Uusi Suomi / Kotimaa Perjantai 10.2.12 Aseta US kotisivuksi

Häkämies: Jo talvisota opetti tämän

Häkämies: Jo talvisota opetti tämän
Julkaistu: 9.11.2009 13:46
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Kuva
Jyri Häkämies vilautti epäsuorasti Nato-jäsenyyttä.
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Jyri Häkämies vilautti epäsuorasti Nato-jäsenyyttä.
Puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok.) mukaan Suomen riippuvuus kansainvälisestä puolustusyhteistyöstä tulee kasvamaan ensi vuosikymmenellä.

Häkämies kyseenalaisti maanpuolustuskurssin avajaisissa kuitenkin pelkän yhteistyön riittävyyden uskottavan puolustuksen järjestämiseksi.

–Meidän on muistettava, että yksikään näistä yhteistyöjärjestelyistä ei takaa meille tukea sotilaallisessa kriisissä ja kuitenkin olemme tuesta riippuvaisia, ministeri korosti. Nato-jäsenyyttä turvatakuineen hän ei kuitenkaan suoraan suosittanut.

–Miten syvälle kansainvälisessä yhteistyössä menemme, on luonnollisesti poliittinen päätös, johon seuraava eduskunta, hallitus ja tasavallan presidentti ottavat kantaa.

Häkämies punoi Suomen puolustuksen nykyjärjestelyt talvisotaan, jonka opetuksia on hänen mielestään syytä miettiä vielä 70 vuotta myöhemmin. Mikäli uskottava puolustus halutaan taata ensi vuosikymmenen puolivälin jälkeenkin, on haettava uusia ratkaisuja.

–Näiden ratkaisujen hakeminen kriisin jo ollessa ovella ei onnistu. Tämä oli keskeinen opetus myös talvisodan kynnyksellä ja sen aikana.

 
STT - Uusi Suomi
STT - Uusi Suomi
 

Tähän uutiseen liittyvät asiasanat

Henkilöt: Jyri Häkämies
 

Politiikka

 
 
 
 
 

Latvian, Liettuan ja Viron tie

Oikea puolustusratkaisu on liittoutua vihollisen kanssa Venäjän (1807 ja 1939) tai Latvian, Liettuan ja Viron (1939) tapaan.

Kokemus opettaa

Latvia, Liettua ja Viro liittyivät NATO:n jäseniksi heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Kaikki varsovan liiton maat tekivät samoin. Ehkäpä he tietävät viidenkymmenen vuoden kokemuksella Venäjästä ja venäläisistä jotain sellaista mitä me emme tiedä?

Baltiansaksalainen protektoraatti

Ellei kansallishenkeä ja itsenäisyystahtoa ole luonnostaan, ei sitä voi seminaareissa opettaa. Baltit liittoutuivat Neuvostoliiton ja Saksan kanssa 1939-1940 ja liittouvat aina kenen tahansa, vaikka paholaisen kanssa Faustin tapaan. Heillä ei ole tahtoa puolustaa edes itseään, saati meitä, liittolaisiaan EU:ssa.

Unohtiko hökämiehet taas lissabonin?

Suomi on jo lissabonin myötä ulkoistanut ulko- ja puolustuspoliittisen päätöksenteon.

Suomi on ex-Suomi eikä enää päätä itse sodastaan eikä rauhastan.

Onko tämä mennyt edelleen hökämiehiltä ohi? On yksi asia ratifioida lakeja eduskunnassa ja toinen asia tietää niiden sisältö.

Kertokaa se heille.

Näin

on päässyt käymään ikään kuin ohimennen.

hyvin sanottu Häkämies

hyvin sanottu Häkämies puhuu mitä sattuu ei ymmärrä itsekkään mitä puhuu

Häkämies on isänmaan puolella, ei vieraan vallan

Häkämies puhuu asiaa tyhmälle Suomen kansalle. Hän ei uskalla sanoa typeryksille NATOon liittymisen pakosta.
Jos emme liity NATOon, hoitaa Lenigradin sotilaspiiri
asiamme kohtuullisen pian.........
Tämän viestin arvon kyseenalastajaiset eivät voi olla
isänmaan ystäviä...!

Baltit noudativat itse

asiassa samaa politiikkaa kuin Suomi 1944 aselevon jälkeen. Se tapahtui materiaalisilla, poliittisilla ja strategisilla perusteilla, jotka olivat lähellä Suomen tilannetta 1944. Nehän veivät ns. yya-politiikan mukaiseen ikuiseen ystävyyteen NL:n kanssa sekä tukeen sen aktiivisella ja antifasistiselle rauhanpolitiikalle, minkä kaiken voi oppia seminaareissakin - ainakin Suomen ulkopuolella.

turvallisuutemme

Kyllä Suomen tulee liittyä Natoon, kun se vielä on mahdollista. Eikö historia ole opettanut mitään?

Suomella kokemusta enemmän

Mitä balttien viiden vuosikymmenen kokemus venäläisistä on Suomen kokemuksen rinnalla? Suomi oli Venäjän suuriruhtinaskuntana toista vuosisataa autonominen osa Venäjää. Tuona aikana Suomi kehittyi nopeammin kuin vuosisatoja kestäneen Ruotsin vallan aikana, suomen kielen asema parani ja viimen Suomi sai itsenäisyyden, jota Ruotsi ei olisi koskaan Suomelle antanut.

oliskohan

syytä unohtaa tuo nato? jotain pohjolan liittoutumaa tai vastaavaa ehkä voisi ajatella. Ehkä on turha provoilla tuon Venäjän kanssa? Ei sentään tapeta niitä nauruun hankkimalla ruotsalaisia kamikaze-hävittäjiä, mutta kuitenkin yritettäisiin tulla toimeen joko omilla tai sitten pohjolan voimalla (miksi tuo kalskahtaa pahaenteisesti) .Pysy nyt vaan vänrikki Nappula nahoissasi ja pidättäydy liiasta pohdinnasta tai ainakin tuomasta niitä ajatuksia julkisuuteen.

Virheellinen näkemys

Ei NATO:a ole syytä "unohtaa" vaihtoehtona. Kun kyse on Venäjästä on syytä hankkia mahdollisimman luja puolustus. Venäjä ei piittaa "provoilusta", vaan katsoo aina viileän ja tunteettoman konkreettisesti omat mahdollisuutensa toimien sitten mistään muusta piittamatta mahdollisuuksiensa mukaan.

Ruotsin kuuluisin hävittäjä-ässä

Lars Rådeström on pudottanut taivaalta jo kaksi Jas 39 Gripen-hävittäjää - toimimalla itse niiden lentäjänä.
(HS 25.10.2009)

Ilmankos tappiot ovat niin pienet

Joku tavallinen Hornet-pilotti olisi saanut tuossa ajassa alas jo laivueen.

ässä tosiaan

Koska selvisi elossa molemmista alastuloista, eikös molemmissa tapauksissa kone ottanut ohjat älykkään Ruotsalaisen tietokone ohjelman ansiosta.

Eräs "teoria": Jos tai kun

Eräs "teoria": Jos tai kun venäläisten kanssa tulee vaikeuksia, pitää ensimmäiseksi katsoa itse peiliin.

Ei lainkaan

Huono teoria.

On hirveän tärkeää kuulua Natoon

Kansainväinen yhteisö vahvistuu yhdessä kohti osoitettua päämäärää. Meitä ei tulla jättämään yksin kyyryyn. On äärimmäisen tärkeää kuulua selkeästi Natoon ja yhdessä aina torjua törkeä vainolainen.

Elämme hyvää aikaa. Koko maailma torjuu yhdessä stalinismin ja putinismin. On itsestään selvää kuulua Natoon. Ei koskaan yksin. Lissabonin sopimus ja transatlantinen hedelmällinen yhteistyö vahvistuvat.

EU ja USA ovat toistensa tärkeimmät taloudelliset kumppanit. Toimiva ja tuloksellinen transatlanttinen yhteistyö on maailmantalouden kehityksen keskeinen edellytys. Kiinakin on osaaja yhdessä lännen hyväksi.

Me pystymme toimimaan Supervaltana kaikkialla maailmassa. Meillä on käytettävissämme kaikki maailman voima ja huippu osaaminen. Puolustusvoimistamme tullaan aina pitämään hyvää huolta osana maailmaa.

Venäläiset=Keskustapuolue

"Lennart Mereltä kysyttiin,mikä on pahinta Venäläisissä,Meri vastasi se et niihin ei voi koskaan luottaa."

Nehän on sitten melkein kun Keskustapuolue nämä Venäläiset :D

Luulisi jo EUssa olevan

Luulisi jo EUssa olevan tarpeeksi turvatakeita, pelokkaimmallekin.

Ei siihen tarvita ennaltasovittuja organisaatioita ja koodikieliä, kun eurooppalaiset pommittajat ja tankit laitetaan liikkeelle, jos joku nyt tosissaan esim. Kreikkaan hyökkää.

jos joku hyökkäisi

jos joku hyökkäisi kreikkaan niin luuletko että suomi lähetäisi omia joukkojaan & kalustoaan sotimaan heidän puolellaansa? ei varmasti! Nyt sitten herää kysymys miksi kreikka lähettäisi omia joukkojaan meidän avuksi kun vihollinen idästä saapuu? Ainoa keino on pitävät sopimukset malliin 'jos joku hyökkäää kimppuusi niin minä varmasti autan kaikin keinoin'

Ja niille joille ei nato kelpaa olisiko hyvä vaihtoehto pohjoismainen sotilasliitto?

Olemme olleet Turkin sodassa ennenkin, 1878

Olisi aivan luonnollista, että lähtisimme turvaamaan Kreikkaa NATO:lta: Turkilta ja sen takapiruna toimivalta Yhdysvalloilta ja Israelilta.

Velvollisuutemme on Saksan ja Venäjän kanssa EU:ssa puolustaa EU-Kreikkaa.

Ehdotan, että järjestämme Venäjän ja Saksan kanssa Kreikassa vuoristosotaharjoitukset: ilma on ohutta ja taktiikka erilaista.

Eikös Natoa vahvisteta täyttä häkää?

Häkämies on varmuudella täysin oikeassa. Natoa vahvistetaan täyttä häkää! Putin on vain yksinäinen hölmöläinen pikku ukkeli, jolla ei mitään tekemistä venäläisten kanssa. Venäjän ainoa toive on vapaus.

Pohjoismaisen puolustusyhteistyön (PPY) kehittäminen

On olellista että myös NATO:n vaihtoehdoista keskustellaan muutoinkin kuin että ei ole vaihtoehtoja... Vaihtoehdoton keskustelu NATO:sta osoittaa rajoittuneisuutta keskutelukumppaneissa.

Pohjoismaisen puolustusyhteistyön (PPY) kehittäminen on suoraan NATO-intoon vaihtoehtona, eikä sulje pois Suomen liittymistä Natoon Stubbin kantaa kustannustehokkaamin:

Kyse ei ole PPY:ssä liittoutumisesta vaan kustannustehokkaasta yhteistyöstä tietyissä puolustus-asioissa.

Pohjoismaiden puolustusyhteistyö, joka ei siis tarkoita pohjoismaista liittoutumista, on kustannustehokas ja toimiva ratkaisu. Kustannustehokkuus tulee aselajien työnjaosta, hankintojen, koulutuksen ja huollon osalta. Toimivuus tulee esimerkiksi siitä, että pohjoismaiden yhteiset ilmavoimat ovat koneiden lukumäärällä mitattuna mahdollisuus saattaa suuremmaksi kuin yhdelläkään Länsi-Euroopan maalla yksin.

Pohjoismaisen puolustusyhteistyön kehittäminen Naton vaihtoehtona :

Häkämies ei osaa olla hiljaa

Kaikki muut kokoomuksen ministerit osaavat olla ottamatta kantaa huonoihin uutisiin, eivätkä kommentoi asioita, jolla ei ole enemmistön tukea, ettei puolueen kannatus laske. Häkämies pihalle, kannatus laskee ja valta menee muuten seuraavissa vaaleissa.
Naton toimet ovat usein hyvin kyseenalaisia ja liittoutuminen tuo vaan uusia uhkia tämän takia.
Poliitikot haluavat käyttää valtaa ja Natolla sitä on, siinä motiivi Natoon liittymiselle. Vastakkain asettelusta ja varustautumisesta ei historiassa ole koskaan seurannut mitään hyvää.

Häkämies on raivorehellinen

Häkämies on siis hieman yksinkertainen luonnon lapsipuoli ja epäkiitollinen 55 000 000 euron puolustusmenojen indeksittömästä korottamisesta.

Viimeksi, tuossa muutama

Viimeksi, tuossa muutama vuosikymmen sitten, ei siitä varustautumattomuudestakaan/liittoutumattomuudestakaan (huh-huh, voisipa sanoa suuntäydeksi!) ei seurannut mitään kovin hyvää, varsinkaan niille suomalaisille jotka maksoivat sen verellään.

Hyvä Jyri !

ainoa oikea mies oikealla paikalla Suomen puolustushallinnossa.

Ja

tällä Nato-muilutustahdilla ainoaksi jääkin. Mitä nyt muutama palkkasotilas jää palvelukseen, jos vain palkkioista päästään sopimukseen. Sisäministeriökin puuhailee sellaisilla asioilla, että kohta reserviläisiä ei ole. Mistäs se puolustus sitten nykäistään?

Ja kaikki tämä, kun kokoomus on hallituksessa. Ei olisi uskonut.

kaukaa haettua

paljonkohan tämä kaikki tämä kansainvälisyys ja
huippusuuruus ja yhteistoiminta ja ja ja ja... maksaa ?
oiva esimerkki tuo afganistankin, mitens sen jutun
nyt kävikään ja taas ollaan niin viisaita lehdistön
edessä.

entäs tämä "rasistinen" piirre näissä lausunnoissa,
eikös se ole ihan väärin kohdella Venäjää näin
rasistisesti, kaikkien kansallisuuksienhan
pitää olla tasa-arvoisia eikä kenestäkään saa
puhua pahaa. vai oliko näin ? sulassa sovussa vain
kaikki keskenämme nauttikaamme monikulttuurisuudesta.:)

joku yhteiskunnallinen tutkija näki jo mielessään
kuinka Itä-Suomessa pitää tottua pysyvään venäläisväestöön
maahanmuuttojärjestelyjen vuoksi.

Suomen puolustus on unohtumassa

Suomalaiset puolustakoon Suomea, ja sitä suomenkielellä.
Eikä Naton maskottina ympäri maailmaa USAn etuja ajamassa.

Milloinkahan Suomen armejan komentokieli vaihdetaan englanniksi?
Sitähän jo ilmavoimat tekevät, se on fiiniä hommaa.

Edesmennyt tosi kenraali A.E. sanoi, että suomalaisia johdetaan edestä ja suomenkielellä.

Viimeinen

Suomen Sparttalainen.

E:n uni

Taru kertoo, että Aleksanteri Suurella oli sotaretkellään Homeroksen Iliad päänaluksen alla. Jospa Adolf E:llä oli siellä Fänrik Ståls Sägner eli ruotsia yön pimeydessä ja suomea päivän räiskeessä.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/9/93...

Ja varustuskin oli samaa luokkaa.

Venäjä NATO:n ja EU:n ja

Venäjä NATO:n ja EU:n ja kaikki ongelmat ovat poissa...miks ei?

Heh!

Jos tarkoitit että Venäjästä pitäisi tulla sekä NATO:n että EU:n jäsen niin esessä on alkajaisiksi kaksi pikku estettä:

1) Venäjä ei halua NATO:n eikä EU:n jäseneksi
2) NATO ja EU eivät halua Venäjää jäseneksi.

Sekä NATO että EU toimivat sillä periaatteella että uuden jäsenmaan jäsenyyden pitää saada kaikkien vanhojen jäsenmaiden hyväksyntä. Esimerkiksi niin pitkään kun Puolassa tunnetaan nimi Katyn, venäläisillä ei ole mitään asiaa NATO:n että EU:n jäseneksi.

Nato ja valikoiva asevelvollisuus

Paras uskottavan puolustuksen tae on Nato ja valikoiva asevelvollisuus, jonka puoltajaksi on asettunut myös uusin Reserviläinen-lehti pääkirjoituksessaan.

"Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku."

Järjestömiehille on tarjottu kahvia tai majurin ylennys

Varmaan tuosta linjauksesta joku tai jotkut nousevat Ilkka Kanervan tai Timo TA Mikkosen tasolle reservin majureiksi.

Toiset räksyttää, toiset tekee

Reserviläisen päätoimittaja on kersantti (res) FM Mirva Brola, jolla naisenakin on enemmän munaa kuin joillain Tapioilla.

Lapsia vai ruumiita?

Niin kumpaa tässä nyt on sitten jo tehty tai ollaa tekemässä? Muuta en ole tehnyt kuin lähettänyt sotilaskarkurin sairasvastaanotolle käskien ampua ohjesäännön mukaan poikkeuksena vastaanottohuoneen sisätilat, josta kielsin ampumisen siinä tapauksessa, vaikka karkaa, mikä oli ohjesäännön vastaista.

Sotatilat ovat aina kaaosmaisia,

ja niissä jylläävät voimat toimivat osittain sattumanvaraisesti, koska eri rakenteelliset tahot toimivat omien intressiensä varassa ja melko irrallaan mistään pitkän tähtäimen strategioista.

Sellaiset strategiat ovat ehkä parhaita, joissa otetaan suuret muuntelun mahdollisuudet huomioon. Käyräthän piirretään aina jälkikäteistä tapahtumista, mutta ennakoinnit toteutuvat harvoin ihan niin kuin piti.

Ainahan sotahörhöillä suunnitelmat on valmiina,koska kansainvälisen aseteollisuuden talous on niihin kietoutunut.

Ihmismassojen keskellä ei ole kaikki kerralla suljetussa olotilassa. Aina on liikaa aukkoja,tekemään toiminnoista kaikkea muuta kuin ennustettavaa. Katasrofit, taudit,tulvat, jne. eivät kysy käyriltä mitään. Ne jättävät vain yhden mahdollisuuden: paluun järjestykseen.

"Lennart Mereltä

"Lennart Mereltä kysyttiin,mikä on pahinta Venäläisissä"

Mitä on pahinta virolaisissa? Jos kysy venäläisilltä?

Varmasti saa objektiivinen vastaus...hm

Ihan sama mikä vastaus

Ihan sama mikä vastaus olisi.
Lue Lennartia uudestaan: "Venäläisiin ei voi koskaan luottaa!"
Jos ei auttanut lue taas.
Ja muuten me suomalaiset mielummin uskomme virolaisiin.

Nothing personal:)

Milloin kokoomus ymmärtää

Milloin kokoomus ymmärtää palata Snellmanin-Paasikiven-Kekkosen linjalle? Jos Häkämies on yhtään historiaan perehtynyt, niin luulisi hänenkin tajuavan, että sapelinkalistelulla Suomi ei saavuta mitään. Tässä vähän häkäpäille Paasikiven ulkopolitiikkaa. Kannattaisi kokoomuksenkin siitä jotain oppia.

"a) Suomen ulkopoliittinen probleemi on Venäjä ja suhteemme siihen. Kaikki muut ovat poliittisesti toisarvoisia.
b) Hyvät ja ystävälliset välit Neuvostoliittoon.
c) Konflikteja vältettävä.
d) Suomen on kartettava Venäjän-vastaista ja Venäjälle vihamielistä politiikkaa. Suomen ulkopolitiikka ei saa olla Venäjän-vastaista eikä Venäjälle vihamielistä.
e) Tähän on pyrittävä, huolimatta pettymyksistä, joita olemme saaneet ja saamme kokea."
(Ote Paasikiven päiväkirjasta 2.8.1944)

Päiväys ja periaatteet ovat

ajankohdalta, jona Juho Kustaa jo tiesi, kenen peffaa oli lähitulevaisuudessa nuoltava. Tunnetusta kiireisestä ja osin virheellisestä opportumismistaan huolimatta hän näyttää yhä muistavan, että c) Konflikteja (on) vältettävä e) Huolimatta pettymyksistä (Talvisota/Kuusisen hallitus).

On aika omituista, että Raamatun sanaa yritetään meillä jatkuvasti korvata alkoholisoitujen vanhusten jokeltelulla, joita vastaavia kuka tahansa voi kirjoittaa. Paasikivi oli tosiasallisesti usein varsin väärässä ns. strategian kysymyksissä, joita hän ei näyttänyt ymmärtävän. Hänen viisautensa oli liikaakin henkilökohtaista opportunismia.

Georgiassa kanssa meinattiin

Georgiassa kanssa meinattiin liittyä Natoon. Kuis kävi ?

Georgia sai sanallisen turvallisuustakuun

Georgiaa puolustivat sanallisesti kiivaasti Alexander Stubb, George Bush ja Concoleezza Ricekin hieman poikea autteli.

Georgian turvallisuustakuu on törkeä sadattelu kahden viikon ajan mediassa. Sitten taas jatketaan oikeita asioita.

Bush

Tosin varmaan soitti Kremliin ensin ja kertoi tulevasta käytöksestään, mutta älkää pojat välittäkö! Jätti vain kertomatta mitä ajatteli Georgian presidentistä.

Talvisota

Jos jotain opittavaa Talvisodasta hakee, niin se se, että apua ei tule kuin vapaaehtoisilta ulkomaalaisilta. Kaikki suurvallat möivät Suomen ryssille ja samalla seurasivat punakoneen toimivuutta jatkospekulaatioita varten.

ei meitä kukaan myynyt

ei meitä kukaan myynyt sillä ei oltu missään puolustusliitossa joten kenelläkään ei ollut mitään intressiä puolustaa toista valtiota. Tämä on tällaista Halonen-mallia eli kuvitellaan että 'kyllä ne muut auttaa' muttei itse tehdä muitten maitten eteen yhtään mitään ja sitten ihmetellään kun rautaa sataa niskaan ja kukaan ei tule auttamaan...

Kyllä

myytiin. Neukkula kävi ennen talvisotaa neuvotteluja Englannin(USA) ja Ranskan kanssa samanaikaisesti kun se kävi neuvotteluja Saksan kanssa. Kansainliiton jäsentä Suomea ei noihin neuvotteluihin pyydetty, vaikka asialistalla oli myös Suomen kohtalo. Suomeen ei olisi hyökätty ilman "suur"valtojen hiljaista kulissientakaista hyväksyntää. Se mitä kukin sitten maailmalle julisti olikin ihan toinen juttu.

Usa olisi auttanut

Usa olisi auttanut Suomea,mutta eräs Urho sanoi,me hoidamme itse ulkopolitiikkamme.
Se oli sumettuneisuuden lähtölaskenta.

Oliko Kekkonen ulkoministeri talvisodan aikana?????

Helsingin Sanomat oli ulkoasiainministerinä

Kaiken järjen valo, Eljas Erkko, oli ulkoasiainministerinä ennen talvisotaa. Sitten hänet vaihdettiin Väinö Tanneriin. Tannerkin oli yksi lajiaan.

penakakkoselle

Voi voi sinua ressukkaa!

USA

USA ei olis auttanut Suomi jatkosodan aikana, he ja Venäjä olivat liittolaisia,miks he auttais vihollinen?USA:lle Venäjä oli tärkeä Saksa vastaan....

Saksakaan ei auttanut, koska oli Neuvostoliiton liittolainen

Saksa, Venäjä ja Yhdysvallat ovat kuin Keskusta, SDP ja Kokoomus: kavereita keskenään pienempiään kiusaamassa ja harhaanjohtamassa.

Valikoiva asevelvollisuus ja käyttäytymistieteiden laitos

valikoiva jäsenkirjademarikäyttäytyminen saataisiin yhdenmukaiseksi yhdenmukaisuusopin mukaisesti.

Ei kannata leikkiä karhun kanssa

Eiköhän poliitikkojenkin! pitäisi vihdoinkin ymmärtää ja lopettaa leikki Suomen liian suuresta puolustusmahtailusta. Vaikuttaa Häkämiehenkin puheet kuin suurvallan edustajan jutuilta. Natoon ollaan vääntämässä aivan väkisin, eiköhän Suomen armeijan järjestelmät ole jo Natovalmiina. Paljonko kansalle tästäkään on kerrottu.

Kannattaa kuulua Natoon

Kannattaa ajoissa kyllä liittyä Natoon! Vain tietämätön torvi valehtelee, ettei Suomea saa koko maailma puolustaa. Kaikkien maiden on pakko ja pitää puolustaa varmasti Suomea yhdessä. Tärkeä olla Natossa!

Ei ole eikä tule olemaan mitään ongelmaa kuulua Natoon (maailman paras Natossa). Tärkeää pysyvä rauha!

Diktaattorien erehdykset

Talvisota oli opetus Stalinille ja ansa Hitlerille.

Esterille

Lähitaisteluetäisyydellä katsotaan kuka on ressukka ja kuka ei. Tuollaiset ressukkasyytökset katsotaan valvotuissa oloissa ja kehässä.

Stan Laurel ja Oliver Hardy

"Talvisota oli opetus Stanille ja ansa Hitlerille."

Stanille? Stan Laurel?

Hitler ehkä sitten oli: Charlie Chaplin....

Caplin avaisi

Kuvallisen arkkunsa Usa,n ongelmista ja joutui evakkoon vanhalle mantereelle.

Keisari+keisari=

Kaikki, mikä Itämeren tuntumassa ja Itä-Euroopassa tapahtuu liittyy tavalla tai toisella ja enemmän tai vähemmän Venäjän ja kulloisen läntisen johtajavaltion väliseen mittelyyn ja balanssin hakuun.

Sen vuoksi Suomen ja Häkämiehen kannattaa välttää suurta sotahenkisyyttä sanoissakin, eikä vain teoissa.

Talvisota opetti saman kuin "Suomen sodatkin", Tilsit ratkaisee!

Venäjä: Hyökkäämme mihin maahan vaan - kuolemantuomio voimaan!

Venäjä antaa natoonvieviä signaaleja naapureilleen ja omille kansalaisilleen: Hyökkäämme mihin maahan vaan - kuolemantuomio voimaan!

Venäjän presidentti Dmitri Medvedev on allekirjoittanut lakimuutoksen, joka antaa maan armeijalle oikeuden hyökätä minne tahansa maapallolla, jos Venäjän kansalaisten oikeudet ovat uhattuina. - YLE
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/11/venajan_arm...

Venäjän perustuslakituomioistuin ryhtyi maanantaina pohtimaan mahdollisuutta kuolemantuomion palauttamiseksi maan oikeuskäytäntöön vuodesta 2010 lähtien. - IL
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2009110910570635_...

Mika Eiramaa, tutkija, KNFIJV
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html

Missäs joukkueessa Häkämies oli talvisodassa ?

En jaksa muistaa.Kyllähän ne Venäjän öljyvarat kiinnostaisi,taitaa vaan vastus olla kova.

Mitähän viemistä

Mitähän viemistä täällä suomessa olisi venäläisille, että kannattaisi ottaa kovat tappiot sodassa ja miksi Venäjä haluaisi mustata mainettaan yhtään entistä enempää?

Nykyään Venäjä ei hyökkäisi edes ideologisista syistä.

Ei Venäjäkään niin loputtoman mahtava ole. Kartalla toki näyttää isolta, mutta kun lähemmin tarkastelee huomaa että Siperiassa on suuria asumattomia erämaita. Jos USA ja kaikki euroopan muut maat ovat Natossa niin onhan siinä selvä voimatasapainon ero. Metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan, eikös se niin mene. Vaikkeivat tavalliset kansalaiset välttämättä asiaan kiinnitä huomiota niin armeijan isot herrat kyllä kiinnittävät.

Olisi varmasti kaikille edullisempaa käydä kauppaa ja koittaa hoitaa asiat puhumalla kuin lähteä sotimaan. Mitään ylitsepääsemättömiä kriisejä ei Suomella ja Venäjällä ole, enkä itse ainakaan kriisejä kaipaa. Nato jäsenyys vain provosoisi Venäjää. Toki en mitään nöyristelykulttuuria halua nähdä.

Nato-jäsenyyden kannalla olisin varmasti ollut NL-aikaan kun he vielä valtapiiriään laajentivat sotilaallisesti, jos siis jäsenyys olisi ollut mahdollista, mutta en nykyään.

tässä pätee terve järki

tässä pätee terve järki eli varaudu pahimpaan ja toivo parasta, eli suomen puolustuskyvyn tulee olla niin kova että venäjä ei halua ehdoin tahdoin hyökätä tänne vaikka mitenkä poliittiset tuulet puhaltelisi.

Halvin tapa tähän pelotteeseen olisi omat ydinaseet mutta yleinen poliittinen ilmasto ei taida tätä hyväksyä...

Suomi ON varautunut

Suomi ON varautunut pahimpaan, onhan meillä laaja reserviarmeija ja mahdollisuus tulevaisuudessa liittyä Natoon. Jos Venäjällä tapahtuu jotakin aivan järisyttävää voidaan liittyä sitten myöhemmin. Jos liittyisimme nyt provosoisimme Venäjää ja samalla joutuisimme laajemmalti ottamaa esimerkiksi Afganistanissa osaa sotaan, joka on nykykokoisena jo todella kallista Suomelle.

Todennäköisyys että Venäjä yllättäen muuttaa koko politiikkaansa, mobilisoi satojatuhansia sotilaita ja keskittää ne suomeen juuri TÄSSÄ poliittisessa tilanteessa on äärettömän pieni. Pidän lähes yhtä todennäköisenä meteoriitin iskeytymistä maapalloon. Koska todennäköisyys on pieni, en rakennuta itselleni omaa bunkkeria tai kannata Nato jäsenyyttä sillä kummatkin ovat kalliita ja niistä ei ole nykyisellään hyötyä. Kummatkin olisivat tosin pitkässä juoksussa taattu turva, mutta lienevätkö hintansa arvoisia.

Ydinaseet ovat maailmanlopun pyssyjä, niitä ei pitäisi kenenkään valmistaa. Muutama voitaisiin pitää ja ampua vaikka komeettoja niillä Armageddon tyylisesti.

Talvisodasta

Jyri: "Näiden ratkaisujen hakeminen kriisin jo ollessa ovella ei onnistu. Tämä oli keskeinen opetus myös talvisodan kynnyksellä ja sen aikana."

Ennen Talvisotaa Suomi EI varustautunut kunnolla, EIKÄ liittoutunut.

Talvisodasta on tosiaankin tarpeen ottaa oppia.

Suomen puolustusmäärärahat ovat jo pitkään olleet aivan liian alhaiset. Puolustusmäärärahoja on korotettava vähintään kahteen prosenttiin bruttokansantuotteesta, eli vähintään 1,5 kertaisiksi nykyiseltä tasolta.

NATO-jäsenyysneuvottelut on syytä käynnistää - MUTTA NATO-jäsenyys EI saa johtaa suureen reserviin perustuvan aluepuolustuksen alasajoon vaan päinvastoin aluepuolustusta on tehostettava entisestään.

Talvisodasta Putkinen

Sanoit nyt jotakin mistä paistaa järjen valo, varustautuminen ja puolustusmäärärahojen alentaminen on... miten pitäisi sanoa johtava sotilaalliseen tyhjiöön. Ruotsille nauraa jo länsi ja itä.

Takuuvarmaa

Kannattaa olla EU:n jäsen. Ei näy potentiaalisia vihollisia
missään ilmansuunnassa.

Suuri osa EU:sta on

NATO:ssa. Tämän takia juuri ei näy potentiaalisia vihollisia.

Lennart

Ihan sama mikä vastaus olisi.
Lue Lennartia uudestaan: "Venäläisiin ei voi koskaan luottaa!"
Jos ei auttanut lue taas.
Ja muuten me suomalaiset mielummin uskomme virolaisiin.

Nothing personal:)

Miksi uskoisimme eestiläisiä?

Myös he ovat r*itä neukkuja!

Miksi uskoisimme

viidennen kolonnan Tapio Nevaa?

No ainakin siksi, että

karjalaiset eivät ole ruotseja, vaan ortodoksivenäläisiä ja luterilaisiin karjalaisiin, savolaisiin, ei voi luottaa.

Emäsavolaiset eivät luota käsirysyttä toisiinsa edes rokotuksissa.

Oikeassa on

Häkämies on aivan oikeassa, vaikka ulkoministeriksi tultuaan peräti Pohkois-Koreasta onnitteluja saanut Tuomioja on taatusti eri mieltä, samoin kuin muut edelleen vasemmalle kallellaan olevat. Johan nyt äkettäinen Venäjän sotaharjoitus Puolaa vastaan pitäisi olla Suomelle selvä lähtömerkki, että Natoon ja äkkiä.

Sotaharjoitus Puolaa vastaan on hyödyllinen

Sotaharjoitus Puolaa vastaan on hyödyllinen. Tilastollisesti meillä on ollut paljon sotia Ruotsissa myös Puolaa vastaan.

Mun mielestä tosi

Mun mielestä tosi fantastista, että asevalmistaja Patria on Kokoomuksen vaalitukija.

Häkämies voisi vielä ehdottaa että 1 miljardin lisäys puolustusbudjettiin nyt kun Suomen ja Venäjän välit kiristyy.

Ja tietty lisää Patrian vaunuja Afganistaniin.

Reserviarmeijamme on suurin turvamme...

Reserviarmeijamme on suurin turvamme...

Ongelman ydinhän on siinä, että Eurooppa on laiminlyönyt oman puolustuksensa ja jättänyt sen USA:n hoteisiin. NATO:n primus motor on USA. Euroopan NATO-maat ovat riippuvaisia USA:sta liittyen sekä omaan puolustukseen että sotilaallisiin operaatioihin Euroopan ulkopuolella. USA:lla on ainoana lihakset toimia koko maailmassa ja se käyttää niitä isoimman oikeudella (valitettavasti).

Suomi on poikkeuksellinen maa Euroopassa. Johtuen erityisestä geostrategisesta asemastaan se on säilyttänyt toistaiseksi suuren reserviarmeijan, joka voidaan heittää taistelukentälle. Meillä ei ole suurta tulivoimaa, mutta meillä on manööverivoimaa. Tämä on meille nyt ja hyvin pitkälle tulevaisuuteen suurin tae siitä, että itänaapurillamme ei ole niin suurta intoa ryhtyä sotilaallisiin operaatioihin meitä vastaan.

Tämä kaikki pätee riippumatta siitä liitymmekö NATOON vai pysyttelemmekö sen ulkopuolella. Silloin kun Suomi luopuu isohkosta reserviarmeijastaan olemme vaikeuksissa. NATO ei ratkaise meidän erityisongelmaamme.

Niin mitätön ministeri kuin Jyri Häkämies muuten onkin, hänen VENÄJÄ, VENÄJÄ, VENÄJÄ -lausuntosa sattuu osumaan oikeaan.

Tämänhän tajuaa jo SOKEA REETAKIN.

Suomiko yksin

Nayttaa silta etta suuri osa suomalaisista elaa menneisyydessa kuten puolalaiset maailmansodan aattona,puhutaan reserviarmeijasta kuin puolalaiset ratsuvaesta saksan tankkeja vastaan. Ei kuulkaa nykyajan sodankaynti on tekniikkaan perustuvaa se jolla on uudemmat ja kalliimmat ja massiivisemmat jarjestelmat on kylla voittaja. Kysynpa montako ohjus-patteristoa /satelliittia suomella on verrattuna naapuriin? hakkaa-paalle huudoilla ei enaa parjaa nykyaikana. Ainoan uskottavan puolustuksen kykenee tarjoamaan vain NATO, mutta voihan sita tuudittautua samaan uskoon kuin v 39. ettei se N-liitto suomeen tule, nain silloin enta nyt toistaako historia itseaan luultavasti.....

Hyvin

tuntuu sujuvan talebaneja vastaan.

Hmmm...

Kyllä yksi suomalainen 10 talebania Suomen metsissä vastaa...

NATO ei ratkaise turvallisuusongelmaamme....

Jokainen sota ratkeaa lopulta manöövereissä taistelukentällä (tai sissisodassa) - EI mittavallakaan ylivoimalla tulivoimassa. Eiköhän tämä ole käynyt selväksi esim. kaikissa USA:n käymissä viime vuosikymmenien sodissa. Tämä 18:38 vierailija osoittaa vain täydellisen tietämättömyytensä nykysodankäynnistä alvintofflermaisine teknosota- ja firepower-utopioineen. GW Bushin puolustusministeri Donald Rumsfeld muuten sovelsi Tofflerin oppeja eikä firepower tuonut voittoa silloinkaan.

Jos Suomi kykenee säilyttämään asevelvollisuuden, puolustustahtoisen väestön ja suurehkon reserviarmeijansa, se kykenee puolustautumaan sotilaallisia uhkiaan vastaan. Emme pysty kilpailemaan asevarustelussa siihen keskittyneen itänaapurimme kanssa, eivätkä NATO:n aseet tuo meille ratkaisevaa etua tähän erikoistilanteeseemme (karhun kainalossa). En kiellä etteikö NATO voi tuoda meille lisäetuja tai vahvistaa pelotettamme joiltain osin. Turha silti luulla, että liityminen NATO:on jotenkin ratkaisee turvallisuusongelmamme.

sotilaallinen liittoutuminen

Oikeassa on puolustusministeri, kun sanoo, että liittoutuminen Natoon on poliittinen päätös. Mutta, kun se vaan on Suomelle niin kauhean vaikea asia, josta ei saisi ääneen puhua. On varmaankin turhaa nykyisen puolustusvoimien ylipäällikön ollessa vielä virassa kuvitellakaan liittymistä Natoon. Ja tuntuuhan tuo olevan muillekin, kuin punainen vaate härälle. Kummallista, että Neuvostoliiton pelosta ja kumartamisesta ei vaan päästä eroon, eikä ymmärretä, että sitä valtiota ei ole enää olemassakaan.

Asejärjestelmien kehityksenkin vuoksi jäsenyys

Suomella ei ole sellaisia aseita, joilla voisi torjua esimerkiksi konventionaalisella räjähteellä varustettu Iskander-ohjus.
Tiedustelutietojen mukaan Venäjä käytti niitä kahdesti ja ratkaisevasti 08.08.08 sodassa.

Tarvitsemme Naton jäsenenäkin yleisen asevelvollisuuden. Vieraita joukkoja meidän on tänne turha kuvitella saavamme, mutta oikeaa materiaalia ja sen täydennystä meillä on mahdollisuus ostaa vain Naton jäseninä. Tärkeitä ovat myös tiedustelutiedot (satelliitein hankitut).

Esimerkiksi:
Venäjä yrittää ostaa tällä hetkellä Ranskalta Mistral-luokan amfibio helikopteri- ja maihinnousutukialusta. Sen ensi esittely tapahtuu tämän kuun lopulla Pietartissa. Näitä Venäjä havittelee Ria Novostin mukaan useampiakin. Minkälaisille vesille se niitä tarvitsee? Eikö kukaan muu ihmettele?

Yhtenäinen EU, jossa kaikki jäsenmaat kuuluvat Natoon, olisi tavoittelemisen arvoista.

Tekemällä Venäjän kanssa puolustussopimuksen

Tekemällä Venäjän kanssa puolustussopimuksen, saamme omia mannertenvälisiä ohjuksia. Puolustuspolitiikka on ajateltava järjellä puhtaalta pöydältää ilman tunteiluja ja ennakkoluuloja.

totta on, että...

...Venäjän kanssa liittoutuminen olisi ollut viisaampaa, kuin luovuttaa valtio natolaisten bilderbergien omaisuudeksi.

Mutta se olisi pitänyt tehdä aiemmin. Lissabonin myötä me emme enää sovi mitään kenenkään kanssa, vaan meidän puolestamme sovitaan.

Suomi on nyt ex-Suomi. Piste. Kaikki muu hökäpuhe on kansan sumuttamista, jotta pysyisivät lauhkeina lampaina.

Tahto ei riitä - tarvitaan materiaalia

"Pelkkä tahto ei kuitenkaan riittänyt kun oli laiminlyöty puolustusmateriaalihankinnat. Nyt on sama tilanne, paitsi ettei nyt ole suojeluskuntia, eikä lottia, jotka silloin estivät totaalisen luhistumisen".
Edellinen Putkisen kommentti pitää täysin paikkansa. Suomen puolustushankinnat ennen talvisotaa olivat silloin niin totaalisesti laiminlyödyt, että niistä vastuussa olijat olisi pitänyt viedä tuomiolle.
Mm. Väinö Tanner totesi 1930-luvun loppupuolella, että sotilasmateriaalin hankinta armeijalle on turhaa, "koska ihminen ei ole niin tyhmä että se sotisi.."
Tällaiset poliitikot olivat vastuussa tuhansien suomalaisten sotilaiden turhasta kuolemasta. Näitä naivia poliitikkoja olisi pitänyt viedä vastuuseen sodan jälkeen kohtalokkaista laiminlyönneistä, ei venäläisen laatimista keksityistä syytöksistä.

Puolustussopimus

Ai niinkuin uuden YYA:n ei kiitos

Kukin omillaan

Mutta ilman USA:ta, sillä sen perässä natomaat kulkevat kuin lampaat kriisistä toiseen.

USA:n puolustusbudjetilla sen uskoisi selviävän itsekin rajojensa puolustuksesta. Yhtenäinen Eurooppa selviää varmasti omillaankin kun vihollistakaan ei näy missään ilmansuunnassa.

Ei tarvita USA:ta maailmanpoliisina.

Vihollinen

"Eurooppa selviää varmasti omillaankin kun vihollistakaan ei näy missään ilmansuunnassa."

Läntisten demokratioiden vihollinen on edelleen imperialistinen roistovaltio Venäjä.

Jos Viro ei olisi NATO-maa, niin hyvin suurella todennäköisyydellä Venäjä olisi jo hyökännyt jälleen Viroon.

Oma ydinase on turvallisuuden ainoa todellinen tae

NATO on Yhdysvaltojen kontrollissa ja toimii aina USA:n etujen mukaisesti.

Kehitetään oma ydinase. Sitä ei pidä koskaan käyttää, mutta venäläinen ymmärtää oman etunsa ja pysyy loitolla. Muuta puolustuskalustoa ei paljoa sitten tarvitakaan.

Uhkat taloudellisia eivät sotilaallisia

Sellaista vastakkainasettelua ei ole näköpiirissä kuin 30-luvun Euroopassa. Uhkat ovat olleet lähimenneisyydessä ja tulevaisuudessa taloudellisia. Itse muistan ainakin vielä Lehmanin kaatumisen...

Nato

Natoneuvottelut käyntiin pääasiana Suomen puolustuksesta kiinnipitäminen.

Vanha viisaus

Seuraava vanha viisaus sopii pitää mielessä: Kansakunta joka ei ole oppinut historiastaan joutuu käymään sen läpi uudestaan. Toivotaan ettei pidä paikkaansa!

Häkämiestä olen taipuvainen uskomaan...

mutta miksi se tuntuu niin hurjalta se Nato?

Jos pitää, niin kait se täytyy.

http://www.youtube.com/watch?v=NorgJ0zivAA&feature...

Joku pölijä oli kirjoittanut tuohon juutuubiin, että eemeli ja severi suhonen...mutta sehän on LAVI, veikko lavi.

Se toinen

Vepalta se kuulosti ja näytti.

Yhdysvallat esti toimitukset

Mikäli historiaan on uskominen, niin Yhdysvallat esti lentokone toimitukset suomeen talvisodan aikana. Että ei nyt ruveta hyppäämään ojasta allikkoon.

Saksa syyllinen

Muistan jostakin lukeneeni, että Saksa esti lentokonetoimituksia Suomeen.

Lekoista

USA myi Talvisodan aikana Suomelle romuna erittäin hyviä hävittäjäkoneita Brewster. Valitettavasti ne eivät ennättäneet Talvisotaan, mutta Jatkosodassa niillä ammuttiin alas satoja venäläiskoneita.

Saksa esti italialaisten Fiat-hävittäjien kuljetuksen alueensa kautta Suomeen Talvisodan aikana. Saksahan oli silloin Venäjän liittolainen.

Miksi Kokoomus ei arvosta kansan suurta enemmistöä?

Kokoomus ja Häkämies koettavat korventaa Suomen kansaa Venäjä uhalla. Erityisesti Kokoomus koettaa kääntää, vääntää, maanitella, kaulita ja manipuloida pienenä vähemmistönä suurta kansaa ottamaan Nato omakseen. Miksi Häkämies ja Kokoomus ei kunnioita kansan suuren enemmistön kantaa? Suomalaiset ovat sanoneet jatkuvasti ei Natolle, miksi Kokoomus ei usko, eikä välitä siitä?

(15012008 — Tutkimuksia piipun täydeltä - Ulkoministeriöstä mitä erilaisimpiin virkamiesesityksiin - ”puolueetonta ja teknistä” arviota johdattelulla Natoon)

[ … Suomen kansa on tuonut kallupista toiseen systemaattisen ja selkeän enemmistömielipiteen: Natoon ei ole syytä liittyä, emme halua muiden sotiin, tiedämme mitä on olla järjestelmällisesti, taloudellisesti, uskonnollisesti ja poliittisesti vedenjakajalla — emme voi jättää lapsillemme huomisen epäselvää Nato-kytkennän perintöä - maailma ja Venäjä ovat muuttuneet ja muuttuvat …]

Ilkka Luomalle

Suomalaisten Natokielteisyys perustuu luottamukseen ulkopoliittiseen johtoon; niin kauan kuin ennen kaikkea presidentti on Natovastainen, on kansan enemmistö samaa mieltä. Ei ole myöskään tehty perustavaa luokkaa olevaa selvitystä Natoon liittymisen eduista ja haitoista, jonka perusteella kansa voisi muodostaa mielipiteensä. Enemmistön mielipide muuttuu välittömästi, jos ulkopoliittisen johdon mielipide asiasta muuttuu.

Suomalaisten

Nato-kielteisyys perustuu kokemukseen ja omaan ajatteluun. Tällä hetkellä kukaan ei oikein luota suomalaiseen poliittiseen johtoon.

Suomalaisten Natokielteisyys

Tarvitsee vain tutustua tämän palstan kannanottoihin havaitakseen, että oikeata tietoa Natosta puuttuu ja mitä on se kokemus, johon Natokielteisyys perustuu? Jo NL ennen talvisotaa ja Venäjä nyt näkee etujensa kannalta parhaana Suomen eristämisen voidakseen kohdella sitä omalta kannaltaan tarkoituksenmukaisella tavalla.

Suomen pitkä yya-kausi

merkitsi käytännössä sitä, että merkittävää Nato-tietoa ei edes otettu muodollisesti, siis rekisteröity, kun se oli yya-politiikan vaatimia linjoja vastaan. Tätä ei sitten haluttu myöntää. "Tietämisen konflikteissa" voitiin jopa turvautua KGB:n - tai muiden apuun - diskreditointi- tai vaiennusmielessä. Tämän hiljainen hyväksyminen, osallisuus, saattoi olla ylenemisen edellytys, kuten "väärennykset." Joissakin jutuissa tämä oli tärkeämpää kuin ns. "vakoilut."

Ei näitä asoita ole selvitetty. Ne painavat vaiettuna tietona yhä hallinnossa. Juttuihin sekaantuneen on helppo erottaa näilläkin palstoilla tuon omituisen tilanteen peittäjiä. Naton merkitys kyllä ymmärretään, mutta yya-ajan siteet, ml. taloudelliset vaikuttavat yhä. Asia on entistä monimutkaisempi, kun sen osia on nyt "privatisoitu."

Suomi on idän ja lännen vedenjakajalla

Suomi on idän ja lännen vedenjakajalla - historiamme ei ole rinnasteinen Keski-Eurooppaan ja vanhoihin Nato-maihin

(HS:ssa 5.10.2008 kansantaloustieteen prof. Panu Poutvaara [Hgin yliopisto] kirjoittaa asevelvollisuuden olevan kalliimpaa kuin palkka-armeija)

[ ... Suomessa nuoriso hakee uutta linjaansa hukassa ja vähemmän hukassa - kahtiajako on vedenjakajahallituksemme aikana kasvanut entisestään. Varusmiespalvelus on tärkeä osa miehistymistä - tuvissa on ennenkin riehuttu, mutta ongelmat on hoidettu ovien sisäpuolella ja palautuma siviiliin on ollut hiljaisempaa ... ]

Suomeen rantautuva pankkikriisi ja kulutusähkyyn väsähtäminen eivät saa viedä määrärahoja huomisen mahdollisuuksilta. Varusmiespalvelus riittävällä ja yksilön huomioitsevalla koulutuksella on keino tehdä eksyneistä pojista vastuun ymmärtäviä miehiä. Nuoret naiset pienenä vähemmistönä selvinnevät paremmin palveluksesta - naisten määrää pitäisi kannustaa suuremmaksi.

Juhlan aika

Nato on viimeinen jäänne kylmänsodan kaudelta. Viimeistä edellistä juhlittiin Saksassa eilen. Olisi jo aika juhlia viimeisenkin jäänteen kaatamista.

Häkämieshän näkyykin olevan Nato - Nato - Nato kauden jäänne.

NATO on Euroopassa

ainoastaan häirikkövaltio Venäjän takia, jotta se ei pääse laajenemaan jälleen. Tätä vain ei ääneen sanota. Jos NATO lakkautettaisiin Euroopasta, tietäisi se ennemmin tai myöhemmin Baltian uutta miehitystä Venäjän toimesta.

Nato

on sen takia, etteivät germaanit taas alkaisi uhoilla.

Oikein

"Jos NATO lakkautettaisiin Euroopasta, tietäisi se ennemmin tai myöhemmin Baltian uutta miehitystä Venäjän toimesta."

Niin se vaan on.

Uusi viisaus

Ignore history and you
will lose an eye, stare at it too long and you will lose both.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola
Helmiina Wihuri, palvelujohtaja, Henki-Tapiola, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 
 

Kysely