Sunnuntai 27.5.2012

Uusi epäily Nuorisosäätiössä

Luotu: 
2.11.2009 13:36
Päivitetty: 
2.11.2009 16:55
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi

Keskusrikospoliisi on laajentanut ex-kansanedustaja Jukka Vihriälän (kesk.) vaalitukiin liittyvää tutkintaa. Poliisin mukaan nyt tutkitaan myös epäiltyä lahjuksen antamista Nuorisosäätiöstä Vihriälälle.

Rikosepäily liittyy vaalitukiin, joita Nuorisosäätiö antoi Vihriälälle 2000-luvun lopulla.

Poliisi ei kerro, ketä tai keitä lahjuksen antamisesta epäillään. Helsingin Sanomien mukaan lahjuksen antamisesta epäiltyjä on kuitenkin enemmän kuin yksi.

Tutkinnanjohtajan mukaan poliisi selvittää toimintaa viiden viime vuoden ajalta.

Nuorisosäätiön toimitusjohtajana oli viime vaalien aikaan Jorma Heikkinen ja hallituksen puheenjohtajana kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.). Heikkinen on aiemmin sanonut julkisuudessa, että vaalirahoituksesta päätti säätiön hallitus. Kaikkonen puolestaan on aiemmin sanonut, että ratkaisut teki toimitusjohtaja.

Aiemmin poliisi on kertonut tutkivansa Vihriälän tekemisiä RAY:n hallituksen puheenjohtajana epäiltynä virka-aseman väärinkäyttämisenä ja lahjuksen ottamisena.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

TakojaIlmarinen

Pekka Siikala se vaan uskoo ettei puoluetta kaada mikään.
Voisiko olla niin että SuoKusta puolueella on joku oma lakikirja, josta lukevat vähän väliä kuinka puhtoisia pulmusia nämä nuorisomäärärahojen väärinkäyttäjät (varkaat)
ovat!

Jos puoluetta ei kaada mikään niin pääministeri Lahnanen uppoaa sitten aluksen mukana!

Ei kaadu mutta osui ja upposi!

sörsselssön

US toimitus,Tervetuloa mökilleni viettämään iltaa rauhallisen jutustelun merkeissä,olette niin monta hauskaa lukujuttua mulle antaneet,kiitokseksi tästä haen parasta pöytään.
Juhlat alkavat 7.11 klo 18.00

Vieras

Hyvä että tuon nuorisosäätiön asiat tutkitaan perusteellisesti poliisin toimesta. Sen verran moraalitonta ja törkeää toiminta on ollut kepulla.

En ymmärrä edelleenkään miten herra pääministeri ei näe omassa vaalirahoituksessaan mitään ongelmaa ja kehtaa vielä perustella asiaa plan B:n avulla ettei ole edes vastuussa koko vaalirahan keruusta.

Vieras

Jaa että ovat ehtineet tähän päivään mennessä vasta Vihriälään asti tutkimuksissa. Sikäli kun tuota Nuorisosäätiön lakimiesten vastinetta ehti lukea, siinähän lakitermein myönnetään ostetun palveluja. Mitenkä on jos vaalituki laitetaan tukiyhdistyksille ja ilmoitetaan ostetun palveluja, pitäisikö siis ymmärtää niin että politiikko on lahjottu?

Vie rahat

ollut sellainen vahva käsitys, että kokonaisuus ei selviä, ellei aikajanaa pidennetä.

Nyt puhutaan 2000-luvun lopulla Jukka Vihriälälle annetuista vaalituista ja samalla sanotaan tutkittavan aikaväliä viimeisiltä viideltä vuodelta. Elelemme kohta vuotta 2010. Ei oikein täsmää.

Mielestäni kaikki epäilyksenalaiset tahot olisi tutkittava vähintäänkin vuodesta 1995 lahtien, koska siihen mennessä oli luotu "uusjako" ja sitä vastaavia verkostoja viime laman jäljiltä.

Jostakin kumman syystä osa velkaantuneista yrityksistäkin junailtiin kuiville alta aikayksikön ja toiset maksavat vieläkin. Kepulainen "velkajärjestely"-käytäntökin on aivan omaa luokkaansa sisäpiireille. Missä se pääpukari Purakin oikein luurailee tätä nykyä?

Vieras

Tässä kommentissa asia oli kaikkein lyhyimmin sanottu. SDP:n kimppuun käydään kunhan saadaan nämä pienemmät murheet pois alta. Ja sieltä löytyy jos jotain se aivan saletti.

Vieras

Voisiko kepulainen Siikala "olin päästä puhumaan Matin mikkiin risteilyllä" kommentoida tämän päivän helsingin sanomien vieraskynä kirjoitusta (http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Maan+tapa+t%C3%A4ytt%C3%A4%C3%A4...). Olisi kovin kiinnostavaa saada myös KEPUlin mielipide kyseiseen kirjoitukseen.

Vai onko tämäkin kirjoitus bolscheviccien ropakantaa pahojen kommareiren salajuoni meitän euroopan retisenttiä vastaan ja remarit on ainakin vielä enemmin korruptoituneita?

On se niin väärin

Etelän metia on taas kepulaisien kimpussa.

Millä Keskusta muka saa kaapuntilaisia äänestäjiä jos vaalirahoitusta rajoitetaan? Ehdokkaalla on oltava medianäkyvyyttä jos hän haluaa tulla valituksi ja mainonta maksaa. Kaapuntilaisien etuja ajava kaapuntilainen ehdokas saa luonnostaan medianäkyvyyttä kotikaapuntissaan, joten maalaisia kaapuntissa edustamaan pyrkivällä ehdokkaalla on pakko olla kunnollinen vaalibudjetti. Vaalirahoitukseen puuttuminen asettaisi kaapuntien keskustalaiset ehdokkaat eri arvoiseen asemaan.

Varmaan etelän kaapunneissa mietitään keinoa saada maaseudullekin ei-kepulaisia päättäjä, mutta ei tule onnistumaan. Kyllä kepulaisien puolustuslinjat pitävät omalla maalla ja jämpti on niin!

Vieras

Näyttää vahvasti siltä että kepulaisilla on täysin omat
moraali käsitykset ja tapa elää.
Heitä ei hetkauta lait eikä muutkaan yhteiskunnan yleiset toiminta tavat.
Mitäs tässä muutamaa Romanialais kerjäläisestä murehditaan, kun on nurkat täynnä tukiaisia ja lahjuksia elämäntapanaan
nauttivia lokkeja.

Lunastaja

Kepu tietää kuinka vaalirahat kierrätetään usean yhtiön tuloista säätiöiden läpi niin ettei kukaan huomaa mitään koska kepulaisia on paljon valtion ja kuntien viranhaltijoina eikä "näe" mitään. Olisiko esitutkinta laajennettava koskemaan myös Veikkausta ja Raha-automaattiyhdistystä kuin myös KEPUa?

Kirjanpitäjä

Ei sekään voi olla oikein,jos viisaasti hoksaa laittaa säädekirjaan yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja sen jälkeen pystyy maksamaan 550000 euroa tukea laillisesti presidentin- ja eduskuntavaaleissa selvittämättä lainkaan sitä mistä rahat ovat säätiölle tulleet. Nuorisosäätiön jutussa on sentään kyse paljon pienemmistä summista kuin edellä mainitut. Toivottavasti myös Tampereella tutkitaan vuokratalosäätiö sekä monta muuta säätiötäkin ja myös julkaistaankin eikä piilotella. Vaaleissahan käytetään yleensä tukiyhdistyksiä ainakin presidentinvaaleissa ja ehdokkaat eivät välttämättä edes tiedä mistä rahat tulevat kampanjoihin. Toivoisin myös PRH:n selvittävän miksi se ei tarkista säätiöitten tilintarkastajien ammattitaitoa, jos on noin suuresta säätiöstä kyse kuin Nuorisosäätiö. Ainakin yrityksissä kaikki on yleensä tilintarkastajien takana, jotka tarkastuksissa kysyvät tietoja, jotka saattavat olla hallintotavan vastaisia.

Vieras

Yksinkertainen kysymys kuka loi ns. maan tavan Nuorisosäätiöön?
Aamun Hesarissa oli varsin ansiokas vertaus järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Mutta kepu senkun ylvästelee lautakasan takana. Ilkan pääkirjoitus 2.11.09:

"Keskustalla on ollut vielä viime vuosinakin tapana antaa korkeita kunniamerkkejä päätoimittajille. Seuraavaksi olisi varmaan syytä harkita tunnustuksen antamista Yleisradion johtajille. Niin suuren henkisen käänteen Ylen synnyttämä lautakasaepisodi nimittäin tarjosi puolueelle, jolla muuten alkoi olla jo itsetunto hukassa."

Minerva

kun on workshop kesken.

Muuten ymmärrän kaikkien vesaisten ja muiden askartelukerhojen kasvattien valtavan merkityksen tuleville kepuvaaleille. Ei ole kumma,jos Tarasti vaatii äänestyspakkoa ja risteilyllä annetaan lastenkasvatukselle erityisasema.

Lapsirievut. Oppivatko he enää missään, että elämää on myös puolueen ulkopuolella? Ja se on rankkaa elämää ilman miellyttävän lempeitä enkelikerhoja isä aurinkoisen heinäseipään hyväksi.

Ai mutta, tätähän tekevät kaikki puolueet?? Miksi se olisikaan enää alkiolaisten etuoikeus.

Kommarit eivät kasvata. Arhinmäki ota opiksi.

Vie rahat

tietämättäni roskapostittaja? Ei ole tarkoitus olla. Mutta koneeni on kyllä ollut kaapattuna... Älkää sitten päästäkö läpi. Olen aiemminkin jo kertonut, että pelaan täysin avoimin kortein kaikkiin suuntiin, eikä mitään minun lähettämääni tarvitse julkaista. Valinta on täysin vapaa.

Paskiaisille en voi mitään, vai pitäisikö lähteä kadulle ja vetää turpaan ensimmäistä vastaantulijaa?

Henry.I.Niskanen

On syytä muistaa Säätiön toiminnasta: säätiötä saa käyttää
vain siihen tarkoitukseen mihin se on perustettu. Kun nuorisosäätiö on perustettu nuorten opiskelijoiden asuntojen
rakentamiseen ja sosiaalisten asuntojen eli edullsiten vuokraasuntojen rakentamiseen sen rahoja ei saa käyttää mihinkään vaalirahoitukseen. Kaikkonen, Vihriälä, Vanhanen,
heillä on selittämisen paikka poliisillle.
Turha siellä on huudella SAK:n perään sieltä ei löydy mitään
ja lisäksi CIA antoi täysin lailliseen tarkoitukseen rahaa
eli kommunsitien kukistamiseen.Saisivat ottaa saman käytännön jotta saadaan SDP VALTAAN JA ARHINMÄKI POIS SOTKEMASTA ISÄNMAAN ASIOITA.

dilindarkastaja

Nuorisosäätiölle lakinaisen tekemä vastaus Raylle oli yhtä tyhjän kanssa. "Emme ole ehtineet tässä ajassa tutustumaan muuhun kuin kielen pitämiseen keskellä suuta, emme kommentoi."
Eipä taida enää olla Nuorisosäätiössä ketään, joka jotain tietäisi tai ainakaan uskaltaisi sanoa, parempi on laki-ihmisten pyöritellä sanoja.

Vieras

Huomio kohdistuu RAY:n avustuksia saaneisiin, mutta miten on niiden myöntämisen laita? Esim. RAY:n rahoitustoiminnasta vastaava johtaja, televisiossa Nuorisosäätiö-asian yhteydessä esiintynyt Mika Pyykkö, on ollut useamman kerran Kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaana.