Helsingin Vesi ryhtyy kartoittamaan vesijohtoputkiston kuntoa sunnuntaisen suurvuodon takia. Tuotantoinsinööri Sami Sillstén sanoo, että Rautatientorin vesivahingon aiheuttaneiden putkien kaltaisista rakenteista tehdään nyt selvitys.
Sillsténin mukaan urakka on mittava. Kaikkein vanhinta vesijohtoverkko on ydinkeskustan alueella, jossa on myös rautatieaseman tapaan raskaan liikennekuorman rasittamia putkia. Sunnuntaina pettänyt putki oli vuodelta 1967, mutta huomattavasti vanhempaakin linjastoa löytyy.
–Esimerkiksi nyt pettänyttä putkea vastapäätä Makkaratalon edessä oleva putki on satavuotias. Nämä ovat tapauskohtaisia ja vaativat selvittelyä, Sillstén sanoo.
Kartoitustyö on tarpeen, sillä kaikkein vanhimpien putkien rakenteellisista ratkaisuista ei välttämättä ole kunnollisia tietoja.
Rautatientorin vuoto äityi erityisen vaaralliseksi, sillä putkea ympäröivässä betonisessa kanavassa oli jostain syystä miehenmentävä reikä. Ilman reikää vesi olisi noussut kadulle, kuten vuototilanteissa pitäisi.
Sillsténin mukaan Helsingin Vesi tekee parhaillaan myös esiselvitystä putken pettämisen syistä. Yksittäistä syytä putken hajoamiselle ei ehkä löydy.
–Vaikea sanoa, voiko tällaista tapahtua uudelleen. Putkia risteilee ja lisää maanalaista tilaa rakennetaan koko ajan. Ydinkeskusta alkaa kohta olla reikäjuustoa.

Kommentit
missä viipyy
Siikalan puolustuskommentti?
Selvä terrori-isku
Miehen mentävä reikä putkikanaalissa! Timanttisahalla tehty. Suoraan metroaseman yläpuolella. Vettä paikoin 20 m.. Missä SUPO?
heh
mä haluun nähdä sen tyypin joka menee sahaamaan miehen mentävää reikää tommoseen käytössä olevaan vesiputkeen :)
kepu pettää aina
”Keskusta alkaa olla reikäjuustoa”
sitähän se kepu on aina ollut.
perunatkin on reikiä täynnä.
Keskusta
Juu, Kepu pettää aina, pelkkää reikäjuustoa kun on.
Vanhat valokuvat
Ehkä jossain on valokuva vuodelta 1967, jossa tuota putkilinjaa rakennetaan.
reikiä kaivataan
onkohan masa69:n laudoissa paljon reikiä? ja olisi mukavaa jos anttilan kassakaappiin tulisi muutama reikä mistä näkisi sen sisällön.
Onko maassa älyllistä elämää?
Mitä tapahtuu kun käytetään putkea jolle laskettu elinkaari
50-60 vuotta käytetäänkin 100 vuotta ja odotellaan sormet ristissä parasta toivoen?
Kysykää Helsinkiläisiltä.
Todella kertakaikkisen hämmästyttävää että nyt kävi kuin kävi! Ja näitä tulee lisää.
Eläköön kestävä kaupunkikehitys ja tonttujen ajatuksen lento!
Muistakaa nyt vielä että kun taas kesäisin kaivelette niitä
katu-osuuksia "huoltotöiden" vuoksi auki, älkää vain missään tapauksessa edelleenkään tutkituta+uusi vanhentunutta tekniikkaa samalla. Korroosia on vain maalaisten paskapuhetta.
Suunnitteluvirhe
Jos esitetty kuva on todella 400 mm:n vesiputken kuva vuotkohdasta, ei vuodon syytä tarvitse kauan hakea. Kysykää kokeneilta putkistosuunnittelijoilta kuinka suuria voimia putken tuennan pitäisi ottaa vastaan, niin huomaatte, että tuollaisella kevyellä pantaripustuksella ei voi kauaa pärjätä. Kun tärinää ja ruostumista on jatkunut riittävän kauan, kannatus pettää väistämättä. Toivottavasti Helsingin Vedellä ei ole näitä virityksiä paljoa muissa paikoissa.