Sukupuoltaan korjaavan Imatran kirkkoherran paluu papinkaapuun oli enemmän media- kuin yleisötapahtuma tämänaamuisessa messussa.
Odotettua yleisöryntäystä ei Tainionkosken kirkkoon tullut, vaan pikemminkin väkeä oli tavanomaista vähemmän.
Pitkälle toistakymmentä tiedotusvälineiden edustajaa sai seurata takarivistä Marja-Sisko Aallon ensiesiintymistä tämän noin vuoden virkavapauden jälkeen. Seurakunnasta ei annettu lausuntoja.
Aalto toimitti avustajana raamatunluvun ja ehtoollisen jakamisen.

Kirkkokansaa
todennäköisesti kiinnostaa enemmän se, mitä papin kaavun yläosasta kuuluu, kuin se, mitä kaavun alla roikkuu, vai roikkuuko mitään?
Medialle on ollut kuitenkin hyvin tärkeää se, mitä kaavun helman alta löytyy, vaikka sukuelimiä ei käytetäkään esim. saarnan tuottamiseen tai virsien veisaamiseen.
Pääsylippuja
Media saa pääsylipputulot, vaikka niitä ei ole myynnissäkään.
Ihmeellistä uutisointia
US:n uutinen Marja-Siskon ensiesiintymisestä on harvinaisen pahasti ristiriidassa muiden uutismedioiden kanssa.
Muissa verkkojulkaisuissa (mm. HS ja Aamulehti) kerrottiin yleisöä olevan jonkin verran normaalia enemmän.
Mistä US on tällaisen uutisen kirjoittanut? Suoraan toimittajan päästä?
Saatana saapui Imatralle....ei kiinnosta.
Ei asia koske ko. henkilöä vaan yleensä kirkkomme saatanallista dekadenssia minkä ovat aiheuttaneet demarit. Kirkolliskokouksissakin käsitellään vain demarihomojen etuoikeuksia ja virretkin väännetään maalliseksi saastaksi.
Demareiden poistama virsi virsikirjasta:
Jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen. Se turmaa ennustaapi, vie kansat kurjuuteen. Ken Herran oikeutta nyt täällä julistaa, ja ken vanhurskautta nyt tahtois puolustaa.
Nyt viekas vilppi täällä on noussut kunniaan. On valhe vallan päällä ja vääryys voimassaan. Ei kuulla kurjan ääntä, ja köyhää sorretaan, ja lainkin rikkaat vääntää vääryyttä puoltamaan.
Kas, köyhän leivän syövät nuo jumalattomat. He viatonta lyövät ja häntä vainoovat. He kurjaa ahdistaapi kuin käärme kiukussa. Korvansa tukkeaapi tuon raukan huudoilta.
He armotonna veivät osuudet orpojen. He söivät lesken leivät, on Herra nähnyt sen. Hän vanhurskaasti kostaa vääryyden tekijät, rankaisee ansiosta nuo viekkaat ryöstäjät.
Vaan voitonpäivän kerran vaivaiset näkevät, vanhurskaus kun Herran lyö väärät, väkevät. Oi Herra voimas näytä, kansaasi armahda ja hurskaan pyynnöt täytä ja päästä vaivasta.
Toimittajat ovat typeryksiä
Monikaan seurakuntalainen ei ole vaivautunut osoittamaan läsnä olollaan kannatusta siitä, että kirkkorouva on korjauttanut Jumalan syntymässä aikaansaaneen virheen.
Ilman sitä papinkaapua..
..kirkko olisi ollut täynnä.
Raamattuopistolla Kauniaisissa oli iso JUHLA tänään!
Saliin mahtuu n. 200, mutta väkeä oli n. 300. Jumiksen toimitti 6 MIESpappia, joista yksi oli kai piispa. Eli NAISpapit oli siivottu pois.
Kirkkoherran paluu naisena veti kirkon täyteen Imatralla
HS: "Kirkkoherra Marja-Sisko Aallon paluu töihin veti kirkon täyteen seurakuntalaisia Imatralla.
Liki 150 ihmistä seurasi Tainionkosken kirkossa sunnuntaina, kun Aalto toimi ensimmäisenä työpäivänään ehtoollisavustajana jumalanpalveluksessa."
Jännä että samasta tapahtumasta saa ihan erilaiset uutiset.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kirkkoherran+pa...
Ihminen
En oikein tajua, miksi ei voi olla pelkkä ihminen, ei sukupuolesta niin väliä. Itse olen ns. sukupuolisesti neutraali, enkä viihdy naisten enkä miesten seurassa. Pitäisikö leikkauttaa itsensä vaikka delfiiniksi? Ei vais, tämä nyt oli eräänlainen heitto, olen onnellinen näinkin. En vaan ole koskaan jaksanut sukupuoleen perustuvia rooleja ( paitsi lisääntymisessä), mielestäni tekemiset luokitellaan kykyjen mukaan, ei sukupuolen, rodun, iän tms. Olen täysin naisen näköinen, hetero ja äiti, mutta en luokittele itseäni naiseksi, enkä mieheksi, enkä androgyyniksi.
sukupuolen määrittely
Onko siis niin, että sukupuolenvaihdosleikkauksen läpikäynyt XY-ihminen on nainen kirkolliselta kannalta, mutta urheilussa XY-genotyyppinen on mies, tehtiinpä mitä plastiikkakirurgiaa hyvänsä?
Ketä pitäisi uskoa?
STT:n mukaan Tainionkosken kirkko ei täyttynyt kuulijoista odotusten mukaisesti. HS puolestaan kertoo, että:
"Liki 150 ihmistä seurasi Tainionkosken kirkossa sunnuntaina, kun Aalto toimi ensimmäisenä työpäivänään ehtoollisavustajana jumalanpalveluksessa. Tavalliseen jumalanpalvelukseen osallistuu Aallon sijaisena toimineen Arto Marttisen mukaan yleensä viitisenkymmentä ihmistä".
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kirkkoherran+pa...
Kumpaakin.
STT ja Uusi Suomi antavat ymmärtää että kansa on valistunutta, ei välitä, vaikka suvut ja puolet on vaihdettu. No big deal siis. Kirkossa ollaan yhtä vähäisesti kuten aina.
HS ja Yle taasen ymmärtävät kertoa kuinka valistuneita ja symppaavia suomalaiset ovat transhenkisiä pappejaan kohtaan. Ihan suurella joukolla mennään messuun ja osoitetaan tätä tukea sitten.
Tasa-arvoa ?
Nyt voivat sekä nais-,että miespuoliset papit kieltäytyä Jumalanpalveluksesta, kun on kysymyksessä kolmas sukupuoli.
Ei nainen, eikä mies.
Jumala loi vain miehen ja naisen!
"Jumala loi vain miehen ja
"Jumala loi vain miehen ja naisen!"
Ja näiden lisäksi nähtävästi myös fyysisen miehen, joka koki olevansa henkisesti nainen. Vai mistä hän tuli, jos Jumala ei häntä ole luonut?
Ensinnäkään
mikään jumala ei ole luonut yhtään mitään ja toiseksi ei ole olemassa vain naisia ja miehiä. Kyllä kirjo on paljon laajempi.
Marja-Sisko ennätti ensin
Kirkkoherra palasi naisena.Jeesus ei ole palannut edes miehenä.
Kirjoita uusi kommentti