Faktakulma
Näin liikut Helsingissä
–Metro ei vesivahingon takia toistaiseksi liikennöi Rautatientorin, Kampin eikä Ruoholahden metroasemille. Rautatientorin asema on kiinni todennäköisesti kuukausia.
–Maanantaina metro liikennöi 5–6 minuutin vuorovälein Kaisaniemen ja Vuosaaren/Mellunmäen välillä.
–Yhteyksiä läntisen Helsingin suuntaan täydennetään lisäbussilla 65X. Bussi 65X liikennöi linjan 65A reittiä välillä Sörnäinen–Ruoholahti. Sörnäisissä bussiin voi nousta bussin 65A pysäkeiltä. Ruoholahdessa bussi ajaa linjan 15 päätepysäkille Länsisatamankadulle.
–Myös raitiolinjalle 6 tulee lisävuoroja.
–Lähijunilla keskustaan tulevien kannattaa vaihtaa raitiovaunuihin ja busseihin jo Pasilassa.
–Lännen suunnasta tulevien kannattaa käyttää myös seutulinjojen busseja.
–Pohjoisista ja koillisista kaupunginosista busseilla matkustavien on sujuvinta tulla bussilla keskustaan asti eikä vaihtaa metroon.
Lähde: STT
Eilinen putkirikko sekoittaa pahasti aamun työmatkaliikennettä Helsingissä.
Metrot kulkevat idästä Kaisaniemeen asti. Vielä juuri ennen ensimmäisten junien lähtöä oli epävarmaa, saataisiinko Kaisaniemen asemaa heti aamulla käyttöön. Metron keskusvalvomosta kerrottiin, että reittiä Kaisaniemeen testattiin aamuviiden jälkeen tyhjällä junalla.
Metron itäisillä osilla on odotettavissa kovia ruuhkia, sillä vuorovälit ovat tavallista pidempiä eli viidestä kuuteen minuuttia. HKL kehottaa idästä keskustaan tulevia matkustajia vaihtamaan busseihin jo Sörnäisissä.
Sörnäisten ja Ruoholahden välillä liikennöi ylimääräinen bussilinja 65X, ja lisäksi raitiovaunulinjan 6 vuoroja on lisätty.
Kaikki eivät ole bussilinjaa 65X löytäneet, minkä johdosta Sörnäisistä Ruoholahteen päin kulkeva raitiovaunulinja 8:n vaunuissa on tungosta. Aamu kuuden aikaan kahdeksikot olivat jonkin verran myöhässä aikataulustaan.
Pelastuslaitos paikansi eilisiltana putkirikon rautatieaseman pääsisäänkäynnin edustalle. Rautatientorin metroasema saattaa pysyä vesivahingon vuoksi suljettuna jopa kuukausien ajan.
Pelastuslaitoksen mukaan Rautatientorin metroasemalla oli eilen paikoin jopa 20 metrin syvyydeltä vettä.
Pelastuslaitos pumppasi yöllä vettä Rautatientorin metroasemalta. Kahden aikaan yöllä vettä oli päivystävän palomestarin mukaan rakenteissa yhä kymmeniä, ellei satoja, kuutioita. Töissä oli lähes 20 palomiestä.
Putkirikon syystä ei ole vielä tietoa, mutta putki on rikkoutunut mutkan kohdalta. Palomestarin mukaan putkistoon tehtiin mutkia, kun Asematunneli rakennettiin nelisenkymmentä vuotta sitten. Tuolloin putki ohjattiin mutkien avulla kulkemaan osan matkaa aiempaa syvemmällä.
Pelastuslaitos järjestää seuraavan tiedotustilaisuuden asiasta kello 10 aamupäivällä.
Faktakulma
Näin liikut Helsingissä
–Metro ei vesivahingon takia toistaiseksi liikennöi Rautatientorin, Kampin eikä Ruoholahden metroasemille. Rautatientorin asema on kiinni todennäköisesti kuukausia.
–Maanantaina metro liikennöi 5–6 minuutin vuorovälein Kaisaniemen ja Vuosaaren/Mellunmäen välillä.
–Yhteyksiä läntisen Helsingin suuntaan täydennetään lisäbussilla 65X. Bussi 65X liikennöi linjan 65A reittiä välillä Sörnäinen–Ruoholahti. Sörnäisissä bussiin voi nousta bussin 65A pysäkeiltä. Ruoholahdessa bussi ajaa linjan 15 päätepysäkille Länsisatamankadulle.
–Myös raitiolinjalle 6 tulee lisävuoroja.
–Lähijunilla keskustaan tulevien kannattaa vaihtaa raitiovaunuihin ja busseihin jo Pasilassa.
–Lännen suunnasta tulevien kannattaa käyttää myös seutulinjojen busseja.
–Pohjoisista ja koillisista kaupunginosista busseilla matkustavien on sujuvinta tulla bussilla keskustaan asti eikä vaihtaa metroon.
Lähde: STT

Kommentit
Jossain peräkylillä putkirikko
Ei pitäisi ylittää uutiskynnystä.
Vika on aina putkissa
Iljettävä kaasuputki johtuu kyvyttömyydestä osata mitään muuta. Hyi Moskovassa haisee mädäntyneet putket. Meillä on hyvä osaaminen Suomessa, joten korjausremontti tehdään. Vatsa on kipeä Moskovassa.