Sunnuntai 27.5.2012

Pedofiliarinki: ”Vankeutta kaikille!”

Luotu: 
27.10.2009 18:20

Faktakulma

Aamulehden mukaan hyväksikäytettyjen tyttöjen äidin avopuoliso, 48-vuotias mies, tuomittiin törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kymmenen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen Jämsän käräjäoikeudessa.

Toinen samanikäinen mies selvisi kahdeksan vuoden ja 38-vuotias äiti seitsemän vuoden ehdottomalla vankeudella. Kolme miestä, jotka osallistuivat hyväksikäyttöön internetin välityksellä, saivat 7-18 kuukauden ehdolliset vankeusrangaistukset.

Hyväksikäyttöä jatkui useiden vuosien ajan välillä 2004-2008. Tytöt olivat tekoaikaan 1-3- ja 4-8-vuotiaita.

Kansanedustaja, lakivaliokunnan jäsen Tero Rönni (sd.) ihmettelee tänään esiin nousseesta poikkeuksellisen törkeästä lasten hyväksikäyttötapauksesta jaettuja ehdollisia vankeustuomioita. Rönnin mielestä kaikki pedofiilirinkiin kuuluneet pitäisi passittaa vankilaan.

-Ei se ole mikään lieventävä asianhaara, että he ovat vain katsoneet. Se on ihan yhtä paha asia, ja kaikille heille olisi pitänyt antaa useamman vuoden ehdoton vankeusrangaistus, sanoo Rönni.

Aamulehti kertoi tänään pedofilia- ja insestitapauksesta, jossa pienten lasten äiti hyväksikäytti avopuolisonsa ja miespuolisen ystävänsä kanssa tyttäriään seksuaalisesti. Kolme miestä, jotka osallistuivat hyväksikäyttöön internetin välityksellä, selvisivät Jämsän käräjäoikeudessa noin vuoden ehdollisilla vankeusrangaistuksilla.

Rönni teki kesäkuussa oikeusministeri Tuija Braxille (vihr.) kirjallisen kysymyksen seksuaalirikosten tuomioiden kiristämisestä ja yhtenäistämisestä. Hänen mielestään Jämsän käräjäoikeudessa käsitelty tapaus on "törkeydessään aivan omaa luokkaansa". Myös oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkijan Ville Hinkkasen mukaan tapaus on "törkeimpiä, mitä tuomioistuimissa on Suomessa ollut".

-Yksittäisistä tapauksista on annettu tälläkin vuosituhannella vastaavia rangaistuksia, mutta yksi törkeimmistä tämä on, sanoo Hinkkanen.

”Onko olemassa riittävää tuomiota tällaisesta teosta, kun lapset elävät traumaa loppuikänsä?”

-Kun juttu paljastui, tuntui ihan hirveältä... Ei siinä voinut muuta kuin päätään pudistella, suree Rönni.

Hyväksikäytettyjen lasten äidin, tämän aviopuolison sekä miespuolisen ystävän saamia 7-10 vuoden vankeusrangaistuksia Rönni pitää sinänsä riittävinä, tai ainakin tuomioistuinten yleisen "linjan mukaisina".

-Ne ovat tuomioiden yläpäässä. Jos pidempiä tuomioita haluttaisiin, pitäisi muuttaa seksuaalirikosten tunnusmerkistöjä. Kyllä niissäkin tosin hieman kiristämisen varaa olisi, sanoo Rönni.

-Mutta onko olemassa riittävää tuomiota tällaisesta teosta, kun lapset elävät traumaa loppuikänsä? Tällaiset tapaukset alkavat olla sitä luokkaa, että pitäisi alkaa miettiä tekijöiden lähettämistä pakkohoitoon, Kuopioon tai Niuvanniemeen [vankimielisairaaloihin]. Niissä istutaan todellisia elinkautisia, sanoo Rönni.

Seksuaalirikoksista annettavia tuomioita kiristettiin 2000-luvun alussa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan tuomiot pitenivät keskimäärin noin puolella vuodella. Rönni myöntää, ettei korotus ollut erityisen merkittävä.

Oikeusministeri Brax myönsi Rönnin kysymykseen vastatessaan, että joidenkin seksuaalirikosten rangaistuskäytäntö on "epäyhtenäistä" ja "on muutenkin aihetta arvioida, onko lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttörikosten rangaistustasossa tarkistamista, kun erityisesti otetaan huomioon näiden rikosten uhreilleen usein aiheuttamat vakavat ja pitkäaikaiset vahingot".

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän selvittämään asiaa. Työryhmä kiinnittää erityistä huomiota juuri "ehdollisen vankeusrangaistuksen yleisyyteen rikoksista tuomittavana rangaistuksena".

Faktakulma

Aamulehden mukaan hyväksikäytettyjen tyttöjen äidin avopuoliso, 48-vuotias mies, tuomittiin törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kymmenen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen Jämsän käräjäoikeudessa.

Toinen samanikäinen mies selvisi kahdeksan vuoden ja 38-vuotias äiti seitsemän vuoden ehdottomalla vankeudella. Kolme miestä, jotka osallistuivat hyväksikäyttöön internetin välityksellä, saivat 7-18 kuukauden ehdolliset vankeusrangaistukset.

Hyväksikäyttöä jatkui useiden vuosien ajan välillä 2004-2008. Tytöt olivat tekoaikaan 1-3- ja 4-8-vuotiaita.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Esa Mattila

Kerrankin on demareitten mies oikealla asialla. Hyvä Tero!

Rikollisille kunnon tuomiot. Suomessa varsinkin seksuaalirikoksista annetut tuomiot ovat aivan käsittämättömiä.

Enkä edes viitsi lähteä käsittelemään erään muka pätevän itä-Suomen hovioikeuden päätöksiä...

janik

Luulisi kansanedustajan tietävän miten nykyään on "laki" aseteltu. Jos pedofiilit menisivät linnaan ne ei olisi veroja maksamassa. Sama mahti käsky kuka lienee antanutkaan näkyy myös poliisin toiminnassa, kameroita viritellään ja sakkorajoja lasketaan mutta esim. raittijuopumus rajaan ei saa kadota koska se rasittaisi liikaa poliisia. Jos ennen maailmassa on ollut lakia vaikea tulkita nyt voi pitää ohje nuorana mikä tuottaa eniten...oikea ja väärä menettää merkitystään

Minerva

käytettiin siis hyväksi neljä vuotta ja he olivat täysin äidistään riippuvaisia! Pienempi vasta vuoden vanha?

Itkettää.

Miten on voinut kasvaa sellaisia aikuisia?
Mitä lastensuojelu teki?

Vieras58

Kaikki viime vuosina julkisuuteen tulleet lapsiin ja naisiin kohdistuneet väkivaltatapaukset ja useammat huostaanotot ovat olleet sairasta. Lisäksi politiikkojen keskuudessa moraalittomuus on muuttunut törkeämmäksi. Tuntuu, että Suomessa kaikki tekeminen on järkeä vailla.

Mikäli tämäkin menee samaan muottiin kuin huoltajuuskiistat, niin lastensuojelun työntekijät ovat mitä ilmeisimmin suojanneet aikuista/aikuisia pahantekijöitä.

Oikeuslaitos on tällä perusteella mitä ilmeisimmin jatkanut pahaa tekevien aikuisten suojelua. Ihan tekemättömäksi tekoja ei ole oikeus pystynyt näyttämään, niinpä oikeuslaitos on jälleen polkenut lasten oikeudet maanrakoon ja antaneet nimellisen tuomion. Meidän maahamme pitäisi saada lapsituomioistuin. Henkilöt jotka lapsituomioistuimeen valittaisiin, eivät saisi kuulua mihinkään verkostoon.

Suomessa pitää muuttaa lakia, jossa käräjätuomarit voidaan pistää vastuuseen virheellisistä ja mielivaltaisista päätöksistään. Nyt on tilanne, vaikka pystyttäisiin näyttämään toteen käräjätuomareiden vääryydet, niin he korkeintaan saavat siitä huomautuksen tai moitteen ja jatkavat siistiä sisätyötään ja mielivallan käyttämistä päätöksen teossa.

Päättäjät, ettekö näe mitä tässä Suomen maassa tapahtuu, vai oletteko kaiken tämän takana? Unohtakaa jo oma pesänne ja omat edut vihdoin ja tehkää se työ mihin teidät on valittu. Muistakaa edustatte tavallista kansaa!

Päättäjät ja viranhaltijat, kasvatatteko ihmisistä sairaasti käyttäytyviä?

Domanjana

Jos katselee, niin siihen on helpompi ajautua vahingossa. Joku joka selailee muutoin erikoista pornoa saattaa mennä vahingossa lapsipornosivuille jos vaan painaa linkkejä solkenaan. Tällöin hänkin, vaikka vain nopeasti, katsoo lapsipornoa ja joutuisi kovan rangaistuksen eteen. Raja pitää vetää systemaattiseen raa'an lapsipornon kalasteluun ja tietoiseen keräämiseen. Tapaukset jossa on myös eräänlaista interaktiivisuutta, eli maksetaan tietynlaisesta materiaalista, ikäänkuin tilataan sitä, ovat minusta äärimmäisen törkeitä pelkästään katselijankin osalta.

Mutta ei voida mielestäni laittaa samaan pulkkaan sellaista joka lataa epämääräisellä nimellä olevan pornovideon tiedostonjako-ohjelmalla ja tämän jälkeen katsoo sitä. Vaikka tekisikin sen useamman kerran.

Lapsiporno, kaikessa vakavuudessaan, on kuitenkin myös internetin alistajien keppihevonen. Lapsipornon nojalla asetetaan uusia valvonta- alistuslakeja vaikka lapsipornon käytännön osuus valvonnasta on promilleluokkaa.

Hessulahti

Sen lisäksi, että rangaistus on seuraus tehdystä rikoksesta, rangaistuksella tulisi olla myös ennalta ehkäisevä merkitys tulevaisuudessa vastaavien tapahtumien estämiseksi. Niin rattijuopumusten kuin pedofiilitapaustenkin jatkuva kasvu osoittaa, että ainakin niistä kummastakin annetuilla rangaistuksilla ei ole minkäänlaista ennaltaehkäisevää vaikutusta. Eli tällaiset hyssyttelyt niin päissäänajajien sakotuksessa tai ehdonalaistamisessa kuin pedofiilienkin löysät rangaistukset osaltaan osoittavat suomalaisen rangaistuskäytännön vaikuttavuuden rikollisiin. Rikosten uhrit kärsivät, rikolliset eivät juurikaan.

Make_

Mitenkään kyseiseen tapauksen oikeudenmukaisuuteen tai eettisyyteen kantaa ottamatta...

Mutta eipä ole tämäkään demari sisäistänyt työnsä tarkoitusta ja yleisiä pelisääntöjä... Sivistysvaltioissa on yleensä tapana että lakien säätäjät (eduskunta), valvojat (poliisi) ja tuomioita jakavat ja lakien tulkitsijat (tuomioistuin) ovat erillisiä laitoksia ja eivät sekaannut toisten asioihin.

Ainahan yksityisellä ihmisellä saa mielipiteitä olla mutta tuossa asemassa voisi vähän varoa mitä suustaan päästää.

noname

Ihmetellä täytyy ehdonalaisia tuomioita näin vakavassa rikoksessa. Oikeudenmukaista olisi laittaa tekijät (ja katselijat jotka tyydyttivät itseään) Niuvanniemeen pakkohoitoon määrittelemättömäksi ajaksi. Oikea äiti ei tee tuollaista omille (tai kenenkään muunkaan) lapsille. Lapsien trauma kestää hoitoineen ja terapioineen loppuelämän - niin pitää kestää tekijöiden hoitokin.

Tuula Kiilamo

En ymmärrä enkä ikinä tule ymmärtämään tälläisia olentoja.

En lainkaan tajua, mistä tällainen perverssiys lähtee.
Miksi kukaan ei havainnut? Onko meillä Suomesakin ihmisiä, joita ei jo koulussa ole havaittu tässä mielessä sairaiksi?

Muusikko? Siis hallitsee nuotit?

Lapset: hirveää suruani en osaa ryhdistää sanoiksi.

Domanjana

Joo, on helvetin hirveää. Mutta se on rikos muiden joukossa. Suomessa nyljetään ihmisiä, maahanmuuttajat raiskaavat rituaalimenoin jne. Rikoksia on vaikka millä mitalla. On naurettavaa että lapsipornosta tehdään sitä itseään isompi asia. Suomessa on edelleen demareita vapaana juoksemassa kadulla, maahanmuuttajia rikastuttamassa kulttuuria, huumeita myydään alakoululaisille jne.

On olemassa paljon vakavia rikoksia, miksei ne saa samanlaista huomiota? Lapsiporno on kertakaikkisen hirveää kun siinä vahingoitetaan ymmärtämätöntä ja kehittymätöntä lasta, se on mielisairasta eikä sen tekijä tunne ihmisarvoa alkuunkaan. Kyllä, mutta vaahtoaminen sen piirissä on naurettavaa. Ennemmin olisi syytä suunnata energia sen piirissä olevien halveksuntaan ja olla välinpitämätön tätä ainesta kohtaan. Mutta... se ei olekaan korkein tahto, vaan lapsiporno on täydellinen demoni, keppihevonen rajoittamaan mitä vaan.

Fasse

voisi estää lapsipornon uhrille aiheutetut henkiset vammat?

Kyllä tekijät pitää saattaa vakavaan vastuuseen, ja myös ne perverssit, jotka tekojen näkemisestä saavat orgasminsa.

En ymmärrä Domanja näkökulmaasi.

Tuula Kiilamo

Nämä hirviöt ihmisiksi käyttivät perverssioihinsa lapsia joiden ikä oli alle vuoden ja seitsemän vuotta.

Päätekijä oli äiti ja seuralainen.

Voiko olla mahdollista, että näitä ei poisteta pikimmiten yhteiskunnasta?

Ei vähäisintäkään armoa. Ei pienintäjään ymmärrystä.

Tuula Kiilamo

Onpa erikoinen kohtaaminen: sanat loppuvat.

Jollet ole leikkisä mainosmaailman pikkutykki, mitä toivottavasti oletkin, kerron sinulle, että olet yhtä perverssi kuin nämä tiedoitusvälineiden kuvaamat hirviöt.

Miffy

Onko todella videon katsominen yhtä paha teko kuin raiskaaminen? Tällä logiikalla murhavideon katsominen on sama asia kuin murhaaminen. Joo, lapsipornon hankkiminen on paha teko sillä ko. videoiden kysyntä saa aikaan myös tarjonnan, mutta eikö silti ole hiukan isompi asia raiskata lapsi kuin katsoa videota?

Jos tälle linjalle lähdetään, se todennäköisesti kääntyy jossakin vaiheessa niin päin että raiskaus on yhtä harmitonta kuin videon katselu... Ainakin kun meillä on itä-Suomen hovioikeus </3

Mila F

Naamat ja nimet nettiin sekä asuinosoite julkiseksi! Osaisivatpahan ainakin kunnolliset vanhemmat suojella lapsiaan niiden tietojen turvin. Ehdolliseen tuomioon pitää lisätä velvollisuus käydä ottamassa säännöllisesti "kemiallinen kastraatio", muutoin tuomio muutetaan ehdottomaksi.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että vehkeet pois sekä miehiltä että naisilta ihan tasa-arvoisesti. Ei mitään armoa näille. No, todellisuudessa näitä hyysätään vankilassa ja sijoitetaan pelkääjien osastolle turvaan.

ei voi olla näin

koska riittävää rangaistusta ei ole, olisi kyettävä minimoimaan uhrien haitat. huostaanotto lienee selviö, mutta
tällaisissa tapauksissa identiteetin muuntaminen voisi tulla kyseeseen ainakin nuorimpien lapsien kohdalla
en tiedä onko se mahdollista, mutta miten lapsi saisi "uuden elämän". vanhemmat heistä kuitenkin kai huolehtivat vaikka hirveyksiä tekivätkin

yleisen oikeudentajun takia ainakin nämä online-runkkarit pitäisi pystyä identifioimaan eli oikeuden pöytäkirjat osin julkisiksi. yhteisö hoitaa loput.

vanhemmat kuuluvat samalle osastolle kuin palottelusurmaajat.

arvon perhetutut ja naapurit siellä lieksassa voivat mennä joukolla itseensä ja perustaa kyläsalaisuuden.

tapio_o_neva

Kansanedustaja edustaa päätösvaltaa eikä hänen pitäisi huudella "riippumattoman" tuomioistuinlaitoksen tontilla.

Rangaistuksen "kovuus" ei riipu siitä, onko se ehdollista vai ehdotonta.

Rönni on periaatteessa oikeassa, mutta käytännössä hänen pitäisi olla hiljaa vallan kolmijakoperiaatteen vuoksi.

maili

Ei Suomessa ole mahdollista katsoa lapsipornoa internetissä! Poliisi estää sen, joka kerta; vaikka ohessa menisikin muutama väärä mielipid *KÖH* siis väärä sivu!

Kys. suodattimeen käytetyt työtunnit ja rahatkin olisi voitu käyttää esim. todellisten ongelmatapausten ennaltaehkäisyyn.

Äänestäkää toki samat ihmiset uudestaan eduskuntaan. Itse tosin aion kyllä äänestää ihmistä, joka on valmis nostamaan tuomioita. Tulevaisuudessa näitä nimittäin tulee lisää ja paljon; kiitos tiettyjen uskontojen.

Vieras

Tekohan oli aivan uskomaton. Mun puolesta kukaan noihin osallistuneista, oli sitten tekijä tai vain livenä katselija ei ansaitse paikkaa vapaana yhteiskunnassa.

Kun taas Rönni ja muut kansanedustajat säätävät lait, joiden mukaan tuomioistuimet tuomitsevat, on käsittämätöntä oikeuslaitokseen kohdistuva arvostelut. Eduskunta säätä lait ja niistä seuraavat rangaistukset. Jos tuomiot ovat kansanedustajien mielestä liian lieviä heillä on erinomainen mahdollisuus muuttaa lakeja ja rangaistusasteikkoja.

Kaija Kuopila

Esille tulle pedofiilitapaus on järkyttävä ja tuomiot pitäisi olla kovemmat. Suomessa on liian hyvät vankilat ja liian pienet tuomiot. Sitä ole myös ihmetellyt, miksi ulkomaalaisia rikoksentekijöitä ei passiteta tuomion jälkeen omiin maihinsa kärsimään tuomioitaan, niin tehdään monissa maissa.
Tuomioistuinten päätöksiä on syytä seurata myös kansanedustajien.

Vieras

Vähän väliä saa lukea äideistä jotka jättävät lapset hoidotta, pahoinpitelevät lapsiaan, köyhissä maissa myyvät lapsensa ja nyt sitten pervoilevat joukolla lapsensa kanssa. Voi.....!Kuinka voikaan olla sairas ihmisen mieli.
Kuinkahan moni äiti/isoäiti tietää perheen sisäisestä insestistä mutta sulkee silmänsä pelätessään jäävänsä YKSIN?Voi,maailma on suuri ja kalsea paikka monelle pienelle lapselle.

Tomppa-VHM

Hen.koht. kannatan kuolemantuomiota.

Mutta jos kansanedustaja, lakivaliokunnan jäsen Tero Rönni (sd.) on sitä mieltä, että nykyiset rangaistukset liian lieviä, niin miksi ei tee asialle mitään?

Niinku tiedätsä säätäis lakeja.

MerjaH

Jos on jotenkin mahdollista, että epähuomiossa on klikannut jotain pedofiilisivustoa, niin siitäkö pitäisi tulla linnaa?

Mielestäni ainakin SE nimittäin on todennäköisempää kuin että henkilö tietoisesti etsisi pedofilisiä kuvia netistä.

Minä en halua, että Suomeen tulisi ihan muslimilaki, ja kyttäyskulttuuri. Pedofilituomio on valtava häpeä, se on suurempi häpeä kuin murha. Siksi ei pidä heppoisesti sellaista julkista teloitusta tehdä, pitää olla aivan varma. Kumminkin voisi ottaa henkilöt poliisin sisäiseen tarkkailuun ja listoille, jos heiltä löytyy joitain videoita tms.

Eikö alaikäisen raiskauksestakin tullut aivan mitätön rangaistus. Se olisi ollut linnatuomion paikka se.

Mila F

Naamat ja nimet nettiin ja osoitteet ihmisten tietoon, jotta on edes lapsistaan huolehtivilla vanhemmilla mahdollisuus pitää lapsensa turvassa.

Omaa lastaan hyväksikäyttänyt äiti pitäisi viedä saunan taakse ...

Niina

Oikeuslaitoksen ei ole tarkoitus tuomita tunteella. Kovemmat rangaistukset eivät vähennä rikollisuutta. Te haluatte silmän silmästä, ei sivistysvaltion oikeuslaitos voi toimia niin.

Huolestunut kansalainen

Ei voi kun ihmetellä ihmisten tämän päivän oikeudenmukaisuutta ja moraalia. Olen seurannut, eläkeläisenä runsaasti aikaa käyttäen, eri Medioissa käytäviä uutisointeja ja netti keskusteluja. Huomattavana syyllisenä, oikeudenmukaisuuden ja moraalin katoamiseen, pidän Meidän tämän päivän Kansanedustajia. Heidän tulisi näyttää HYVÄÄ esimerkkiä! Ovatko He sitä tehneet? Kaikki asiat ensimmäiseksi politisoidaan, eli jos joku tekee hyvän ehdotuksen, se jätetään usein huomioimatta, kun ehdottaja sattui olemaan väärän puolueen edustaja. Tavanomainen väite, jos edustajia jostain syytetään, KUN MUUTKIN tekivät niin. Laaditaan lakeja omanvoiton pyyntiin, malli esimerkki kuuluisa Vaalilaki, ei tarvitse noudattaa kun ei ole määrätty sanktiota. Oman voiton pyynti tai oman puolueen ”HÄRSKI” eduntavoittelu on aina etusijalla. Eihän kansakunnan kannalta, lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä, edellä mainitut ole oikeidenmukaisia, mutta asialle ei voitane mitään, ihmisten ahneuden vuoksi. MUTTA kun LAKIEN laadinnassa, joka on Eduskunnan päätehtävä, mennään täysin moraalittomalle tielle, ei ole ihme jos kansalaisten oikeustaju katoaa. Lakivaliokunta ei edes tunnu tietävän, keiden tulee kokouksiin osallistua ja milloin. Poissaoloja yhden edustajan osalta 16 kertaa alku vuoden osalta, mitenkähän ne kokouspalkkiot? Valiokunnan puheenjohtajalla on ollut niin raskasta että täytyneen jäädä eläkkeelle 40 vuotiaana. On kuulemma tarve olla lasten kanssa. Entä kansalaiset joita edustaa tai ainakin pitäisi, hallituspuolueeseen kuuluvana on puoltamassa 65 vuoden ikää eläkkeelle jäännille. Hallituksen ”käskyttäjä” EK on kyllä väläyttänyt 67 vuoden ikää. Onhan tavallisella kansalaisella näin ollen mahdollista, jos elää niin kauan, olla lastenlasten lapsien kanssa., Vanhanen ehti jo kieltämään uutisoinnit eläkeiästä. Että sillain Hän suuressa viisaudessa päättää mitä uutisoidaan ja MUISTETAAN, säätiöt, lautakasa, vaaliraha ja naisten muistelut ja kirjoittelut Hänestä ovat erityisesti kiellettyjä aiheita.
Asiaan, Kansanedustaja Rönni arvostelee ankarasti lapsien hyväksi käytön oikeuden päätöstä ja muutenkin ehdollisia tuomioita ja korvauksia. Siitäkös alkoi netissä, Eduskunnalta opittua, politisointia, kun muutkin, ei saa osallistua ja toisten mokaamista niinhän minä, mitä isot edellä sitä pienet perässä. Ainakin toivon että suurin osa keskusteluun osallistujista ovat sitä mieltä, että eihän meidän lainsäädäntö ja lainkäyttö lasten seksuaalirikosten osalta ole kansalaisten enemmistön näkemyksen mukainen.
Miksi sitten on ”viestin tuoja” RÖNNI kuvaannollisesti ”ammuttava” alas? Ei kyllä ole ”toive puolueesta” mutta Rönni tekee juuri sitä työtä, johon Hän on valittu. Rönni on 16.6.2009 päivätyllä kirjallisella, kysymyksellä Tuija Braxsille, kuten Uutisoinnissa mainitaan, pyrkinyt kiinnittämään huomiota lainkäytön epäkohtiin. Onko väärin että Hän, ehkä huolestuneena pyrkii asian käsittelyä vauhdittamaan?

Korpisoturi

Tero Rönnin vaatimus edottomista vankeustuomioista po. pedofiileille ei ole linjassa SDP:n rikollisia yliymmärtävän ja heitä suosivan pehmoilu- ja hyysäyspoliikan kanssa. Vaikka Rönni nyt lipeääkin linjasta, niin ymmärrän sen johtuvan hetkellisestä järkiintymisestä ja lievästä uskon puutteesta puolueen kaikkitietävyyteen.

Muutoin olen hänen kanssaan yhtä mieltä tässä asiassa, sillä lapsiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on mitä törkein rikos. Tuomioiden tulee olla ehdotonta vankeutta jo läsnäolosta osallisuudesta puhumattakaan.

Suomen kansan on hylättävä SDP:n ajama politiikka tässäkin asiassa ja lainsäädäntö on korjattava kansan oikeustajun mukaiseksi.

Tuula Kiilamo

Ihmettelen, että lastensuojelun ammattilaiset, psykologit tai psykiatrit ja muut asiantuntijat ovat vaiti.

Helsingin Sanomien uutisen mukaan hirviöäiti ja kumppani käytti lapsia ( iät vuosi ja seitsemän ) karmealla tavalla hyväkseen ja videoivat tai tavalla tai toisella julkistivat asian.

Kansanedustaja Rönnin paheksunta on oikein. Mutta ihmettelen, että uutinen ei ole aiheuttanut laajempaa keskustelua itse rikollisista ja tuomioista.

Ja miksi Rönn ei ole saanut tukea?

Toivon, että oikeusministeri Brax ottaa kantaa tähän oikeuden päätökseen ja ylipäätään tämän laatuisiin hirmutekoihin.

Vieras

Tero Rönnillä on sentään oikeus puhua muuallakin kuin pöntössä. Idealistinen harhaoppi vallankolmijaosta. Tulee mieleen tapaus USA:sta: koulun pihalla miesjoukko raiskasi lukiotyttöä (samarialainen). Ohi käveli kansalaisia, osa kiireesti ohi, osa tirkisteli aidan raosta. He toteuttivat vallanjaon monioppia: en ole vastuussa kuin itsestäni, asia ei kuulu minulle, asia kuuluu poliisille, lieneekö tirkistelijöinä mukana ollut vallan 3-jaon muita osapuolia.

Lapsiporno kuuluu sivistystä ja moraalia hakevan ihmiskunnan törkeimpiin. Jeesus: "Joka viettelee yhden pienimmistä, parempi on, että myllynkivi ripustetaan törkimyksen kaulaan ja upotetasan merten syvyyksiin." Eli varsin ankarasti kristillinen moraali suhtautuu perinteisesti pedofiliaan.

Tero Rönni, eduskuntaan lakialoite ja kiireesti. Olet reilun miehen mittainen, jos tämän teet ja uskallat.

tapio_o_neva

En tiedä, että Charles-Louis de Secondat de Montesquieu olisi suosinut välinpitämättömyyttä joukkoraiskaustilanteessa. Kuitenkin uskon, että jos joku avulias kansalainen olisi ampunut raiskaajat, hänet olisi voitu palkita myrkkyruiskella sankariteostaan.

Nuorisojengin tekoja ei kukaan yksittäinen aikuinen voi estää ilman aseylivoimaa.

Poliisikaan tuskin meni jengin keskelle yksin ja aseistamattomana.

tapio_o_neva

Minusta voisi tarjota pitkää lomaa sähköistetyn piikkilanga-aidan sisällä puolijoukkueteltassa. Voisivat itse tehdä sääntönsä.