Uusi Suomi / Kotimaa Torstai 23.2.12 Aseta US kotisivuksi

Totta se on: 4000€/kk nuorelle eläkeläiselle

Totta se on: 4000€/kk nuorelle eläkeläiselle
Julkaistu: 27.10.2009 9:31
Päivitetty: 27.10.2009 14:46
Kuva: Compic-Photos/Eduskunta
Kuva
Janina Andersson oli Vihreiden Varsinais-Suomen ääniharava viime vaaleissa.
Kuva: Compic-Photos/Eduskunta
Janina Andersson oli Vihreiden Varsinais-Suomen ääniharava viime vaaleissa.
Kansanedustaja Janina Andersson (vihr.) saa eläkettä 3600-4000 euroa kuukaudessa eduskunnasta pois jättäytyessään, vahvistaa eduskunnan tilitoimiston toimistopäällikkö Pertti Rosila Uudelle Suomelle.

- Se riippuu indekseistä. Tämän hetken tietojen mukaan se on vähän pienempi, Rosila sanoo.

Andersson, 38, sanoi eilen, ettei aio enää hakea eduskuntaan vuonna 2011. Ilta-Sanomien mukaan Andersson aikoo hakea sopeutumiseläkettä, jonka suuruudeksi lehti arvioi 3780 euroa kuukaudessa.

Rosila vahvistaa lehden arvion oikeaksi. Hänen mukaansa eduskunnassa vuodesta 1995 istunut Andersson on oikeutettu kansanedustajan maksimieläkkeeseen, jota Anderssonin puheenjohtajuudet lakivaliokunnassa ja eduskuntaryhmässä nostavat hieman.

Sopeutumiseläke annetaan kaikille eduskunnasta pois jääville kansanedustajille, jotka ovat olleet vähintään seitsemän vuotta eduskunnassa, eivätkä mene työelämään tämän jälkeen. Anderssonilla ei voi olla muita tuloja eläkkeellä ollessaan.

Toinen tilanne monella muulla 108:sta sopeutumiseläkettä nauttivasta kansanedustajasta, sillä he eivät saa täyttä eläkettä.

Keskimäärin eduskunnan sopeutumiseläke on noin 2000 euroa kuussa, sillä useimmat eivät ole istuneet eduskunnassa yhtä pitkään kuin Andersson.

Myöhemmin iltapäivällä kansanedustaja Pertti "Veltto" Virtanen (ps.) moitti Uuden Suomen haastattelussa 4000 euron eläkettä liian suureksi nelikymppiselle henkilölle.

- Otetaan se eläkekin pois, kansanedustajille palkatonta kuukautta aiemmin ehdottanut Virtanen pamautti.

Mikä olisi mielestäsi sopiva maksimieläke kansanedustajalle? Ota kantaa US-kyselyssä!

 

 
Valtteri Varpela
Valtteri Varpela
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Janina Andersson
 

Politiikka

 
 
 
 
 

Suomen ankarin kannustusloukku

Kyseessä on Suomen ankarin kannustusloukku, joka on syrjäyttänyt jo 108 ihmistä työelämästä - lopullisesti! Miten näitä ihmisparkoja voi enää auttaa?

Yhteiskunta apuun

Tuo eläke pitää säätää verovapaaksi. Turvataan näin edes vähimmäistoimeentulo näille ihmispoloille.

Törkeää

Kyllä ovat herrat osanneet edut itselleen säätää. Onko myös niin, että Andersson saa sopeutumiseläkettä vaikka vanhuuseläkeikään saakka, jos ei kansanedustajauran jälkeen viitsi tehdä oikeaa työtä.

On

Kyllä saa.

Eduskunta omissa asioissaan

Eduskunta omissa asioissaan päättää kuin neukkulassa tehtiin aikoinaan:Itselle eri edut kuin kansalaisille!

9:40 Korvesta: Eduskunta

9:40 Korvesta:

Eduskunta edustaa ylintä toimivaltaa suomessa. Minkäköhän tahon ne palkat/palkkiot pitäisi sitten päättää? Ja jos vastauksenne on "kansa", niin eduskunta koostuu KANSAN EDUSTAJISTA.

Sinne voi tässä yhteiskunnassa hakea kuka vaan. Sinäkin.
Ja monesta muusta työstä saa keposesti kovempaakin palkkaa kuin kansanedustajan hommasta. Niihinkin voi pyrkiä opiskelemalla ja omalla motivaatiolla.

9:41 Elukka:

Ei sitä kukaan estä. Eläke tietty loppuu, jos palaat työelämään.

9:52 mies37v:

Puolustusvoimien hommista pääsee eläkkeelle nuorena. Eduskunnasta ei pääse "nuorena" eläkkeelle, vaan silloin kun olet palvellut valtiota vähintään kaksi täyttä kautta, olet oikeutettu täyteen eläkkeeseen. Ja se on ihan joka toopesta kiinni, mitä haluaa sitten tehdä. Jos tykkää maata perseellään, niin siitä vaan. Tunnit täynnä.

10:02 eaglesflysingly:

Pyri sinne eduskuntaan itse äläkä valita. Soinilla ainakin on kirjat auki näemmä ihan kaikenlaisille tyypeille.

vähennetään puoluetuesta?

Eikö sopisi vähentää kyseisen puolueen puoluetuesta vuosittain puolueesta sopeutumiseläkkeelle jääneiden eläkesumma tai vaikka puolet. Siten puolueet miettisivät jatkossa tarkemmin kuka etenee kansanedustajaksi, eikä avoin piikki meidän veronmaksajien kukkarolle olis ihan auki?

reilua?

ja muiden on tehtävä töitä 65 ikävuoteen saakka.

nim. mies37v brutto 3200.

Ei ole reilua

Varsinkaan kun EK haluaisi korottaa alimmaiseksi eläkeiäksi 67 vuotta.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/75094-elakesota-sy...

Sitä se on

Näinhän siinä käy kun saa itse päättää omasta palkastaan ja eduistaan. Olisihan se kiva jos voisi tehdä kuten "kansan"edustajat ja korottaa itse omaa palkkaansa.

häpeäisivät edes mutta ei taida kuulua poliitikon ominaisuuksiin.

-Teemu

OIkein.

Noin minäkin tekisin heti, jos se olisi mahdollista, nyt täytyy vaan painaa duunia. Turha on kateellisten itkeä: toiset osaavat neuvottelutaidon – toiset eivät! Tosin, apuna saattaa tässä tapauksessa hieman olla se, että neuvottelupöydässä ei ole ollut vastassa ilkeää työnantajaa, joka yrittäisi painaa palkkaa ja etuja alaspäin... Silti tuo on kunnioitettavaa. Tuollainen häikäilemättömyys ja järjestelmän hyväksikäyttö... Jännä...

Onhan se mahdollista

Perusta yritys niin saat itse päättää oman palkkasi. Ja tämähän on vielä laillista ja siihen jopa vielä kannustetaan valtionkin toimesta.

Hieno kommentti toisesta haastattelusta

"– Ettei tule heti paniikkia. Näinhän se ylipäätään pitäisi olla ihmisillä, että on joku turva, että voi katsoa ympärilleen ja pohtia mitä nyt haluaa, Andersson kertoo lehdelle."

Olisi hienoa jos kansalaisilla olisi vastaava turva, mutta eihän rahvaalla tuollaisia etuja voi olla sillä se ei kannusta työnhakemiseen.

4000 on itseasiassa vähän SDP:ssä

Urpilainen: Alle 3 000 euroa ansaitseva pienituloinen
Sdp pani sunnuntaina uusiksi pieni- ja keskituloisten määritelmät.
Puheenjohtaja Jutta Urpilaisen mukaan pienituloinen on henkilö, joka ansaitsee alle 3 000 euroa kuukaudessa.

Hyvä duunipaikka tuo Eduskunta

Nyt kaikki nuoret liittykää puolueeseen ja suuna päänä joka paikassa ja saattaa olla, että pian olette valittujen joukossa.
Ei tarvi käydä koulua ja palkka on huima. Sitten eleäkkeelle tuossa 30 tienoilla. Keskimäärin nuorilla on siis 50 vuotta elinaikaa ja mahtava eläke.
Töissä ollessa provoilette (mä voin auttaa) niin saatte sen toisenkin kauden .
Täytyy sanoa, että olen avoimesti kateellinen, vaikka minä pääsin eläkkeelle vasta 50 vuotiaana.

Voi oi miksi en lähtenyt politiikkaan kun pyydettiin ja just nyt voisin olla ministeri.
Ai mut, mähän olisin ollu jo 15 vuotta eläkkeellä. Enhän mä mikään olis, kun en nytkään.

SOPEUTUMISELÄKE

Sana kuvaa upeasti todellisuutta: entisen kansanedustajan on sopeuduttava takaisin arkeen ja karuun, todelliseen siivilielämään, niin vastenmielistä kun elitismistä ja eduista luopuminen onkin! Tämä tpahtuu ylisuurella eläkkeellä sopeuttaen. Toveriedun takaavat solidaariset edustajat toinen toisilleen, kuten kunniamerkitkin arvotetulle sisäpiirille. Etua nautti eräs pihakin 30 :nä kunnes asia tuli julkisuuteen! Uskomatonta: 16 vuoden eduskuntaistumisen palkkiona saa täyden eläkkeen 4kymppinen raskaasta edustajan takapuolityostä.Moista ei missään normaalissa työelämässä saavuta, edes täysillä työvuosilla. Suurten ikäluokkien kansaneläke saatiin hävitettyä yli tuhat euroa työeläkettä saavilta laman aikana hiljaisesti. Muut eläkkeet on leikattu indeksillä!On kapinan paikka, eduskunnan jäsenten vaali ym. kähmintään, (Lipposen työhuone,vuosijuhlat, oopperat viinit ja urheilukerhot, etc) rosvovaltaan paikallaan.

olet eläkkeesi ansainnut

Täysin turhaa marmatusta - Janina on eläkkeensä ansainnut ja tuohon kansanedustajan vuosiin sisältyvä työmäärä on enemmän kuin 65-vuotiaaksi keskimäärin vajaat 40 tuntia viikossa tekevän "normaalin" työntekijän. Sinun kokemuksesi on tervetullut kuntakentän päättäjänä ja vastuunkantajana omassa kotipitäjässäsi ja lasten kasvatustehtävä on mittaamattoman arvokas. Kotiäitiydelle ei ole hintaa. Tämäkin juttu on kirjoitettu nykyjournalismin tapaan tarkoitushakuisesti - tämä on valitettavaa mutta niin totta. Tällä saadaan tuhansia kateita ja päättäjiä vihaavia ihmisiä tähän maahan lisää. Uutisen asia ilman sarvia ja hampaita on se, että Andersson ei asetu enää ehdolle vaan jää kuntapäättäjäksi ja kotiäidiksi tämän vaalikauden jälkeen. Hänen etunsa on täsmälleen sellaiset kuin mitä on päätetty ja kuuluu olla. Tervetuloa kuntapäättäjänä laskemaan euroja tavalla jossa euro ei ole euro vaan siitä on ensin leikattava jotain.

Höpö höpöä

Monet yksityisyrittäjät painavat varmasti enemmän duunia kuin Andersson. Monella muulla alalla on taas ihan normaalia, että matkusajoista ei saa palkkaa. Ylitöitä tehdään, eikä niistä saa kuin vapaapäivän silloin kun sitä ei voi kuitenkaan pitää.
Trendi on, että eläkeikää ollaan nostamassa 67 vuoteen. Kaikilla on se 24/7 käytettävissä ja väitän, että moni muu olisi tuon eläkkeen ansainnut paremmin kuin ko. viherlusmu.

Heittäydytään kaikki yhteiskunnan eläteiksi 40-vuotiaina, niin katsotaan mihin päädytään. Tämä käy minulle, tulen selviämään tilanteesta, mutta esim. Andersson ei, eikä moni muukaan.

JoopaJoo

>Täysin turhaa marmatusta - Janina on eläkkeensä ansainnut >ja tuohon kansanedustajan vuosiin sisältyvä työmäärä on >enemmän kuin 65-vuotiaaksi keskimäärin vajaat 40 tuntia >viikossa tekevän "normaalin" työntekijän.

Ajattele nyt vähän mitä kirjoitat ja lakkaa loukkaamasta duunaria. Mitenkään vähättelemättä poliittista toimintaa, ei tuollaista etua ole kukaan ansainnut millään todellisella toiminnalla.

Jäävuoren huippu

Yhteiskunnan eläkejärjestelmiä luotiin alunperin sotilaille, poliiseille ja palomiehille. Eläkeikä oli 65 vuotta ja todennäköinen elinikä 63. Viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen, vai miten se oli? Mopo on karannut käsistä.

Voi tätä

Tällainen kaunajournalismi ei edistä tärkeintä tehtäväämme, luottamuksen palauttamista suomalaiseen demokratiaan ja kansanedustuslaitokseen.

Halpa hinta poissapysymisestä

Joskus kannattaa maksaa. Toivon myös Haloselle menestystä eu-pressan vaalissa. Ja Holkerille oikein pitkää ikää.

Voisiko...

...EK :n Fagernäs tulla apuun??? Anderssonhan ei ole VIELÄ 67 vuotias! Terv. "Nöyryytetty veronmaksaja!"

Mikä raja sopeutumiseläkkeellä?

Ei kai vaan sopeutumiseläkkeen katsota olevan rajoittamaton? Jos näin on, tuntuu eduskunnan lainsäätäminen olevan todella karmealla tasolla. Sopeutumiseläkkeen pituus olisi hyvä olla sama kuin ansiosidonnaisen päivärahankin. Näin kansanedustatkin olisivat samalla viivalla muiden kanssa. Mikäli se on jotain muuta, ei voi muuta kuin hävetä näitä päättäjiä. Olisikohan henkilöllä itsellään yhtään halua kohtuullistaa tätä jotenkin?

On ihmisiä ja edustajia

Tässä se nähdään, toisten edustaminen on arvokkaampaa kuin tavallinen työnteko. Vai olisiko sittenkin tuo 200 edustajan joukko pelannut räikeästi omaan pussiinsa? Minkähänlainen indeksi sitten nostaa kansanedustajan eläkettä? Olisi kiva tietää.

Tavalliselle kansalaiselle ei ole sopeutumiseläkettä vaan työttömyyskorvaus. On hakeuduttava työhön mieli pitää elintasonsa. Eduskunnan eläkelaki on perustuslain vastainen.

Hyvän hallintotavan vastainen

Ainakin tämä eläkelaki on hyvän hallintotavan mukainen, koska päättäjät ovat itse säätäneet itselleen edustamiansa kansalaisia merkittävästi paremmat edut. Jos järjestelmä olisi lähempänä normaalia, ei olisi aihetta kyseenalaistaa toimintaa. Nyt kuitenkin on.

Sorsan III hallituksen aikana

Sopeutumiseläke astui voimaan 1.1.1983 ja rustattiin siis vahvan taloudellisen nousukauden hengessä.

hassis-roosa

Viherpiiperöt ja vanhat stalinistit ovat kunnostautuneet politiikan saralla ainoastaan tuottamaan sopeutumiseläkeläisiä?! Tämä anterssonni ja sitten oli hassis- roosa.

Muisti pätkii

- ja mikäs sen yhden gladiaattorin nimi oli? Mistäs puolueesta se tulikaan ja eläkkeenkin kai sai...

Kansanedustajien palkat nousivat 5,8 prosenttia aprillipäivänä

Kansanedustajien palkat nousivat 5,8 prosenttia aprillipäivästä 2008 lähtien.
Kansanedustajien palkat nousevat satasia
IS, Mika Lehto | 14.03.2008

Kansanedustajat saavat odotetut palkankorotukset. Palkat nousevat 5,8 prosenttia aprillipäivästä lähtien.
Pienimillään korotus on 320 euroa kuukaudessa, joka tulee alle 12 vuotta eduskunnassa olleelle kansanedustajalle.
Korotuksen jälkeen minimipalkka on 5 860 euroa kuukaudessa.
Yli 12 vuotta istunut saa huhtikuusta alkaen kuukausipalkkaa 6 300 euroa.
Euromääräisesti suurimmat korotukset tulivat puhemiestölle.
Puhemiehen palkka nousee 600 euroa ja on 10 800 euroa.
Varapuhemiesten tilipussit kohenevat 500 eurolla ja palkka on vastedes 9 000 euroa kuukaudessa.

Kansanedustajien palkkojen

Kansanedustajien palkkojen tai eläkkeiden laskeminen ei valtion budjetissa kovin suuri siivu ole. Niitä on vain 200 kpl. Ei sillä rahamäärällä nosteta opintotukea, paranneta vahustenhoitoa yms.

Tämä nainenhan pääsi julkisuuteen jo

ensimmäisellä kaudella, pitäessään lapsestaan niin hyvää huolta, että imetti sitä eduskunnassa ja samlla tempulla tuli tutuksi lopuille turkulaisille päästessään toimillaan lööppeihin. Taitaa muutenkin olla synnynnäinen linssilude. Helppoa se on, kun osaa. Onnea!

kun se luuli kaikkien muidenkin imettävän siellä!

"ei mulle tullu mieleenkään, ettei kaikki muutkin..."

Onks ne etupäässä vihreiden edustajia

Eikös Roosa Meriläinen mm tehnyt saman tempun , onko toimittajilla tutkittua tietoa missä puolueissa jäädään etuajassa tarkoituksella eläkkeelle eniten , olisi ihan mielenkiintoinen tieto sekin seuraavia vaaleja ajatellen.

Ajallisesti rajoittamaton eläke

eikä muita ansiotöitä voi tehdä! Jos neljäkymppinen ryhtyy työntekoon siviliin sopeuttaminen täydellä eläkkeellä lakkaa!
Motivointi kohdallaan?

Sopiva ulostulo

Hyvä ulostulo kansanedustajalta juuri kun eilen illalla komitean tyypit julkisti, että osa-aikaeläke samoin kuin työttömyyseläke pitää lakkauttaa. Samassa yhteydessä ilmoitettiin myös, että normaali alin mahdollinen eläkeika nousisi 75 vuoteen. Hyvä Janina, näin pitää omat edut turvata! Ei muuta kansalaiset kun äänestäkää edelleen vihreitä ja perustuslaillisia, siellähän on jo yksi neljä vuotta eduskunnassa istunut nelikymppinen eläkeläinen, tosin julkisuudessa olleiden tietojen mukaan taitaa olla aivan oikeasta syystä, eihän työelämä "kaheleita" kaipaa eikä niille ole siellä käyttoä.

Mitä se on - se demokratia ja ihmisten tasa-arvo työelämässä?

Ihmisiä kohdeltava tasavertaisesti, eikä saa syrjiä iän, ym. perusteella.

Tämä on Maan Tapa - ei sitä sovi muuttaa?

Muuten ärähtää Pääministeri ja haastaa kansan raastupaan.

Vihreä oksa

Upporikkaan veroprofessorin tytär on hyvä esimerkki keitä Vihreät ovat.

Whoswho

siis kenen tytär? Whos who? Vellit sekaisin...

Kitinää

Kummallista kitinää! Ketkäköhän nuo kansanedustajat Suomessa valitsee? Vaihtakaa naamoja neljän vuoden välein, niin ei tule eläkettäkään ja maan lainsäädäntätyössä kaikki on hyvin.

KAnsaedustajat ovat sama

KAnsaedustajat ovat sama kuin kansa eli siis me. No eikös vielä parempi tai pahempi esimerkki ole Tany Halme, joka hankki itselleen omaehtoisesti toilattuaan sairaseläkkeen, sillä hän ei juuri olisi saanut sopeutumiseläkettä vain yhden kauden edustajana. Mies keski tai hänelle neuvottiin hieno tapa selvitä taloudellisesti! Hienoa vihreät ja persut!

aivovamma

aivovamman takia eläkkeelle joutuminen on toki hivenen eri asia kun oma halu.
toki useat vihreä toimivat niin kuin heillä olisi tuo ongelma,diagnoosia vailla

Aivan älytöntä. Niin

Aivan älytöntä. Niin "eläkkeen" suuruus kuin se, että ko. "eläke" annetaan henkilölle, joka ei ole eläkeiässä!

1 200 000 euron varallisuusetuus

kansanedustajan eläke on todellisuudessa 1 200 000 euron suuruinen varallisuusetuus.

Tuon suuruinen pääoma on sidottava kansaedustajan eläkkeen suorittamiseksi.

Kansanedustaja voi koska tahansa pääomittaa eläkkeensä puhtaana käteen ottamalla 1 200 000 euron lainan, jonka pankki myöntää edullisella marginaalilla. Eläke on työpalkkaan verrattuna täysin varmaa eduskuntavaaleista tai työsuorituksesta riippumatonta kassavirtaa velalliselle.

Eläke eli veronmaksajat maksavat kansanedustajan lainan - ei kansanedustaja itse.

Eläke

Kummallista että palkkiosta saa eläkkeen, sehän oli niin tarkkaa, että heille ei makseta palkkaa, vaan palkkio?

Lienee palkkioeläke?

jaa

Hienoa, oikeudenmukaisuus ei siis sittenkään ole vielä kuollut!

Edelleen olen sitä mieltä, että eduskuntaan valittujen pitäisi elää kerran vuodessa kuukausi niillä tuloilla, joilla minimitoimeentulosta "nauttivat" elävät. Itse tarjoan vaihtoehdoksi kansaneläkettä ilman sosiaalitoimen tarjoamia tukia (koska ylpeydestäni kiinni pitävänä yksilönä en sieltä edes sähkölaskujen aikoihin käy rahaa hakemassa). Käteen jää asumismenojen jälkeen reilusti alle 1/10 tämän tädin odottamista tuloista. Sillä rahalla pitää liikkua, syödä, maksaa kohta pakolliset mediamaksut, vakuutukset, lääkkeet, vaatteet, huonekalut, SÄHKÖ . .

. . koko kuukauden näillä tuloilla eläneille annan tasan sitä mitä valtiokin: LÄMMINTÄ KÄTTÄ. Todellisuudessa pitäisi antaa massiivinen tulonkorotus ja TUNNUSTUS vuosia jatkuneesta palveluksesta valtion hyväksi. Kansaneläkeläisten ostovoima on alentunut tasaisesti viimeiset 15 vuotta. YRITTÄKÄÄPÄ ITSE ELÄÄ 15 VUODEN TAKAISILLA PALKOILLA.

Väärä päivä kalenterissa?

Tuossa alkoi tuntua, että tänään on aprillipäivä.

Sellaisen veronmaksajan kustannettavan pilkanteon ohessa kyllä latvialaiset "Koposen kraatteritkin" ovat ihan pikkujuttu. Äänestäjillä on näköjään taas peiliin katsomisen paikka, mutta ehkä ennen pitäisi käydä silmälääkärillä tai optikolla tarkistuttamassa näkönsä.

Kaikki tasa-arvoisia. Toiset tasa-arvoisempia kuin toiset.

Janina Andersson on syntynyt 28.2.1971, eli hän on 38-vuotias. Jos hän olisi nk. tavallinen ihminen, hän joutuisi nykysääntöjen mukaan tekemään töitä vielä 25 vuotta, jonka jälkeen hän saisi ehkä puolet pienemmän eläkkeen.

Julkisuudessa väläytellään, että töitä pitäisi tehdä jopa 67-vuotiaaksi. Toisin sanoen, Janinalla olisi (tavallisena prolena) edessään vielä 29 vuotta työntekoa.

Onneksi Suomessa on hyvä, oikeudenmukainen ja kaikille tasapuolinen eläkejärjestelmä. Niinpä Janina voi nauttia 3780 €/kk eläkkeestä sen vajaat 30 vuotta, jonka muut tekevät töitä. Monet tavalliset ihmiset tekevät fyysisesti raskasta työtä, kuluttavaa vuorotyötä tms., joten eläkkeelle päästessään heidän terveytensä on risana. Janinan eläkkeellä elää oikein mukavasti, vaikkapa palmujen alla etelässä, joten onneksi meidän ei tarvitse olla huolissaan että työ veisi hänen terveytensä.

Jos Suomessa olisi oikea demokratia, olisiko tällainen kahden kerroksen eläkesysteemi olemassa?

No, kerrohan sitten mikä

No, kerrohan sitten mikä maa on demokraattinen, jos se mitataan sillä, että parlamentin jäsenillä ei ole tämänkaltaista etuutta. Onhan tuo aika kova summa noin nuorelle ja pitäisi ehdottomasti olla määräaikainen (esim. juuri se 2 vuotta kuten ansiosidonnaisessa päivärahassa). Enemmän kyllä ottaa pattiin se, että T.Halme, joka ei ollut eläkkeeseen vaadittavaa aikaa edustajana saa silti eläkettä, kun tuli raukka työkyvyttömäksi kesken uransa =).

Ei kaikkialla olla läpimätiä paskoja

"No, kerrohan sitten mikä maa on demokraattinen, jos se mitataan sillä, että parlamentin jäsenillä ei ole tämänkaltaista etuutta."

Sveitsissä ei tietääkseni ole tuollaisia eläke-etuja.

Kansanedustajien pitäisi olla kuten muukin kansa. Jos 38-vuotiaana joutuu työttömäksi, siinä on 500 päivää ansiosidonnaista, ja sen jälkeen työttömyyskortistosta voi kysellä peruspäivärahaa tms.

Suomessa on kasapäin ihmisiä, jotka ovat tehneet ikänsä raskasta työtä, ja eläkkeelle päästyään ovat terveytensä menettäneitä. Heidän eläkkeensä ovat usein reilusti alle 1000€/kk. Näin ainakin maatalousväestöllä.

Vankka visio tulevaisuudesta

Aamulla herätään ja heti harjoitellaan peilin edessä huutamalla: "HYVINVOINTIVALTIO! HYVINVOINTIVALTIO! HYVINVOINTIVALTIO!".

Sen jälkeen vietetään koko päivä miettiessään ja keskustellessaan siitä, että kuin hienoa on, että meillä Suomessa on sellainen ainutlaatuinen asia kuin hyvinvointivaltio - tietenkin koko muun maailman valtiojärjestelmiä väheksyen ja halveksien. Muut tyhmät ne ei vaan osaa eikä tiedä, mistä jäävät paitsi...

Kun tulee taas seuraavat vaalit, niin mennään heti äänestämään vihreitä!

Orwellilainen Suomi

Heh, tuo taitaa olla jo nykypäivää. Tarvitaan vielä "kahden minuutin viha", milloin mitäkin vastaan. Tarja Halonen sopii erityisen hyvin "rauhan ministeriön" johtoon.

Eläkeleikkaukset - eivät koske eduskuntaa

XXX

Ansioitunut istuja

"eduskunnassa vuodesta 1995 istunut Andersson on oikeutettu kansanedustajan maksimieläkkeeseen, jota Anderssonin puheenjohtajuudet lakivaliokunnassa ja eduskuntaryhmässä nostavat hieman."

---

Yksinkertainen laskutehtävä antaa tulokseksi, että eipä ole muuta työtä paljon tehtykään, kun istuttu siellä omassa kuplassa "edustamassa" niitä, jonka elämästä ei ole paljon mitään kokemusta - mikä kelpaakaan paremmin kuvastamaan kansan ja sen "edustajien" vieraantumista toisistaan...

Rumaa ja vastuutonta

Koko tuo sopeutumiseläke on älytön ja kansalaisten tasa-arvoisuutta loukkaava ajatus.

Mutta kansan omaa typeryyttähän tämäkin on - miksi piti alun alkaenkaan äänestää tämä pikkutyttö eduskuntaan imettämään?

Siis täh, sopeutumiseläke?

Siis täh, sopeutumiseläke? Mikäs se sellainen on? Ei kai se tarkoita, että hän pääsee näillä näytöillä eläkkeelle ja tuolla rahalla. Ilmeisen fiksu ja koulutettu sekä hyvissä piireissä, mutta silti aika härskiä.

Ei mitään, tehostetaan lisää ja saadaan duunareiden selkänahasta nekin rahat.

Olisi kiva saada selvennys yhteen kohtaan

"Sopeutumiseläke annetaan kaikille eduskunnasta pois jääville kansanedustajille, jotka ovat olleet vähintään seitsemän vuotta eduskunnassa, eivätkä mene työelämään tämän jälkeen."

- Riittääkö tuohon yksinkertaisesti se, ettei vaan mene töihin, vaan pitääkö olla työvoimatoimistossa työnhakijana?

Mitä kohtaa sanassa eläke et ymmärtänyt?

Eläke on korvaus tehdystä työstä, tässä tapauksessa 8 vuodesta / 2 kansanedustajakaudesta. Ei eläkeläinen missään työttömyystoimistossa juokse haluamattaan.

Koko tämä keskustelu on vain kateellisten puhetta. Itse olemme kansanedustajamme valinneet, jos tuntuu siltä, että tämä kansanedustaja ei päätöksellään edusta omaa mielipidettä, äänestä jotakin toista seuraavalla kerralla, joka lupaa olla jättäytymättä eläkkeelle kautensa jälkeen. Se tosin tarkoittaa sitä, että hänet täytyy äänestää eduskuntaan uudelleen ja uudelleen ja....

Eikö maksavalla kateellisella ole puheoikeutta

"Koko tämä keskustelu on vain kateellisten puhetta."

Vähentääkö se sitten mielestäsi keskustelun arvoa tai oikeutusta. Kateelliset ovat tässä ne, jotka eläkkeen maksavat saamatta itse samoja etuja.

Kunhan kysyin

Miksi riehaannut tuolla lailla?

Joku tässä ketjussa jo kysyikin, että miksi ei voitaisi tehdä kuten työttömienkin kohdalla, että olisi tuota sopetumiseläkettä yhtä kauan kuin on ansiosidonnaisia päiviäkin. Saisiko sellainen sinun kannatuksesi?

Ei työnetsimisvelvoitetta

(otteita Eduskunnan kanslian julkaisusta 5 / 2003)

"Sopeutumiseläke helpottaa työikäisen vaaleissa valitsematta jääneen tai yhteiskunnallisesta toiminnasta muuten sivuun jättäytyvän entisen edustajan paluuta työ- ja elinkeinoelämään. Se voi myös taata toimeentuloturvan normaaliin eläkeikään saakka".

"Sopeutumiseläke on eläkejuridiselta muodoltaan vanhuuseläke".

Mitä tapahtuu?

Sitten kun ihmisten pinna menee lopullisesti ja tuota tasa-arvoa ja oikeutta lähdetään joukolla hakemaan? Minusta tuo kulminaatiopiste alkaa lähestyä päivä päivältä. Samaan aikaan valtakunnan pääuutisissa (TV) jankataan että eläkeikää pitää nostaa. Sitäkö varten että nämä vapaamatkustajat voisivat entistä paksummin? Kauanko tätä kansa pelkästään katselee?

äänestäjänkö vika?

Voihan minäkin jäädä pois töistä 8 vuoden jälkeen, mutta saako eläkettä? En. On elettävä säästöillä tai mentävä työnhakijaksi. Eläkkeen saan vasta noista vuosista yli 6-kymppisenä. Jos olenkin äänestänyt Janinaa, niin mistä ihmeestä tiesin, että hän jää eläkkeelle 38 vuotiaana? Ei mulle ainakaan kerrottu.

Janina Anderssonin eläke

Nyt mainittu 4000,-€ ei välttämättä ole oikea summa.
Ei ole laskettu ns. imetyslisää joka Janinalle ehdottomasti
kuuluu koska sehän on tunnetuinta mitä hän on eduskunnassa
saanut aikaan.

Propsit Anderssonille

Jutusta ja joistain kommenteista saa kuvan että Janina Andersson on ahne systeemin hyväksikäyttäjä. Voi olla. Itse olen sitä mieltä että hänen ensinäkemältä tyhmyydeltä vaikuttava avoimuutensa voi edesauttaa ongelman ratkaisua eli ahneiden systeemin hyväksikäyttäjien rakentaman sopeutumiseläkejärjestelmän purkamista. Tästähän voisi tulla jopa vaaliteema.

Ei ole suomalaisella kateudella rajaa. (alamaisluonne)

Kansanedustajuuden voidaan myös ajatella olevan yhteiskunnallisen vaikuttamisen korkeakoulu.

Jos entinen kansanedustaja sitten jatkaa jonkin yleisesti hyödyllisen asian parissa, niin suon sen hänelle ilomielin.

Ei ole ainakaan purkamassa kateuttaa täällä US sivuilla ruikuttamassa ja ilmaa pilaamassa...

Kansanedustajilta kaikki etuuden pois

Päättäjät, elämmekö lamassa ja tavallisen kansan - vähäosaisten etuuksia leikataan laman vuoksi? Potilaan oikeuksia hoitoon vähennetään jne.

Nyt tarkastuksen kohteeksi kaikki etuudet, joita kansanedustajat ovat itselleen omavaltaisesti määränneet viimeisen 30-40 vuoden aikana. Mikäli jatkossa kansanedustajat määräävät itselleen taloudellisen nousukauden aikana etuuksia, ne eivät voi olla voimassa kuin maksimissaan neljä vuoden ajan. Minun mielestäni ja uskon monen muunkin yhtyneen tähän, että kaikki etuudet pois kansanedustajilta ja etuudet määräaikaisiksi. Avoimuutta peliin ja kansalle tietoa, mitä kansanedustajat itselleen haalivat.

Ensi talven hiihdot

Odotellaan ja kuunnellaan minkälaisia älynväläyksiä pääministerin morsiamen sulhanen saa ensi talven laduilla.

imetys lisä

hupaa on sekin että ko henkilö on ollut vuosia ns työurastaan eduskunnassa äityislomalla..
eli se niistä pitkistä päivistä.

jos ei maksettais palkkaa, ei olis eläkettäkään

Miksi kansanedustajalle maksetaan ylipäänsä palkkaa? Kukin halukas voisi tehdä sitä oman toimen ohessa. Pienen päivärahan vois maksaa. Demari, joka valitaan eduskuntaan, muuttuu samalla porvariksi, koska palkka on niin korkea. Aja siinä sitten muka köyhän ja työttömän etua.

Entäs sitten. Minä en

Entäs sitten. Minä en siihen rääkkiin lähtisi. Suon oikein heille tuollaisen eläkkeen. Se ei ole edes taloudellinen rasite täällä rikkaassa Suomessamme. Mitä täällä höpistään pikkuasioista.

semmosta

Suomalaiset on lampaita. Kansanedustajat on kuin pikkuvauvoja, jotka testaavat vaan Suomen kansalaisten rajoja. Ja tietää että kukaan ei tee mitään asian eteen, vaikka miten palkkoja yms etuja nostetaan. Kaikki vaan marisee näillä keskusetelupalstoilla, kuten minäkin. Pitäs saada joku pätevä kansankiihottaja asialle, jos rupeis tapahtumaan.

JANINA OK

J. Andersson on valittu 4 kautta, ja sopeutumiselãke, mikãli hãn sen ottaa on tãysin ansaittu. Nãkõjããn tãmã aiheuttaa vatsavaivoja junttisuomalaisille, kuten velton jengille. Toisaalta 7 vuoden palvelu ei mielestãni tulisi missããn nimessã riittãã sopeutumiselãkkeeseen.

Matkalla anarkiaan...

Tälläisistä Janinan kaltaisista tapauksista seuraa vain se, että Eduskuntatyö vetää entistä enemmän puoleensa ns helppoheikkejä, riskittömän helpon rahan perässä juoksijoita.
Aivan samoin kuin pankkiympyröissä on käynyt viimeisten 20v aikana.

Jonkun pitäisi nyt huolestua koska pankit ja valtio on olleet vähän niinkuin tukijalkoja yhteiskunnassa.

Matkalla anarkiaan...

Eläkkeen suuruus ei ole ongelma

Mutta miksi ihmeessä 40-vuotias terve ja työkykyinen nainen saa eläkettä? Eikö vanhempainraha riitä?

Totta se on: 4000€/kk nuorelle eläkeläiselle

Todella sikamaista. Millä mittareilla tahansa.

Vihreiden tulisi puuttua asiaan

Ei ole hyväksi Vihreille (joita yleensä äänestän), että heidän kansanedustajansa käyttää hyväkseen laissa olevaa ilmiselvää vääryyttä.

Nyt on kansanedustuslaitoksessa itsetutkiskelun paikka.

Pyytäisin ensinnäkin Vihreitä olemaan kääntämättä päätään pois ja pitämään tätä yksityisasiana.

Ja kansanedustajia yleisemmin muuttamaan käytännön niin, ettei mitään sopeuttamisrahaa ole olemassa, eikä eläkettä voi nostaa ennen vanhuuseläkeikää.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 

Kysely