Helsinkiin saapuu kuukausittain kymmeniä asunnottomia muualta Suomesta. Pääkaupungin tiedetään vetävän esimerkiksi päihdeongelmallisia puoleensa, mutta Helsingin Sanomien mukaan jo vuosia on epäilty, että muut kunnat myös kehottavat asunnottomia ihmisiä hakeutumaan Helsinkiin. Todisteita asiasta ei kuitenkaan ole ollut.
Nyt espoolainen diakoni kertoi nimettömästi lehdelle, kuinka Espoon sosiaalitoimi neuvoi häntä ohjaamaan asunnoton mies pääkaupunkiin. Sosiaalityöntekijä oli myös sanonut, ettei Espoolla ole tarjota mitään.
–Kun teille diakoniatoimistoon tulee noita vaeltelevia ihmisiä, joilla ei ole mitään paikkaa, käskekää ne Helsinkiin, sosiaalityöntekijä sanoi diakonin kertoman mukaan.
Espoon perusturvajohtaja Juha Metso kiistää, että Espoo ohjaisi asunnottomiaan muiden niskoille. Jos sitä on tapahtunut, asiaan täytyy hänen mukaansa puuttua.
Päihdeongelmaisia lukuunottamatta Espoon asunnottomille ei ole vakituista paikkaa, vaan tilapäismajoitus järjestetään tapauskohtaisesti esimerkiksi vieraskodissa.

Kommentit
Journalismin taso 0
Taas on tosi korkeata journalismia. Yksittäisen työntekijän väitetty, mahdollisesti väärinymmärretty kommentti uutisoidaan Espoon virallisena linjana.
Hooohhoijaa.
Pitää paikkansa
Totta, olin itse tilanteessa tämän vuoden keväällä jolloin olin menettänyt asuntoni. Ja sosiaalitoimessa Tampereella silloinen sosiaalityöntekijäni kehoitti minua muuttamaan Helsinkiin. Siirtämään postini Helsinkiin Posterestanteen. Marssimaan johonkin Helsingin sosiaalitoimeen. Ja kehoitti minua kertomaan siellä että olen muka majaillut tuttavilla tai kavereilla. Mutta nyt se mahdollisuus olisi loppuun käytetty ja nyt tarvitsisin asuntolasta paikan. Minulla ei ole edes H:kin alueella tuttuja. Mutta näin tämä erityis sosiaalityöntekijä kehoitti muuttamaan ja valehtelemaan. Herää kysymys saavatko sos.työntekijät ympäri suomen provikan palkanlisäksi jos he saavat jonkun oman alueensa sos.asiakkaan uunotettua muuttamaan Helsinkiin tai jonnekkin muuhun kaupunkiin heidän kuntansa kirjoista ja kansista pois.
Asunnottomia ei saisi auttaa Helsingissäkään
Helsingissä asioiden pitää olla yhtä huonosti kuin Suomessa.
Kiire!!
Nyt äkkiä supistamaan kuntien sosiaaliturvaan suunnattuja rahoja, näin saadaan sosiaalityöntekijöiden virat pois jolloin kukaan ei ohjaa asunnottomia muiden kontolle. Sitä paitsi, jos ei ole sosiaalityöntekijöitä, niin ei myöskään ole ketään kuka kiinnittäisi huomiota näihin ongelmiin.
- Iloinen pikkuporvari
Eräs porvari on näemmä herännyt
Oulun kaupunginvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Mari-Leena Talvitie (kok.) toteaa tämän päivän Kaleva-lehdessä, että "Jos joku asuntoa vailla oleva nuori tulee ilmoittautumaan minulle, lupaan lähteä hänen kanssaan henkilökohtaisesti etsimään asuntoa".
http://www.kaleva.fi/uutiset/Oulu/Koti-tyssaa-jo-takuuvuokraan/819925
Espoolla ole tarjota mitään.....
No kelle on ja kelle ei, LÄNSIVÄLÄ-lehti uutisoi 17.-18.10. tuoreesti "ESPOOSEEN KOHOAA ENNÄTYSMÄÄRÄ UUSIA PILVENPIIRTÄJIÄ", heltiäisköhän noilta raksoilta aikoinaan joku parakki johonkin syrjäpusikkoon kodittomille?!? Ei nyt varmaan liian lähelle Westendiä,Friisilää,Finnoota tai Nöykkiötä kun suomen vauraimpia asuinalueita, eikä luonnonpuistoon, eikä Tapiolaan, eikä....no Helsinkiin sitten!
Espoo on suvaitsevaisten ihmisten kaupunki
Kurjat Helsinkiin ja Vantaalle.
Helsinki voisi
Vastata espoolle lähetämällä aluksi Somalit rautatieasemalta Bluesin tukijoukoiksi otteluihin.
Paraatipaikat varattu asunnottomille
Ei ihme, että on tunkua Helsinkiin, kun huumehörhöt ja alkkikset majoitetaan jo Helsinki 1-alueelle, jossa nurkan takana on yksi jos toinenkin kuppila. Kustannnus reilut 3000 per neliö + ylläpitokulut. Nice!
Päivittäisen "annoksen jälkeen" voi hoiperrella seinään nojaillen takaisin asuntolaan. Ja jos ei omat jalat kanna, niin voi aina ratikalla (tietenkin maksutta) mennä pari pysäkin väliä muiden matkustajien kiusaksi.
Ja kantakaupungin asukki kiittää ja maksaa nöyrästi veronsa...
Tervetuloa vain
Kaupungin edustaja kehui hiljan radiossa, että toimeentulotukipäätöksenkin saa Helsingissä nopsaan päinvastoin kuin köyhissä kunnissa, missä asiakkaat vieläpä tunnetaan.
Ei uutta Espoon auringon alla
Pitkään Espoossa asuneena ja kunnallispolitiikkaa seuranneena ei uutisessa ole mitään vanhasta poikkeavaa. Kuvitellun kustannustehokkaana Kokkonen on vain ulkoistanut ongelmat viereisiin kaupunkeihin. Sitä tapahtui jo 20 vuotta sitten. Silloin sanottiin kokoomuslaisten taholta, kun joku kehtasi vaatia julkisen liikenteen kehittämistä, että jos ei ole varaa ostaa autoa, paras muuttaa Vantaalle.
Hyvä
Siellä Arkadianmäellä on tilaa.
Ei mahdu
Ei ne kaikki Suomen asunnottomat mahdu Kalkkersiin istualleen nukkumaan. Heikot on eväät sosiaalitoimistoilla.