Sunnuntai 27.5.2012

Suomi esti pienen ankkurilapsen vanhempien muuton maahan

Luotu: 
13.10.2009 17:18
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Somaliassa on levotonta. Sieltä pyritään rauhallisempiin maihin myös luvattomin keinoin.

Faktakulma

Tässä somalialaislapsen ja hänen vanhempiensa tapauksessa kyseessä on KHO:n niin sanotusta vuosikirjapäätöksestä. Kun KHO julkaisee jonkin ratkaisun vuosikirjapäätöksenä, kyse on aina sellaisesta ratkaisusta, jolla on lain soveltamisen kannalta vastaisuudessa merkitystä.

Korkein hallinto-oikeus KHO on tehnyt tiukan linjanvedon tapauksessa, jossa nyt seitsemänvuotiaan lapsen vanhemmat yrittivät saada oleskelulupaa Suomeen lähetettyään lapsensa ensin maahan niin sanotuksi "ankkurilapseksi". Vanhempien oleskelulupa evättiin, koska heidän katsottiin pyrkineen kiertämään maahantulosäännöksiä.

Oikeuden asiakirjojen mukaan vuonna 2001 syntyneen lapsen vanhemmat olivat lähettäneet lapsen yksin Suomeen turvapaikanhakijana ilmeisenä tarkoituksenaan saada itselleen ja lapsen kolmelle sisarukselle myöhemmin oleskeluluvat.

Somalialainen lapsi saapui Ruotsissa asuvan somalinaisen avulla Etiopiasta Suomeen kesällä 2004. Hän oli noin kaksi- ja puolivuotias erotessaan vanhemmistaan.

Lapselle myönnettiin keväällä 2005 oleskelulupa Suomeen yksilöllisen inhimillisen syyn perusteella, koska hänen vanhempiensa olosuhteita kotimaassa ei pystytty selvittämään.

Hän on asunut nyt vuosia setänsä ja tämän suomalaisen vaimon luona eikä osaa somalin kieltä juuri lainkaan.

Lapsi oli noin kaksi ja puolivuotias erotessaan vanhemmistaan.

Lapsen ja hänen vanhempiensa perheenyhdistämisasian pani vireille lapsen setä kesällä 2005.

Alun pitäen penseän kannan vanhempien Suomen tuloon otti ulkomaalaisvirasto, jonka mukaan oli perusteltu syy epäillä maahantulosäännösten kiertämistä. Tämä tapahtui syksyllä 2006. Ulkomaalaisvirasto totesi ratkaisussaan myös, että lapsen henkilöllisyys oli jäänyt epäselväksi, eikä perhesiteistäkään ollut varmuutta.

Asianosaiset valittivat Kouvolan hallinto-oikeuteen, joka ei lämmennyt perheenyhdistämiselle viitaten ulkomaalaisviraston perusteluihin. KHO ei lähtenyt nyt muuttamaan tätä päätöstä, eli teki asiassa ennakkotapauksen kaltaisen ratkaisun.

KHO viittaa päätöksessään muun muassa ulkomaalaislain pykälään, jonka mukaan oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä, jos on perustelua aihetta epäillä ulkomaalaisen tarkoituksena olevan maahantuloa tai maassa oleskelua koskevien säännösten kiertäminen.

 

 

 

Faktakulma

Tässä somalialaislapsen ja hänen vanhempiensa tapauksessa kyseessä on KHO:n niin sanotusta vuosikirjapäätöksestä. Kun KHO julkaisee jonkin ratkaisun vuosikirjapäätöksenä, kyse on aina sellaisesta ratkaisusta, jolla on lain soveltamisen kannalta vastaisuudessa merkitystä.

Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

marko.lehti

1990 luvulla laman ollessa pahimmillaan sossutätien ystävällisellä avustuksella järjestettiin helsingissä säätytalolla "somalien kansanjuhla" verorahoilla toki.
olisiko nyt aika järjestää säätytalolla punaniskojen kansanjuhla, omilla rahoilla tämän kauniin ja historiallisen päätöksen kunniaksi.

Vieras

Vaikuttaa siltä, että lama on vihdoinkin saanut suomalaiset viranomaiset ja osan politiikoista suhtautumaan elintasopakolaisuuteen objektiivisesti. Ankkurilasten sekä discoraha-nuorten ilmiölle on saatava vihdoinkin tulppa päälle. Oheinen US:n uutinen on parasta mitä elintasopakolaisuudesta on uutisoitu vuosikausiin.

Vieras

- ja miten sitten pitäisi tehdä näitten Suomesta aikoinaan elintasopakolaisina muuttaneiden suhteen? Tyhjentää puoli Ruotsia? Kutsua takaisin ne viimeiset Slussenin sissit?!

Saisivat ainakin PerSut paljon uusia kavereita...

juuri näin!

Olipa hieno viesti... jutussa mainitaan, ettei lapsi puhu juurikaan somalia. Tämähän ei tietysti merkitse mitään? Näissä asioissa tulisi tarkastella myös lapsen etua. Lapsi lienee jo melko vahvasti integroitunut (onko tuttu sana?) suomalaiseen yhteiskuntaan, mutta tämähän ei merkitse mitään, jos kyseessä on "väärän värinen" ja tätä kautta "potentiaalinen sosiaalietuuksien hyväksikäyttäjä" tai jotain muuta sopimatonta.

Valitettavasti en edes jaksa avautua enempää.. Maahanmuutosta, erityisesti sosiaalisesta sellaisesta, käydään ihan fiksuakin keskustelua, mutta valitettavasti kaltaisia vatipäitä riittää niin paljon, ettei asiallinen keskustelu oikein kuulu.

Vieras

Juuri nämä "hyvät" ihmiset ovat niitä pahimpia rasisteja ja yhteiskunnan rapauttajia. Edellinen kirjoittaja selkeästi hyväksyy lasten hyväksikäyttämisen vanhempien etujen ajamisessa. Todella käsittämätöntä ajatusmaailmaa. Viesti, että ankkurilasten lähettäminen ei kannata on erittäin tärkeä, jolla estetään tämä turvapaikkashoppailu.

Onneksi ns. suvaitsevaiset alkavat olla vähemmistöä ja ihmiset alkavat nähdä ne keisarin uudet vaatteet.

Vierasvieras

Integrointi vaatii aina segregointia (onko tuttu sana?). Tässä tapauksessa isä teki valinnan erottaa lapsensa perheestä helpomman elämän toivossa. Isän toive on inhimillisesti hyvin ymmärrettävä, mutta tulisiko tällaisia keinoja käyttänyt isä mielestäsi rehellisesti palkita?

Jos viattomia lapsia todella haluttaisi auttaa ilman jonkin tahon rahallista hyötyä valtion kustannuksella, miksei Suomessa toimita kuten Ruotsissa ennen muinoin eli sotalapsia adoptoitaisiin perheisiin? Adoptoivaperhe maksaisi eettisestä valinnastaan syntyvät kulut aivan itse.

Jouko Heyno

Koko "yhdistämisessä" onkin koko ajan ollut perin merkillistä sen logiikka: Jos lapsi on Suomessa, annetaan vanhempien tulla Suomeen ja jos vanhemmat ovat Suomessa, annetaan lasten tulla Suomeen.

Vihdoinkin järki alkaa voittaa. Aluksi voisi käydä läpi päätökset viimeisten 10 vuoden ajalta, ja jatkaa sitten siitä.

Vieras

Mitä helvettiä?, tämähän meni ihan oikein!.

Sitten vaan kumoamaan kaikki vastaavat väärin perustein tehdyt perheenyhdistämiset.

Toki Kirkko ja pakolaishyysärit saavat tästä päätöksestä itkupotkuraivareita, mutta kerrankin näin päin.

Kerrankin oikeus voitti ja huijarisomalit saivat näpeilleen.

Vieras

Vastaamatta jäi miksi tuhannet ja tuhannet vastaavat rikolliset perheenyhdistämiset kuitenkin menevät läpi? Tuotiinko tämä oikeuden päätös nyt julkisuuteen vain kansan rauhoittamiseksi? Totuushan on, että maassa on kymmeniä laittomia maahanmuuttaneita. Miksi heitä ei heitetä takaisin kotimaihinsa?

Jouko Heyno

Vastaus esittämääsi on, että valtaosasta suomalaisia on tullut senlkärangattomia sosiaalipiipertäjiä, jotka ovat irrottautuneet todellisuudesta. Seuraus on, että he valitsevat kaltaisiaan päättämään yhteisistä asioistamme.

Vieras

ehkä vihdoinkin suomen sinisilmäinen rajat auki politiikka alkaisi muuttumaan; ei muuten mutta maksajat alkavat hiljalleen kyllästyä ja siirtyvät rajan yli toiseen suuntaan,

Vieras

Hommasta lainattua.

Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jorma Vuorio:

"– Todellinen pommi muhii perheiden yhdistämisessä, hän huomauttaa ja ennakoi uutta aaltoa humanitäärisin perustein oleskeluluvan tai turvapaikan saaneiden osalta. Heillä on oikeus tuoda perheensä Suomeen ja virastoon tuli jo 2008 Somaliasta noin 1400 yhdistämishakemusta. Luku noussee 4000 – 5000 henkilön tasolle lähivuosina, jolloin määrän kiihtyvä kasvu vie resurssikriisiin."

http://hommaforum.org/index.php/topic,15626.0.html

Joskus toivoisin, että hengittäminen olisi kognitiivinen, ajattelua vaativa toiminto. Tällä tavoin miellä ei olisi Thorsia, Suurpäätä, Illmania ja monta muuta vaikeuttamassa tavallisten ihmisten elämää Suomessa.

Aku Ankka

"B on ilmoittanut haluavansa muuttaa Suomeen ainiaaksi, koska tuntuu olevan parempaa elää yhdessä Suomessa. Hän on täsmentänyt olettavansa asian olevan näin, koska hänen poikansa ja veljensä asuvat siellä. Suomesta B ei kertomansa mukaan tiedä mitään. B on ilmoittanut, että he eivät voi viettää perhe-elämää Etiopiassa, koska hänellä ei ole työtä siellä. Suomessa se B:n mukaan on mahdollista, koska elämä siellä on ilmaista."

Lainaus on kyseisestä KHO:n ratkaisusta: http://www.kho.fi/paatokset/48162.htm. B on siis tämän epäonnisen ankkurilapsen luku- ja kirjoitustaidoton isä.

Vieras

"P:lle maksetaan valtion varoista oikeusapulain 18 §:n 1 momentin nojalla oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen (290/2008) 2 ja 6 §:n mukaisena kohtuullisena 12 työtunnin mukaan laskettuna palkkiona avustajan tehtävästä 1200 euroa. Kokonaispalkkioksi, joka sisältää arvonlisäveron 264 euroa, muodostuu siten 1 464 euroa. Mainittu määrä jää valtion vahingoksi."

- Oikeusavustajan työstä 100 euron tuntipalkka. Ja valtion piikkiin. Eikö hävinnyt osapuoli yleensä maksa itse oikeusavustajan palkkionsa?

VVA

Miksei mies muuta Mogadishuun ja sieltä sitten suorin lento Suomeen. Passin voi heittää roskikseen, ja sitten hakemaan turvapaikkaa. Jos ei myönnetä, ei hätää, sillä ilman matkustusasiakirjoja ei voida palauttaa.

Ei siinä paljon KHO:n päätökset paina, kun kaveri tulee ns. uutena hakijana Suomeen.

Eikö vain?

Tyytyväinen

Vanhemmat käytännössä luopuivat omasta lapsestaan. Käyttivät lasta omien etujensa ajamiseen. Eivät ansaitse oleskelulupaa vilpillisin perustein. Pienten lasten käyttäminen on merkki vanhempien kyvyttömyydestä toimia vanhempina. Miten julmaa lasta kohtaan omien vanhempien taholta.

pirjo-maarit liflander

tapauksen naapurustostani muutama vuosi sitten, eräs somalialainen perhe toi lapsia maahan jatkuvasti muka omina lapsinaan. Jatkuvasti "muistivat", että se ja sekin lapsi oli vielä Somaliassa ja piti hakea kotiin. Lapsia kertyi kai noin 8, muistaakseni. Vanhemmat suhteellisen nuoria sellaiselle familjeelle, ja vanhin lapsistakin aika iso ollakseen heidän oma lapsena. Sittemmin perhe päätti palata takaisin kotimaahansa. Mies jätti vaimonsa ja lapsensa sinne ja tuli itse takaisin Suomeen. Lapsista jotkut olivat syntyneet täällä ja kaikki olivat tietääkseni Suomen kansalaisia. Sekava perhe oli. Vanhin lapsista halusi lääkäriksi ja opiskeli viimeistä vuottaan lukiossa, tyttö.
Syyttömiähän nämä lapset tietysti ovat siihen mitä heille tapahtui. Vanhin lapsista halusi opiskella lasten lääkäriksi.Nyt hän on Somaliassa ja osaako kieltäkään?Saako koskaan opiskella lääkäriksi? Saammeko koskaan tietää?
Monenlaisia tarinoita varmasti tästä aiheesta olemassa,tässä yksi.

dilindarkastaja

Joko pikkuhiljaa aletaan puuttumaan selkeään vilunkiin!
Tänään oli muuten omituinen uutinen, että Ruotsiin on ankkurilasten tulva. Ruotsin ja Suomen asukaslukuihin suhteutettuna ankkurilapsia tulvii myös Suomeen.

mimi

hävettää oikeen teidän puolesta miten rasistisia ihmisiä Suomessa onkaan. Itse olen päätöksestä samaa mieltä ja hyvä että raja pistetään johonkin, mutta onko sitä pakko huutaa kovaan ääneen miten ne somalit saatiin pois taas ja juhlitaan sillä. Menkää ihmiset nyt vähän itseenne, se voi olla et jonain päivänä kun te sitä apua tarvitsette niin ette tule sitä mistään saamaan ja sinä päivänä pilkka osuu omaan nilkkaan.

tourette

Miettikääpä hetkinen mitä liikkuu ihmisen päässä joka lähettää kaksi ja puolivuotiaan tenavansa teille tiettymättömille hyötyäkseen taloudellisesti.

Voisihan tuommoiset vanhemmat maahan päästää - ihan vaan sitä varten että saisi lätkäistä moisille saastoille tuomion lapsen heitteillejätöstä ja karkoittaa sitten takaisin Somaliaan istumaan.

Vieras

Uskomatonta suoraselkäisyyttä. Suomen kansa kiittää ja kumartaa. Toivotaan kuitenkin, ettei kyseessä ole yksittäinen lapsus, vaan selkeä linjanmuutos vallitsevaan käytäntöön!

VierasEskoP

Korkein oikeus teki asiassa tosi hyvän päätöksen kun esti
ankkurilapsen vanhempien pääsyn Suomeen.
Kerrankin maahanmuuttajien hyysärit saivat kunnolla näpeilleen, minusta se on oikein hyvä asia.

santerijj

Miettikää, eikö ole hullua että väki täällä lähes poikkeuksetta kiitteleee vuolaasti täysin oikeasta tuomiosta???

Oikeuslaitoksella ja hallinnolla peiliin katsomisen paikka, kun oikeutettu tuomio herättää lähinnä hämmästyksen sekaista kiitollisuutta.

Lunastaja

Viimein jos aletaan ymmärtämään, että tämä punikkien luoma pakolaispolitiikka, jolla tahdotaan saada aikaan Suomen kansan vastakkain asettelun tilalle etniset ristiriidat, joilla punikit ja jopa ruotsinkieliset ratsastavat, olisi meille lupaava merkki siitä, että maa ei saa ruokkia ihmisten salakuljetusta ja rikollista toimintaa löyhällä maahanmuuttopolitiikalla. Voisihan ruotsinkielisistäkin tulla vielä, jopa pienempi etninen vähemmistö jos Ahvenanmaa ei ala viimeinkin ottaa vastaan maahanmuuttajia.

Humaani tekijä

Miksi tämä perheenyhdistäminen toimii vain niin päin että perhe on Suomessa? Nythän olisi mahdollista yhdistää perhe siellä Afrikassa, eli lähettää lapsi oikeille vanhemmilleen onnellisesti, kun ne kerran löytyivät.
Kun kerran perheenyhdistäminen nähdään niin tarpeellisena, niin eikö tästä ole punaviherihmisetkin samaa mieltä?

Vieras

Tekee hyvää henkiselle hyvinvoinnille huomata, että suomalaisessa oikeusjärjestelmässä joskus sentään ajatellaan maalaisjärjen mukaan. Viime vuodet ovat olleet pelkkää näytelmää ollaksemme jotain suvaitsempaa eli "hienompaa" kansaa kuin oikeasti olemme. Onneksi tuon tien tuhollisuus on nyt edes osin huomattu myös "hienommissa" piireissä. Mikä järki on kustantaa muiden kansojen eläminen meidän pussistamme, etenkin kun elämisen taloudellisuuteen ei ohjata vaan pelkkään vastikkeettomaan kerjäämiseen? Nykypäivän päättäjät tulevat tuntemaan nämä hölmöilyt tulevassa kannatuksessaan.

Vieras

"Somaliassa on levotonta. Sieltä pyritään rauhallisempiin maihin myös luvattomin keinoin."

Somaliassa on köyhää. Sieltä pyritään rikkaampiin maihin myös luvattomin keinoin.

Tosin vain häviäjä ehdoin tahdoin valitsee Suomen. Taikka sitten muihin maihin ei niin vain pääse.

Vieras

Koskaan ei voi olla varma milloin on taas suomalaisten vuoro olla turvapaikan hakijoina.

Ei tarvita kuin yksi lehden kääntyminen Moskovassa niin suomesta on lähdössä 100.000 --300.000 turvapaikan hakijaa maalimalle. Viimeksi onneksi ruotsi auttoi. Lapsia sillonkin lähetettiin. Aikuiset pakeni sodan jälkeen omia reittejään mm. Ruotsiin ja USA.

Turha kuvitella, että EU maat rahoittavat ja vastaanottavat tämän pakolaisvirran. Sitten ollaan somalien kanssa samoilla leireillä.

Vieras

Juuri näin, kaikilla 60 -luvullakin muuttaneilla oli hankittua korkeakoulutusta vastaava työ valmiina odottamassa ja kun hommat oli tehty, tultiin heti takaisin Suomeen jakamaan hyvää!

On siinä vaan vissi ero reiluilla suomalaisilla ja kaikenmaailman paremman elämän toivossa tänne tunkevilla!

Hohhoijaa...

ailuska

Lapsihan tässä enemmän kärsii. Elikkä millaset vanhemmat todellakin lähettää pienen lapsensa tuntemattomaan paikkaan, jossa kulttuurikin on aivan erinlainen.

Mielestäni vanhemmat pitäisi laittaa nurkkaan häpemään ja mahdollisesti lapsi takaisin omaan maahan, paitsi ettei lapsi ehkä osaa omaa kieltään ja oma kulttuuri on aivan tuntematon.

Kerrankin Suomi tekee juuri niin kuin pitää.

Vieras

Kyseessä oleva KHO teki päätöksen, joka perustui tiedossa oleviin faktoihin ja kokemukseen tämän tyyppisissä asioissa.
On valitettavaa ja halveksuttavaa suomalaisen moraalikäsityksen mukaan, että lapsia käytetään kuvatulla tavalla hyväksi. Vastuu lapsen aseman väärikäytösta ei kuulu Suomelle vaan tapauksessa mainituilla aikuisille; vanhemmille, lapsen sedälle ja tämän suomalaiselle puolisolle kuin myös somalinaiselle, joka lapsen alunperin toi Suomeen. Suomessa asuvien tapaukseen liittyvien aikuisten toimintaa tulisi tarkastella kriittisesti ja heidät tulisi saattaa edesvastuuseen, jos näin lainkirjain määrää.