Katajanokan parjatun hotellihankkeen takana oleva sijoittaja Arthur Buchardt ei yllättynyt, kun kaupunkisuunnittelulautakunta päätti torstaina lykätä kohuprojektin ratkaisua.
-Osasin odottaa viivästystä, sillä tällaiset hankkeet kestävät aina. En odota suunnitelman menevän läpi, mutta toivon niin, Buchardt kommentoi Uudelle Suomelle puhelimitse.
-Olen hyvin kärsivällinen ihminen. Minä odotan.
Apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä (sd) kertoi eilen Helsingin Sanomille vievänsä suunnitelman kaupunginhallitukseen riippumatta siitä, mitä lautakunta päättää. Buchardt vaikuttaa yllättyvän kuullessaan Penttilän lupauksesta, mutta myöntää kaupungin johdon suhtautuvan hankkeeseen positiivisesti.
-He ovat myönteisiä, mutta varovaisia. Mitään he eivät ole luvanneet, Buchardt sanoo.
Norjalainen sanoo käyttäneensä hankkeen suunnitteluun jo noin 700 000 euroa. Vaikka mitään ei ole luvattu, olisi kielteinen päätös hänelle luonnollisesti pettymys.
-Katsos, Helsingin kaupunki halusi juuri tähän paikkaan hotellin, joka edustaisi laatuarkkitehtuuria.
Projektin kohtaama raju kritiikki oli Buchardtin mielestä odotettua, onhan kyseessä yksi kaupungin näkyvimmistä paikoista. Kritiikin kuunteleminen ei kuitenkaan ole hänen vaan kaupungin päättäjien tehtävä.
-Poliitikkojen tehtävä on päättää, sanovatko he 'ei' vai 'kyllä'.
Ristinmuotoista, lasista hotellirakennusta madallettiin jo kerran kritiikin vuoksi. Buchardt sanoo yhä olevansa valmis harkitsemaan muutoksia suunnitelmaan, jos kaupunki sitä vaatii.
-Jos muutokset ovat järkeviä ja arkkitehtini hyväksyvät ne.

Kommentit
Laatuarkkitehtuuriä? Tuo
Laatuarkkitehtuuriä? Tuo ruma lasimöhkäle?
Eikös sanomatalossa ole jo tarpeeksi lasia koko Helsinkiä varten?
Miksi sinne ei voida rakentaa sellaisia rakennuksia jotka sopeutuvat ympäristöön. Miksi kukaan ei halua rakentaa saman tyylisiä taloja kuin 100 vuotta vanhat Helsingin rakennukset ovat tai edes semmoista punatiilistä vanhan teollisuusrakennuksen näköistä. Nämä ovat paljon miellyttävämpiä silmälle kuin joku lasihärpäke.
Jos tämä herra yrittää
Jos tämä herra yrittää pistää suomalaisten maksettavaksi omat "bisneskuprut" ja vielä Helsinkiläiset hyväksyy,saattaapi näkyä lasinsirua Skatanrantamilla.Saahan sitä yrittää! Ei me suomalaiset noin poroja olla!
Tunnustus
Mielipiteesi juuri todistaa, että poroja ollaan.
Ehdotan johdolle suunnattua
Ehdotan johdolle suunnattua määräaikaistarkastusta teveydentilan tutkimiseksi sisältäen neurologisen statuksen.Nämä ovat instrumentit yksityisellä puolella haluttaessa varmistaa työntekijän työkyky.Johdolla on yleensä yksityiset palveluedut ja helposti toteutettavissa.Tarttuisiko joku asiaan,jolle jo työn puolesta se kuuluu.
Pakkohan se on rakentaa
Pakkohan se on rakentaa, kun kerran noin paljon on jo siihen sijoitettu, mitä muuten ulkomaalaisetkin ajattelisivat. Mihin lienevät rahat menneet? Miksi muutama ihminen ajaa näin voimakkaasti näin epäsuosittua projektia??
Aallon vikatikki
Se, että Alvarin suunnittelema Gutzeitin pytinki pilaa ydin Helsingin valkomarmorikuutiollaan, ei anna oikeutusta lisätä epäkurranttia massaa tienoolle. Toistamalla kaksinkertaistetaan vahinko. Auktoriteettiusko on Helsingin ns. päättäjillä kova, kun kilpailuttamisesta luovutaan tilaustyötä antamalla! Kyllä rakentaja ja rahoitus aina löytyvät kyseiselle paikalle, vaikka voittaja suunnittelussa olisikin Suomesta. Haetaan lisää "Hollitupia" suunnittelemaan Amerikasta ja Sveitsistä ilman kilpailua, kun on huono itsetunto, vastuuttomuutta yhteisistä rahoista ja hullunuskoa
auktoriteetteihin, jotka eivät osallistu kilpailuun. Hyvästi siis järkeä Helsingin kaupungissa ja sen johtajissa. Demokratiavaje ylittää tässä rahallisesti sosiaalitoimen johtajan huonekalu-ja konsulttitoimet.
sääliäkö?
Mitä ihmettä, pitäisikö meidän tuntea sääliä ja antaa lupa pilata kaupunkimme, kun on noin paljon rahaa jo käytetty? Eiköhän tuo ole pelkkää sijoittajan tyhmyyttä.
Ihan hassu idea!
Ihan hassu idea!
Kaunis
Miksi aina vain sovitetaan ja hipelletään. Menneet sukupolvet on rakentaneet uusia sisältöjä vieri viereen eri aikoina ja kun näyttää vanhalta, niin heti on yhtenäistä. Vanhenee se tämäkin joskus. Suunnitelma on hieno ja mielenkiintoinen. Toisi meidän aikamme (jossa niin moni elää 20v jäljessä) sisältöä ja vahvistaisi ja päivittäisi Skattan identiteettiä. Taitaa olla kotimaan arkkitehdit kateellisia. Avoin kilpailu hotellista olisi saattanut tuoda samat tekijät. On ne aika veijareita... ja kokonaisuuttakin ne osaa ajatella - ja muokata, usko pois! Harmi ettei valtio ymmärtänyt aikanaan miten tunnettu suomi on designistaan. JKMM:n ARMI-ehdotuksen toteuttaminen olisi ollut tätä hanketta tarkoituksenmukaisempi ja yhteisempi. Upea suunnitelma sekin. Nyt suomidesignia esitellään rappukäytävässä jossain kaartinkaupungissa.