteja olevat kohteet aikovat asennuttaa sellaiset lähivuosina. Tervon mukaan mikään ei kuitenkaan korvaa hoitajan käsiä.
–Hoitajia ei voida vähentää sillä perusteella, että tekniikkaa lisätään. Kaikki hoitavat ja auttavat kädet tarvitaan.