Kokoomuksen varapuheenjohtaja, europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola on nimitetty ehdolle vuoden 2009 ansioituneimpien meppien MEP Awards -palkinnon saajaksi energia-alalla.
Ehdokasesittelyssä Korholan kerrotaan olevan yksi ahkerimmin töitä tekevistä mepeistä. Erityisesti hänen aktiivisuutensa ilmastonmuutosasioissa saa kiitosta.
EPP-ryhmän Korhola kamppailee tittelistä kahta vihreiden parlamenttiryhmän (Greens/EFA) jäsentä vastaan. Toinen heistä on Claude Turmes Luxemburgista ja toinen Alyn Smith Britanniasta.
The Parliament Magazine -lehti valitsee joka vuosi ansioituneimman Euroopan parlamentin jäsenen 12 eri kategoriassa: maatalous, kulttuuri ja koulutus, kehitys, talous- ja raha-asiat, työllisyys ja raha-asiat, energia, ympäristö, terveys, oikeus ja kansalaisvapaudet, tutkimus ja innovaatiot, kauppa sekä liikenne, joista asetetaan kolme ehdokasta kustakin.
Muissa kategorioissa kuin energiassa ei näy suomalaisnimiä.

Kommentit
Onnea, Eija-Riitta
Toivottavasi pärjäät asiassa, jossa olet parhaimmillasi.
Minä puolestani otin vapaaehtoisen bannin Uuden Suomen sivuille rehellisyydestäni kiinni pitäen.
Sehän on tärkeintä, että on aina omasta mielestään rehellinen, vai mitä?
Hieno sulka hattuun
En voi väittää olleeni aina samaa mieltä, mutta kiitokset ansaitset.
Onnittelut...
..ja hienoa lukea viestintää hyvin tehdystä työstä. Mielekästä tänään lukea Uuden Suomen artikkeleita. Kiitos.
Euroopan Unionin työstä ja mahdollisuuksista lisätietoa on mm. www.eurooppa-tiedotus.fi ja www.europa.eu sivuilla.
Tietopaketti yrittäjille " Pieniä ja keskisuuria yrityksiä on Suomessa yhteensä liki 250 000. Tämä on yli 99% koko Suomen yrityskannasta. Näistä yrityksistä suurin osa on alle 50 henkeä työllistäviä pienyrityksiä, joiden palveluksessa toimii noin 615 000 henkeä." www.suomi.fi/suomifi/suomi/tietopaketit/yrittajille/index.html
Eurooppalainen portaali pk-yrityksiä varten
http://ec.europa.eu/enterprise/sme/index_fi.htm
EU-rahoitus yksinkertaistuu
http://ec.europa.eu/news/economy/070329_1_fi.htm
Eurooppa-rahoituksen avulla ihmiset voivat myös työllistää itseään EU rahoituksen opas ja "Euroopan unionin rahoittamat ohjelmat, toimet ja hankkeet perustuvat unionin jäsenvaltioiden yhdessä asettamiin poliittisiin tavoitteisiin. EU-ohjelmien aihealueita ovat esimerkiksi nuoriso, kulttuuri, tutkimus ja kehitys, sosiaali- ja terveysasiat, ympäristö, energia sekä koulutus. Ohjelmien hallinnoinnista vastaavat kansalliset viranomaiset ja Euroopan komissio." www.eurooppa-tiedotus.fi
Pääministeri Vanhanen
Tulee tästä erittäin kateelliseksi ja lähettää itselleen kunnia faksin seuraavalla Yhdysvaltain vierailulla -Anteeksi voisinko lainata Obaman faksi konetta.? Ai en, no onko täällä kolikkoautomaattia.?
MEP Awards palkinto energia-alalta
Hienoa Eija-Riitta! Mielestäni tämän palkinnon olet ansainnut, joten mitä voimmekaan tulevaisuudessa odottaa.
Eija-Riitta Korhola ansaitsee huomionosoituksen
Korhola on aktiivinen kriittisyydessään ja pitää yhteyttä tavalliseen kansaan - osaa olla myös ilmasto(ympäristö)asioissa kerettiläinen, jopa vastavirtaan kulkija. Hienosti toimittu, menestystä kansalaisaktiiviselle työllesi!
Ilkka Luoma
Seksy ja fiksu
Eija-Riitta on kova mimmi. Ei siitä pääse yli eikä ympäri. Hyvää duunia on tehnyt ja näyttääkin loisteliaalta. Se politiikasta Suomessa.
E-R on kova asiantuntija alallaan Suomessa. Hän on siitä harvinainen päättäjä että hänen sanomansa perustuu tilastoihin ja tieteeseen. Se politiikasta maailmalla.
Onnea
Onnea ja tsemppiä Sinulle Eija-Riitta!
Eija-ritun proffamies se on
Eija-ritun proffamies se on vähän priiffannu vaimoaan. Hyvä niin, ja pointsit ilmastopropagandan vastaisista lausunnoista.
Vielä kun proffamies valistaisi vaimoaan vähän vaikka 9/11:n mahdottomuuksista.
Tilaustyökö? No, ei tietenkään.
Pakko onnitella. Toki tuon takana saattaa olla jotain, joka ei hirveen komeeta ole oikeasti. Noo', odotamme kun pääministeristä tilataan samanlainen (maailman paras pääministeri"- tutkimus.
Noo', me tiedämme, että maamme hallitus Korhosineen ja pääministereineen on surkein historiassamme.
Pitääkö tämäkin
ehdokkuus Suomessa markkinoida jo varmana valintana? Eiköhän vaan taas kiilaa joku vihreä todt tämänkin vatasen ohi ennen ruutulippua.
Oikeiden ansioiden lisäksi voi käteen jäädäkin kattavimman oksennuspussikokoelman kerääminen lentokoneiden matkustamoista.
Eija-Riittahan on...
... presidenttiainesta.
Rehellisyys ja totuus
Eija-Riitta osaa asiansa ja kaiken lisaksi han on rehellinen ja ilmaisee totuuden energia-asioissa. Ihmettelin jalleen Ulla Klotzerin esiintymista hiljattain FST:ssa jossa han esitti, etta teollisuus valehtelee energia-asioissa. Asia on harvinaisen yksinkertainen; teollisuus itse tietaa mika energiatuotantomuoto on edullisin ja kannattavin ja kansantaloudellisesti jarkevin. Suomen energiapolitiikka on talla hetkella maailman paras. EC:n Institute for Energy:ssa kehutaan aaneen Suomen hyvia energiaratkaisuja ja ollaan kateellisia Suomelle ja suomalaisille tasta. Kolmen uuden ydinvoimalan rakentaminen piristaisi talouden kehitysta ja puhdistaisi ilmasotoa ja ymparistoa. Lisaksi teollisuus saisi enemman varoja uusiutuvien energiamuotojen kehittamiseksi. Taman pitaisi myos vihreiden ja ymmartaa.
Eija-Riitta Korhola EU-presidenttiehdokkaaksi!
Lipposen nimi näkyy Korholan mukaan laajasti eurooppalaisessa lehdistössä EU-presidenttiehdokkaana. Kansainvälisten vedonlyöntitoimistojen listoilla Lipponen (kuten muutkin suomalaiset) on kuitenkin täysin tuntematon nimi. Ehkä Korholan itsensä pitäisi ryhtyä EU-presidenttiehdokkaaksi kun on päässyt listoille?
http://www.hs.fi/tulosta/1135250114240
Oikein !
Onnella ei ole paljoakaan tässä tekemistä, Taito ja tieto on jotka ratkaisee.
Kuitenkin Eija Riitta Onnittelut. Näytä niille.!
Ydinvoimateollisuusko?
Ydinvoimateollisuusko rahoittaa lehden mielikuvamainoksin? On hienoa, että Jahve siunasi kristillisdemokraattia palkinnossa ennen Vihreän liiton uskomattomia.
Uskon, että Heidi Hautala saa vielä Euroopan parlamentin neuvostovastaisuuspalkinnon, kunhan jaksaa jatkaa Henrik Laxin linjoilla ja panna kampoihin latvianvenäläisille.
"The Parliament Magazine
"The Parliament Magazine -lehti valitsee joka vuosi ansioituneimman Euroopan parlamentin jäsenen 12 eri kategoriassa: maatalous, kulttuuri ja koulutus, kehitys, talous- ja raha-asiat, työllisyys ja raha-asiat, energia, ympäristö, terveys, oikeus ja kansalaisvapaudet, tutkimus ja innovaatiot, kauppa sekä liikenne, joista asetetaan kolme ehdokasta kustakin.
Muissa kategorioissa kuin energiassa ei näy suomalaisnimiä."
Eipä tässä valtiossa kansalaisvapaudet, talous, työllisyys, koulutus, kulttuuri, tutkimus, innovaatiot ja muut listalla olleet asiat ole edustajia pahemmin kiinnostaneetkaan. Ydinvoima ja sen varjolla ympäristön suojelu on kokoomuksen agendaa.
Ihanaa, joku kehuu meitä!
Tää onki just oleellista, että isot pojat ja tytöt on huomannu meitin ja kehuu nyt kuinka hyviä me ollaan. Onneks meitiltä löytyy noita korholoita, vatasia ja muita asiantuntijoita jotka nostaa meitin proviilia Euroopassa niin et kohta me päästään tuottamaan saksalaisten ydinsähkö täällä ja saadaan vaihtokaupassa uraanikaivokset ja ydinjätteet. On se Eija-Riitta vaan kova mimmi!
Onneksi olkoon, puoliksi tehty.
Aina ei olla oltu samoilla linjoilla, mutta...
LUONTO-IHMINEN
SE ON "ILE KANERVAKIN",KOVIN KIINNOSTUNUT ERITYISESTI
"" P U U T A R H O I S T A "" OLIS PITÄNYT JONKUN LAITTAA KANERVA OHI MEPPIEN ERITYISÈHDOLLE.
Ja mitäs toi
meppi Korhola on OIKEASTI saanut aikaan eun pelleparlamentissa ?
Hmm...
Europarlamentin työstä voi lukea mm.
Eurooppatiedotuksen sivuilta
www.eurooppa-tiedotus.fi
Euroopan Unionin sivuilta
www.europa.eu
Europarlamentin sivuilta
www.europarl.europa.eu
Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan työstä voi lukea
mm. Euroopan parlamentti: Euroopan parlamentin jäsenet
Valitse kartasta maa/ihminen/tehtävät, jonka jäsenistä haluat tietoa: www.europarl.europa.eu/members/public/geoSearch.do?language=FI
Eija Riitta Korhola, Suomi
www.europarl.europa.eu/members/public/geoSearch/view.do?language=FI&id=4260
Eija-Riitta Korholan kotisivuilta
www.korhola.com
Eija-Riitta Korholan uuden suomen blogista
eijariitta.blogit.uusisuomi.fi sivuilta ihan muutamina esimerkkeinä.
Suomalaiselle poliitikolle harvinaiset kehut maailmalta
onko ihme- no ei tietenkään, koska eipä ole ollut montaa samalle tasolle yltävää kansakuntamme edustajaa maailmalla ollut. Häpeäksemme kyllä sellaisia kuin esim nykyinen virassa kekkuloiva 'pulloharja' presidenttimme ja Paavo 'patsa' Väyrynen koplaaja kavereineen. Hyi helvetti.
Hyvä - että edes muualla huomioidaan suomalaista mepeistä parhaimmistoa oikealla tavalla. Täällä meillä pikkusieluiset näpertelijät tuijottelevat lähinnä omaa napaansa 'suhteuttaen' kaiken muun maailmassa siihen.
Ilmoitteleepi -