Suomen Afganistan-operaatioon suunnitellaan merkittäviä muutoksia, kertoo Yle Uutiset.
Puolustusministeriö arvioi, että Afganistaniin tarvittaisiin 200 suomalaissotilasta, kun määrä on nyt reilu sata. Syynä joukkojen kasvattamiseen on siviilien tarvitsema suoja.
Samalla Pohjois-Afganistanissa olevien sotilaiden jälleenrakennustoiminta siirrettäisiin siviileille.
Suomen Afganistan-operaation luonteen muuttuminen perustuu Ruotsin suunnitelmille.
- Ruotsi on 2011 alkaen muuttamassa jälleenrakennusryhmää, jossa Suomi on osallisena. Ideana on muuttaa se siviilivetoiseksi, mikä ei tarkoita, että sotilaallinen kriisinhallinta poistuisi, vaan se tarvitsee sotilaallista kriisinhallintaa tuekseen. Mutta aikanaan Suomessa keskustellaan ja katsotaan, minkälaisiin päätöksiin keskustelut johtavat, puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) sanoo Yle Uutisten mukaan.
Päätöksiä Afganistan-operaation uudesta toimintamallista tehdään Häkämiehen mukaan vasta ensi vuoden puolella.

Kommentit
Loppuvatko rahat?
YK järjestelee toimiaan turvallisuusvajeen vuoksi uudelleen. Auttaminen ei olle näillä lähtökohdilla ja tavoitteilla ilmeisesti erityisen suosiossa paikallisten keskuudessa? Jos syrjäalueiden struktuurin parantaminen (kulku ja viestiyhteydet jne)voisi tulla siviilirakentajien toimesta kyseeseen, sotilaallisin turvatoimin suojattuina, riittävätkö kansainvälisen yhteisön rahat? (Uusia teitä jne tarvittaisi, ja olisivathan ne pommikuoppaisinakin parempia kuin kinttupolut? Väylien kautta tieto ja vuorovaikus voisi pitkän ajan kuluessa muuttaa kulttuuria ja asenteita "nurkkapatrioottien" vaikutusalueilla?)
"Rakentajat"
"Rakentajat" partioivat rynnäkkökivääreillä. Eivät he mitään rakenna, vaan ovat vartiointiliike. Häkämies toisin sanoen lisää vahvuuttamme Pohjois-Afganistanissa nimeämällä sotilaat siviileiksi.
Kannettu vesi ei kaivossa pysy
"Ruotsi on 2011 alkaen muuttamassa jälleenrakennusryhmää, jossa Suomi on osallisena. Ideana on muuttaa se siviilivetoiseksi, mikä ei tarkoita, että sotilaallinen kriisinhallinta poistuisi, vaan se tarvitsee sotilaallista kriisinhallintaa tuekseen."
Suomi mukaan kantamaan vettä afganistanilaiseen kaivoon... ja suomalaisia siviilimaalitauluja Talebaneille turvaamaan tätä kriisinhallintaa...
Ymmärrän länsimaiden Afganistanissa olon syyksi sen että Afganistanista ei haluta muodostuvan täysin ulkomaailmasta eristäytynyttä valtiota, joka tukee valtiona terrorismia.
Toisaalta mitä Afganistanin operaatiolla voidaan saavuttaa ja miten todennäköistä on että se mitä pyritään saavuttamaan onnistuu ilman afgaanikansan aitoa tukea ? Se mitä nyt tuetaan ja minkä arvojen puolesta taistellaan on poliittinen Hamid Karsain -koalitio, joka on väärentänyt satojatuhansia ääniä ja paljastuttuaan peruuttanut vaalien toisen kierroksen.
Demokratian rakentaminen kansainvälisellä operaatiolla heimoyhteiskuntaan yhden ihmissukupolven aikana on epätodennäköistä koska Afganistanin "parlamentin" jäsenet ovat heimopäälliköitä ja heidän intressi on aivan muulla kuin ”demokraattisessa” ja näennäisparlamentaarisesti hallitussa Afganistanissa.
Afganistaniin ei ole näköpiirissä infrastruktuuria, jonka perusteella heimopäälliköt tienaisivat paremmin kuin nykyisessä tilanteessa, jossa paikallisen kärpäsenkin elämä on ennustettavampaa kuin keskiverto kansalaisen.
Kumpaan keskiverto Afganistanilainen, jonka elämä on sattumanvaraisempaa kuin kärpäsen kallistuu, ulkomaalaisten tuomaan näennäisdemokratiaan joka väärentää satojatuhansia ääniä vai vakautta lupaavaan Taleban- liikkeeseen ihmisoikeuksien kustannuksella?
Kun Taleban on lupaamassa uskon kautta Afganistanin kansalaiselle edes kärpäsen elämään ennustettavaa tulevaisuutta äärimmäisen kurin kautta, ei Afganistanin pitkään jatkuneen ja ulkoa tuodun rauhanturvaamisoperaation ole kovin helppo kilpailla tämän "kurilla vakautta ihmisoikeuksia loukkaamalla" liikkeen kanssa. Varsinkin kun eriuskoiset ulkomaalaiset eivät aiemminkaan ole kovin hyvin Afganistanin tavallisiin kansalaisiin suhtautuneet.
Se että menemme Talebanien maalitauluksi osoittamaan luottamusta afganistanin demokratian luomisessa ja tukemaan vaalien väärentäjää ei ole hyvä lähtökohta kriisinhallinnalle eikä ole myöskään kovin ylevää vastuunottoa YK:n nimissä Afganistanin kehityksestä.
Kriisinhallinnan ja demokratian vieminen/turvaaminen Afganistanissa ei ole siis helppoa, eikä länsimaita motivoi Afganistanin rauhanturvaoperaatiossa kuin valtion tukeman terrorismi-saarekkeen syntymisen estäminen, joka on siis länsimaiden Afganistanissa olon todellinen syy.
Se että Afganistanista ei ole tehty todellista vetäytymissuunnitelmaa sinne lähdettäessä, on nykyrauhanturvaamisen strategioissa harvinaisen amatöörimäistä.
En pidä kovinkaan todennäköisenä em. perusteilla että rauhanpakottamisoperaation avulla saadaan mitään pysyvää aikaiseksi, koska kannettu vesi ei pysy kaivossa... Eli voidaan ihan hyvin vetäytyä tuosta sisällissodasta pois ja valita joku muu avustuskohde vaikka tilalle, jossa ei tueta yli 300.000 ääntä väärentäneen hallitsijan valtaa...
Siinäpä se
Turha on tuputtaa"omaa demokratiaa" Afganistaniin,sitä jo veli venäläinenkin yritti,ei onnistunut,niinkuin ei onnistu nykyinenkään operaatio.
Stubb esiintyy kuin olisi suuremmankin maan johtaja,pois sieltä pelleilemästä,tässä tulee käymään niin kuin Irakissakin,turha sota,jota Bush Blair klikki ei onnistunut voittamaan.
Perusteet selvät
Suomi osallistuu Afganistanin 'rauhanturvaamiseen' siksi että puolustusvoimat saavat sellaisia reserviläisiä joilla on sotakokemusta.
Ja Patrian vaunut suojaamaan
Ja Patrian vaunut suojaamaan ?
Vanhempi juttu Patriasta:
Puolustusvälineyhtiö Patria on maksanut Sloveniassa tehtyjen vaunukauppojen yhteydessä lahjuksia myös maan pääministerille Janez Jansalle, kertoi Yleisradion MOT-ohjelma maanantaina.
MOT:n mukaan Patria maksoi lahjuksia yhteensä 21 miljoonaa euroa. Rahaa päätyi myös Slovenian puolustusministeriön virkamiehille.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200809018199265_ul.shtml
Toivottavasti
Toivottavasti Suomi alkaa rakentamaan Afganistanin infraa merkittävällä panoksella. Sen täytyy kuitenkin tapahtua niin, että afgaanit itse tekevät varsinaisen työn ja saavat siitä palkkaa. Suomalaisia tarvitaan paikalle suunnitteluun ja koulutukseen. Tämä suomalaisten koulutuspanos ja materiaalit, sekä palkka afgaanityöntekijöille nykyisistä kehitysapumäärärahoista - leikataan vastaavasti Afrikasta.
Se rakennustoiminta tarvitsee suojakseen suomalaisia sotilaita - olen edelleen sitä mieltä, että vahvennetun pataljoonan. Sillä on tarpeeksi voimaa sekä vartiointiin, partiointiin, että tarvittaessa voimakkaaseen vastahyökkäykseen raskaiden aseiden (kuten AMOSilla varustettu AMV) tukemana.
Voi vänrikki nappulaa
Rauhanturvaamisen edellytyksenä on sotivien osapuolten (molempien) pyyntö turvata rauhaa, mutta tässä sodassa olemme mädäntyneen hallituksen yksipuolinen tukija.
Juhlapuheissa tuomitaan korruptio ja väärinkäytökset, mutta Afganistanissa vääryyttä tuetaan Suomi-nimisen valtion toimesta.
Häkä on tainnut saada Nato-myrkytyksen, kun Jenkkejä pitää noin nuoleskella.
Maitojuna viheltää lähiaikoina monessa maassa, kun joukkoja kotiutetaan, mutta suomipojat hakkaavat päätään Afganistanin kallioon.
Projekti on ollut alusta pitäen "mission impossible".