Sunnuntai 27.5.2012

Tilanneviesti

Yritit todennäköisesti avata vanhentunutta STT:n uutista, jota ei enää ole sivustollamme.

Urpilaisen hokemat: Nyt ärsyttää tämä sana

Luotu: 
6.11.2009 14:38
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Jutta Urpilaisen usein käyttämä "toveri"-sana jakaa demareita.

Maan suurimman toimihenkilöjärjestön STTK:n puheenjohtajaksi eilen uudelleenvalittu Mikko Mäenpää vaatii SDP:tä nykyaistamaan retoriikkaansa.

- Ensimmäiseksi voisi luopua toveri-sanan käytöstä, Mäenpää sanoo Uutispäivä Demarin haastattelussa.

Esimerkiksi puheenjohtaja Jutta Urpilainen puhuttelee puoluetovereitaan puheidensa alussa usein nimenomaan tällä termillä.

Urpilaisen puheenparsi on ollut kritiikin kohteena aiemminkin. Viime kuntavaalien yhteydessä nettiyleisö naureskeli hänestä YouTubeen laitetulle "Aivan aluksi" -koostevideolle.

Mäenpään mielestä SDP on unohtanut toimihenkilöt.

- Ei kannata ripustautua mihinkään luokkaan. SDP:n viestin on oltava sellainen, että se kelpaa niin duunarille, toimihenkilölle ja jopa johtajallekin, Mäenpää sanoo Demarille.

 

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

TakojaIlmarinen

Ensiksi haluan kiittää TOVERI punaista papukaijaa.
Ensiksi haluan kiittää TOVERI TOVERI punaista papukaijaa
Ensiksi haluan kiittää TOVER TOVERI TOVERI TOVERI, -
hitto ketäs minun pitikään kiittää!

Oikeisto kiittää toiseksi Punaista papukaijaa ansiokkaasta kokoomuksen vallan lisäämisestä!

Vieras

Onhan se sentään huomattavasti kehittynyt puheenjohtajakautensa alkuajoista, jolloin retoriikka oli kuin iskelmäsanoituksista: paljon kauniita sanoja peräkkäin ja ainakaan ulkopuoliselle ei oikein tolkkua löytynyt.

Vähän niin kuin eräs toinenkin sosialidemokraattinen, mutta huomattavasti korkeammassa asemassa oleva vaikuttaja, jonka poliittisesta jargonista ei siitäkään tahdo sisältöä hevin löytyä.

Risto Aallonharja

Parempi heitto puheiden alkuun olisikin: "toverit, tavarits ja comrades", näin monikulttuurisena ja kansainvälisenä aikakautena.

sakari_j

... tulee vieläkin kun muistuu mieleen tuo lehtijuttu. On siinä monella "toverilla" mennyt jauhot suuhun, ellei peräti sormikin.
Se oli LOISTAVAn alamäen vauhdikas alku.
Kiitos siitä tunnelmapalasta, hmmmmm... Jutta.

aititeresa

SDP on kusessa. Ihmiset ymmärtävät nykyään suhtautua kriittisesti kuulemaansa ja lukemaansa. Sosialistinen propaganda ei enää uppoa.

Eikä neuvostoliittoakaan enää ole. Voi Jutta parkaa.

pyhäbuddha

"Ei kannata ripustautua mihinkään luokkaan. SDP:n viestin on oltava sellainen, että se kelpaa niin duunarille, toimihenkilölle ja jopa johtajallekin, Mäenpää sanoo Demarille."

Eli:

- Kun Kansa ei enää mene halpaan. Sosialistinen paska ei enää uppoa kansaan. on keksittävä joku uusi suuri kusetus, jolla saadaan kaikki valta ja vauraus pienelle piirille.

vapausvalita

Suomessa on EU:n kallein ruokakori.
Kannattaisi joskus matkustella sosialistisen onnelan ulkopuolella, tulee mieleen Pohjois-Korea jossa asuvat ihmiset luulevat olevansa maailman parhaassa maassa.

Vieras

SDPn ongelma on se, että sillä on nuori naisjohto. Johtuen vielä konservatiivisesta kulttuuristamme ei nuori nainen ole uskottava. Mies tai vanhempi nainen on neutraali ja huomio keskittyy asiaan ja viestiin ennemmin kuin sanojaan. Urpilainen saa jatkuvasti lunta tupaan ja sitä ei voi jatkua kauaa koska on muita vaihtoehtoja puoluejohtoon joilla ei ole tätä ongelmaa. Sinänsä ei ole Urpilaisen vika että hän on nuori nainen. Poliittinen kulttuuri perustuu vielä arvovaltaiseen imagoon, ja nuori nainen edustaa arkkityyppinä enemmän seksuaaliobjektia kuin yhteiskunnallista linjanvetäjää. Sama ongelma Guzeninalla. Varmaan nopeat vaihdot johdossa kääntäisivät kurssia ylös ? Näytöt on jo annettu nykyjohdolta.

Vieras

Minusta kuvassa oleva henkilö muistuttaa erästä saarnaajaa Paavo Ruotsalainen nimeltään. Taidot eivät ole samat, mutta pään asento ja ilme ovat yhtenevät. Ehkä heillä on vielä jotain muutakin yhteistä.

Vieras

perinteinen kauna- ja kateuslinja on siivittänyt tovereita 100 vuotta SDP:n jalon aatteen taustalla. sekös vitutti suomen kansaa kun patruunat ja muut rantaruotsalaiset olivat ryövänneet suomen parhaat palat ja köyhä sai järsiä homeista leipää. Vaan etpä taida nykysuomesta löytää samanlaista aatetta enää muualta, kuin paikkakuntasi työväenjärjestöstä, minne saa kantaa "vaalirahaa" kottikärryllä jos jotain aikoo kotikunnassaan aikaiseksi saada oman lompakkonsa hyväksi.

samaa voiteluöljyä käytettiin neuvostoliitossakin, joka tietääkseni on lakkautettu jo jonkin aikaa sitten. miksei siis suomessa saa tänäpäivänäkään hoitaa asioita ilman, että kateelliset kiusaa ja yrittää sosialisoida toisten omaa. jos vaalirahasotkua alettaisiin selvittämään kunnallispoliittisella tasolla niin johan alkaisi lemuta. ja pahimman lemun taitaisi päästää tovereiden aattelliset yhdistykset.

MerjaH

Varsinkin kun Jutta on niin tomeraa...

Kumminkinhan vasemistolaiset ovat perinteellisesti puhutelleet toisiaan esimerkiksi kunnanvaltuuston kokouksissa "toveri puheenjohtaja", jne, jos puheenjohtaja on ollut vasemistolainen. Muuten he sanovat "herra puheenjohtaja".

Historiaa se vain on. Tavallaan olen Jutan puolella siinä, että hän pitää perinteistä kiinni.

Salvator

Jokaisen pitäisi tietää miten punainen takki tai punainen kaulahuivi demarin tai vasurin yllä on pelkkä valeasu - vaate ei ole aate. Nämä "demarit" ja "vasurit" ovat kaukana sosialidemokraattisesta aatemaailmasta - nurkanvaltaajia kaikkityynni.

qwerty

Tavarits ei ole kaveri eikä toveri vaan poliittinen vihollinen.
SDP:ssä on edelleen sisällissodan henki.
Kuka tapetaan seuraavaksi?
Veikkaan, että Suomen kansa kuolee nälkään Jutta Urpilaisen johdatuksella.

Sossupressakin asuu kesäisin, nähtävästi hyvällä omallatunnolla, tovereidensa tappaman Alfred Kordelinin entisessä kesäasunnossa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Alfred_Kordelin
http://www.kansallisbiografia.fi/talousvaikuttajat/?iid=252
http://www.wakkanet.fi/~karij/nimet/rauma/kordelin.htm

Kohtalon ivaa.

Kim Lindblom

Jos minä saisin päättä tehostaisin demokratiaa seuraavasti:
1.Leikkaisin kansanedustajien määrän 75:en ja maksaisin näille kolminkertaista palkkaa. Näin saataisiin myös sellaiset ihmiset kiinnostumaan kansanedustajan työstä jolla olisi jotain annettavaa isänmaalle.
2. Kannustaisin valitsemaan ministeriksi henkilöitä jotka hallinnonalastaan jotain tietävät, vaikka sitten poliitikkopiirin ulkopuolelta, eikä niin kuin nykyään jossa valintakriteerien tärkeysjärjestys on seuraava:
- oikea puolue
- sopiva vaalipiiri
- sopiva sukupuoli
- jatkossa ilmeisesti maahanmuuttajuus
- sopiva ikä
Osaamisella ei sitten olekaan niin väliä
3. Toisin järjestelmään ripauksen suoraa demokratia sitten, että jos 10.000 ihmistä tai 10 % kuntalaisista, siitä vaatii on asiassa kuin asiassa järjestettävä kansanäänestys, niin valtakunnallisissa kuin kunnallisissa asioissa. Sveitsin malli siis. Kun kansanäänestys järjestettäisiin nykyteknologilla jäisivät kustannuksetkin kohtuulliselle tasolle.
http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/