Helsingissä useita metroasemia on suljettu matkustajilta vesivahingon takia. HKL:n toimitusjohtajan Matti Lahdenrannan metro liikennöi nyt vain Sörnäisistä itään. Metrotunnelissa on paikoin peräti 20 metrin syvyydeltä vettä, kertoo päivystävä palomestari Uudelle Suomelle.
Pelastuslaitoksen mukaan kyseessä on mittava vesivahinko, joka johtuu rikkoutuneesta vesiputkesta. Rautatientorin asemalaiturilla vettä on useita senttejä, ja vettä on pulpunnut myös maan päälle Rautatieaseman ympäristöön. Yle Uutisten mukaan vettä tulvi muun muassa liikekiinteistöihin ja Asematunnelin Kompassitasolle. Asematunneli on suljettu.
Pelastuslaitoksen mukaan tilanne on nyt hallinnassa, Yle Uutiset kertoo.
Lahdenrannan mukaan vesivahinko on todennäköisesti todella iso, koska vuotokohta on vielä löytämättä.
Myöhemmin selviää, voiko metroliikenne kulkea normaalisti huomenaamulla myös Hakaniemen, Kaisaniemen, Rautatientorin, Kampin ja Ruoholahden asemien kautta, jotka ovat nyt suljettuna.
Vesivahinko haittaa myös raitiovaunuliikennettä. Hakaniemestä tulevat raitiovaunut joutuvat kiertämään rautatieaseman Aleksanterinkadun kautta.
Junaliikenne kulkee sen sijaan VR:n liikenteenohjauksen mukaan normaalisti.

Kommentit
Das Terrorismus?
Näin se alkaa...
Miksi ette kuunnelleet minua ajoissa... :)
äh
Voisko ton ekan kommentin kaltaiset jutut jättää julkaisematta tästä lähtien?
Pelastusliivit
pakollisiksi metroissa.
Mikähän siellä mennyt
Mikähän siellä mennyt rikki, kun noin paljon vettä. Metro onkin saanut olla aika rauhassa liikennekeskeytyksiltä.
Tuhansia kuolleita lahnoja tuliaisina
tulemme rauhassa.
Ettei vaan Tony Halme
Ettei vaan Tony Halme ruvennu toteuttaan viimeinkin vaalilupauksensa - asematunneli puhtaaksi !
Vai että on päässyt
Vai että on päässyt "päijänne" tulvimaan metroon, no kyllä päijänteessä vettä riittää.... ;-D