Hallintoneuvos Lauri Tarasti ehdottaa Verkkoapilan mukaan perustuslakiin pykälää, joka velvoittaisi kansalaiset äänestämään.
-Äänestäminen on velvollisuus, ei vain oikeus, Tarasti sanoo lehdessä.
Verkkoapilan haastatteleman hallintoneuvoksen mukaan kysymys on moraalisesta velvollisuudesta vaikuttaa. Rangaistusta äänestämisen laiminlyönnistä ei säädettäisi.
Tarasti esitti näkemyksensä keskustan puolueristeilyllä.
Henkilöt:
Yritykset:
Paikat:

Kommentit
Paljonko siellä oikein kuppia tehtiin
kun tuollaista kommenttia pukkaa?
Ei kupilla, ei pakolla - mutta 10 eurolla!
Äänestämättömyyden mielenosoitus kimpoaa kansalaisen omaan nilkkaan
(Media käy omaa sotaansa kansan silmissä maineensa ja luottamuksen menettäneitä kansanedustajia ja puolueita kohtaan - kansa vastaa tavallansa - olemalla äänestämättä!)
[ ... en mene äänestämään! - yhä useampi osoittaa mieltään äänestämättömyydellä. Kansanedustajat valitaan vähenevän aktiivikansan keskuudesta. Kansalainen yhä vähemmän uskoo aitoon edustamiseen, ja jättää äänestämättä. Tavallinen ihminen ei näe enää eduskuntaa pienoissuomena - edustajat etääntyivät omiin lokeroihinsa ... ]
Kansalaisia voidaan houkutella vaaliuurnille erilaisin houkuttimin - se olisi esimerkiksi vaalirahaa rehellisimmillään, sehän menee suoraan demokratian kasvattamiseen, ilman mitään välikäsiä.
Kun ehdotettiin annettavaksi 10 euroa puhtaana käteen heti lipun tipahdettua vaaliuurnaan - heräsi kahtiajakaantunut kansa: "Pikkurahan ahneita pummeja ei pidä laskea sotkemaan vakiintuneita käytäntöjä!"
Äänestysaktiivisuus on ainut suoravaikutteinen kansalaisteko, jolla on todella merkittävää vaikutusta demokratian toteutumiseen itse kansalaiselle, edes kerran neljässä vuodessa. Ideaali tilanne on 100 prosentin äänestysvilkkaus - joissain kansandemokratiossa oli joskus äänestyspakko.
Suomessa ei voida pakottaa uurnille. Meillä voidaan houkutella kansalaista kokemaan äänestys tärkeäksi ja mielekkääksi innostavilla ehdokkailla, kiehtovilla sekä uskottavilla vaaliteemoilla, ehdokaskarismalla ja koetulla luottamuksella. Arkinen keino vaikuttaa uurnille liikekannallepanoon on maksaa suoraa vaalitukea kansalaisille - vaali- tai matkarahana suoraan käteen - esimerkiksi 10 euroa.
700 suomalaista purnaajaa ja kiittäjää - vain kuudessa päivässä!
Ehdotuksen levitessä suomalaisten pariin, reaktiot olivat hämästyttävät: yli 400 puhelinsoittoa ja 300 tekstiviestiä. Palaute jakaantui alkuräjähdyksen laantuessa positiivisemmaksi. Alussa oli paljon nimettömiä soittoja, joissa tuomittiin "roskaväen" osto uurnille, koska oli pelko, että eduskuntaan ei valiinnutkaan sitä tuttua ja turvallista kokoonpanoa.
Kiihkon laantuessa tuli enenevästi soittoja sellaisilta ihmisiltä - muuten nimet mainiten, jotka eivät juuri koskaan ole äänestäneet ja moni kannanotto kohdistui mahdollisen "vaalirahan" motiiviin. Oltiin sitä mieltä, että valtiovalta on oikeasti kiinnostunut nostamaan äänestysprosenttiä, jos kannustamiseen uhrataan vajaat 50 miljoonaa - se kertoo, että valtio haluaa oikeasti yhteiskunnan äänihiljaiset uurnille rakentamaan edustuksellista todellista pienoissuomea.
Maailmalla arvostusta saanut kahtiajakaantunut kansakunta
Se tiedetään jo, että Suomi on kahtia jakaantunut kansakunta. On historiallisen suuren ostovoimanousun kokeneet kulutusihmiset, jotka enenevästi säästävät pankkiin - siis eivät kulutakkaan kuten olisi mahdollisuus ja sitten on pudonneet jonottajat, kuka mihinkin laarille ja ovelle.
Surullista oli havaita yhteydenotoista kahtiajako, myös itse kansalaistenkin taholta - oli hyväosaiset, jotka puolustaakseen omaisuuttaan haluavat vakiintuneen edustajiston Arkadian mäelle ja olivat äänestämättömät, syystä tai toisesta, jotka kunnioittivat demokratialaajentumaa houkutellulla äänestysaktiivisuuden lisäämisajatuksella.
Laiskojen ja ymmärtämättömien houkute uurnille on miltei kansalaisrikos!
Miksi tuli yhteydenottoryöppy päin korvia ja naamaa - jopa selityksellä, että ymmärtämättömien houkuttelu vaaliuurnille on kansalaisrikos, koska tällöin kukaan ei voi tietää millainen hihhuleitten ja soinilaisten eduskunta siitä kehkeytyykään! Tämä informaatio jo itsessään nostaa äänestysaktiiviasuutta. Kansa laittoi Jäätteenmäen Brysseliin, Soini nappasi historialliset EU-äänet ja Juhantalo nousi rakettina valtakunnanoikeuden jälkeen takaisin eduskuntaan.
Kansa valitsemaan myös suoraan omia ehdokkaita vaaleihin - kansalaisliikeaktivismia
Rahallinen äänestyshoukute ei ole ainut asia, jolla nostetaan aktiivisuutta ja osallistumista. Seuraavina ovat kansalaisehdokkaat suoraan kansan riveistä, esim. kaupunkikortteli - ja maaseutukylä -periaatteella, jossa kansa valitsee ylenevästi ehdokaistaan seuraavaan laajempaan piiriin ja aina suureen saliin saakka. Tänään on 'de facto' puolueiden monopoli ehdokasasettelussa.
Edustajat ovat eri painoarvoisia, koska ääniäkin on yksilöllinen määrä
Kolmas tekijä on sisään päässeiden ehdokkaiden todellinen äänivalta suuressa salissa suhteuttamalla edustamansa aatteen saamaa kokonaisäänimäärää omaan todelliseen äänisaaliiseen. Edustajat ovat eri painoarvoisia eduskuntaäänestyksissä, koska heillä jokaisella on oma suhdeluku, joka lasketaan mm. henkilökohtaisesta äänimäärästä. On selvää, että edustaja, jonka takana on 35.000 ihmistä käyttää suhteutettuna suurempaa vaikutetta kuin kaveri, jolla on 3500 ääntä, ja vähää-äänisemmän läpimenokin johtui vain ryhmän kokonaisäänimäärästä.
Tärkeintä on saavuttaa uhkaavan äänikadon sijasta uusi äänestysvilkkaus seuraaviin eduskuntavaaleihin, koska tämä uusi 2011 valittava eduskunta joutuu useisiin hyvin vaikeisiin "selkä seinää vasten" päätöksiin.
Seuraava eduskunta on päättäjien eduskunta, jossa kipeätkin ratkaisut tehdään kansan täydessä luottamuksessa - voi olla, että on koko Suomen etu, että nämä äänestämättömät saadaan nyt vaikuttamaan - koska puheiden aika on jo mennyt. On tekojen aika - Äänestä!
...
Adressi 10 euron vaalirahalle - rehelliselle rahalle aitoon kansalaisdemokratian kasvattamiseen!
http://www.adressit.con/vaaliraha
...
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.vuodatus.net
...
Alla kansalaisen mielipidekirjoitus, jossa ehdotettiin jaettavaksi valtion verovaroista suoraa vaalitukea kansalaisille - 10 euroa pudotetusta vaalilipusta uurnan heti puhtaana käteen --- tämä kirjoitus nostatti ryöpyn jakaantuneesta kansasta - puolesta ja vastaan:
Sent:
paivi.rasanen@eduskunta.fi ; anni.sinnemaki@tem.fi ; jyrki.katainen@vm.fi ; matti.vanhanen@vnk.fi ; paavo.arhinmaki@eduskunta.fi ; jutta.urpilainen@eduskunta.fi ; pekka.ravi@eduskunta.fi ; timo.kalli@eduskunta.fi ; sauli.niinisto@eduskunta.fi ; presidentti@tpk.fi ; timo.soini@europarl.europa.eu
Sent: Saturday, October 17, 2009 10:28 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Saammeko lisää äänestäjiä - edes rahalla?
...
Kansalaiset äänestysaktiivisiksi vaikka kymmenellä eurolla!
(Uutisoinnin jauhaessa poliitikkojen epärehellisyydestä, uskottavuuskriisistä ja kansalaisten luottamuksen menetyksestä - moni ennen äänestänyt suunnittelee jättävänsä seuraavan äänestyksen väliin - erityisesti nuorten äänestysprosentti alenee hälyttävästi 1/)
[ ... kansalainen astelee äänestyskoppiin pohtien kuka heistä olisi äänen arvoinen. Äänestäjä unohti sillä silmänräpäyksellä median otsikoinnin, kun sen saman "tutun ja turvallisen" valitsi - ei niihin muihin voinut luottaa. Oma suosikkini pettää sekin, mutta pettää tutusti ja turvallisesti - pohti kansalainen, kun lippunsa uurnaan pudotti ... ]
Yhteiskunnallisesti ja demokratian 2/ nimissä aleneva äänestysprosentti on hätähuuto kansalta **/. Äänestysvälinpitämättömyys ei johdu laiskuudesta, vaan äänestämättä jättäminen johtuu luottamuksen puutteesta ja hengettömyydestä juuri niiden taholta, jotka yleensä valiintuvat suureen saliin. Ei ole riittävää kierrätystä - kuinka se vanha voi muuttua, kun teesit ovat vuodesta toiseen samat?
Kansakunta käy nyt rauhanajan suurinta muutosprosessiaan. Meillä on menossa maailmanlaajuinen työn uudelleen jako, jossa työmme arvioidaan kansainvälisillä kentillä ehkä liian kalliiksi. Työ on velvollisuus ja työ on oikeus. Nyt kehittyvien maiden "halvemmat" toverit ovat lisäämässä leipänsä määrää, ehkä makkarankin - meillä on vielä kinkkua ja filettä. Samalla on alkanut maapallollisten raaka-aineiden ja energiavarojen uudelleen jako - mm. Kiina ottaa omansa ja vieläpä väkilukunsa suhteessa.
Nykyinen hallituspohja on kansakunnan vedenjakajalla
Elämme nykyhallituksemme kautta vedenjakaja-aikaa. Osa kansasta on saanut historiallisen suuret palkankorotukset ja ostovoiman lisäykset, kun samalla monet tuotteet ja palvelut ovat halventuneet. Osa kansasta taas vaeltaa ruoka-, sosiaalihuoltoluukku-, terveyskeskus- ja mielenterveysneuvolajonoihin - rahaa ei ole, yrittämisen halua ei ole - ei ole intoa olla mukana, eikä haluta vaikuttaa.
Maslowin tarvehierarkian alimmat tasot määräävät liian monien elämässä - on edes pysyttävä "hengissä". Suomessa ei kuolla nälkään, kiitos erinomaisen tulontasausjärjestelmän, jonka loivat nyt identiteettikriisissä olevat vasemmistopuolueet 3/ ja elämänlähteemme, maaseudun kannattajapuolue Keskusta.
Kokoomus on luonut eräin osin eriarvoistuvan kansakunnan, josta on saatava voittoa voitolle ja päälle jatkuva kasvu 4/, jotta lisääntyvä osto- ja kulutusvoima toteutuvat - ainakin omille kannattajille. Kokoomuksen hyvä teko kansakunnalle on yrittämisen kannustaminen, vain työllä selvitään. Kasvuhegemonian hevosen leikissä ympäristö ja tavallisen ihmisen psyyke 5/ unohtuivat - tehoa pitää saada entisestään lisää.
Valinta on kansakunnan - kuinka saamme kansalaiset uurnille äänestämään?
Miten saamme äänestäjät uurnille? Demokratian ja uudistuvan eduskunnan nimissä kansalaiset on saatava valintatilanteeseen, sillä nyt yhä pienemmällä kokonaiskansan tuella vaikutetaan koko kansan asioihin! Nukkuvien puolue on suurin ja kasvaa potrasti - varsinkin, kun poliitikkojemme luottamus on pohjamudissa ja uudistuskyky kadoksissa.
Houkutellaan kansa äänestämään rahalla. Maksetaan 10 euroa*/ jokaiselle, joka lippunsa uurnaan pudottaa. Tämä maksaa rahaa, mutta se on hyvin pieni raha siitä radikaalista muutoksesta, mikä syntyy, kun äänestysprosentti nousee jopa 85:een. Suomi saa todella uuden eduskunnan, joka voi tehdä vaaditut muutokset.
Tässä tapauksessa raha luo demokratiaa ja palvelee koko kansaa. Nuo kymmen eurosethan menevät suoraan kansalle, joka kuluttaa sen suurelta osin kotimaiseen tuotantoon ja palvelurakenteeseen todennäköisesti heti rahan tavoittaessa äänestäjän kukkaron.
"Rahalla ääniä" -kampanja on toteutettava nyt
(Puolueet ovat tähän mennessä kikkailleet kansalaisten selän takana vaalirahoituksensa - nyt valtio antaa vaalirahaa suoraan kansalle, jotta se käyttäisi aktiivisesti sille suotua oikeutta ja velvollisuutta. Nyt luodaan "vaalirahoitusta", jolla on täysi läpinäkyvyys, siis ostamme yksinkertaisesti ääniä - ja rehellisesti)
Asia on otettava nyt heti käsitelyyn, jotta se ehtii käytäntöön jo seuraaviin eduskuntavaaleihin. Kansa hyväksynee kahvirahatulonsiirron ja lähtee innolla tekemään valintoja. Saamme aivan uusia näkökulmia siitä oikeasta eduskunnasta, kun uurnille porhaltaa se väki (max. noin 1,5 miljoonaa!), joka ei ääntään ole antanut demokratiakoneistoomme.
Voisi sanoa, että raha ratkaisee ja nouseva äänestysprosenttimuutos on varma. Eduskunnassa istuisi vaalien jälkeen sellainen väki, jolla on oikeasti suuren kansan tuki - samalla uuden veren myötä suureen saliin tuulettuisi uutta henkeä, luovuutta ja halua. Nyt vaaditaan tekoja, sillä seuraava eduskunta on todellisten päätösten edessä 6/. Rohkeutta päättäjät, kansa odottaa.
...
Kirjoitukseen liittyvät viitteet:
*/
"Äänestysraha" jaettaisiin kaikille suoraan käteen, kun lippu uurnaan tipahtaa - siitä ei makseta veroa. Tämä houkute demokratian aktivoimiseksi maksaa yhteiskunnallemme noin 47 miljoonaa euroa, se on pieni raha siihen nähden mitä saamme - ennen kaikkea saamme kansalaiset liikkeelle ja ehkä sen myötä he haluavat aloittaa aktiivisemman vaikuttamisen aikakauden. Kutsuttakoot "äänestysrahaa" vaikkapa matkarahaksi äänestyspaikalle.
**/
Edellisissä eduskuntavaaleissa saavutettiin ~ 67% äänestysaktiviteetti - se on liian vähän. Tämän päivän hallituspuolueet saivat ~ 1,62 miljoonaa ääntä, se on vain reilu 1/3 osa kaikista äänioikeutetuista ~ 38%! Annetuista äänistä se oli sentään noin 58% - jokainen voi tältä pohjalta miettiä, mitä tarkoittaisi, jos nuo 1,5 miljoonaa äänestämätöntä ryntäävät 10 euron voimalla uurnille.
--- http://ilkkaluoma.blogspot.com/search?q=puoluepolitiikka ---
--- http://pxweb2.stat.fi/database/StatFin/vaa/evaa/Eduskuntavaalit%20-%20tu... ---
...
1/ --- http://ilkkaluoma.blogspot.com/2005/03/miksi-nuoriso-ei-kiinnostu-yhteis... ---
2/ --- http://ilkkaluoma.blogspot.com/2006/09/demokratia-on-hokema-joka-ei-ole.... ---
3/ --- http://ilkkaluoma.blogspot.com/2005/04/vasemmistolainen-aatesuunta.html#... ---
4/ --- http://ilkkaluoma.vuodatus.net/blog/1961960/kansakunnan-ja-jyrki-kataise... ---
5/ --- http://ilkkaluoma.vuodatus.net/blog/1844230/ympariston-kestokyvyn-ylitys... ---
6/ --- http://ilkkaluoma.vuodatus.net/blog/2110443/kansakunnan-on-mobilisoidutt... ---
...
Kirjoitukseen liittyvät kuvakansiot nykyisestä eduskunnasta,
--- jota riepoo vaalirahakohu ja kansalaisluottamuksen puute, joka taas peittää ne todelliset asiat ja kyvyttömyydet nähdä metsää puilta. Kansakunta astelee kohti vedenjakajaansa - ja päättäjät ovat neuvottomia, mitä pitäisi tehdä. Sinä voit kysyä itseltäsi, mitä odottaisit todella heiltä, kun kuvia katselet... [kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä. Copyright by Ilkka Luoma 2007, 2008 ja 2009]
Kuvakansio 1 --- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/27ed6+ilkka-luoma-eduskunnassa---taysist... ---
Kuvakansio 2 --- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/28h8o+ilkka-luoma-eduskunta-paatti-.html ---
Kuvakansio 3 --- http://www.kuvaboxi.fi/julkinen/2au3p+ilkka-luoma-ilmastoselonteko.html ---
...
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.vuodatus.net
FAVOURITE LINK:
http://www.ihmistenpuolue.fi/
http://www.adressit.com/vaaliraha
...
Sent:
Cc: presidentti@tpk.fi ; sauli.niinisto@eduskunta.fi ; pekka.ravi@eduskunta.fi ; timo.kalli@eduskunta.fi ; esko-juhani.tennila@eduskunta.fi ; liisa.jaakonsaari@europarl.europa.eu ; paavo.arhinmaki@eduskunta.fi ; timo.soini@europarl.europa.eu ; paula.risikko@stm.fi ; anni.sinnemaki@tem.fi ; jutta.urpilainen@eduskunta.fi
Sent: Thursday, October 29, 2009 5:37 PM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Äänestämättömyyden mielenosoitus kimpoaa kansalaisen omaan nilkkaan!
Ei siitä ole kysymys
ketä äänestämättömyys vahingoittaa, vaan siitä, että jollain tyypillä on kanttia sanoa, että olisi PAKKO äänestää. Ei sentään sanonut, että mitä puoluetta olisi pakko äänestää.
Kyllä minulle kymppi kelpaisi, ei siinä mitään. Tähän mennessä olen äänestänyt yhtä kertaa lukuunottamatta jokaisessa vaalissa.
Ei oikea lääke ääliökansalle
Ne jotka eivät äänestä periaatteen vuoksi, tekevät sen epäloogisin argumentein (luulevat siten vaikuttavansa johonkin). Mutta silti, haloo. Tämä on vapaa maa; jos joku välttämättä haluaa olla 100% ääliö (ja olla vaikuttamatta omiin asioihinsa), se hänelle suotakoon.
Voi taivahan vallat
Vieläkö joku väittää kepulien olevan viisaita.
Puheet ja teot
Vain pahenevat risteilyllä, soppaa on mennyt mukavasti ja vällyt kuhisseet Kepulaisia Itä-Meren yössä.! Todellinen Halloween risteily tuollainen.
huonosti istuvia sanoja Tarastin suussa
ovat oikeus, velvollisuus ja moraali
ensin tuhotaan demokratia ja sitten pakotetaan siihen - kuulostaa diktatuurilta
kysymys kuuluu - joko mennyt neuvostodemokratia ohitettiin Suomen painuessa hallinnolliseen kivikauteen
Näin siinä
kuva kertoo :)
http://www.anarkismi.net/vaalimatsku/vaalijuliste4.jpg
Voi, voi...
mutta jo jutun kuvastakin huomaa, että nyt on solmio lipsahtanut liian kireälle, eikä veri pääse kulkemaan aivoihin saakka.
Kunnes tulos vastaa...
Ja EU-vaaleissa olisi velvollisuus EUn perinteiden mukaisesti äänestää niin monta kertaa, että tulos vastaa ennalta päätettyä...
Hallintoneuvokseksi asti
Hallintoneuvokseksi asti päätynyt ja silti päästää suustaan, ettei "Rangaistusta äänestämisen laiminlyönnistä ei säädettäisi."?
Sietäisi suorittaa herra eläkkeelle välittömästi. Miksi kirjata lakiin mitään, jonka rikkomisesta ei seuraa mitään? Muutos nykytilanteeseen on jokunen rivi kirjattua tekstiä mutta ei mitään muuta.
Lakiin voisi kirjata pykälän, joka velvottaisi säätäjiä miettimään rangaistuksen rikkeestä.
Tarasti
TARASTI VARASTI selvähän se.
Idioottimaista kahdellakin tapaa
Ensinnäkin, sinä päivänä, kun äänestämisestä tulee pakollista, ainakin minä lakkaan äänestämästä. En halua osallistua totalitarismiin missään muodossaan.
Toisekseen, mitä järkeä olisi säätää taas yksi laki, jonka rikkomisesta ei ole seuraamuksia? Eikö opittu mitään laista, joka periaatteessa velvoittaa kansanedustajat ilmoittamaan taloudelliset kytköksensä... muttei kumminkaan oikeasti velvoita, koska ilmoittamatta jättämisestä ei seuraa rangaistusta?!
Taas toisaalta...
Aku Ankan suosio nousee satavarmasti pilviin!
Kirkkoveneillään vaalipäivänä
Myös Oulun tuomiokirkkorovastikunnan kirkkovene saanee uuden suomion. Moni luulee, että enemmistöparlamentarismi ja eurosososialidemokraattinen ajattelu vie isänmaan päin ahteria, mutta se viekin asiat aivan päin ... .
Viikon naurupläjäys!
"...hallintoneuvoksen mukaan kysymys on moraalisesta velvollisuudesta vaikuttaa."
Poliittisten puolueiden moraali sekä kansalaisten, korjaan, hallintoalamaisten vaikutusmahdollisuudet ovat suuri vitsi.
Palataan asiaan sitten, arvoisa hallintoneuvos, kun puoluetuet on poistettu, äänestäjien kuluttajasuojaa parannettu taloudellisten kytkösten ilmoittamisvelvollisuudella ja suoraa kansanvaltaa kehitetty lähemmäs Sveitsin mallia. Jos jotakuta pitäisi rangaista, niin niitä, jotka vielä äänestävät tätä vanhaa jengiä.
hyvä idea!
Suurten puolueiden äänestäminen rangaistavaksi.
Tarasti haluaa pakolla korjata sen, mitä puolueet ovat vuosikymmeniä vaivalla rakentaneet. Äänestämättömyys suosii suuria ja toisaalta kertoo uskon puutteesta. Joskus oli toisin ja jossain on yhä niin (Ruotsissa).
mitä vielä
Kansakunnan kaapin hyllyjen välistä pukkaa mitä älytömänpiä vaatimuksia ja ohjeita kansalaisille. Kyllä näkyy ja kuuluu poliitikkojen ja ylenpien virkamiesten vieraantuminen kansasta.
Demokratia toimii jos
Demokratia toimii jos ihmiset antavat äänen omasta halusta valitsemalleen ehdokkaalle - saa äänestää jos haluaa, mutta äänestämättä jättäminen on kannanotto siinä missä äänestyskin: äänestämättä jättäminen se on epäluottamuslause nykyiselle järjestelmälle.
Valitettavasti poliitikot ja Tarastin kaltaiset ihmiset näkevät demokratian toteutumisen vain tilastoina ja numeroina, ei kansalaisten asenteena: pakkoäänestys näyttää numeroiden puolesta hyvältä..
Jos pakkoäänestys tulee niin se tarkoittaa lähinnä pakkoa tehdä jotain mikä ei kiinnosta. Todennäköisesti moni tekee niin, että äänestyspaikalla heitetään randomilla joku neverheard-ehdokkaan numero lappuun jotta pääsee nopeasti pois. Tämähän se on sitä demokratiaa, todellakin.
Äänestyspakko ei lisää kansalaisten kiinnostusta poliittisia asioita kohtaan: ne joita äänestys ei kiinnosta, asiat kiinnostavat vielä vähemmän ja sitä hankalampi heitä on vakuuttaa demokratian toimivuudesta.
Väärin.
Äänestämättä jättäminen on osoitus siitä, että on tyytyväinen nykymenoon, eikä valittamisen varaa ole, jos persiilleen mennään.
Pystyykö Hallintoneuvos
Pystyykö Hallintoneuvos Tarasti mitenkään perustelemaan miten pakkoäänestys muuttaisi tilannetta? Jos muutenkin politiikasta viis veisaava ihminen pakotetaan äänestämään, tuskin hän vakavissaan pohtii ketä äänestää. Vain Aku Ankka saa lisää ääniä, mahdollisesti myös listassa ensimmäisenä oleva. Vai kumotaanko samalla koko vaalisalaisuus ja tarkistetaan että kaikki ovat äänestäneet oikein?
Sillee
Koittakaas saada minut pakolla äänestämään,en ole 50 vuoteen äänesteny, enkä äänestä seuraavaankaan 50 vuoteen.
palaute sulle "Sillee" vieras
Jos et ole äänestänyt, niin älä tule sitten tänne sitä kuuluuttamaan. "Sillee" ei ole oikeutettu kommentoimaan mitään missään. Sen määrää äänestämättä jättäminen eli velvollisuuden täyttämättä jättäminen.
Höpö
"Jos et ole äänestänyt, niin älä tule sitten tänne sitä kuuluuttamaan. "Sillee" ei ole oikeutettu kommentoimaan mitään missään."
Höpöhöpö, äänestämättä jättäminen on ainoa oikea tapa vastustaa korruptoitunutta valtaa.
Nostan hattua vakaumuksellisille äänestämättömille.
Jep!
Kun saadaan äänestysprosentti alle viidenkymmenen (50), luulisi politiikkoja hieman huolestuttavan tietoisuus, että mahdollisesti jopa puolet kansasta puristaa nyrkkiä taskussaan.
Demokratia on jo
Demokratia on jo nykyiselläänkin tehoton järjestelmä, kun politiikkaa seuraamattoman äänestävät iskulauseiden perusteella populisteja ja vähäjärkisiä julkkiksia. Eihän tässä uskalla kuvitellakkaan, mitä tapahtuu, jos kaikki vähääkään politiikasta piittaamattomat oikeasti pakotettaisiin uurnille. Oma veikkaukseni on, että Tony Halme, Aku Ankka ja Tuija Brax jakaisivat presidentin viran kolmeen osaan.
Luulisi
Tarastin omankin uskon horjuneen viime kuukausien korruptio-ja jääviyskysymysten äärellä.
Hämmästyttävää ihmisten aliarviointia on nyt tämä. Ilmeisesti neste nousi liian helposti päähän. Ukko unohti, että hän hoiti selvitystyötä jotenkuten ja pakosta, ei toki vapaaehtoisesti tai edes hyvin.
Vuosikausia korruptiokierteessä olleita ei ole rangaistu, vaan nyt asetetaan uusia ehtoja äänestäjille.
Unoihtuiko sekin, että jos äänestän, toivon monesti äänestäväni muutoksen puolesta. En pönkittääkseni vallalla olevaa mätää systeemiä. Siihen vapauteen kuuluu pitäytyminen nukkuvien joukossa myös.
Tarastiin iskenyt vanhan miehen äkkijyrkkyys
Tulevatko hallitusten typerät ja epätasa-arvoa edistävät päätökset jatkossa paremmin siunatuiksi sillä, että kansalaiset pakotetaan äänestämään?
Olisiko Tarastin aika harkita omia eläkepäiviä, kun tuo suhteellisuudentaju jo reistaa?
Neuvostoliitossakin riitti pelkkä ympäristön luoma äänestyspakko ilman lakia, joten Tarasti haluaa mennä vielä pidemmälle, ja ehkä sikäläisen mallin yhdellä ehdokkaalla vaalipiiriä kohden, niin ei tule äänestettyä väärää ehdokasta.
Hallintoneuvos on alkanut päästelemään suustaan kaikuja menneisyydestä ex-NKP:n äänellä.
Timo Kallin käsialaa?
Se, että lakiin kirjattaisiin velvollisuus, jonka rikkomisesta ei rangastaisi, oli varmaan risteilyllä mukana olevan Timo Kallin ajatus.
Kas kun eivät säädä
Kas kun eivät säädä lakia, että kaikkien on pakko äänestää Kokoomusta tai keskustaa.
Hyvänä puolena...
Kun kerran olisi pakko äänestää, voisi saman tien äänestää protestiehdokasta ja -puoluetta.
Voisi valtaa pitävät olla immeissään, kun voittajaksi selviytyisivät Persut ja Piraatit...
Juuri näin
Juuri tästä syystä Tarastin esittämä on perusteluta: Sen sijaan, että "persut ja piraatit" jatkuvasti kitisevät erilaisissa keskusteluyhteyksissä, he joutuisivat todella tekemään jotain. Joka tapauksessa eduskuntaan valitaan 200 edustajaa, vaikka kukaan ei äänestäisi. Mutta tuloksesta vastaavat kuitenkin kaikki äänestäjät yhdessä.
Kun eduskunta säätää vertuksen, ja verotus on pakollista, miksi ei olisi pakollista osallistua päättämiseen siitä, miten verot määräytyvät? Suoraan sanoen, en ymmärrä idean vastustajia. Ja siitä sanktiosta: Sen pitäisi olla automaattiset 30 päiväsakkoa. Vapautuksen saisi vain lääketieteellisin perustein.
Kun kerrankin byrokraatti esittää jotain järjevää "ammattipoliitikkojen" pään menoksi, niin miksi ihmeessä kitisijät taas kitisevät?
Tarastien elättäminen....
...verorahoillamme Helsingissä maksaa. Suomea kupataan virkamiesarmeijalla ja eläkejärjestelmällä törkeästi Helsinkiin.
Miksi esim. Helsingin kiinteistöveroprosenttia pidetään 20 prosenttia alempana kuin muualla Suomessa keskimäärin? Siksikö että kaupungin valtuutetut ovat ääliöitä eivätkä ymmärrä tätäkään rahansiirtoa ja kuppaamista?
Tämä muistetaan Tarasti, eduskuntavaalit v. 2011
Nyt olisi syytä tarkastaa mistä kepu sai rahat risteilyyn.
-Ilmeisesti ainakin viina on ollut ilmaista!
OISKHAN SIELÄ OLLUT
Ilmaista pill.......ua. Kun tuo Matti ei ymmärrä viinan päälle
mithän. Laulaakki se vishin ossaa.
Matti
Matti on hyvä laulamaan,lauloi lautakasatkin olemattomiksi.
Mikadosta Tallinnaan
Keskusta on ottanut kokoomuslaiset otteet. Oikea keskustalainen olisi pitänyt puoluepäivät vaikka korvessa Korpilammella, joka on Espoossa, mutta keskellä erämaata.
Eduskunta voisi äänestää kansalaisten puolesta
Oisko vielä hullumpaa, jos Eduskunta äänestäisi kansalaisten puolesta. Sehän on valittu hoitamaan kansalaisten asioita.
Vaalit olisivat halvat, ja Eduskuntaan pääsisivät juuri ne oikeat, jotka puolueet tahtoo. Lopputulos on suurin piirtein sama kuin nykyisinkin.
Eduskunta Euroopan parlamentin valiokunnaksi
Paljon voitaisiin vielä säästää, jos liityttäisiin Venäjän federaatioon, Saksan liittotasavaltaan tai Amerikan Yhdysvaltoihin. Saataisiin ulkoasiainhallinnon kulut ja puolustusmenot pois: ei tätä kulmakuntaa kuitenkaan puolusteta.
Eduskuntavaalien rahoitusongelmasta päästäisiin lakkauttamalla kansanedustajat avustajineen. Eduskunnan voisi nimittää Euroopan parlamentti.
entä jos ei ole sopivaa ehdokasta?
kohta alkaa muutenkin loppua ehdokkaat, joita ylipäätään voi ajatella äänestävänsä.
jos politiikkaan ei saada todellisia vaihtoehtoja, ei homma kinnosta.
puoluetuki pois, jotta uudet yrittäjät pääsevät edes jollain lailla esille.
poliittiset virkanimitykset lakkautettava.
nykytilanteessa on ihan sama ketä äänestää, jos iso osa viranhaltijoista pelaa oman puolueensa mukaista peliä kulisseisssa.
Suomi on kuin Romania ennen. Vallankumous lähitulevaisuudessa.
Ceausescu teloitetaan 1989
- Millä planeetalla Tarasti asuu?
Elena ja Nicolae Ceausescu saatiin kiinni joulunpyhinä 1989. Heidät tuomittiin joulupäivänä pidetyssä pikaoikeudenkäynnissä kuolemaan.
Romanian vallankumous 1989
Romaniassa stalinistisen diktatuurin hylkääminen ei sujunut ilman verta. Tuhansia kuoli, kun Nicolae Ceausesculle uskolliset turvallisuusjoukot puolustivat yksinvaltiasta.
_
http ://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=2&ag=9&t=324
EI OLE TODELLISTA!!!!!!
ja nää jampat pyörittelee Suomea... taidan lopettaa äänestämisen jos moinen olis pakollista.. että näin
Mieluinen
Olisi varmaan Siikalalle hyvä sellainen laki,että vain kepulia saa äänestää.Tarasti rupeaa sekoilemaan,pitää siirtää syrjään tuollainen kepulien aisankannattaja,hyi.
Tarastin komitea valmistelemaan ase-ohimolla -demokratiaa?
Puolueeton Lauri Tarasti on saamassa vaalilakiehdotustaan valmiiksi. Kalenterissa saattaisi olla tilaa uudelle tärkeälle tehtävälle.
Älkää viitsikö vihjailla liian kireästä solmiosta. Tarastin hissi kulkee aivan varmasti ylös asti, sillä hän tarjoaa korruptoituneen demokratian parannuskeinoksi toimivaa ja hyväksi havaittua metodia: "Ei rangaistusta lain rikkomisesta".
totalitarismia
No tätä osasi odottaa ! Kansan usko päättäjiin on hiipunut täydellisesti ja eliitti aikoo patistaa meidät vaaliuurnille lain pakolla. Tällä tavallako se usko palautetaan ? Ja nyt on kyseessä sama hallintoneuvos, joka veti vaalirahoitusta uusivaa työryhmää. Tämä hallitus on muutenkin kunnostautunut uusilla kansalaisten oikeuksia rajoittavilla laeilla, yritysten oikeuksia lisätään, kansalaisten rajoitetaan. Järkyttävintä on puhua meidän moraalisesta velvollisuudesta, kun vaalirahoitussotkujen jälkeen on paljastumassa poliitikkojen rappeutunut moraali ja korruptoituneet kytkökset.
Näin käy, kun menee valta ja kusi päässä sekaisin, säätäkää saatanan lakinne, minä menen mieluummin linnaan kuin äänestän näitä mafiosoja enää loppuelämäni aikana !
ps.Ukko-Paavo: kannattaa vilkaista Verkkoapilan artikkelia, samassa paneelissa istunut taulukauppias Jarmo Korhonen itse asiassa ehdottaa puoluetuen laajentamista myös kuntatasolle ! On näillä tyypeillä pokkaa.
Ensin aiotaan viedä äänioikeus,puhumalla pitkistälistoista
sitten aiotaan pakottaa äänestämään,ilman oikeutta tulokseen.No ei nämä hourimiset mene läpi,sillä nukkuvista suurin osa on tavallisia työläisiä ja nuoria.Ei kokoomus itseään lähde tuhoamaan.Jos jotain pitää tehdä,niin äänikynnys 5 %,sekä vähintään 50000 nimeä jos aikoo puolueena osallistua valtiollisiin vaaleihin.
Miksi?
Miksi tuollaisia pitäisi tehdä? Miksi äänikynnys? Miksi älytön 50 000 nimeä? Eivätkö nuo muka vie "oikeutta tulokseen"?
Risteily
Oliko Tarastikin kepulien risteilyllä,taitaa olla veressä vielä niin paljon romilleja,et ei kannata niin tosissaan ottaa kepulien perässä venkuloivaa ammattipelleä.
Äänestyspakko olisi paha
Äänestyspakko olisi paha isku Rkp:lle, koska suomenkielisten äänestysprosentti kasvaisi.
Tuohan tarkoittaisi valtavaa
Tuohan tarkoittaisi valtavaa kannatuksen alenemista nimenomaan vanhoille puolueille (Keskusta etunenässä). Siksi on outoa, että ehdotus tulee Tarastin suusta.
Pakkoäänestys ajaisi entistä suuremman osan äänistä erinäisille protestitahoille.
Protestitaho?
Mitä tarkoitat "protestitaholla" ja mitä vastaan tuo "taho" protestoi?
No voi voi...
Se häätyy sanoa, että ko kaikila ei ole se "aate tullut jo äidinmaidossa" kuten kepulaisille on yleensä tullut, ainakin he sillä asialla leuhkivat. Vaikka se tarkoittaa suomeksi sitä, ettei vain ole ajatellut itse yhtään mitään, kunhan kulkee muiden "ajattelemia" auroja.
Eihän nyt ketään voi syyllistää sentään ajattelusta. Varsinkaan nuorilta ei voi vaatia mitään poliittista tietoisuutta.
Kyllä tuo on niin kepulaista "ajattelua", että herranjestas!
KUULEPPA SIE LASSI !
Kyllä sen voi hevosenki taluttaa veten äärheen, mutta ei
juomhaan, ha.
On siinä mies niin tärkijää, taitaa olla melekhonen, jaa en
sano äänheen, mutta sillä kesthää kuseminenkin aika kauan,
kun tulee niin korkialta.
Äänestämättä jättäminen on viesti
Jos ei ole tyytyväinen politiikaan / poliitikkoihin, miksi sitä sirkusta tukisi äänestämällä. Eikös KEPUlla ole jo riittävästi oman puolueen kannattajia palkollisina kainenlaisissa huu haa yhdistyksissä, säätiöissä ja poliittisilla mandaateilla virkamiehinä. "Oikein ajattelemaan" koulutetut poliitikot jankuttaa suvaitsevaisuutta ja höpertelee kaikille kansalaisille outoja asioita ja sitten on vielä PAKKO äänestää !! Onko malli entisestä Neukkulasta, DDRstä, vai Pohois-Koreasta.
No onhan meillä pitkä pääministeri ja karaokea vonkuva
ympäristöministeri, jotta kiihkeästi odotan vaaleja.
Neuvostoliitossa patisteltiin äänestämään
Neuvostoliitossa patisteltiin äänestämään, jotta äänestysprosentilla olisi voitu kehuskella valtiopropagandistisista syistä.
Äänestyspakko on tietenkin jonkinlaista houretta ja demokratiapropagandaa.
RRRRRrrrrrr
Siis neuvostoliitossa oli (ja taitaa venäjälläkin olla)
äänestysprosentti reilu 100%.
Varmuuden vuoksi.
Äänestämättä jättämisen viesti
AINOA äänestämättä jättämisen "viesti" on: Päättäkää te, kyllä minä sitten kuitenkin olen mukana maksamassa. Äänestämättä jättäminen tyytyy äänestäneiden päätökseen, oli se mikä tahansa, ja tukee siis sitä.
edustuksellinen legitimeetti
Ainoa äänestämättä jättämisen viesti on: en anna "valtakirjaani", en anna yhdellekään ehdokkaalle mandaattia päättää asioista puolestani. Kehottaisin tutustumaan esim. peilikuvaedustuksellisuuteen ja ns. trustee-malliin, kyllä äänestämättä jättäminenkin täytyy jättää mahdolliseksi, jotta oikea edustuksellisuus toimii.
Edustuksellinen legitimiteetti
Kehottaisin tutustumaan Suomen voimassaolevaan lainsäädäntöön. Jos et anna "valtakirjaa", se on sinun asiasi. Silloin asetut kannattamaan sitä enemmistöä, joka syntyy niiden äänistä, jotka "valtakirjansa" antavat. Maksamaan joudut joka tapauksessa.
Aivan oikein, se on minun
Aivan oikein, se on minun asiani, laki ei määrittele, miten äänestämättä jättäminen tulkitaan, ts. 1. sinun tavallasi, "mukaudun muiden tahtoon" tai 2. minun tavallani, "en anna mandaattia." Nykyinen parlamentaarinen järjestelmä antaa varsin vähän mahdollisuuksia protestointiin, joten on tyydyttävä niihin vähiin mitä on. Ja protestoinnista nimenomaan on kysymys, kun luottamus on mennyt, se on mennyt.
Laki ei määrittele, systeemi sensijaan määrittelee
Väännetäänpä rautalangasta:
Kansanedustajain vaalissa valitaan 200 edustajaa, jotka edustavat valtiopäivillä kansan hallitsemaa valtiovaltaa. Näin on, vaikkei kukaan äänestäisi. Tämän eduskunnan kokoonpanoon voi vaikuttaa äänestämällä (ja olemalla ehdokkaana). Vain annetut äänet lasketaan. Kyse ei ole "henkiläkohtaisesta mandaatista", vaan todellisuudesta.
Kyseessä ei ole siis "tulkinta", vaan tosiasia. Se, mitä mieltä sinä tai minä asiasta olemme, ei vaikuta asiaan. Voi joko äänestää ja vaikuttaa tai olla äänestämättä ja vaikuttamatta. Sen sijaan seurauksiin ei voi olla osallistumatta, so. maksamaan joutuu joka tapauksessa. Jos ei vaikuta (äänestä) tyytyy muiden tekemään päätökseen (äänestystulokseen).
Näin nykyjärjestelmämme (joka Luojan kiitos ei ole parlamentaarinen - vrt. Iso-Britannia) antaa kaikki mahdollisuudet vaikuttaa. "Protestointi" on propagandatermi, jonka informaatioarvo on nolla.
Niin se kansanvalta nyt vain toimii, eikä siinä kitiseminen auta.
Äänestäköön ken haluaa
Minä annan ääneni netissä. Rakentakaa systeemi, kuten Virossa.
Sähköinen äänestys
Ei toiminut edes kuntavaaleissa ja masiina sentään oli äänestyspaikalla, mutta ilmeisesti se erhe olikin koneen syytä joka äänesti väärin tai toimi liian rehellisesti ja ei muuttanut tuloksia jonkun tahon mukaan. Jokin kuitenkin meni pieleen.
Mistä hourulasta näitä
Mistä hourulasta näitä tulee? Viimeinenkin vapauden merkki, lupa olla äänestämättä, olisi poistettava?
Ei hyvänen aika sentään. Luultavasti on menossa jokin valtaeliitin kilpailu: Kuka keksii typerimmän vedätyksen.
Pitkävetolista äänestykseen
Kyllä ne ovat viisaita nuo pitkän vaivaloisen työuran tehneet virkahenkilöt, jotka ovat jäsenkirjoilla saalistaneet asemansa vaikuttajina; todellinen työkokemus ja pätevyys muualla kuin valtiolta saadulla suojatyöpaikalla voisi auttaa ymmärtämään tavallista kansalaista -kaikki politiikot ja jäsenkirjavirkailijat 40-vuotiaina suojatulle soputumiseläkkeelle!
Tarastin uskomatonta sekoilua
Tavoittelee varmaankin entisen Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan vaalijärjestelmää. Eiköhän äijä jouda jo eläkkeelle.
Äänestämättä jättäminenkin voi olla demokraattinen kannanotto. Se on protesti poliittista järjestelmää vastaan. Tällainenkin mielenilmaisu pitää sallia.
Kannanotto?
AINOA äänestämättä jättämisen "kannanotto" on: Päättäkää te, kyllä minä sitten kuitenkin olen mukana maksamassa. Äänestämättä jättäminen tyytyy äänestäneiden päätökseen, oli se mikä tahansa, ja tukee siis sitä.
Äänestäminen ei ole pakollista kansanedustajillekaan
Samalla kun äänestäminen pitäisi tulla pakolliseksi, pitäisi kannanottaminen kaikkiin asioihin tehdä pakolliseksi niin kirkkovaltuutetuille, kunnanvaltuutetuille ja kansanedustajille.
Tarastin sosialistinen pakkodemokratia puhuu puolestaan. Se, että pakotetaan äänestämään on tietenkin ihmisoikeuksien vastaista. Äänioikeus ei ole äänivelvollisuus ja negatiiviset vapaudet velvotteista ovat edelleen olemassa.
Pakkoäänestäminenhän ei ole mitään muuta kuin pahanlaatuista valtiopropagandaa suosionsa menettäneen ja tarpeettomaksi muuttuvan eduskunnan puolesta.
On halpamaista loukata ihmisoikeuksia vaatimalla sitä, että oikeuksista tulisi pakko.
Lumedemokratia tarvitsee julkisivun
Kun äänestysprosentti on 100, pääsee Suomen "demokratia" lopultakin kansandemokratioiden tasolle.
Yhtäällä kansa pakotetaan äänestämään, mutta toisaalla heidän ei sallita äänestää tärkeistä asioista. Tällaisia ovat mm. EU:n perustuslaki, pakkoruotsi, millä ehdoilla Venäjän kaasuputki kulkee Suomen talousalueella, elvytetäänkö velaksi, YLE:n "mediamaksu" jne.
Suomi tarvitsee suoraa demokratiaa, mutta sellainen on Tarastille ja hänen hengenheimolaisilleen kauhistus. Äänestysprosenttikin pitää päättää ylhäältäpäin. Seuraavaksi varmaan sovitaan alaraja isojen puolueiden äänimäärälle.
>>>"Lumedemokratia tarvitsee
>>>"Lumedemokratia tarvitsee julkisivun
1.11.2009 16:26 Gesär
Yhtäällä kansa pakotetaan äänestämään, mutta toisaalla heidän EI SALLITA äänestää tärkeistä asioista. Tällaisia ovat mm. EU:n perustuslaki, pakkoruotsi, millä ehdoilla Venäjän kaasuputki kulkee Suomen talousalueella, elvytetäänkö velaksi, YLE:n "mediamaksu" jne."
Erittäin hyvin sanottu koska tuo on täysin totta ja tuosta ei kuitenkaan kukaan mitään koskaan mainitse!
Miksi meitä kiinnostaisi äänestää muita kuin piraattipuoluetta, kun puolueita ei kuitenkaan kiinnosta kansan syvät rivit eli meidän mielipiteemme meidän maamme kohtalosta. Suomen kohtalo on jo laittomasti päätetty ja se kohtalo tulee olemaan sulauttaminen EU liittovaltioon.
Joku tai jotkut käyttävät
Joku tai jotkut käyttävät näitä hallintoneuvoksia ja muita erikoisasiantuntijoita kilpenään tuhotessaan Suomen demokratian ja oikeudenmukaisuuden rippeetkin.
Lintilä on Keskustan veroasiantuntija josta osoituksena mediamaksu.
Tynkkynen on vihreiden ilmastoasiantuntija.
Tarasti kutsutaan aina paikalle kun eliitti käryää jostain ja tilanne äityy pahaksi, etsimään ratkaisua jolla homma saadaan peiteltyä.
Hallitusneuvos Tarasti eikä mikään hallintoneuvos
Kannattaisi "kato Googlesta"-menetelmällä katsoa, että Tarasti on hallitusneuvos sekä korjata virhe. Hallitusneuvoksia on ministeriöissä ja hallintoneuvoksia valtionyhtiöissä.
Pakkoäänestäminen onkin
Pakkoäänestäminen onkin luonteva ratkaisu suomalaisten järkyttävän alhaiseen äänestysaktiivisuuteen. Aleneva äänestysaktiivisuus (tälle hetkellä noin 60 %) indikoi sitä että äänestäjät eivät koe voivansa vaikuttaa. Tätä vasten Tarastin lausunto "moraalisesta velvollisuudesta vaikuttaa" on omituinen.
Sen sijaan että kolmipuoluejärjestelmän ja kabinettipolitiikan tuottama demokratiavaje tunnustettaisiin, pyyhkäistään koko asia kätevästi maton alle ja pois mielistä.
Onko Suomessa ylipäätään mikään muu ratkaisumalli mahdollinen kuin ihmisten pakottaminen? (Vrt. YLE-vero)
Kolmipuolue
eli kaikki sitä yhtä ja samaa, on melkein kuin yksipuoluejärjestelmä :)
http://www.anarkismi.net/vaalimatsku/vaalijuliste3.jpg
Kylläpä ovat kusessa kun
Kylläpä ovat kusessa kun kansa ei enää suuryritysten puhuvia päitä jaksa äänestää.
Koettakaapas pakottaa äänestämään, voin ylpeänä rehellisesti todeta etten ole koskaan äänestänyt yhtäkään lupauksenrikkojaa yksissäkään lumedemokratian kusetusvaaleissa enkä tule koskaan äänestämäänkään.
Se että joku änkyräpelle alkaa horista pakoista ainoastaan lujittaa tätä vakaata kantaani mutta vaikuttaa siltä että puolueristeilyllä on tainnut kuppi maistua ja "viisaat" päät kolista yhteen.
Vote
Kuulostaapa erikoiselta tällainen lakiperäinen velvoite, olisi se ainakin ainutlaatuista länsimaissa, mutta ehkä suomi ei kuulukkaan niihin. Ainakin läsimaissa suomalia katsottaisiin säälivästi jos tällainen pakko saataisiin aikaan. Mutta tämä on toivottavasti vain yhden ikääntyneen henkilön "aivopieru"
Johan pomppas jälleen.
Johan pomppas jälleen. TV-maksu kaikille, äänestys !!! mitä vielä pakolliseksi ???
Voihan siihen lappuun rustata vaikka aku ankan, ei se siis välttämättä auta, jos äänestyspakko tulee.
Ainut ilo uutinen oli kauppojen aukiolot.
oikeus
Äänestämättä jättäminen on myös kannanotto. Pakkoäänestämisellä kansalaiset hyväksyvät kaikki edustajiensa päätökset.
Tarasti haluaa paluuta Neuvostoliittoon.
Miten tällainen herra Tarasti sopii selvitysmieheksi.
Late voi istua miekkaan.
Late voi istua miekkaan. Minähän päätän ihan itse äänestänkö vai enkö.
HERÄÄ KANSALAINEN
Googlaa: Globaali eliitti /Uusi Maailmanjärjestys / NWO /lumedemokratia / CIA drugs money / suomalaiset vapaamuurarit politiikassa (yllättävä)/ globaali varjotalous / sionistit ja natsit/ opium kings & jfk kennedy / clearstream / The Politic of Heroin
... noilla päässee tutustumaan ensialkuun uskomattomaan todellisuuteen,
- kuinka Hitlerin valtaannousu rahoitettiin USA:sta käsin, pääorganisoijana G.Bush juniorin isoisä, Prescot Bush.
- kuinka natsit voittivat II maailmansodan
kuinka jonka sionistien, natsien, pankkien ja CIA:n omistama valtamedia on meiltä pimittänyt.
- kuinka koko maailmaa on huijattu a) huumesodalla b) terrorismisodalla
jne. jne. jne.
Tarastin lausunto kuuluu tähän teemaan. Massoja valmistellaan lopulliseen tavoitteeseen: maaplaneetasta rakennetaan yksivaltioinen, yksihallituksinen, yksivaluuttainen, yksiuskoinen poliisivaltio. Esim. YK EU ovat vain välietappeja tähän päämäärään.
Miinusäänet käyttöön
Otetaan puoluekohtaiset ns. miinusäänet käyttöön.
Eli jos haluaa äänestää ehdokasta, laittaa ehdokkaan numeron kuten tähänkin asti.Jos taas tuntee antipatiaa jotakin ideologiaa kohtaan, voisi kirjoittaa ko. puolueen tunnuksen miinusääneksi. Tällä tavalla saataisiin kiinnostusta vaaleihin lisättyä.
Ilkka Luoma oivalsi asian ytimen, 1o eurolla uurnille!
Tarasti eikä kukaan muukaan saa suomalaista "pakolla" uurnille, mutta Luoman ehdottama 1o euron vaaliraha rehellisenä ja suorana vaalirahana tuo 200.000 uutta äänestäjää ehdokasnumeroita piirtämään. Luoman oivallus puree.
Tässä linkki juttuun
http://ilkkaluoma.blogit.uusisuomi.fi/2009/10/20/kansalaiset-aanestysakt...
kuka
myy periaatteensa 10 eurolla
jo käsitys panna raha ja äänestäminen on niin riman alitus että en edes viitsi lukea koko juttua
on halpaa - äänestäjä korrputoidaan 10 eurolla
voiskohan saada ns. ÄÄNESTYKSEN yhteyteen vielä kansalaiskahvitarjoilun - sellainen keltapunainen viineri mulle ja saa olla sokeria ja kermaa kiitos - eikö se olis hyvä erikoistarjous demokratiasta
Perustuslakivaltiokunta.
No tulkitaan siellä vaikka äänestä jättäminen äänestämiseksi.
"Kansalaisuuteen pakottaminen" ei enää onnistu.
Lauri Tarastin pakkoäänestämisehdotus on viimeinen pisara kansalaisia alamaisuuteen ja voimattomuuteen syöksevässä myrkkyviemärissä, jossa jo uiskentelevat Yle-vero, tv:n jokailtainen murhasaasta, bisarrit urheilu-uutiset (kuka tarvitsee näitä lapsellisia tuloshöpinöitä eri puolilta maapalloa ellei huumeeksi?), terassi- ja kännäyskulttuuri eräänlaisena normaalina kansalaisuutena, hölmöt uutis- ja ajankohtaislähetykset ja ennen kaikkea -- vaalilähetykset.
Vaalien hörhöilevä ennakkorummutus ja vaali-illan televisiointi legitimoivat demokratiaa, jota ei enää ole. Ei ihme, että Tarasti on pantu äänitorveksi porukalle, jonka puntti tutisee.
Kyllä se on oikeus
ei velvollisuus.
Kansalaiset äänestysaktiivisiksi kaikin keinoin!
(Uutisoinnin jauhaessa poliitikkojen epärehellisyydestä, uskottavuuskriisistä ja kansalaisten luottamuksen menetyksestä - moni ennen äänestänyt suunnittelee jättävänsä seuraavan äänestyksen väliin - erityisesti nuorten äänestysprosentti alenee hälyttävästi 1/)
[ … kansalainen astelee äänestyskoppiin pohtien kuka heistä olisi äänen arvoinen. Äänestäjä unohti sillä silmänräpäyksellä median otsikoinnin, kun sen saman ”tutun ja turvallisen” valitsi - ei niihin muihin voinut luottaa. Oma suosikkini pettää sekin, mutta pettää tutusti ja turvallisesti - pohti kansalainen, kun lippunsa uurnaan pudotti … ]
Yhteiskunnallisesti ja demokratian 2/ nimissä aleneva äänestysprosentti on hätähuuto kansalta **/. Äänestysvälinpitämättömyys ei johdu laiskuudesta, vaan äänestämättä jättäminen johtuu luottamuksen puutteesta ja hengettömyydestä juuri niiden taholta, jotka yleensä valiintuvat suureen saliin. Ei ole riittävää kierrätystä - kuinka se vanha voi muuttua, kun teesit ovat vuodesta toiseen samat?
Kansakunta käy nyt rauhanajan suurinta muutosprosessiaan. Meillä on menossa maailmanlaajuinen työn uudelleen jako, jossa työmme arvioidaan kansainvälisillä kentillä ehkä liian kalliiksi. Työ on velvollisuus ja työ on oikeus. Nyt kehittyvien maiden ”halvemmat” toverit ovat lisäämässä leipänsä määrää, ehkä makkarankin - meillä on vielä kinkkua ja filettä. Samalla on alkanut maapallollisten raaka-aineiden ja energiavarojen uudelleen jako - mm. Kiina ottaa omansa ja vieläpä väkilukunsa suhteessa.
Nykyinen hallituspohja on kansakunnan vedenjakajalla
Elämme nykyhallituksemme kautta vedenjakaja-aikaa. Osa kansasta on saanut historiallisen suuret palkankorotukset ja ostovoiman lisäykset, kun samalla monet tuotteet ja palvelut ovat halventuneet. Osa kansasta taas vaeltaa ruoka-, sosiaalihuoltoluukku-, terveyskeskus- ja mielenterveysneuvolajonoihin - rahaa ei ole, yrittämisen halua ei ole - ei ole intoa olla mukana, eikä haluta vaikuttaa.
Maslowin tarvehierarkian alimmat tasot määräävät liian monien elämässä - on edes pysyttävä ”hengissä”. Suomessa ei kuolla nälkään, kiitos erinomaisen tulontasausjärjestelmän, jonka loivat nyt identiteettikriisissä olevat vasemmistopuolueet 3/ ja elämänlähteemme, maaseudun kannattajapuolue Keskusta.
Kokoomus on luonut eräin osin eriarvoistuvan kansakunnan, josta on saatava voittoa voitolle ja päälle jatkuva kasvu 4/, jotta lisääntyvä osto- ja kulutusvoima toteutuvat - ainakin omille kannattajille. Kokoomuksen hyvä teko kansakunnalle on yrittämisen kannustaminen, vain työllä selvitään. Kasvuhegemonian hevosen leikissä ympäristö ja tavallisen ihmisen psyyke 5/ unohtuivat - tehoa pitää saada entisestään lisää.
Valinta on kansakunnan - kuinka saamme kansalaiset uurnille äänestämään?
.
Miten saamme äänestäjät uurnille? Demokratian ja uudistuvan eduskunnan nimissä kansalaiset on saatava valintatilanteeseen, sillä nyt yhä pienemmällä kokonaiskansan tuella vaikutetaan koko kansan asioihin! Nukkuvien puolue on suurin ja kasvaa potrasti - varsinkin, kun poliitikkojemme luottamus on pohjamudissa ja uudistuskyky kadoksissa.
.
Houkutellaan kansa äänestämään rahalla. Maksetaan 10 euroa*/ jokaiselle, joka lippunsa uurnaan pudottaa. Tämä maksaa rahaa, mutta se on hyvin pieni raha siitä radikaalista muutoksesta, mikä syntyy, kun äänestysprosentti nousee jopa 85:een. Suomi saa todella uuden eduskunnan, joka voi tehdä vaaditut muutokset.
.
Tässä tapauksessa raha luo demokratiaa ja palvelee koko kansaa. Nuo kymmen eurosethan menevät suoraan kansalle, joka kuluttaa sen suurelta osin kotimaiseen tuotantoon ja palvelurakenteeseen todennäköisesti heti rahan tavoittaessa äänestäjän kukkaron.
.
.
”Rahalla ääniä” -kampanja on toteutettava nyt
(Puolueet ovat tähän mennessä kikkailleet kansalaisten selän takana vaalirahoituksensa - nyt valtio antaa vaalirahaa suoraan kansalle, jotta se käyttäisi aktiivisesti sille suotua oikeutta ja velvollisuutta. Nyt luodaan ”vaalirahoitusta”, jolla on täysi läpinäkyvyys, siis ostamme yksinkertaisesti ääniä - ja rehellisesti)
.
Asia on otettava nyt heti käsitelyyn, jotta se ehtii käytäntöön jo seuraaviin eduskuntavaaleihin. Kansa hyväksynee kahvirahatulonsiirron ja lähtee innolla tekemään valintoja. Saamme aivan uusia näkökulmia siitä oikeasta eduskunnasta, kun uurnille porhaltaa se väki (max. noin 1,5 miljoonaa!), joka ei ääntään ole antanut demokratiakoneistoomme.
.
Voisi sanoa, että raha ratkaisee ja nouseva äänestysprosenttimuutos on varma. Eduskunnassa istuisi vaalien jälkeen sellainen väki, jolla on oikeasti suuren kansan tuki - samalla uuden veren myötä suureen saliin tuulettuisi uutta henkeä, luovuutta ja halua. Nyt vaaditaan tekoja, sillä seuraava eduskunta on todellisten päätösten edessä 6/. Rohkeutta päättäjät, kansa odottaa.
…
.
Kirjoitukseen liittyvät viitteet:
*/
”Äänestysraha” jaettaisiin kaikille suoraan käteen, kun lippu uurnaan tipahtaa - siitä ei makseta veroa. Tämä houkute demokratian aktivoimiseksi maksaa yhteiskunnallemme noin 47 miljoonaa euroa, se on pieni raha siihen nähden mitä saamme - ennen kaikkea saamme kansalaiset liikkeelle ja ehkä sen myötä he haluavat aloittaa aktiivisemman vaikuttamisen aikakauden. Kutsuttakoot ”äänestysrahaa” vaikkapa matkarahaksi äänestyspaikalle.
.
**/
Edellisissä eduskuntavaaleissa saavutettiin ~ 67% äänestysaktiviteetti - se on liian vähän. Tämän päivän hallituspuolueet saivat ~ 1,62 miljoonaa ääntä, se on vain reilu 1/3 osa kaikista äänioikeutetuista ~ 38%! Annetuista äänistä se oli sentään noin 58% - jokainen voi tältä pohjalta miettiä, mitä tarkoittaisi, jos nuo 1,5 miljoonaa äänestämätöntä ryntäävät 10 euron voimalla uurnille.
.
— http://ilkkaluoma.blogspot.com…politiikka —
— http://pxweb2.stat.fi/database…007_fi.asp —
…
.
1/ — http://ilkkaluoma.blogspot.com…isist.html —
2/ — http://ilkkaluoma.blogspot.com…i-ole.html —
3/ — http://ilkkaluoma.blogspot.com…html#links —
4/ — http://ilkkaluoma.vuodatus.net…imittarit/ —
5/ — http://ilkkaluoma.vuodatus.net…kiaaltona/ —
6/ — http://ilkkaluoma.vuodatus.net…en-edessa/ —
…
.
Kirjoitukseen liittyvät kuvakansiot nykyisestä eduskunnasta,
— jota riepoo vaalirahakohu ja kansalaisluottamuksen puute, joka taas peittää ne todelliset asiat ja kyvyttömyydet nähdä metsää puilta. Kansakunta astelee kohti vedenjakajaansa - ja päättäjät ovat neuvottomia, mitä pitäisi tehdä. Sinä voit kysyä itseltäsi, mitä odottaisit todella heiltä, kun kuvia katselet… [kuvia saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä. Copyright by Ilkka Luoma 2007, 2008 ja 2009]
.
Kuvakansio 1 — http://www.kuvaboxi.fi/julkine…-2007.html —
Kuvakansio 2 — http://www.kuvaboxi.fi/julkine…atti-.html —
Kuvakansio 3 — http://www.kuvaboxi.fi/julkine…nteko.html —
….
.
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.vuodatus.net
FAVOURITE LINK:
http://www.ihmistenpuolue.fi/
http://www.adressit.com/vaaliraha
…
.
Sent:
Cc: paivi.rasanen@eduskunta.fi ; anni.sinnemaki@tem.fi ; jyrki.katainen@vm.fi ; matti.vanhanen@vnk.fi ; paavo.arhinmaki@eduskunta.fi ; jutta.urpilainen@eduskunta.fi ; pekka.ravi@eduskunta.fi ; timo.kalli@eduskunta.fi ; sauli.niinisto@eduskunta.fi ; presidentti@tpk.fi ; timo.soini@europarl.europa.eu
Sent: Saturday, October 17, 2009 10:28 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Saammeko lisää äänestäjiä - edes rahalla?
…
Kansalaiset äänestysaktiivisiksi kymmenellä eurolla!
Totalitarismi suomeen?
Oho, Tarasti uhkailee totalitarismilla, nyt ei taida olla pakko kuin oksentaa tällaisille kommenteille.
Siinä vaiheessa kun korruptio on saatu siivottua suomen politiikasta ja vallanpitäjistä pois, rikolliset, lahjotut ja oman eduntavoittelijat telkien taakse ja demokratia ELI KANSANVALTA palutettua suomeen, siinä vaiheessa voisin jopa harkita Tarastin ehdotusta. Tarastilla olisi ollut mahdollisuus tehdä vaalirahoituksestakin täysin läpinäkyvää, mutta kuinkas kävikään. Tämäkin herra on isompiensa nuorassa.
Siinä vaiheessa kun pakot alkavat sanelemaan yksilönvapautta ollaan vaarallisilla vesillä.
Tutustukaa kansalaiset Vanhasen hallituksen meitä varten suunnittelemaan valmiuslakiin ja varsinkin sen mahdollisiin käyttöönotto perusteisiin, valtuuksiin ja siihen kuinka pääministeri Vanhasen hallitus yritti saada valmiuslain läpi eduskunnassa tavallisena lakina.
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Kiistelty+valmiuslaki+joudutaan++t...
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Hallitus+saa+isot+valtuudet/HS2009...
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=117...
http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2009/05/05/verkkohyokkays-pistaisi-s...
Tervetuloa diktatuuri!
Seuraavassa vaiheessa määrätään, ketä saa äänestää.
Hallintoneuvos?
Hallintoneuvokselle velvollisuus irtisanoa itsensä, kun tuollaisia sammakoita päästelee.
minä en rupea Aku Ankkaa äänestämään, enkä halua korruptoitunutta äänestää..Puolittakoon palkkansa eduskunnassa, niin korruptoituminen päättyy, tai edes vähenee siltäosin.
RKP lienee vastustamassa tällaista?
RKP lienee vastustamassa tällaista?
Perustuslakiinko muutoksia
Luotto-Tarastin arvostelukyky temppuilee. Mielipiteenvapaus ja sen ilmaisemiseminen halutaan siis säädellyksi! Entä seuraava askel?
Esipainetuissa lipuissa numerokin valmiina
Nyt kun urhomme ovat käyneet Afganistanissa opettelemassa vaalien pitämistä, voidaan ottaa uusi askel. Yhden ehdokkaan vaaleissa petoksen mahdollisuus pienenee kun lapuissa on valmiiksi numero.
Miksi yhden ehdokkaan? No kun politiikka on muuttunut niin halveksituksi, että ehdokkaatkin pitää pakottaa.
loistava ehdotus!
Kansalainen ehdottaa Verkkoapilan mukaan perustuslakiin pykälää, joka velvoittaisi poliitikot ja tuomarit noudattamaan perustuslakia ja ihmisoikeussopimuksia.
--Perustuslaillisuus on velvollisuus, ei vain mahdollisuus, kansalainen sanoo lehdessä.
Verkkoapilan haastatteleman kansalaisen mukaan kysymys on oikeudellisesta velvollisuudesta noudattaa perustuslakia. Rangaistus perustuslain ja ihmisoikeuksen laiminlyönnistä ei säädettäisi.
---
Eduskunnan perustuslakivaliokunta kannattaa esitystä, kunhan perustuslaissa säädetään, että asiasta säädetään tavallisella lailla, jossa perustuslaillisuuden valvojaksi ja rangaistusten määräjäksi perustuslakivaliokunta eikä esim. korkein oikeus.