Parasetamolia sisältävien lääkkeiden kauppanimiä ovat esimerkiksi Panadol, Paracetamol-Ratiopharm, Parasetamol, Para-Tabs, Paramax, Pamol ja Panacod.
Lähde: Wikipedia
Sikainfluenssarokotteen saaneelle lapselle ei automaattisesti kannata antaa kuumetta alentavaa parasetamolia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Terhi Kilpi neuvoo vanhempia rauhassa odottamaan, nouseeko kuume niin korkeaksi, että kuumetta alentavaa parasetamolia on syytä antaa.
Kuumetta alentavaa lääkettä kannattaa hänen mukaansa yleensä antaa, kun kuume nousee yli 38-38,5 asteen tai kun lapsella on kovia kipuja.
Parasetamolia ei suositella annettavaksi heti rokotuksen jälkeen, koska sen on todettu heikentävän imeväisikäisillä rokotteiden tehoa.
Tshekissä tehdyn tutkimuksen mukaan parasetamolia saaneiden imeväisikäisten lasten vasta-ainevasteet olivat jonkin verran muita lapsia matalammat. Tutkimuksessa ei tutkittu erikseen H1N1-rokotetta, mutta asiantuntijoiden mukaan tutkimus viittaa siihen, että myös sikainfluenssarokotteen teho kärsii parasetamolin vaikutuksesta.
Parasetamolia käytetään muun muassa panadol-särkylääkkeessä.
THL:n Kilpi muistuttaa, että parasetamolia ei kannata vaihtaa muihin kipu- tai särkylääkkeisiin.
-Parasetamolin on todettu lamaavan immuunivastetta vähiten, eikä ole mitään järkeä antaa jotakin muuta kipu- tai särkylääkettä kuin parasetamolia.
-Järkevää olisi olla ensisijaisesti ilman, Kilpi toteaa.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Malttia ja harkintaa
Yksi tutkimus ei vielä kesää tee, aihetta ajatteluun toki antaa. Mitään ei kuitenkaan ole vielä todistettu, varsinkaan parasetamolin ja H1N1-rokotteen suhteesta.
On syytä huomata, että kyseisessä tutkimuksessa parasetamoli annettiin ennaltaehkäisevästi heti rokotuksen jälkeen ja vielä automaattiset uudet annokset 2-3 kertaa ensimmäisen vuorokauden aikana. Tällä ajoituksella ei voida sanoa mitään esim. parasetamolin ottamisesta kertaalleen 12 tunnin päästä rokotuksesta kertaalleen.
Kannattaa myös muistaa, että tutkimuksessa ei arvioitu H1N1-influenssarokotetta eikä edes tavallista influenssarokotetta.
Parasetamoli on todistetusti hyvä ja turvallinen kipu- ja kuumelääke. Sitä ei kannata missään nimessä laittaa kokonaan pannaan tämän tuloksen vuoksi. Nyt voi miettiä, että ei kannattane antaa automaattisesti parasetamolia rokotushetkellä + 2-3 kertaa ensimmäisen vuorokauden aikana. THL:n ohje lääkkeen antamisesta vain silloin kun sitä oireiden vuoksi tarvitaan on hyvä ja tähän samaan johtopäätöksenhän tutkimuksen tekijätkin päätyivät.
Kyseisestä tutkimuksesta on vielä syytä huomata, että sitä rahoittanut lääketehdas, joka valmistaa useita rokotteita, osallistui erittäin aktiivisesti tutkimuksen toteuttamisen ja analysoinnin kaikkiin osioihin joten tuloksiin on tämänkin vuoksi syytä suhtautua kriittisesti.
tiedodusvälineet tomivat itseään vastaan lääketieteen asioissa
Effect of prophylactic paracetamol administration at time of vaccination on febrile reactions and antibody responses in children: two open-label, randomised controlled trials
Googlaamalla tuon yllä olevan tekstirivin pääset lukemaan kyseisen artikkelin lyhennelmän (abstraktin).
Kyseessä on TILASTOLLISESTI merkittävä lasku vasta-aineissa. Tällä ei ole mitään tekemistä KLIINISEN eli käytännön merkityksen kanssa. On vielä todella pitkä matka osoittaa, että panadol heikentää oikeasti vastustuskykyä.
Tilastollisesti jäätelönsyöntikin aiheutaa hukkumiskuolemia (kesä-talvi...).
Rokotehanke on kaiken
Rokotehanke on kaiken kaikkiaan niin hätäisesti kasattu, normaalit testausrutiinit muka "pakon edessä" ohittaen, että yllätyksiä voi hyvinkin ilmetä. Perussyynä on tietenkin rokotevalmistajien suunnattomat raha-apajat ja kiire epidemian nopeaankin loppumiseen.
On erittäin tuhoisaa, että nyt kaikenkarvaiset periaatteesta rokotuksia edesvastuuttomasti vastustavavt kuppikunnat saavat vettä myllyihinsä. Jos asiat johtavat yleisesti muiden rokotusten välttämisiin, ovat haitat valtavasti suuremmat, kuin hyöty sikaflunssarokotuksista.
Miksi muuten Sveitsissä viranomaiset kielsivät sikarokotteen antamisen raskaana olevilta ja pieniltä lapsilta? Suomessa rokotukset aloitettiin raskaana olevista.
NOaijaa
No Pitääkö nyt sitten murehtia, sitä että
menin 2-vuotiaalle antamaan panadolia piikin jälkeen, kun valitti jalkaa? Oispa tämänkin tiennyt vähän aikaisemmin.
Tehosiko vai ei?
Samaa pohtii täällä puolivuotiaan äiti - panadolia annettiin vauvalle, kuten yleensä rokotteiden yhteydessä. Vielä selkeästi ilmaisin rokotuksen aikana, että annanko nyt särkylääkkeen ja ei kielletty. Selkeä ohjeistus olisi tarpeen, kun rokotuksen aloitetaan. Ei tarvitsisi ihmetellä.
Tähän särkylääkkeen antamiseen oikein kehoitetaan yleisestikin neuvolassa rokotusten yhteydessä, jos lapsi on levoton. Menikö nyt koko rokote kankkulan kaivoon?