Uusi Suomi / Kotimaa Torstai 9.2.12 Aseta US kotisivuksi

H1N1-kuva muuttui yllättäen

H1N1-kuva muuttui yllättäen
Julkaistu: 5.11.2009 7:28
Kuva: Uusi Suomi
Kuva
Taysissa vältettäneen H1N1-kaaos.
Kuva: Uusi Suomi
Taysissa vältettäneen H1N1-kaaos.
Sikainfluenssaepidemiasta saatetaankin selvitä sairaanhoitopiireissä pienemmillä ongelmilla kuin alun perin luultiin.

- Tässähän on käynyt niin onnellisesti, että koko ajan se kuva, kuinka vakavasta taudista tässä on kyse on vain lieventynyt ja lieventynyt, osastonylilääkäri Jukka Lumio Tampereen yliopistollisesta sairaalasta sanoi Ylen Aamu-tv:ssä.

Lumion mukaan Taysissa saatetaan joutua siirtämään ehkä vain joitain vähemmän kiireellisiä leikkauksia H1N1-epidemian takia. Vielä kesällä kuva oli vakavampi.

- Pääsemme selvästi kevyemmällä työllä täällä erikoissairaanhoidossa. Me olemme laskeneet, että korkeintaan 10 tehohoitopaikkaa ja noin 80 tavallista vuodepaikkaa tarvitaan, kolmasosa kaikista lapsille. Tällä me pärjäisimme ja se ei kyllä vielä väestön muiden tautien hoitoon tee mitään vahinkoa.

Lumion mukaan koko Pirkanmaalla on nyt 200 virusvarmennettua H1N1-tapausta. Lumion mukaan näyttää siltä, että epidemia valuu pikkuhiljaa pohjoisesta kohti etelää.

Katso Uuden Suomen kaikki sikainfluenssauutiset tästä.

 
Valtteri Varpela
Valtteri Varpela
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

 
 
 
 

Uhkakuva maalattiin uudeksi päivässä

Informaatiosodankäynnin riemuvoitto! Kukaan toimittaja ei kysele perään, vaan paahtaa ja peista tiedotetta.

terveydenhoito ja ylityöt

Taitaa silti olla keskiverto terveydenhuoltoalalla työskentelevä henkilö olla korviaan myöten täynnä possunuhaa. Koneelle tulee 100 sähköpostia päivässä aiheesta, joka ikinen asiakas puhuu siitä, ja kun rokotusasioissa ohjeistus vaihtuu tämän tästä ja muuten sekoillaan jatkuvasti, saavat varsinaiset työntekijät kuulla varmasti kunniansa kansalaisten turhautuessa.

Samalla ylitöitä ei saisi tehdä, kun on rahasta tiukkaa, mutta työmäärä on valtava jo ihan tavallisten toimien suorittamisesta, possunuhan aiheuttamasta lisäpaineesta puhumattakaan.

Kuntakohtaista tiedottamista

THL on täysin kädetön. Pitäisi olla yksi valtakunnallinen portaali, jossa olisi kerrottu kalenterin ja lukujärjestyksen muodossa, ketä milloinkin ja missä rokotetaan, ja mitkä ovat riskiryhmät.

Pekka Puska ei ole saanut mitään aikaan todellisen tiedottamisen saralla, kunhan on ensiksi hyssytellyt, sitten syytellyt rokotuksen vastustajia ennen toivottua katomamistaan julkisuudesta.

Onhan tuosta rokotuksesta

Onhan tuosta rokotuksesta tiedotettu. Menkööt lukemaan vaikka THL:n tai WHO:n sivuilta asiasta. Ongelmana on enemmänkin väärän tiedon tulva, joka ei taas ole viranomaisten aiheuttama.

Jep, olen tästä samaa

Jep, olen tästä samaa mieltä. Mielestäni THL on koko ajan tiedottanut hyvin selkeästi ja johdonmukaisesti. Väärä informaatio, rokotustenvastustajat ja muu hysteria on sotkenut ihmisten päät. Jos joku vaivautuisi oikeasti lukemaan niitä THL:n tiedotteita (eikä Iltalehden tai HS.fi:n "uutisia"), ei näin paljon turhia kysymyksiä olisi noussut. Itse olen seurannut molempia - sekä virallisia että epävirallisia - ja olen tullut siihen tulokseen, että viranomaiset ja asiantuntijat ovat tehneet hommansa todella hyvin. Kansa vaan ei osaa arvostaa, vaan haukkuvat tuon tuosta. Harmillista.

On tiedotusta, on myös luulotusta

Olen justiinsa samaa mieltä. THL:n ja paikallisten terveyskeskusten toiminta on ollut asiallista ja riittävää. Ei ole mitään syytä, että heidän pitäisi jokaiseen lööppiin ja neuroottiseen nettikeskusteluun vastata. On kansalaisten omalla vastuulla se, mistä ottavat informaationsa.

Medialukutaidosta on viime vuosina puhuttu paljon. Välillä tuntuu, että median juuri pitäisi opiskella sitä ja ottaa oma vastuunsa oikeasta tiedottamisesta eikä lähteä jokaisen hörhön matkaan. Antti Heikkilänkin voisi hyvin jo poistaa lääkärinimikkeen alta ja siirtää mutulääketieteen harrastelijaksi.

Vähän aikaa eläneet muistavat varmaan poliosokeripalan hyvin. Jos silloin olisi eletty nettipalstojen ja lehtilööppien tiedotuksen armoilla, niin olisi syntynyt varmaan kaikkien aikojen höslinki.

"Ei ole tavallista influenssaa kummallisempi."

Monenko täyspäisen mielestä Pekka Puskan aloitusvähättely oli asiallista tiedottamsita ja lääkärin puhetta?

Mutta eihän se ole. Toki

Mutta eihän se ole. Toki ne, jotka imevät sivistyksensä BB:stä, Seiskasta ja Iltapulujen lööpeistä ovat kauhusta kalpeina. Mutta minkäs teet; tuulipuvut suhisee kun lööpit paukkuu.

Ihmettelen lääkärin puheita

Ihmettelen osastonylilääkäri Jukka Lumion puheita taudin lievenemisestä. Juuri tuli kuolemantapaus tietoon, ja toinen lääkäri sanoi radiossa taudin olevan vakavan etenkin lasten kohdalla. Ei myöskään tauti mene helpolla ohi paikkakunnalta. Rovaniemellä oli infektio pari viikkoa sitten kiihkeimmillään, mutta nytkin tulee päivittäin tietoa suurista määristä sairastuneita laitoksissa ja kouluissa. Olen myös keskustellu sikainfluenssan sairastaneen aikuisen kanssa. Hän kuvasi tautia todella vaikeaksi. Tietenkin joillakin se menee ohi lievemminkin. Minusta "tohtorin" puhe oli kuitenkin liian löysää. Rauhoitella pitää, eikä saa aiheuttaa paniikkia, mutta ei myöskään pidä vähetellä. Olen myös samaa mieltä joidenkin kirjoittajien kanssa, että median pitäisi tehdä asiasta enemmän "tutkivia juttuja" kuin vain julkistaa pelkkiä tiedotteita ja haastatteluja. Vai pelkääkö media tartuntaa?

http://www.cbsnews.com/storie

http://www.cbsnews.com/stories/2009/10/21/cbsnews_...

Jenkeissä julkiset laitokset yrittävät salailla totuutta ja tietoa joudutaan hakemaan oikeuden päätöksillä. Todelliset kuolemanluvut ja sairastuneiden lukumäärät ovat melko matalat. Tällä hetkellä on noin 5000 tieteellisesti todistettua sikainfluenssasta välillisesti johtunutta kuolemaa maailmanlaajuisesti ja sikainfluenssa näyttääkin jäävän historiankirjoihin yhdeksi lievimmistä influenssoista kun influenssakausi on lähes ohi eteläisellä pallonpuoliskolla. Niin siis tieteellisiin historiankirjoihin, media onkin asia erikseen.

Minä olen alkanut pelätä

Minä olen alkanut pelätä tosissani tuota sikainfluenssaa. Se vaikuttaa niin samalla tavoin alkaneelta kuin 1900-luvun alussa miljoonia maailmanlaajuisesti tappanut Espanjantauti.

Espanjantaudin pääpiirteet olivat samat kuin sikainfluenssan: ensinnäkin se tarttui kiivaasti ihmisestä toiseen, ensimmäinen aalto sairastutti paljon, mutta ei vielä tappanut ja sikaflunssan tapaan se sairastutti eniten ja vakavimmin juuri nimenomaan nuoria ja nuoria aikuisia. Vasta Espanjantaudin toinen aalto oli äärimmäisen tappava. Suomessa tautiin menehtyi arviolta 17 000 - 25 000 ihmistä. Mitä jos sikainfluenssa kehittää myös tappavan version toisessa aallossa?

Kyllä hirvittää kun vaunuissa nukkuu 5kuukautinen vauva...

Noh omassa kaupungissani

Meidän kaupungissa on nyt viikon sisään kolme kertaa vaihtunut tieto, että koska possupiikkiä saa ja mistä. Työntekijätkin saavat lukea lehdestä kun ei sisäinen tiedotus toimi.

Ei todellakaan ole tiedotettu hyvin

Ei muuten ole tiedotettu selkeästi.

On mm. väitetty, että astmaa sairastavat saisivat rokotteen. Nyt onkin käynyt ilmi, että rokotteita annetaan vain sellaisille astmaatikoille, joilla on sairaudesta logo Kela-kortissa. Infektio-astmaa sairastavat käännytetään terveysasemalta pois, vaikka tautihistoria osoittaisi astman. Mutta ehkä sikainfluenssa ei ole infektio...

Lisäksi se virallinen terveydenhuollon neuvontapuhelin, jonne ihmiset ohjataan soittamaan, ohjeistaa että infektioastmaa sairastavien kannattaisi pyytää rokotusta. Mutta toisella luukulla eli terveyskeskusessa sitten kielletään. Muita puhelinnumeroita tai tahoja ei ole, joista voisi asiaa tiedustella.

Kas kummaa, alkaako

Kas kummaa, alkaako tusinanuha asettua edes kohti oikeita raamejaan ? Tapiolla ja muilla myrkkyrokotehypettäjillä on varmaan kovin tuskaisat olot.

Siis olettaen että sitä omaatuntoa on ollenkaan.

" - Tässähän on käynyt niin onnellisesti, että koko ajan se kuva, kuinka vakavasta taudista tässä on kyse on vain lieventynyt ja lieventynyt, osastonylilääkäri Jukka Lumio Tampereen yliopistollisesta sairaalasta sanoi Ylen Aamu-tv:ssä. "

Niin hassusti on käynyt kaikille myrkkypiikkiurpoille että ovatkin myrkyttäneet itseään ja vieläpä terrorisoineet muitakin tekemään niin aivan turhaan. Kieriskelkääpä nyt sitten omantunnnontuskissanne, montakohan lasta olette turhalle myrkkypiikille ja lääkefirmojen kassakoneisiin lie ajaneet.

Puska tyhjä puhuva pää

Puskista huuteleva tyhjä pää, ei tollasta jargonia syöttävää spedea voi tosissaan ottaa, paitsi aivovammaiset publikaanit.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely