Uusi Suomi / Kotimaa Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

H1N1-rokote: ”Viikko aivan älytön – oireet syvältä”

H1N1-rokote: ”Viikko aivan älytön – oireet syvältä”
Julkaistu: 2.11.2009 12:26
Päivitetty: 2.11.2009 12:32
Kuva: EPA/All Over Press
Kuva
Kuva: EPA/All Over Press
Sairaanhoitaja ja kaupunginvaltuutettu Markus Hirvonen (kok.) on raportoinut Uuden Suomen blogissaan ahkerasti H1N1-rokotteen sivuvaikutuksista omalla kohdallaan.

Nyt Hirvonen kirjoittaa, että rokotteen saamisen jälkeinen viikko on ollut "aivan älytön". Hirvonen luettelee oireitaan muun muassa näin:

- Käsi kamalan kipeä vieläkin ja haittasi kiekkoilua kovasti. Pientä vilunpuistatusta koko viikon ja lievää lämpöilyä alkuviikosta.

- Olipa nämä niitä sivuoireita tai hoito-oireita, aivan syvältä sieltä ne joka tapauksessa on, Hirvonen täräyttää.

Aiemmin Hirvonen on kirjoittanut voivansa suositella rokotteen ottamista.

Tutkimuksissa on todettu, että sivuvaikutukset olisivat vain lieviä. Myös Pohjois-Ruotsissa sairaanhoitajat ovat yllättyneet kovista oireista.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on vakuuttanut, että rokote on turvallinen ja se kannattaa ottaa. THL on korostanut, että sivuvaikutukset ovat yleensä lieviä verrattuna itse tautiin.

 

 
Uusi Suomi
Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

Palkallinen sairasloma?

Saako rokotuksen oireiden ajaksi palkallista sairaslomaa? Vai onko kannattavamaa lotota ja arpoa tämänkin kanssa, että tulonmenetys jää pienemmäksi, jos jättää rokotuksen väliin?

Huoh

Onpa ihme uutisointia taas. Onko tarkoituksena saada taas muutamat sairaat/raskaana olevat olemaan ottamatta rokotetta? Totta kai rokotteesta tulee oireita, koska rokote sisältää vahvenne aineita. Oireet ovat moninkertaiset normaali influenssarokotteeseen verrattuna, kuten on myös rokotteen teho.

En ymmärrä miten sairaanhoitaja ei ole ollut tästä tietoinen.

Samoja oireita liikkeellä myös ilman rokotusta

Joku on varmaan rokottanut minut salaa koska minulla on samat oireet poislukien käsikipu. Ihan kaikkia vastoinkäymisiä ei kannata laittaa rokotteen piikkiin, vaikka ne sattuisivatkin ajallisesti sopimaan yhteen se ottamisen kanssa.

Se että käsi on pipi viikon verran lienee kuitenkin pieni hinta siitä että saa hyvän suojan mahdollisesti kuolemaan johtavaa tautia vastaan.

Kolumnistin tapauksessa

lisäksi hän ei tartuta muita ja säilyy kunnossa hoitamaan muita.

Olisiskos pitänyt ttaa vähän rennosti rokotuksen jälkeen?

Valivali...

Tähän pitäisi ilman muuta saada nyt joku verrokkiryhmä joka altistetaan H1N1:lle ilman rokotetta. Aloitetaan niistä rokotteesta kieltäytyvistä. He voisivat sitten kuvailla kokemuksiaan blogissa. Hirvonen voisi sitten verrata omia kokemuksiaan tähän ja miettiä oliko se sen arvoista vai ei.

Ei nielurisaleikkaus tai umpisuolen poisto varmuuden vuoksi ole kovin mielyttävä tapahtuma mutta se pidemmän päälle saattaa olla se fiksu vaihtoehto.

Rokotteessa on aina riski yksilötasolla, siitä kieltäytyminen on riski populaatiotasolla.

Mikä ihme tässä nyt on niin spektaakkelimaista. Vuosittain otetaan perusinfluenssarokotetta joka riskiryhmissä alentaa kuolleisuutta ja pahimmat sivuvaikutukset ovat melkein yhtä epämielyttäviä kuin itse influenssassa. Eivät kuitenkaan tappavia.

No jo on...

Siis jos sanot että riski on yklötasolla, niin sitä se nimenomaan on, kukaan muu ei kärsi mahdollisista oireita ja seuraamuksista kuin ottaja itse. Ja onpa noita kovia seuraamuksia tuossa maailmalla ollut...mutta eihän Suomessa tapahdu mitään, ei.

Itse en aio ottaa rokotetta, kuten en ole ottanut ainuttakaan "kausi" rokotetta, turhaan sanon minä. Oma vastustuskyky vain kasvaa ja luonollisella tavalla.

Just.

"siitä kieltäytyminen on riski populaatiotasolla."

Et näemmä ymmärtänyt mitä kirjoittaja tuolla tarkoitti.
Juuri tuollaiset "minä en ota" tulisi altistaa sille H1N1:lle ja kieltää jatkohoito. Jos et ota rokotetta, älä tule myöskään terveyskeskukseen tai sairaalaan, jos saat vakavan keuhkokuumeen tai muuta kivaa.

Tyypillinen "minä minä minä"-asenne edellisellä kirjoittajalla.

Ihan ok pointti

Populaatiotason riski tuo kieltäytyminen?

Itse luin jostain uutisesta että niitä rokotteita on Suomeen tilattu vain se miljoona, eli vain joka viides saisi sitten sen rokotteen. Ovatko kaikki muut huonoja ihmisiä? Olenko minä kun en välttämättä hommaa rokotetta?

Luulo ei ole tiedon väärtti

eikä rokotus.info sivusto paras tietolähde.

http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/sikainfluenssa/roko...

Hmmm...

"Rokotteessa on aina riski yksilötasolla, siitä kieltäytyminen on riski populaatiotasolla."

Ihan hyvä pointtikirjoittajalla!

Toisaalta, rokotuskeskustelussa suhteellisuus on hyvä ottaa huomioon. Liikenteessä Suomessa kuolee vuosittain n. 300 henkilöä ja autoiluun suhtaudutaan turvallisena liikennemuotona.

Lähde: http://www.stat.fi/tup/suomi90/lokakuu.html

Sika influenssaan arvioidaan synkimmässä tilanteessa kuolevan n. 100 henkilö. Sikainfluenssa on siis absoluuttisesti mitattuna 3 kertaa turvallisempaa kuin suomalainen liikenne.

Lähde: http://yle.fi/uutiset/teksti/kotimaa/2009/10/puska...

Ongelma on nyt lähinnä THL:n tiedotuksen osalta epämääräisyys, ja se että rokotteen riskejä ei ole ehditty riittävästi tutkia. Toisaalta uutiset siitä että Saksassa poliitikot saa toista rokotetta kuin kansalaiset ei ole mitenkään luottamusta herättävää.

Se että Norjassa on 13 kuolemantapausta 100.000 sairastunutta kohtaan eli n. 1,3 kuolemaa / 10.000 sairastunutta kohtaan ei tee sikainfluenssasta kovin vaarallista perusterveelle ihmiselle.

Lähde: http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/75434-outo-h1n1-k...

Itse teen rokotteen ottamisesta päätöksen vasta kun se tulee ajankohtaiseksi. Mikäli vakavia sivuvaikutuksia ei ole ilmaantunut ja rokote on todettu tehokkaaksi suojaksi otan rokotteen, muutoin jätän väliin.

Monet rokotteet aiheuttavat

Monet rokotteet aiheuttavat samanlaisia sivuoireita joillekin, samanlaisia luvattiin tulevan kun otin a- ja b-hepatiitti rokoitteet mutta pientä uneliaisuutta lukuunottamatta mitään ei ollut. Jotkut reagoivat rajummin. Aivan normaalia

Turhan myrkkyruiskeen oireet

Turhan myrkkyruiskeen oireet jylläävät, toivottavasti on hyvä opetus ettei suotta ottele elohopeisia raskasmetalliruiskeita.

Jahas, Reiska ei

Jahas, Reiska ei vieläkään ole viitsinyt oppia metyyli- ja etyylielohopeoiden eroa... Taitaa tyyppi olla näitä Joseph Mercolan asiakkaita. xD

Elohopea on yksi

Elohopea on yksi myrkyllisimmistä aineista ihmiselle jota tuo bullshittisi ei muuta miksikään.

Kerro lässytyksesi sijaan miksi kenenkään pitäisi ottaa elohopeaa ja muita myrkkyjä sisältävää ruisketta ( jolla selvästi on pahoja haittavaikutuksia ) tusinanuhan takia.

Kerro jotain perusteita irvailullesi ihmisten terveyden väheksymisen sijaan.

Kiihdytät nyt itseäsi ihan suotta

Kun rupeaa jankkaamaan, pitäisi pohjatietojen olla sillä tasolla, että jankkaamisessa on jotakin järkeä. Etyylielohopea on vesiliukoinen eikä varastoidu elimistöön. Ja tietysti joku suhteellisuudentaju pitää olla myös määrissä.

Sitä vaarallista elohopeaa on nykyisin jo jokaisessa kodissa melkoiset määrät. Varo hajottamasta energiansäästölamppua tai kolauttamasta sitä sen palaessa ...

" Kun rupeaa jankkaamaan,

" Kun rupeaa jankkaamaan, pitäisi pohjatietojen olla sillä tasolla, että jankkaamisessa on jotakin järkeä. "

Nimenomaan, toivotan siis makoisia elohopearuiskeita ja huonoa menestystä järjen - sekä täysin totuudenvastaisella turhien ruiskeiden sekä raskasmetallien ylistyskampanjallasi.

Mutta kun joku kysyy että miksi ottaa raskasmetalliruiske tusinanuhaan niin voi sinulla mennä lääketehtaiden kampanjassasi possunuhaviiruksen peittämä sormi suuhun.

Rokotteen säilöntöaine,

Rokotteen säilöntöaine, elohopeapitoinen Tiomersaali ei ole terveellisin aine; tietoa erään valmistajan omilta sivuilta:
"3. Hazards identification
Very toxic by inhalation, in contact with skin and if swallowed. Danger of cumulative effects. Very toxic to aquatic organisms, may cause long-time adverse effects in the aquaric environment."
http://www.merck-chemicals.com/documents/sds/emd/i...

Vaikkei ihminen vesieliö sentään ole, on meissä yli 2/3 vettä kuitenkin, että kannattaa harkita ainakin.

No voihan kotilääkärin tietolaari!

Material Safety Data Sheet pitää tehdä joka ikisestä kemikaalista, jota teollisuudessa käytetään. Ne tehdään, koska teollisuus käsittelee isoja määriä varastoitua materiaalia (tässä kemikaalia). Sen käsittelylle on oltava turvallisuusohjeet ja vahingon sattuessa selvät toimintaohjeet.

Katsokaapa tämän aineen Material Safety Data Sheet. Olemme sen kanssa joka päivä tekemisissä. Lyhyt ote:

"Potential Health Effects: Inhalation
This product is an asphyxiant gas that can cause unconsciousness and/or death if OXYGENlevels are sufficiently reduced."

No sehän on tietysti hiilidioksidi. Mitä luulitte?
http://www.novachem.com/productservices/docs/Carbo...

Re: Reiska

Aloitappa ensin lukemalla tieteellisiä julkaisuja. Tässä pari esimerkkiä: http://www.journals.uchicago.edu/doi/full/10.1086/...

http://pediatrics.aappublications.org/cgi/content/...

Samaan lopputulokseen päätyneitä yleiskatsauksia löytyy melko montakin jos jaksaa etsiä. Vielä en ole lukenut sellaista yleiskatsausta, joka päätyisi toiseen lopputulokseen (olen lukenut 'bout puoli tusinaa noita). Yhteen, toiseen lopputulokseen tulleeseen katsaukseen olen törmannyt, tosin kyseessä oli Mark R. Geierin ja hänen poikansa kirjoittama katsaus, joten enpä menisi liikoja luottelemaan (lue vaikka wiki niin ymmärrät miksi: http://en.wikipedia.org/wiki/Mark_Geier ). Kyseinen katsaus on maksullinen, joten en ole muuta kuin sen abstraktin lukenut.

Pistä sinä linkkejä näihin tieteellisiin papereihin, jotka todistavat, että ruiskeilla on "selvästi pahoja haittavaikutuksia".

" Pistä sinä linkkejä

" Pistä sinä linkkejä näihin tieteellisiin papereihin, jotka todistavat, että ruiskeilla on "selvästi pahoja haittavaikutuksia". "

Ruiskeen aineluettelo riittää, ellei siitä tajua aineiden haitallisuutta ihmiskehossa, etenkin pienen lapsen niin minkäs sille voi. Silloin ei tajua kyllä paljon muutakaan mikä taas voi hyvinkin olla seurausta raskasmetalli - ja muista myrkkyaltistuksista.

Tuollaista ne saavat hölmöjen aivoissa aikaan, heistä tulee entistä hölmömpiä. He siis nauttikoot turhaanotetuista myrkkyruiskeistaan täysin siemauksin.

http://www.aamulehti.fi/uutis

http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/160494.sh...

Tässä sinulle todellisuutta, häpeä jos kykenet.

Heh, mikset niitä todisteitasi tuohon laittanut?

Heh, muistinkin tämän langan kun kävin Aamulehdessä ja näin sinut siellä kommentoimassa/toistamassa itseäsi. Voisit kerrankin postata jotain, josta löytyy substanssia eli laittaisit todisteita kehään.

Mikäli vaivauduit lukemaan tuolla Aamulehdessä noita kommenteja niin olisit tajunnut, että kun 1 000 000 ihmistä rokotetaan niin todennäköisyys, että 5 heistä kuolee neljän päivän sisällä rokotteen ottamisesta on erittäin suuri, varsinkin kun puhutaan jo muutenkin sairaista riskiryhmistä.

Olen rokotteiden sisällysluettelon nähnyt (mm. FDA:n sivuilla) ja epäilen, että käärmeöljyjen myyntimiehet ovat kusettaneet sinua taas. Jos arvaan oikein olet lukenut jotain tämäntyyppistä scheissea: http://www.ageofautism.com/2007/10/fda-says-a-ok-v...

Noh, postaanpa sinulle siis vastineen tuolle jutulle:
http://www.sciencebasedmedicine.org/?p=9

Toivottavasti vaivaudut tällä kertaa jopa lukemaan sen mitä viesteihini linkitän.

Rokotteet vain niille, jotka

Rokotteet vain niille, jotka eivät muuten kestä.

Sairasloma flunssassa vs. Vaarallinen rokote

Miksi ottaa vaarallinen rokote kun voi mieluummin viikon viettää sairaslomaa nenä vuotaen? :o

Olipa tosiaan kamalaa, kun

Olipa tosiaan kamalaa, kun ihan rokote haittasi kiekkoilua... Mitenköhän sikainluenssa olisi urheilua haitannut, jos olisi saanut siitä vaikka virusperäisen keuhkokuumeen, johon ei ole lääkettä?

Voisiko joku lehti matkustaa Ukrainaan kaikkein kiihkeimpien rokotevastustajien kanssa. Olisi tosi kiinnostavaa katsoa dokumenttia, miten siellä panikoivat ihmiset reagoivat tuohon propagandaan, kun väki ei uskalla poistua edes kotooan töihin ja lukevat juttuja ihmisistä, jotka kuolevat mystisesti keuhkojen täytyttyä verellä. AIka moni varmaan valitsisi ne rokotteen pienet epämukavuudet, vaikka haittaisivatkin väliaikaisesti mailapeliä...

Tyhmästä päästä kärsii ruumis

Heh, joka suunnasta tulee tietoa rokotuksen haittavaikutuksista ja puupää-suomalaiset vain uskovat Vempula-Vanhasten tarinoita. En kyllä itse ottaisi todistetusti vaarallista rokotetta. Hulluilla on halvat huvit ja onhan se hienoa, kun pää sekoaa ilman alkoholia kuumeessa. Oikein niille, jotka tyhmänä uskovat median olevan totuuden torvi.

Varmaan vieläkin on ihmisiä, jotka uskovat hiilidioksidin olevan vaarallista, suomessa olevaan "demokratiaan", EU:n hyvään tulevaisuuteen ym. Vahvimmat pärjäävät ja nämä "vähemmillä älynlahjoilla" varustetut ihmiset kärsikööt.

Jep jep

Sitten, jos saat taudin takia vaikka keuhkokuumeen ja keuhkot alkaa täyttymään kudosnesteillä, niin muista olla kuormittamatta sairaaloita. Olet kerran kieltäytynyt hoidosta, niin älä tule myöhemminkään itkemään, jos jotain sattuu.

Miksi ottaa testaamaton rokote?

H1N1 rokote on niin huonosti testattu etten sitä tule kyllä ottamaan. En tosin ole kyllä ottanut myöskään influenssa rokotuksia koska täysin turhia neki.

Ja kyllä tuon hengenvaarallisuutta on liioteltu muutenki, kuoleehan perus infulessan jälkitauteihin suomessa 1000 naamaa per vuosi. Vanhuksia pääasiassa, keuhkokuumeeseen.
Samaan kyllä kuolee nuorempiki, jos ei älyä hoitaa sitä.

Lääkefirma vaan tekee mania teillä ketä käytte sitä ottamassa.

voi hellanlettas

voi hellanlettas sentään.Miten aikuinen mies jaksaa valittaa jostain pienestä käsikivusta ja lievästä lämmöstä.
Mitäs Markus sitten,jos vaikkapa normaali-influenssa iskee korkean kuumeen ja räkätaudin kanssa?Ei taida olla asiaa kiekkokaukaloihin moneen viikkoon.

Kaikki eivät kykene kiekkoilemaan

"Käsi kamalan kipeä vieläkin ja haittasi kiekkoilua kovasti."

No jaa... Kivunsietokynnys voi hoitajalla olla todella alhainen, liekö vika siinä?

Miedän pikkupoikamme olkavarsi murtui päiväkodin leikeissä, luiden väliä murtumassa oli 4mm. Pojalle laitettiin kipsi ja seuraavana päivänä hänen piti päästä jäälle pelaamaan kaukalopalloa. Emme aluksi ottaneet asiaa todesta mutta jäälle poika meni kun kerran isovelikin saa pelata niin hänen mielestään pikku kipsi ei haittaa.

Ei haitannut murtuma eikä kipsi ja kaatuipa poika muutaman kerran pelin tiimellyksessä.

Hyvä hoitaja, kaupunginvaltuutettu jne: Älä narise!

Ihmisissä vikaa?

Ettekai vaan ole tosissanne ton kuoleman pelon kanssa liittyen sikanuhaa :D? keksin nopeasti kymmenia muita asioita päivittäisessä arjessa kuin tuo. Te taidatte olla niitä median orjia joille nauretaa sitten työpaikalla porukassa. "hihihihi"

Testaus raskaina olevilla

Itselläni on hyvä tilanne siinä mielessä, että rokote on testattu riskiryhmässä olevilla ennen minun vuoroani. Riskiryhmällä tehty testaushan tuo esiin pahimmat sivuoireet.

Vastustuskyky ja vastuu

Vastustuskyky ja vastuu omasta terveydestä on jokaisen henkilökohtainen asia. Rokoitusten puoltajat ja vastustajat puhuvat usein omien kokemusten pohjalta. Virallisten tahojen intressit on hyvä kyseenalaistaa ja miettiä taustalla vaikuttavat asiat. Ihmisen ei tulisi antaa painostuksen tai pelon ohjata käyttäytymistään/valintojaan. Monet oireet ja vaivat tulevat viiveellä, eikä välttämättä heti ja siksi niitä on vaikea osoittaa johtuviksi tietyistä asioista. Jos on nähnyt omakohtaisesti läheltä rokotusten haittoja, niin se on varmasti syy kieltäytyä ja sitä ei tulisi ihmisen arvostella, joka ei ole itse käynyt samaa läpi. Ihminen, joka kieltäytyy rokotuksista on varmasti selvitellyt asioita ja näkökohtia tarpeeksi tehdessään valintansa tässä maassa. Ei varmasti huvikseen halua olla yleistä näkemystä vastaan tai leimautua "vastuuntunnottomaksi", kuten täällä on tapana esim. neuvoloiden puolelta ajatella. Fiksua ja vastuuntuntoista on tutkia asioita perusteellisesti ennen omaa ratkaisua. Onneksi meillä on tahdon vapaus ja tämäkin kaikki on täysin vapaaehtoista!

sikiöhaitoista vahingoiloa tunteville

"Testaus raskaina olevilla
14:43 25v (kirjautumaton)

Itselläni on hyvä tilanne siinä mielessä, että rokote on testattu riskiryhmässä olevilla ennen minun vuoroani. Riskiryhmällä tehty testaushan tuo esiin pahimmat sivuoireet."

Hyvä minä-minä -ihminen, joka onnittelet itseäsi, että syntymättömät sikiöt saavat olla ennen sinua "testiryhmänä": muistuttaisin kuitenkin, että ne oireet, joilla on todella väliä - niin sikiöillä kuin sinullakin - saattavat näkyä vasta vuosien kuluttua.

Vastuu muista

Jos on vapaus valita, on kyettävä kantamaan vastuunsa. Vastuuttomuus liikenteessä, suojaamaton seksi, turvavarusteiden välttäminen rakennuksilla - paitsi itsestä, on muistettava vastuu muista. Vapaasti valittu, vastuusta välittämätön, vammautuminen tai kuolema on anarkiaa järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella.
Jos itsekkyys voittaa vastuun, yhteiskunnan ulkopuolelle asettuva jääkööt vaille yhteisön tukea, tahtosi on äitisi esiliinan taskussa!

Outoa valitusta isolta mieheltä

luulisi tuohon ikään mennessä jo sairastaneen muutaman influenssa jotta tietää millaista se sitten on.

Rokotteen

Rokotteen haittavaikutuksiahan tuossa sadatellaankin, ei influenssan.

Älkää ottako turhia raskasmetallisia myrkkyruiskeita.

Tulipa toi rokote hommattua

Tulipa toi rokote hommattua viikko takaperin ..käsi kyl meni tosi kipeeksi, mut ei kyl yhtää mitää muuta.

Monella sivuvaikutuksia

Tuttavapiirissäni on useita terveydenhoitoalan työntekijöitä, joilla on myös ollut melko voimakkaita sivuvaikutuksia. Kaikkein yleisin sivuvaikutus on tuo rokotuskohdan särkeminen ja kipeytyminen, joka sitten vaivaa esim. nukkuessa ja työskenneltäessä. Tilapäisenä vaivana aika harmiton sinänsä.

Hyvin monella on kuitenkin ollut korkeaa tai korkeahkoa kuumetta useamman päivän ja yleistä huonovointisuutta. Pahin kuulemani sivuvaikutus on ollut työkaverini avopuolisolla, joka joutui jäämään tarkkailtavaksi pian rokotuksen jälkeen ilmenneiden hengitysvaikeuksien vuoksi.

Joka tämänkaltaisia oireita näkee lähipiirissään ei varmastikaan tule kovinkaan vakuuttuneeksi rokotuksen turvallisuudesta tai hyödyllisyydestä itselleen. Varsinkin kun tyypillisimmillään sikainfluenssan sairastuneet ovat selvinneet muutaman päivän kuumeilulla. Teoriassahan on aivan mahdollista, että tauti äityy vaaralliseksi joidenkin henkilöiden kohdalla, mutta samankaltainen riski piilee myös muissa influenssoissa sekä lukemattomissa muissa sairauksissa ja vaivoissa.

Erityisen kuvottavaa mielestäni on se piirre, että sikainfluenssarokotukseen skeptisesti suhtautuvat niputetaan yhteen kaikkia rokotuksia vastustavien haihattelijoiden kanssa. Vakiintuneet ja perinteiset rokotukset kuten jäykkäkouristus-, polio- ja kurkkumätärokotukset ovat antaneet näyttönsä tehokkuudessa. Sikainfluenssarokotus sen sijaan ei.

Aika on syntyä ja aika kuolla

Sveitsikin rajoittaa Pandermix- rokotteen käyttöä.

Verotietojen tirkistelyn ohessa meillä isketään surutta banaania poskeen ja piikkiä olkavarteen (tai pyllyyn)

Eipä ihme,että kaaoksen maailmassa epätietoinen terveydenhoitoammattilainen kääntyy kysymään apua ylhäältä:"Voi,Herra,otanko rokotteen vai ei? Mikä on oikeaa Jumalan,lähimmäisen ja itsensä rakastamista?"

Aiheesta lisää
http://www.hameensanomat.fi/keskustelut/yleinen/12...

Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila

HÄPEÄISIT!

Kansanedustajana toimiva mies huijasi itselleen rokotteen ennen riskiryhmiä ja sitten kehtaa vielä valittaa?

Ensimmäisessä vaiheessa rokote on tarkoitettu hoitohenkilökunnalle, joka työssään altistuu sikainfluenssalle. Ei eduskunnassa siihen hommaan joudu, vaikka olisikin joskus saanut sairaanhoitajan paperit.

Ottakaahan rokote jos tarjolle tulee...

Useiden H1N1 potilaiden tilannetta seuranneena ja itse rokotuksen saaneena lääkärinä suosittelen lämpimästi ottamaan rokotteen kun sitä kohdallanne tarjotaan.

Influenssa on sikiölle vaarallisempi kuin Suomen käyttämä rokote, et voi tietää saatko H1N1:n vai et.

Jälkitaudit/komplikaatiot ovat yleisempiä itse taudin jälkeen, ja osa huomattavasti vakavampia.

Itse sain 3-4pvää Pandemrix-rokotteen jälkeen muutamia palelukohtauksia, kollegoilla ollut samanlaisia sekä imusolmuketurvotusta raajassa johon rokote laitettu. Immuunipuolustuksen aktivoituminen rokotteesta johtuen on näiden oireiden takana, ja ne ovat merkki vasta-ainetuotannon käynnistymisestä eli siitä, että rokote toimii.

Hyvinvointiholhousta

Jos ja kun rokotetta ei ole vielä määrätty pakolliseksi, uhka ei ilmeisesti ole vielä tarpeeksi todellinen. Nyt vielä kun asia on yksilötasolla omassa harkinnassa, pidän tätä ihmisten syyllistämistä tyypillisenä holhousterrorismina.

Jos avuksi haluatte olla, antakaa asiallista, tutkittua ja todenperäistä tietoa rokotuksesta ja miksi sitä pitäisi ottaa, jos sitä edes on tarjolla. Tällainen 'Puskista' huutelu on lapsellista ja osoittaa vaan sivistymätöntä viisastelua.

Elämästä kun ei selviä hengissä, eikä ainakaan tällasessa jengissä...
Sanoi Juice'kin ja oli viisas mies, ja oikeassa.

Myös Paavo Haavikko, joka myös oli viisas mies, sanoi; "Suomi on korkeasti koulutettu, sivistymätön maa". Ja kuoli pois.

Ei

En ota rokotetta, ennen kuin on pakollinen!

http://www.aamulehti.fi/uutis

http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/160494.sh...

" Ruotsin lääkelaitoksen mukaan mikään ei viittaa siihen, että kuolemilla ja rokotuksella olisi tekemistä keskenään. "

No ei varmaan viittaa niin... vain elohopeaa täyteen tykitetty on niin typerä että uskoo moista.

Tässäpä sitä todellisuutta kaikille lääkeyhtiöiden mainosmiehille ja raskasmetallirokotteen hypettäjille.

Hävetkää myrkynmyyjät !!

Aivan oikein!

Hyvät ihmiset, uskokaa nimim. Reiskaa, joka varmasti tietää nämä asiat selvästi paremmin kuin esim. THL tai WHO! Keskustelupalstoilla ne oikeat asiantuntijat vaikuttavat!

mulla puhkes ton kuumeilun

mulla puhkes ton kuumeilun ja päänsäryn lisäksi kamala hammassärky joka säteilee korvaan. Täytyy vielä toivoa että sais yhden sikainfluenssa oireen eli ton aikaistetun synnytyksen että pääsis kohta hammaslääkäriin porattavaksi!
Ite otin ton rokotteen vaan sen takia että saan hengitettyä öisin ja happi kulkis vauvallekkin.

Uskokaa tai älkää, niin

Uskokaa tai älkää, niin rokotteessa on jotain pahasti mätää.

En itse ainakaan ota rokotetta vaan vilustutan itseni, jotta saan tavallisen flunssan ja suojan *rokotetta* vastaan.

Häpeä rokotuksen

Häpeä rokotuksen valmistajille

Maailma on sysimusta. Ettei

Maailma on sysimusta. Ettei vaan rokotettaisi epätoivottuja henkilöitä. Toisissahan rokotusaineissa voi olla vaikka vettä ja toisissa jotain epäilyttävää. Tiedä sitten.

Teksti voi jäädä toimituksen tietoon.

Mikä ilmaisun taso

Aivan upea ja ammattimainen kuvaus oireista: ne ovat syvältä!

Onko tämä Kokoomuslainen todella koulutukseltaan sairaanhoitaja?

Ei hyvä, ei hyvä ollenkaan...

Puhuin erään lääkärituttavani kanssa, joka virka-ajan ulkopuolella kehoitti, että ÄLÄ missään nimessä ota rokotetta; yksityiskohtia hän ei kertonut, mutta lääketehtaiden puolelta kuullema pimitetään ja salaillaan tietoa lääkkeen todellisista pitkäaikaisista riskeistä ja vaaroista.

Lääkkeen vaarallisten aineiden ja toksidien määrä on niin suuri ihmiskeholle, että ei ole edes 30% tietoa, miten ihminen saattaa reagoida fysiologisesti noiden myrkkyjen seurauksena. Itse ainakin 100% varmasti jätän ottamatta, ja sairastan tuon taudin, sen sijaan, että otan jotain, josta on näinkin vähän tietoa suhteessa toksidien määrään.

tupakassakin kauheesti myrkkyjä

Onko kukaan koskaan tutkinut ja selvittänyt itselleen, kuinka paljon ja kuinka monia myrkkyjä poltetussa tupakassa tulee kehoon ja kuinka paljon sen savu sisältöineen saastuttaa lähipiiriään?
Entäs alkoholi liikaa nautittuna? Tuhoaako se ihmistä ja sen lisäksi aiheuttaako kaikenlaisia onnettomuuksia, joita ei ilman alkoholia tapahtuisi?

Jos rokote suojaa rankalta sairastamiselta ja ennenaikaiselta kuolemalta - se on tehtävänsä tehnyt.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely