Uusi Suomi / Kotimaa Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

H1N1-rokotusjärjestys muuttui

H1N1-rokotusjärjestys muuttui
Julkaistu: 4.11.2009 13:35
Päivitetty: 4.11.2009 17:11
Kuva: EPA / All Over Press
Kuva
Kuva: EPA / All Over Press

Faktakulma

Uusi rokotusjärjestys

1. Terveyden- ja sosiaalihuollon työntekijät, sairaankuljettajat sekä apteekkien asiakaspalvelu. Mm. voimakkaita sytostaattihoitoja saavien potilaiden perheenjäsenet
2. Raskaana olevat
3. Kroonisesti sairaat 3–64-vuotiaat, kuten sydän- ja keuhkosairaat
4. Terveet 6–35 kuukauden ikäiset pikkulapset
5. Terveet 3–24-vuotiaat lapset ja nuoret sekä varusmiehet
6. Riskiryhmiin kuuluvat 65 vuotta täyttäneet
7. Jos epidemiatilanne vaatii, rokotuksia jatketaan terveistä 25-vuotiaista

(STT)

Myös perheenjäsenet saavat sikainfluenssarokotuksen (H1N1) ensimmäisessä vaiheessa, jos he osallistuvat esimerkiksi syöpäpotilaan hoitoon.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos on muuttanut rokotusjärjestystä ja määrännyt nämä ihmiset rokotettavaksi heti.

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän mukaan tällaisia perheenjäseniä ovat esimerkiksi voimakkaita sytostaattihoitoja saavien potilaiden tai elinsiirron tai kantasolusiirron saaneiden potilaiden läheiset.

Myös biologisia lääkkeitä saavien autoimmuunitauteja sairastavien potilaiden perheenjäsenet tulee rokottaa jo tässä vaiheessa.

Läheisten rokottaminen suojaa potilaita, sillä vahvat hoidot ovat heikentäneet heidän elimistönsä puolustusjärjestelmää.

Näiden potilaiden perheenjäsenet saavat tietoa rokotuksista oman kotikuntansa nettisivuilta ja terveyskeskuksista.

Lisää rokotusjärjestyksestä täällä.

 
STT - Uusi Suomi
STT - Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

Olisikohan sittenkin

Olisikohan sittenkin kannattanut rokottaa ensin tarha-ja kouluikäiset, niinkuin joku viisaampi lääkäri taannoin suositteli. Tässä nuorisoryhmässa kun ne taudit aina parhaiten leviävätkin.

Nyt ajaudutaan hakoteille !!

Paula Risikko on surullista jälkeä jättävä Sosiaali- ja terveysministeri. Mitään posittiivista en todellakaan ole kuullut hänen kaudellaan. Säätelyä säätelyn jälkeen terveys ja sosiaalisektorilla. Risikko ei tunne suomalaisten hyvinkin paljon poikkeavia työoloja ja nyt sitten sairaiden hoitokin liitettiin rokotuksiin. Terveydenhuollossa leikitään suomalaisten hyväuskoisuuden ja tietämättömyydenkin kustannuksella, lääketeollisuuden tuotteita kokeillen, jopa ihmisten tietamättäkin. Erityisessä vaaravyöhykkeessä on nyt lapsemme !! Toivoisin vakavaa keskustelua nykyisestä lääketeollisuuden asemasta yhteiskunnassamme. Onko osa terveysalan ammattilaisista joissain asioissa ainoastaan vaikkapa roketteen valmistajan kouluttamia ? Mistä kansalainen voi tietää jos hänet ja mahdollisesti lapsensa vaikkapa kokeellisesti rokotettaisi jonkuin läáketehtaan toimesta. Outoon suuntaa on hakeudettu.

Paha, paha lääketeollisuus

Onhan se nyt päivän selvää, että jokainen haluaisi elää extreme-elämää ilman lääketeollisuutta! Ajatella, että ihmiset suostuvat käyttämään lääkitystä syövänkin hoitoon, kun luonnostaan kuuluisi kuolla pois. Ja antibiootit ovat ihan turhia, sillä silloin voisi saada extreme-fiboja jopa tavallisesta tulehtuneesta haavasta. Jäykkäkouristus-, isorokko-, polio- ja muut joutavat rokotukset vain laiskistavat ihmisiä. Murtuneita lonkkia ei pidä hoitaa millään lääketeollisuuden tyrkyttämällä kivunpoistoaineella, sillä kipu on opettavaista. Jos ihmisiä on leikattava vaikka umpilisäkkeen vuoksi, mitään puudutuksia ei tarvita ja haava pidetään puhtaana wiskillä niin kuin vanhoina hyvinä aikoina ennen lääketeollisuutta.

Ja että lääketeollisuus vielä kouluttaa käyttämään omia tuotteitaan ... on se kamalaa. Se nyt on ihan sama, mihin se lääke töhritään, jos sitä on pakko sitten käyttää: Pannaan kielen alle kaikki peräpuikoista lähtien, niin ei tarvitse erikseen opettaa ...

EI riskiryhmään kuuluva

Riskiryhmään kuuluvat pitäisi kaikissa kunnissa rokottaa
ensimmäiseksi. Yleensä kaikki tähän infulenssaan kuolleet ovat olleet lapsia tai nuoria aikuisia,joilla on ollut jokin pitkäaikais-sairaus siis riskiryhmään kuuluvat.

On todella pelottavaa.että näihin riskiryhmään kuuluvat saavat rokotteen joissakin kunnissa vasta viikolla 47,kun tämän rokotteen suojakin tehoaa vasta kahden viikon kuluessa sen antamisesta.

aikuiset ja eläkeläiset menee kohta lapsien edelle

Lähellä se on ainakin Tampereella. 25-65 vuotiaiden riskiryhmäläisten rokotukset alkoi tänään ja riskiryhmään kuuluvien pikkulasten rokotus alkaa vasta maanantaina...

http://www.tampere.fi/terveyspalvelut/sikainfluens...

terveet lapset sairaiden aikuisien edelle Turussa

Turussa rokotetaan terveet lapset ennen yli 30-vuotiaita riskiryhmäläisiä, siis terveet kiilataan sairaiden edelle. Onkohan edes laillista toimia niin? Enpä haluaisi olla esim. 36-vuotias diabeetikko nyt. Ja eikös taudin muuten pitäisi olla potentiaalisesti vaarallisin juuri 20-49-vuotiaille?

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely