
Sikainfluenssa on räväkkäoireinen kuumetauti, joka muistuttaa kausi-influenssaa.
Tauti on yleensä kotona hoidettavissa, mutta noin 1 % sairastuneista joutuu sairaalahoitoon mahdollisen komplikaation vuoksi.
Riskiryhmiin kuuluvien on syytä hakeutua rokotettavaksi, kun oma kunta ilmoittaa rokotteen saatavuudesta.
Arviolta noin 1000-2000 suomalaista joutuu sairaalahoitoon, näistä 150-200 tehohoitoon. Suomessa tautiin ennustetaan kuolevan noin 20-30 ihmistä.
Lähde: Petri Ruutu / THL
Linnan juhlat osuvat huippuvaiheeseen, koska epidemiahuippu kestää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan kahdesta neljään viikkoa.
Linnan juhliin on aiemmin väläytelty jopa kättelykieltoa.
THL:n tutkimusprofessori Petri Ruutu kertoo Uudelle Suomelle, että vielä on mahdotonta ennustaa, mitä varotoimenpiteitä tulisi tehdä.
- Linnan juhlat ovat kuin mikä tahansa muu joukkotilaisuus. Siitä, olisivatko mitkään erityistoimet tarpeen, ei kannata spekuloida. Järjestäjien on suunniteltava ja arvioitava tilanne lähempänä ajankohtaa, Ruutu kommentoi.
Kättelykielto ei Ruudun mukaan ole välttämätöntä.
- On yleinen suositus, että käsihygieniasta on huolehdittava. Mitään kättelykieltoa ei kumminkaan ole voimassa, Ruutu kertoo.
Tasavallan presidentin lehdistöpäällikkö Eila Nevalainen ei vielä syyskuussa halunnut ottaa kättelykieltoasiaan kantaa.
Sikainfluenssa on pohjimmiltaan räväkkäoireinen kuumetauti, jota voidaan hoitaa kotona. Riskiryhmiin kuuluvien on kuitenkin syytä hankkia rokote, kun sellainen on saatavissa.
- Arkeen sikainfluenssa vaikuttaa lähinnä ihmisten poissaoloina. Voivathan jotkut toiminnot häiriintyä tämän vuoksi, Ruutu kertoo.
Ruutu kommentoi Uudelle Suomelle myös tänään esille tulleita tutkimustuloksia, joiden mukaan sikainfluenssa aiheuttaa epätavallisia keuhko-oireita.
- Keuhko-oireet eivät sinänsä ole yllättäviä. Influenssan aiheuttama keuhkokuume on heikkommin havaittavissa esimerkiksi röntgenkuvissa kuin bakteerilähtöinen. Jos potilas on vakavasti sairas, on tiedostettava mahdollinen keuhkovaurio.

| 03:28 | YK ja Arabiliitto harkitsevat Syyria-operaation uusimista — YLE Ulkomaat |
| 03:12 | Euroryhmä päättämään Kreikan tukemisesta — MTV3 Ulkomaat |
| 02:54 | Säteilyturvakeskus: Ei kännykkäkieltoja kouluihin — MTV3.fi |
| 02:34 | Asiantuntija: Vangitut ruotsalaistoimittajat voivat vapautua huhtikuussa — YLE Ulkomaat |
| 02:18 | Kreikassa ei sopua säästötoimista — MTV3 Ulkomaat |
| 01:48 | YK: Arabiliitto käynnistää uudelleen Syyria-operaationsa — MTV3 Ulkomaat |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Vähäinen tartuntavaara
Linnan juhlat melko riskitön tautipaikka.
Suurimmalla osalla on kuitenkin hyvä immuunisuoja vaikka joukossa on paljon punataudin kantajia ja levittäjiä.
Kyllä punataudin kantajakin voi kärsiä uudesta tartunnasta
Melko usein on voitu havaita tilanne, jossa punatautia ennestään sairastavan ja pahasti oireilevan kunto heikentyy vielä selvästi, kun hän altistuu uudelleen puhe-etäisyydelle tulevan toisen taudinkantajan vuoksi.
Sairaan pulssi kiihtyy, hengitys nopeutuu silminnähden keuhkoja ja rintakehää rasittavaksi puuskutukseksi, silmät alkavat pyörähdellä villisti kuopissaan ja potilas muuttuu yhä äänekkäämmäksi. Useimmissa tarkkailijoissa herättää eniten sääliä sairaan puheen muuttuminen täysin hallitsemattomaksi ja vailla mielekästä sisältöä olevaksi samojen sanojen toisteluksi, jota potilas yrittää kai itse hillitä käsillään avuttomasti viittilöiden (kuten havaitaan esimerkiksi Esko-Juhani Tennilän tekevän Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puolittainkin ympäröimäksi jouduttuaan).
Tuon taudinkuvauksen mukaan
Tuon taudinkuvauksen mukaan lähes kaikki eduskunnassa työskentelevät ovat kroonisesti sairastuneita.
Linnan rahoille löytyy käyttöä
Perutaan linnan juhlat ja käytetään rahat jotenkin järkevämmin. Juhlat ovat terveysriski, jota ei tarvitse ottaa. Käytetään tervettä järkeä! Säästyvät rahat voidaan käyttää esimerkiksi suomalaisten terveydenhoitoon, toimeentulotukeen tai turvapaikkahakemusten käsittelyn nopeuttamiseen.
Ketä toi sikainfluenssa
Ketä toi sikainfluenssa hömpötys oikeesti enää kiinnostaa, ei ketää! Se on ollutta ja mennyttä. Useasti on uutisoitu kuinka H1N1 leviää silmille 1-2 viikon sisällä. Eipä oo vielä näkyny! naurattaa moinen vouhotus!
Likaisen veden bakteereihin kuolleiden lasten huippu osuu aina
Likaisen veden bakteereihin ja viruksiin kuolleiden lasten huippu osuu aina joka kuukaudeksi, tässäkin kuussa keskimäärin 4300 lasta kuolee, kuten on kuollut jo kymmenien vuosien ajan.
Toivottavasti tämäkin
Toivottavasti tämäkin turhake "juhla" laukkautetaan. Kuten joku tossa sanoikin, niin ne säästyneet rahat voi laittaa parempaankin tarkoitukseen.
Säästyyhän nekin rahat,
Säästyyhän nekin rahat, arvaa vain minne ne laitetaan? Eiköhän ne mene eduskuntatalon kerhoille ja poliitikkojen omiin taskuihin.
Kättelystä ja
Kättelystä ja käsihygieniasta huolehditaan hitosti..mitäpä
väliä...toki siitäkin, mutta miksei kukaan puhu siitä,että
nää flunssat tarttuu pääsääntöisesti pisaratartuntana.
ne pärskityt ym pisarat elävät ,käsissä ja kahvoissa 8-12 tuntia
sitä se pisaratartunta on, niiden toisiin heti osuvien pisaroiden lisäksi.
siksi vältellään kättelyä sekä kaiteisiin ja kahvoihin koskemista.
koskas viimeksi pyyhkäisit nenääsi?
ja pesitkö heti sen jälkeen nenäsi.
käytitkö nenäliinaa ja heititkö sen heti roskiin?
muistathan pestä myös kynnenaluset???
Entäs jos tekee itsestään ötökkälinnoituksen
Tarkoitan sellaista taktiikkaa, että antaa vain joka toinen päivä suihkussa käymällä iholleen kehittyä niin lihaksikkaan bakteerikannan, että ne hotkaisevat satunnaiset virukset saman tien kitaansa ja ärjäisevät: LISÄÄÄ !!!
Toisin sanoen, ihoa ei ehkä kannatakaan käsitellä desinfioivalla myrkyllä samaan tapaan kuin aikoinaan käsiteltiin pellot DDT:llä.
Vaikuttaako mielestäsi tyhmältä taktiikalta, vai pidätkö DDT:n käyttöä hyvänä? ;)
mitäs se bilsanope opettikaan siitä DDT:stä...
tää nyt on oma vertaus, vaan
eikös mennyt malarian mukana kumminkaimatkin, ja päädyttiin ojasta allikkoon.
albaniassa käydessäni tsernobylin aikaan oli ddt siellä vielä käytössä.
mitäpäs ne mm bilsanopet opetti ydinvoimasta, ja perimästä.
työ ötökkölinnoitusajatuksesi lienee lapsuuden peruja..;)
vaan tuskin joka toinen päivä riittäisi, tarvittaisiin varmaan pari viikkoa, ainaski.
unohtui äsken; saippuapesu riittää, mieluiten nestesaippua
viranomaisten stoppa flunssa -videota ei muuten ole tehnyt terveydenhoitoalan ammattilainen, eikä ainakaan kunnolla tarkastanut.
sormenpäistä eli kynnenalusista aloitetaan käsienpesu, hankaamalla kämmenpohjassa olevaa pesuainetta sormenpäillä.
siellä kynsien alla on pöpöjen paratiisi.:)
Siat
Perinteinen ja alunperin maamme itsenäisyyttä kunnioittava juhlapäivä sekä presidentin vastaanotto on muuttunut lähinnä punikkien kestitykseksi presidentinlinnassa, jossa toverit tapaavat toisiaan. Kuvottavaa kun tietää mitä nämä olivat aikoinaan ajamassa. Käsittämätöntä on, mitä nuo niissä juhlissa tekevät, nuo anti-suomalaiset jotka edustavat kansanmurhaa ja vallankumousta, tuhota Suomi.
Sikainfluenssa ja työvoimapula
Viime kesäkuusta lähtien meille on kerrottu, että ns. sikainfluenssa iskee lamauttavalla voimalla Suomeen noin kuukauden päästä kertomishetkestä. Vielä sitä ei ole kuitenkaan näkynyt.
Viimeiset kymmenen vuotta meille on kerrottu, että massiivinen ja kaiken inhimillisen ja taloudellisen toiminnan lakkauttava työvoimapula iskee Suomeen parin vuoden päästä kertomishetkestä. Vielä sitä ei ole kuitenkaan näkynyt.
Kuitenkin sikainfluenssan on käytetty kymmeniä miljoonia veroeuroja ja hankittu mm. rokotteita joihin kuolleisuus ja muut haittavaikutukset ovat todennäköisesti suuremmat kuin taudissa itsessään.
Työvoimapulaa taas on torjuttu maahantuomalla kymmeniätuhansia lisää pysyvästi työelämän ulkopuolella olevia uusia hoidettavia ja elätettäviä.
Itse en näe ylläkuvatun toiminnassa juurikaan hyötyä, ainakaan isänmaalle.
Mutta muistaakseni sanoi Lenin aikanaan jotain tämä suuntaista ”jos et ymmärrä miksi jotain tapahtuu – mieti kuka siitä hyötyy”.
http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/