Eriarvoisuus näkyy esimerkiksi kouluissa kouluterveydenhoitajien puuttumisena tai lasten psykiatristen palvelujen jonoina. Komitea on ollut huolissaan myös sijaishuollossa elävien lasten määrän jatkuvasta kasvusta.
–Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten määrän kasvu on ollut koko 2000-luvun 3–5 prosenttia. Kasvu on ollut samaa luokkaa, olipa nousukausi tai ei. Tämä ei johdu pelkästään lamasta, manaili Lastensuojelun Keskusliiton ohjelmapäällikkö Seppo Sauro Helsingissä tiistaina.
Viime vuonna kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten määrä nousi yli 16000:een. Sauro pitää erityisen huolestuttavana 16–17-vuotiaiden lasten osuuden lisääntymistä.
–Ennusteet yli 16-vuotiaiden hoidon tuloksellisuudesta ovat ruotsalaistutkimuksen mukaan murskaavat. Esimerkiksi poikien kuolleisuus 25-vuoden iässä on kymmenkertaista normaaliväestöön verrattuna, samoin vankeustuomiot ja riski sairastua psyykkisesti.
Huostaanottojen määrän kasvu kertoo siitä, ettei ennaltaehkäisevää apua riitä kaikille tarvitseville.
–Lasten ja lapsiperheiden peruspalvelut eivät moneltakaan osin vastaa tarpeita, suosituksia eikä säädöksiä.
Edellisen laman aikana tehtyjä leikkauksia ei ole korjattu, vaikka on ollut vuosia, jolloin kuntien verotulot ovat nousseet seitsemän prosenttia, sanoi Mannerheimin Lastensuojeluliiton johtava asiantuntija Esa Iivonen.
Iivonen luettelee koulujen ja päiväkotien lakkautukset, jonot kasvatus- ja perheneuvoloissa, ylisuuret luokkakoot, kouluterveydenhoitajapulan, erityisoppilaiden määrän kasvun sekä lapsiperheiden kotipalvelujen alasajon.
–Tämä johtaa siihen, ettei lapsen kasvuympäristössä olevia ongelmia havaita ajoissa, eikä kyetä tarjoamaan apua varhaisessa vaiheessa. Syntyy noidankehä. Peruspalvelujen ohentuessa korjaavat palvelut vaativat yhä enemmän rahaa ja ehkäisevälle työlle ja peruspalveluille jää yhä vähemmän.
Järjestöväki purkaisi noidankehää palaamalla korvamerkittyihin valtionapuihin.
–Nyt perusongelma on se, että kunta saa valtionosuuksia lastensuojeluun, mutta se voi käyttää rahat, mihin haluaa, Iivonen kritisoi.
Sauro myös lisää, että lastensuojelussa on päästävä korjaavista palveluista ennaltaehkäisyyn ja tämän käännöksen toteuttamiseen peruspalvelut tarvitsevat lisää rahaa.
–Kysymys ei ole mistään valtavista rahoista. Jos puhutaan kuntatasolla kouluterveydenhuollosta, monessa kunnassa riittäisi, jos palkattaisiin yksi tai kaksi kouluterveydenhoitajaa lisää. Pienet kunnat voisivat palkata yhteisen koulukuraattorin ja psykologin. Kysymys on puhtaasti siitä, mitä pidetään tärkeänä. Kunnissa laitetaan rahaa tiukoissakin taloustilanteissa hiihtoputkiin.
Iivonen ihmettelee, ettei hyvinvointipalveluja enää pidetä investointeina, vaan pakollisena kulueränä, josta on selvittävä mahdollisimman halvalla. Toinen hallitseva eetos on yksin pärjäämisen pakko.
–Vanhemmat ovat aina tarvinneet apua. Aiemmin oli lähiyhteisön ja suvun apua, joka nyt usein puuttuu. Nyt vanhemmat ovat enemmän yksin kuin koskaan historiassa. Vanhemmuus on vaativa tehtävä. Ne pärjäävät, jotka osaavat hakea apua.

| 03:16 | Niinistö esittäytyy presidenttikollegoilleen — MTV3.fi |
| 01:33 | Euroministerit antavat Kreikalle ehtoja — YLE Uutiset |
| 01:16 | Tukipaketista ei sopua - Kreikalle lyötiin kolme ehtoa Brysselissä — MTV3 Talous |
| 00:41 | Kodak lopettaa kameroiden valmistuksen — YLE Uutiset |
| 00:18 | Länsi-Savo: Kiireettömät "hätäpuhelut" soitetaan pian numeroon 0295 000 — MTV3.fi |
| 00:11 | Euroopan presidenttejä voi bongata tänään Helsingissä — YLE Uutiset |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Hyvinvointia
Suomi voisi virallisesti luopua hyvinvointivaltio-leimasta, niin voitaisiin rauhassa taantua kehitysmaaksi.
hallitus vaihtoon?
""Suomi ei ole vieläkään saanut lasten palveluja kuntoon.""
onko suomi sit saanut yleensäkään mitään asiaa kuntoon?
maataloustuet taitavat olla ainoo asia.
hmm..
mielestäni on tärkeää vahvistaa ihmisten vastuuntuntoa itsestään. Viestintävälineissä on jatkuvasti viestitty negatiivisista uutisista erilaisissa asioissa. Miksi hyvin tehdystä työstä julkisella ja yksityisellä sektorilla sekä myönteisestä vanhemmuudesta ja isovanhemmuudesta on niin vähän viestintää? Eivätkö aikuiset ihmiset ole itse vastuussa itsestään, vanhuksista ja lapsista? onko konkreettisia ja rakentavia ehdotuksia? onko Suomi sama asia kuin Suomen hallitus?
Ehdotuksena esimerkiksi vanhainkoteihin ja palvelutaloihin voitaisiin perustaa iltapäiväkerhoja lapsille www.kaks.fi. Ihmiset asuvat usein etäällä isovanhemmista ja iäkkäämpien ihmisten läsnäolo on tärkeää lasten hyvinvoinnille. Siten myös iäkkäämmillä ihmisillä www.vanhustyonkeskusliitto.fi, www.helsinkimissio.fi olisi mielekästä tekemistä ja nuoret voisivat esimerkiksi neuvoa viestintämahdollisuuksista, joiden avulla ikäihmiset voisivat olla vuorovaikutuksessa esimerkiksi etäällä asuviin sukulaisiinsa. Lisäksi lapsilla olisi vastuullista seuraa vanhempien ollessa esimerkiksi iltapäivisin töissä. Eli monikulttuurinen vuorovaikutus olisi mielekästä kaikille www.suomi.fi.
Oliko Itävallan Friz- setä hyvä jätkä?
Nimimerkki "Lempi" on kirjoituksillaan osoittanut, että kaiken maailman Josef Friz- sedistä ei saisi puhua, kun se nyt vain sattuu olemaan "kielteistä julkisuutta"? Niin, hyvää julkisuudenhallintaa on se, kun ollaan puhumatta, niin saa *papat bailata*..
Ei ole oikeaa julkisuutta
Ei ole oikeaa julkisuutta sekään, että rankkoja lastensuojelutoimia perustellaan jäävuorenhuippu lööpeillä ja väkivaltakolumneilla. Perhehoitoliittokin valitsee aina mannekiininsa kertomaan tunteisiin vetoavasti, miten "ihanaa oli pelastua hirveästä kodista lastensuojelun hellään huomaan". Milloin kuullaan niitä lapsia, jotka on viranomaistoimin siirretty omasta hyvästä kodistaan niin hirveisiin sijaishuollon olosuhteisiin, että jopa sosiaalityöntekijät ovat järkyttyneitä, kun palauttavat lapsen kotiin kaikessa hiljaisuudessa. Jos huostan syy oli lasten sairaalapaikkojen puute, saa lapsi pärjäillä sen jälkeen vanhempineen ihan kaikessa hiljaisuudessa.
xx
Kyllä kansalaiset haluaisivat ja vaativatkin muutosta mutta kun päättäjät (poliitikot) eivät kuule eivätkä välitä.Pankkitukeen olisi kyllä löytynyt miljardeja mutta ei lapsille/nuorille.Taitaa olla niin että ainut tapa saada todellinen muutos on tarttua kivääriin.
Vaikuta kunnassasi
Vaatikaa nyt sitä muutosta ihan siellä omassa kunnassanne. Tämä on paikallisesti järjestettävä asia. Joissakin kunnissa on tarvetta panostaa lastensuojeluun roppakaupalla, toisissa taas on osaavaa ja fiksua väkeä, joka hoitaa perheensä.
Jos lastensuojelua tarvitaan, panostakaa siihen ja jättäkää sitten muille ne hiihtoputket. Niin yksinkertaista se on.
Valtionavut kohdennetaan kunnissa
Suomen noin 16 000 kunnanvaltuutettua kohdentavat valtionavut kunnissa eri kohteisiin budjettien avulla. Näin ollen oikea kohde väärälle kohdentamiselle ovat kunnanvaltuutetut.
Korjaus "Vaikuta kunnassasi" kommenttiin
Ei missään kunnassa ole sen fiksumpaa väkeä kuin muissakaan kunnissa, mutta huostaanottomäärien eroon löytyy selkeä selitys muualta. Ne kunnat, joissa edes jotain lakisääteisiä - siis huostaanottoja ehkäiseviä - avohuollon tukia on vielä käytössä, pystyvät pitämään huostaanottoluvut pienempinä kuin ne naapurikunnat, joista oikeat tuet on poistettu tai korvattu ne lumetuilla. Kuntapoliitikkojen touhuilua kannattaisi todella seurailla etenkin, jos em. luvut nousevat, voi pieni pää olla seonnut lakiin lastensuojelukertoimesta kun kuvitellaan kunnan rikastuvan sillä, että valtion apua maksetaan tehtyjen huostaanottojen kappalemäärän perusteella.
Onneksi jätitte pois Suomen
Onneksi jätitte pois Suomen pahimman rikollisorganisaation Pelastakaa Lapset RY:n pois tästä uutisesta. Puhaltavat rahaa ihmisiltä lastensuojeluun ja maksavat sillä työntekijöiden palkat jolloin hyöty yhtään mihinkään minimoituu olemattomaksi.
Ravitsemustietoutta voisi hiukan kasvattaa vanhemmille ja kouluikäisille heti kun koulunkäynnin aloittavat. Enemmän lihaa ruokavalioon niin kasvaisivat edes normaalisti. Eikös alhainen verensokeri myös nosta hermot pintaan varsinkin jos kouluruokailu on ala-arvoista.
Soijaa jauhelihan sekaan
Sen jauhelihakastikkeen sekaan kannattaisi laittaa soijarouhetta, joka on yli 40%:sti proteiinia. Kaikenlainen pasta-ajattelu tuottaa huonoa ruokaa.
Yleinen käytäntö
Vähänkin kun on ongelmia perheessä ja sossu siitä kuulee normaali automaattinen käytäntö on aina huostaan otto ja lasten sijoittaminen minne sattuu. Ihme ettei ole vielä tehty jotain isoa laitosta minne muksut rahdataan ja joka päivä lippu salkoon asennossa ja lauletaan kansallis laulu. Sieltä niitä lampaita saisi ihan liukuhihnalta.
Mainio ajatus
Suomessa on tyhjentyneitä varuskuntia, jonne voisi perustaa huostaanottointernaatin: keskitettyä, pätevää ja kustannustehokasta.
16 000 lapsella täyttäisi monen suljettavan varuskunnan kustannustehokkaasti.
Aikuisena lapsia voisi käyttää vaikka kahdeksan euron työvelvollisina ihmisoikeuksia edistämässä esimerkiksi rauhanturvajoukoissa Aasiassa. Se tulisi paljon halvemmaksi kuin täyden palkan maksaminen.
Suomi voisi oikeastaan jo valmiusjoukkoja ja NATO:a varten orpouttaa tietyn osan lapsista omaa käyttöään varten ja luoda janitsaarijoukon.
Kaikkea ei ehdi hoitamaan
Ei täälläkään kaikki asiat voi olla kunnossa ja nyt on menossa monivuotinen rahanpumppaamisprojekti, että saadaan maa täytettyä kunniakansalaisilla. Lisäksi täytyy huolehtia siitä, ettei näiltä mitään tule koskaan puuttumaan. Sinnehän ne rahat menevätkin. Silviissii...
Sillä lailla
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/75125-tutkimus-suo...
Tää oli sit varmaan unta.
Viite
Tämä on taas se tyylinen uutisointi - ja kuin sattumalta paikalle osui kommentaattori omaa asiaansa ajamaan - että kaipaan viittausta alkuperäiseen tutkimukseen. - Linkki.
Muuten pidän tätä uutista lobbauksena, jonka alullepanija on Lastensuojelun Keskusliiton ohjelmapäällikkö Seppo Sauro.
Suomi on demonkratia!
Se on SE SDP:n malli, joka on eurooppaan viety. Lisää aiheesta: http://erkkikalevilaakso.blogspot.com/
Rahaa riittää
miljardeja euroja joka ainoa vuosi keinotekoisen kaksikielisyyden ylläpitämiseen.
Kaksikielisyys on rikkaus
Kaksikielisyys on rikkaus, johon orvoilla, köyhillä ja eläkeläisillä ei oikein tahdo olla enää oikein varaa.
Kaksikielisyyden, pakkoruotsin, huipentuma on Vaasan läänin toholampilaisen kansanedustajan, Poutun nakkimakkaratalouspäälllikkö Mika Lintilän (kesk) esittämä pakko-Yleisradio.
Pakko-Yleisradion avulla ylläpidetään väkisin pakkoruotsia ja pakko-Helsingin kaupungin musiikkitaloa.
hmm..
www.otakantaa.fi sivuilla on käynnissä keskusteluita mm. "Tunnetko lapsen oikeuksien sopimuksen?", johon kaikki ihmiset voivat osallistua
"Keskusteluun johdattavat kysymykset:
1.Mitä valtiovallan pitäisi tehdä, että lapsen oikeuksien sopimus tunnettaisiin nykyistä paremmin?
2.Voivatko lapset vaikuttaa riittävästi omiin asioihinsa ja yhteiskunnan päätöksentekoon?
3.Missä asioissa lasten oikeudet toteutuvat kaikkein parhaiten/ kaikkein huonoimmin?
Otakantaa.fi valtionhallinnon sähköinen kansalaisfoorumi, jolla kansalaiset voivat kommentoida hallinnossa käynnistyviä tai käynnissä olevia hankkeita, lainsäädäntöuudistuksia tai muita hallinnon ajankohtaisten toimenpiteiden valmistelua.Otakantaa.fi:n päämääränä on saada hallinnon hanke- ja valmistelutyöhön kansalaisten näkemyksiä, asiantuntemusta ja mielipiteitä. Samalla halutaan lisätä kansalaisten ja hallinnon välistä vuorovaikutusta ja parantaa hankevalmistelun laatua." www.otakantaa.fi
Lisää viestintää palveluista, kuten...
"Lapsiasiavaltuutettu edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa. Hän herättelee päättäjiä ja vaikuttaa yhteiskuntapolitiikkaan puhumalla lasten puolesta. www.lapsiasia.fi "
"Unicef antaa äänen niille, miljoonille lapsille, joita ei muuten kuunneltaisi. Se on ensimmäinen askel lasten elämän parantamisessa. www.unicef.fi "
"Mannerheimin Lastensuojeluliitto on kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeutta hyvään ja onnelliseen lapsuuteen." www.mll.fi. Sivuilla on mm. nuortennetti www.mll.fi/nuortennetti/, tukea vanhemmuuteen, myös väkivallattomien perheiden avuksi http://vanhemmat.mll.fi/ ja esimerkiksi varjomaailma www.varjomaailma.fi.
Lisää viestintää palveluista, kuten...
Vahvistusta kaikkien ihmisten mielenterveyteen ihan arkisissa asioissa, eli ei vain perheille, joissa väkivalta on ongelma. Vahvistusta lapsille, nuorille, aikuisille ja vanhuksille, joka vaikuttaa myös lasten hyvinvointiin...
"Tarvitsetko henkistä tukea? Tunnista reaktiot itsessäsi.
Läheisen kuolema. Liikenneonnettomuus. Työttömyys. Avioero. Sairaus. Ne ovat arkisia, joskus odotettujakin tapahtumia. Silti ne voivat tuntua ylipääsemättömän raskailta. Jokainen reagoi järkyttäviin tapahtumiin. Se on tervettä ja tavallista. Voimakkaita tunteita voivat herättää myös ajatukset siitä, mitä minulle tai läheisilleni olisi voinut tapahtua. Jokainen reagoi järkyttävään kokemukseen
Ihmiset ovat yksilöitä, toinen reagoi samassa tilanteessa voimakkaammin kuin toinen. Reaktiot on kuitenkin hyvä tunnistaa - niin itsessään kuin muissakin. Hyvä on miettiä sitäkin, miten voisimme tarvittaessa olla tukena lähimmäiselle. Näille sivuille on listattu mahdollisia tuntemuksia ja reaktioita, joita järkyttävän kokemuksen jälkeen saattaa esiintyä. Älä vertaa omaa suhtautumistasi toisiin. Reagointi erilaisiin tapahtumiin on aina yksilöllistä." www.redcross.fi/apuajatukea/henkinentuki/fi_FI/
Entä aikuisten mediakasvatus ja ehdotus kyseiseen?
Mielestäni on tärkeää, että yhteiskunta antaa selvän viestin, että ei henkinen eikä fyysinen väkivalta ole hyväksyttävää. Kuten kiusaaminen http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiusaaminen
Esimerkiksi Goljatin lööppiuutisoinnin jälkeen herjausryhmät lisääntyivät verkossa. On lisäksi nuoria, jotka ovat tehneet itsemurhan nettikiusaamisen vuoksi. Työpaikkakiusaaminen on laitonta Suomessa, kuten koulukiusaaminen www.kivakoulu.fi. Entä julkinen kiusaaminen?
Lööpit voivat olla pelottavia lapsille ja niitä on kaikkien kauppojen ja kioskien ovissa. Lapsiasiainvaltuutetun kannanotossa lööppeihin on ehdotettu psykologia arvioimaan viestin vaikutuksen lapsiin www.lapsiasia.fi.
Tutkimus viestinnän vaikutuksista itsemurhien ja viestinnän vaikutuksesta ihmisiin www.stakes.fi/FI/ajankohtaista/tiedotusvalineet.ht ja www.jokela-adressi.fi, kuten www.loopitkuriin.net ovat kauheaa luettavaa.
Ehdotus lasten ja nuorten mediakasvatuksen vahvistamiseksi
www.lapsiasia.fi/c/document_library/get_file?folde...
www.mll.fi sivuilla on materiaalia avuksi, kuten
STT: "toimittajan etiikkaa ja juridiikkaa" www.stt.fi/fi/tyylikirja/toimittajan_etiikkaa_ja_j...
Minkälaisen esimerkin aikuiset ihmiset viestivät lapsille, nuorille, aikuisille ja vanhuksille? Miten neuvoisitte aikuisina ihmisinä lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia? ja miten viestintää voisi kehittää siten, että kyseinen olisi mielekkäämpää ja vahvistaisi hyvinvointia www.thl.fi?
Neuvoja ja palveluita
"Vanhempiensa mukiloimille lapsille liian vähän apua"
www.uusisuomi.fi/kotimaa/75879-vanhempiensa-mukilo...
Sosiaali- ja terveysministeriö
www.stm.fi
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos
www.thl.fi
Mielenterveyden keskusliitto
www.mtkl.fi
Suomen psykologiliitto
www.psyli.fi
Apua arkielämän kriisitilanteissa
www.secure-tukinet.net
Rikosuhripäivystys
www.riku.fi
Lyömätön linja
www.lyomatonlinja.fi
Kotirauhaa
www.kotirauhaa.fi
Ihmisten hyvinvoinnin vahvistamiseksi on tärkeää myös antaa selvä viesti, että väkivalta ei ole hyväksyttävää, kuten työpaikkakiusaaminen, koulukiusaaminen eikä julkinen kiusaaminen ole hyväksyttävää sekä neuvoa lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia ihan normaalin mielenterveyden vahvistamisessa. Esimerkiksi Suomessa vuodessa 5% väestöstä kärsii masennuksesta, lisäksi on työuupumusta yms. Miten neuvoa ihmisiä hyvinvoinnin vahvistamiseksi varhaisessa vaiheessa sekä mm. tukea perhettä ja ystäviä oman sekä lähimmäisten mielenterveyden vahvistamisessa erilaisissa ihan normaaleissa asioissa vaikeiden asioiden lisäksi?
Kysymys?
Suomen laki
www.finlex.fi
Edilex
www.edilex.fi
Laki ja oikeusturva
www.suomi.fi/suomifi/suomi/aiheet/laki_ja_oikeustu...
Euroopan Unionin perusoikeuskirja
www.europarl.europa.eu/charter/pdf/text_fi.pdf
Yleissopimus lapsen oikeuksista http://www.lapsiasia.fi/lapsen_oikeudet;jsessionid...
Miten mielestänne kyseisiä perusoikeuksia ja ihmisten hyvinvointia voitaisiin vahvistaa Suomessa sekä ennaltaehkäistä väkivaltaa? arvionne palveluista?
Kertokaa mitä ei ole laiminlyöty
nyt vihdoin keksittiin, että ihmiset tekee palkatta töitä, vanhusten huonoa hoitoa häpeän silmät päästäni, lapset ovat heitteillä, lapselliset varjomaailmat kirjoittelee sivuille, kun perheet on hajoitettu kuten Neukkulassa aikoinaan.
HÄPEÄN SUOMALAISUUTTANI NOIDEN SEIKKOJEN VUOKSI
Kysymys?
Miksi rakastavasta vanhemmuudesta ja isovanhemmuudesta sekä hyvin hoidetuista asioista ja palveluista viestitään niin vähän medioissa?
Mielestäni esimerkiksi lööpit www.loopitkuriin.net ja väkivaltaviihde eivät ole terveellisiä lapsille, kuten aikuisillekaan. Väkivaltaviihteessä on harha, että väkivallalla ei ole surullisia vaikutuksia. Nuorten ihmisten faktan ja fiktion sekoittuminen viestinnässä näkyy tutkimusten mukaan esimerkiksi väkivaltatilastoissa.
Kyseinen on kauheaa luettavaa viestintävälineiden osalta...
www.jokela-adressi.fi miten lasten oikeudet toteutuvat viestintävälineissä?
"Median toiminta Jokelan ammuskeluvälikohtauksen käsittelyssä Julkaistu 11.11.2007 klo 21:00
Tämä on avoin kirje jokelalaisilta kaikille tiedotusvälineiden edustajille. Tahdomme tuoda esille pettymyksemme tiedotusvälineiden toimintaan Jokelan ampumavälikohtauksen käsittelyn yhteydessä.
Päivitys 15.11.2007 klo 01:18: Saapuneita sähköposteja aletaan julkaisemaan. Sähköpostien julkaisunopeus on tällä hetkellä hidas.
Adressi toimitettiin 21.11.2007 hallituksen edustajille. Materiaali toimitetaan edelleen oikeusministeriön asettamalle tutkijalautakunnalle.
Hyvät tiedotusvälineiden edustajat,
Löytyisikö kirurgia..
Joka ompelisi silmät kiinni, niin ei tarvitsisi kohdata ja katsoa elämän raadollisuutta?
Tähän on tultu POLIITIKKOJEN ahneuden vuoksi
Jo sotien jälkeen kepulaisia viljelijöitä pönkitettiin maksamalla huikieita summia asunnottomien kaupunkilaisten lasten huostaanotosta. Nythän lasten huostaanotto (eli ryöstö) on toiminut pitkään hyvänä bisneksenä. Ns. perhekodit on osakeyhtiöitetty ja yhdestä lapsesta saanee noin 80000 €./v. Jos lapsia on n. 6 - 12, kannattaa tietenkin palkata hoitajat ja perhekodin johtajat voivat itse mukavasti oleilla vaikka ulkomailla. Samalla summalla aika moni perhe pysyisi taatusti koossa, köyhyyshän se repii ihmiset riekaleiksi. Kun vielä huomioi sosialistipuolueiden ahneuden omien verkostojensa rakentamisessa, lääketeollisuuden ahneuden pilleiden myynnissä myös lapsille ja nuorille, niin oikein ihmettelen, että sieltä perhekotien saaristosta vielä putkahtelee irti nuoria. Ja puolueethan eivät omia reviirejään supista.
Kun palvelut ovat ongelma...
...palvellaan enemmän... tehostetummin ja tahdosta riippumattomammin
Suomalaiset lapset eivät ole tärkeitä
Kaikkihan tietävät että Suomen tulevaisuus lepää maahanmuuttajien varassa. Suomalaisilla lapsilla ei ole niin väliä, kyllä niitä riittää. Tärkeintä on nyt saada joka kuntaan nopeasti lisää lukutaidottomia moniosaajia, kamelinajajista on huutava pula!