-On kummallista, että talvirengaspakko on sidottu kalenteriin. Kesärenkaiden käytön pitäisi olla kiellettyä heti, kun sää muuttuu vaaralliseksi, kuten huomenna [tiistaina] odotetaan, kritisoi vanhempi konstaapeli Jyrki Rautakoski Helsingin liikkuvasta poliisista Uudelle Suomelle.
-Aina joku neropatti lähtee kesärenkailla, koska talvirenkaat on pakko olla vasta joulukuussa. Huomenna se tarkoittaa ulosajoja aivan varmasti. Onneksi pääosa ihmisistä on varmasti ymmärtänyt vaihtaa renkaat.
Liikkuva poliisi ei ole tarkkaillut, kuinka monella autoilijalla on vielä renkaat vaihtamatta.
-Ei ole syytä valvoa ja pysäytellä autoja, koska talvirengaspakko astuu voimaan vasta joulukuun ensimmäisenä päivänä, murahtaa Rautakoski.
Ensi yönä ja huomenna eteläiseen Suomeen voi sataa jopa 30 senttiä lunta. Ilmatieteen laitos ennustaa, että voimakas lumi- ja räntäsade iskee eteläiseen Suomeen ensi yönä. Sadealue sotkee paikoin myös raide- ja lentoliikennettä.
Tiehallinto odottaa pahimman myräkän iskevän Kaakkois- ja Itä-Suomeen. Tiehallinto varautuu runsaaseen lumen tuloon myös pääkaupunkiseudulla.
Odotettavissa olevan lumimyräkän takia rautateiden kunnossapidon miehitystä ja aurauskalustoa lisätään. Vaihteita on varauduttu puhdistamaan myös harjaamalla.
Kaikesta huolimatta sateet voivat Ratahallintokeskuksen mukaan vaikuttaa junaliikenteeseen etenkin Itä-Suomessa ja mahdollisesti myös pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä.

| 03:16 | Niinistö esittäytyy presidenttikollegoilleen — MTV3.fi |
| 01:33 | Euroministerit antavat Kreikalle ehtoja — YLE Uutiset |
| 01:16 | Tukipaketista ei sopua - Kreikalle lyötiin kolme ehtoa Brysselissä — MTV3 Talous |
| 00:41 | Kodak lopettaa kameroiden valmistuksen — YLE Uutiset |
| 00:18 | Länsi-Savo: Kiireettömät "hätäpuhelut" soitetaan pian numeroon 0295 000 — MTV3.fi |
| 00:11 | Euroopan presidenttejä voi bongata tänään Helsingissä — YLE Uutiset |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Kesärenkailla lumella (tms)
Kesärenkailla lumella (tms) ajamisesta ei voi kuljettajaa rankaista vaikkapa liikenteen vaarantamisella?
Mikä ettei
Ajattelu vaan tuppaa olemaan varsin jäykkäniskaista. Lakia on monesti kiristetty vain siksi, ettei sitä ole sovellettu muuten kuin kirjaimellisesti.
Voisi poliisipomo vähän
Voisi poliisipomo vähän säätää omaakin asennettaan. Ei kaikkea säädetä lailla, ei tietenkään. Eikä tulla säätämään toivottavasti. Riittää poliisi kiitos kun pitäydyt valistustehtävässäsi, huomenna ei kenenkään kannata suunnitella kesärenkailla ajelua, koska tulee niin huono keli. Jos jotakin aiheuttaa kesärenkaineen niin tottakai on liikenteen vaarantamista.
t. Jouni
Miksi
Miksi ihmisien pitäisi käyttää järkeään tässäkään liikennettä koskevassa asiassa? Eihän järjenkäyttö ole ollut sallittua aikoihin nopeusrajoitusten suhteenkaan, tietyöt, risteykset, koulut... kaikki rajoitukset ympäri vuorokauden ja yli viikonloppujen. Ihan turha napista jostain neropateista kun tähän on opetettu.
Samaten talvirajoitukset, yhtäkkiä on niin vaarallista ajaa moottoritiellä yli sataa, vaikka tie on viikkotolkulla talvirajoituksen voimassaollessakin täysin sula ja kuiva.
Jos peräänkuulutetaan järjenkäyttöä, niin pitäisikö sen olla molemminpuolista?
Poliisille on aivan turha puhua......
Poliisille on aivan turha puhua järjenkäytöstä. "Koivuhalkoja" lähes koko porukka. Olet aivan 100 % oikeassa kirjoittamistasi asioista.
Ha-ha-ha
"Poliisille on aivan turha puhua järjenkäytöstä"
Tais tulla sakot törttöilystä. Hah-hah. Siinä vaiheessa tosiaankin on poliisille turha puhua järjenkäytöstä.
Varmasti huvittaa konstaapelia, kun törttöilijä yrittää vedota poliisin järjenkäyttöön heti kiinni jäätyään. Miksei törttöilijä käyttänyt järkeä ennen kiinni jäämistä, MITÄ ?
Poliisi on muuten siinä mielessä vallaton veikko että sillä ei ole valtaa asettaa nopeusrajoituksia. Ei talvi- eikä kesä-. Ei vaikka miten paljon käyttäis järkeä.
Ei edes sakotuskäytäntöjä saa poliisi itse valita. Nekin määrätään sillä ainoalla taholla missä järjenkäyttö on sallittua mutta harvinaista. Suomen kansantasavallassa järjenkäyttö kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.
Nih. Äänestäkäähän porvaripuolueita. Saahaan semmosta ministeriainesta että on stubbia ja häkämiestä ja kataista ja muita joiden järjenkäyttö pitäis oikeasti leikkauksella eliminoida, mutta tämä pöljä kansa äänestää ne valtaan. Sitä saa mitä tilaa.
neropatti istuu liikenneministeriössä
Talvirenkaiden neropatteja ovat liikenneministeri sekä
hänen alaisensa asetuksen pykäliä vääntävä hallitusneuvos.
Muistamme vielä kuinka pitkään virkamiehet vastustivat
lisäjarruvalon tuloa Suomeen.
Vauhtia nyt, hallitusneuvokset.
Virkatehtäviin jo kuuluu ehdottaa järkeviä muutoksia
asetuksiin ja lakeihin. Tämä ei ole EU direktiivin asia.
Poliisi mies
Ei kuitenkaan voi sanoa liikenneministeriön ihmisiä neropateiksi mahdollisen kansanedustaja ehdokkuuden takia.
Minulla ei ole autoa, mutta
Minulla ei ole autoa, mutta henkiparka on. Siksi ihmettelen mitä itsekeskeisiä maailmannapoja ja erikoisoikeuksisia jotkut autoilijat luulevat olevansa.
Ei ne talvirenkaat ihmeitä tee
Ihan hyvin pystyi edellisetkin lumikelit kesärenkailla ajamaan. Ei ne talvirenkaat ole mikään Amerikan ihme, joka tekee liukkaasta tiestä pitävän. Tilannenopeus ratkaisee.
Jos kuitenkin...
Voisitko hyvä ystävä kuitenkin julkaista varoituksen vaikka täällä Usarin keskustelupalstalla, jos olet lähdössä kesärenkailla lumipyryssä ajelemaan. Se sinun "tilannenopeutesi" tuollaisessa kelissä on niin pieni, että jo se muodostaa vakavan vaaran kaikille muille, asianmukaisella rengasvarustuksella liikkuville. Ja annas olla kun vastaasi mutkassa tulee toinen samanlainen neropatti. Onnea vaan, teille molemmille. Olen itse sitä sukupolvea, joka on saanut nauttia vapaista nopeuksista ja talvirengaspakottomuudesta. Silloin se vielä jotenkuten meni, mutta liikennettä ei ollut nykyistä määrää, teitä ei suolattu, joten ne eivät menneet peilijäähän ja usein niitä hiekoitettiin oikein mukavasti. Ja silloinkin isä osti auton alle Hakkapeliitat!
Mistä näitä mänttejä oikein tulee?
Eroa on myös renkailla ja
Eroa on myös renkailla ja renkailla. Hyvät, uudet kesärenkaat voivat päihittää ne vuoden 1998 testivoittajatalvirenkaat 6-0 lumikelillä, mutta Virtanen se vain uskoo niihin testivoittajiinsa, koska ne olivat testivoittajat. Vuonna 1998, jona ne ostettiin. Rengasasiat vain ovat suomalaisille tunteita nostattava asia, joku pitää nastattomilla ajavia murhaajina, toiset eivät ymmärrä mitä hyötyä siitä rapinasta on muina kuin kolmena päivänä talvesta.
Mukavasti meni
Voinpa nyt raportoida, että ajelin semmosen 50 km:ia tänään ilman pienintäkään ongelmaa. Ja ohittelemaankin joutui, kun toiset kuvitteli kolmoskehällä, että se oikeasti on jotain muuta kuin märkä.
Kun ei niitä talvirenkaita ihan oikeasti täällä meren lähellä vielä tarvihe yhtään mihinkään.
Mutta jos ajat läpi talven
Mutta jos ajat läpi talven oli sää mikä hyvänsä niillä kesärenkailla?
Sinun vakuuttelusi kuulostaa samalta, kuin "eihän sitä turvavyötä tarvitse käyttää, koska minä en aja kolareita".
Etkö muka todellakaan voi kuvitella tilannetta, jossa joudut tekemään äkkijarrutuksen, ehkä sinusta riippumattomista syistä, ja jossa useammankin hengen voisi pelastaa ne nastarenkaat?
Vai kiistätkö tutkimukset, joilla nastarenkaat on todettu olevan pitävämmät kuin kesärenkaat?
En jaksa ymmärtää kaltaisiasi ihmisiä, jotka vain oman laiskuuden ja mukavuudenhalun nimissä laiminlyö tällaiset asiat.
Ei niin yksinkertaista
Voin mä kuvitella tilanteen, jossa joku juoksee suoraan eteen ja renkaat ei pidä. Pidän kyllä riittävää turvaväliä, mutta jos siihen joku heittäytyy suoraan eteen, eihän se riitä.
Tosiasiassa ei ne nastatkaan tältä pelasta kun sillä osavälimatkalla, missä nastat pitää ja kesärenkaat ei. Jos vahinko tapahtuu sen sisällä, molemmilla renkailla on sama lopputulos.
Eli on tuossa pieni ikkuna, jossa talvirenkaat on paremmat.
Kokonaisuuden kannalta on kuitenkin olennaista ymmärtää, että talvella ajaminen on erilaista kuin kesällä ja tämän sisäistäminen on huomattavasti suurempi turvallisuuteen vaikuttava tekijä kuin renkaiden vaihto.
Väitänkin, että se psykologinen vaikutus joka tulee talvirenkaiden vaihdosta hävittää sen vähäisen hyödyn mikä niistä oikeasti on. Talvirenkailla uskaltaa ajaa kovempaa, vaikka ei todellakaan pitäisi.
Nerokasta
Lämmin kiitos vanhemmalle konstaapelille tästä meille kansalaisille osoitetusta kohteliaisuudesta, mutta kyllä se "neropatti" edelleenkin syntyy, kun samassa autossa on kolme liikkuvaa liikennepoliisia. Se kolmas antaa lausuntoja.
Aja vain, mutta omalla riskillä...
Eräissä maissa on voimassa käytäntö, jonka mukaan kesärenkailla voit ajaa vaikka peilikirkkaalla jäällä, mutta omalla vastuulla. Mikäli ajat kolarin tai aiheutat sellaisen vahingon jonka voi tulkita johtuvan vääräntyyppisillä renkailla ajamisesta, maksat koko lystin kulut omasta pussista. Eli sekä kasko että liikennevakuutus lakkaavat olemasta voimassa. Järjestelmä kannustaa terveelliseen tarveharkintaan!
.. aiheuttaen riskin muille..
Ja sitten varmaan nämä persaukiset joilla ei ole varaa edes talvirenkaisiin maksavat omasta pussista ruhtinaalliset korvaukset vastapuolen eloonjääneille.
Ja se että "Järjestelmä on kuitenkin kannustava" lohduttaa näitä omaisensa menettäneitä varmasti valtavasti.
Kiristäkää !
Kiristäkää ! Säätäkää ! Komentakaa ! Toimikaa ! Totelkaa ! Kumartakaa ! Nöyrtykää ! Ryömikää !
Varokaa - fasismia. Pidä fasismi erossa eliöistä.
No mutta voi voi!
Eipä ole tämäkään reiska tajunnut, miksi koko ajan joudutaan erilaisia sääntöjä ja määräyksiä lisäämään. No siksi, että reiska ja kumppanit eivät toimi oikein vapaassa ohjauksessa. Sehän vaan on niin, että jos esimerkiksi kukaan ei varastaisi, ei tarvittaisi lukkoja ovissa. Jos ihmiset liikenteessä ottaisivat olosuhteet ja toiset tiellä liikkujan oikein huomiooon, ei tarvittaisi kaikkia pilkuntarkkoja sääntöjä.
Sarvikuonojen maa
Suomihan on sarvikuonojen maa, mitä tulee liikenteeseen ja muiden autoilijoiden huomioimiseen, sekä vilkun käyttöön.
Autoilu on toki on täällä peräpohjolassa vielä uutta ja ihmeellistä.
Myös vakuutuskäytäntö on kumman idioottimyönteistä.
Sillä voidaan pitää yllä korkeat vakuutusmaksut.
Takaisin autokouluun
Voisiko kyseisen poliisin ystävällisesti lähettää autokouluun kertaamaan liikennesääntöjä? On vähän huolestuttavaa jos noin hatarilla tiedoilla saa oikeuden valvoa muuta liikennettä.
Lakihan on ihan yksiselitteinen talvirenkaiden osalta:
"Ajoneuvon on oltava liikenteeseen soveltuva ja rakenteeltaan, varusteiltaan, kunnoltaan ja muilta ominaisuuksiltaan turvallinen sekä ajoneuvoa koskevien säännösten mukainen. Ajoneuvon rakenne, varusteet ja ulkopuolinen muoto eivät saa aiheuttaa vaaraa." (Ajoneuvolaki, 4 §)
"Jos ajoneuvon rakenteessa tai varusteissa havaitaan puutteellisuus tai vika, ajoneuvoa ei saa käyttää liikenteessä ennen kuin puutteellisuus ja vika on korjattu." (Ajoneuvolaki, 5 §)
"Joka tahallaan tai huolimattomuudesta 1) rikkoo 4 §:ssä säädettyä ajoneuvon turvallisuutta, vaatimustenmukaisuutta tai hallittavuutta koskevaa vaatimusta, -- 2) laiminlyö 5 tai 57 §:ssä säädetyn korjausvelvoitteen, -- on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, ajoneuvorikkomuksesta sakkoon." (Ajoneuvolaki 96 §)
"Joka tienkäyttäjänä tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tieliikennelakia tai ajoneuvolakia taikka niiden nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä tavalla, joka on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, on tuomittava liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi." (Rikoslaki 23 luku 1 §)
Olet kivuliaan oikeassa.
Olet kivuliaan oikeassa. Tämä ei koske vain tämän yhden jutun poliisia, vaan yleisesti Liikkuvan Poliisin väkeä. Raskasta liikennettä valvotaan ilman että valvovat viranomaiset omaisivat edes puolta siitä tietämyksestä mitä he edellyttävät kuljettajan omaavan ja noudattavan. Toki joukossa on fiksuja ja ajan tasalla olevia yksilöitä, mutta liian moni ei itsekään tiedä tietojensa vajavaisuutta. Todella huonoa.
Onneksia
Onneksi minä päätän, ettei meillä päin huomenna ole 30 cm lunta, jossa nastat eivät auta, vaan että sää on hyvä, ja voin ajella renkailla, joissa ei lue M+S eli Mud and Snow.
Ajattelin ajaa tilanteen mukaan, jolloin kaikki Kuuliaiset tekevät älyttömiä ohituksia.
Neropatteja riittä
Kun luin nuo kommentit talvirenkaista olin kyllä hämmästynyt,ovatko uudensuomen lukijat noin hölmöjä
matti1
Kelin mukaan järjellä, jos lainsäätäjä sallii
Valitettavasti nämä säännökset on suunniteltu sormi suussa ja sormi sitten pe......ä. Nopeusrajoitukset ovat paikoin älyttömiä ja kaiken huippuna nämä talvisellaiset. Jos tulee liukasta, voidaan kenties keskittyä muuhunkin kuin sakotustoleransseihin. Normaali-ihminen ei myräkkään kesärenkailla lähde ja ihan varmasti pelti kuitenkin kolisee. Näillä nykyvehkeillä kun ei enää tarvitse osata ajaa.
Järkeä
Kumpikahan muuten on järkevämpää, ajella kesärenkailla lumipyryssä ja ruuhkassa vaiko moottoripyörällä tyhjällä moottoritiellä kesäyönä 180 km/h. Kummasta lähtee kortti. Käytetäänköhän lainsäädännössä yhtään järkeä?
Pitäis potkia venttiilit paskaksi kaikista autoista missä on kesärenkaat ensi yön aikana ja varmistaa etteivät ainakaan liikeelle lähde.
Guzenina yksi neropateista
Viikonvaiheessa kerrottiin kesärenkaissa pääkaupunkiseudulta pirkanmaalle ajaneen Maria Guzeninan (sdp) kolaroinnista. Guzenina kertoi etelässä olleen aivan sulat tiet. On kästtämätöntä virhearvioitia, piittaamattomuuttaja kanssa-autoilijoiden halveksimista lähteä lauantain kaltaisella pääkallokelillä kesärenkailla luistelemaan. Tai onko kyse vain aivat tavallisesta tyhmyydestä. Poliisin termein meidän muiden autoilijoiden pitää varoa näitä neropatteja...
Joopa joo
Liikuvapoliisi on suomen turhin organisaatio, Muistelen, että sitä on yritetty lopettaa jopa viranomaistoimin, mutta tuli turpaan ja jonnijoutavat poliisit jatkavat kansalaisten kiusaamista edelleen. Mitekä tämän rosvojoukon saisi purettua, en tiedä.
Nastat myös raiteille
"Kaikesta huolimatta sateet voivat Ratahallintokeskuksen mukaan vaikuttaa junaliikenteeseen etenkin Itä-Suomessa ja mahdollisesti myös pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä"
Jostain kumman syystä höyryveturiaikana pito oli parempaa.
Ei vaaraa
Kesärenkailla on ihan turvallista ajaa huomennakin mut tänään hyvässä kelissä jos olisi ajanut talvirenkailla kesänopeuksia olisi syyllistynyt rikokseen nimeltä liikenteen vaarantaminen.
Kivaa! Tulee Quatro-keli!
Luistonesto asentoon "off-road" ja pska lentämään!
On jotenkin säälittävää, että jengi saa ajaa Suomessa yksvetosilla.
Peronatti on ihan oikeassa. LP:n miehet ovat aina jeesustelemassa ja perustelemassa omaa "tärkeyttään". Kum Kemissä ei ole ollut mellakoita vuosikymmeniin, on herrojen Missio pahasti kateissa. Resursseja tuhlataan järjettömään kunnon kansalaisten sakottamiseen.
On sääli, että sakottamiskiima kohdistuu pelkästään tuottavaan ylinopeustirkistelyyn. Ajotapaa ja autoilijoiden resursseja pitäisi tutkia enemmän.
Hitaat ja näkökyvyttömät Idiootit pitäisi saada pois liikenteestä. Liikenne on ainoa paikka, jossa edetään heikoimman ehdoilla. Jos työelämässä meneteltäisiin samoin, ketään laiskaa idioottia ei voitaisi irtisanoa.
Ajotyyli kertoo paljon
Myös quatroja yms. koskevat liikennelakien lisäksi fysiikan lait. Ihmeen moni autoilija muuttuu osittain mainosten sokaisemana ei pelkästään neropatiksi vaan myös psykopaatiksi ratin takana. Psykopaattien hillintään tehoaa lähinnä vain riittävän kattava ja tehokas valvonta rangaistusuhkineen.
niimpä niin
Kesällä ajetaan kesärenkailla ja talvella talvirenkailla. Talvella pidetään talvivaatteita ja kesällä kesävaatteita.
mitä poliisi teki nyt
mitä poliisi teki nyt väärin kun se varoitti huonosta kelistä? Miksi tämän takia liikkuva poliisi pitäisi lakkauttaa?
Kyllä pk-seudulla on
Kyllä pk-seudulla on ehdottomasti eniten urpoja, jotka eivät osaa ajaa autolla kuin kesäkelillä. Muistan kun asuin Lepuskissa ja aina kun tuli vähänkään lunta oli turunväylällä kolarisuma. Onneksi maakunnista muuttaa järkevämpää porukkaa sinne etelään.
Ratkaisu olisi joku talvikelin tutkinto ajokorttiin. Eli normaalisti saisi ajaa vain kesällä jos talvitutkintoa ei olisi suoritettuna. Tämän pitäisi olla jotain muuta kuin 2 tuntia liukkaankelin radalla 17 vuotiaana. Tämä tietysti vain uusille kuskeille.
Toisaalta eihän loppujen
Toisaalta eihän loppujen lopuksi opi muuten kuin ajamalla. Vaikka kuinka tietoisesti tietäisi että talvella ajetaan eri tavalla, menee se selkärankaan vasta siellä liikenteessä.
Mutta autokoulua on kyllä syytäkin pidentää, jotta siihen ajamiseen tulisi enemmän rutiinia ennen tien päälle lähtöä.
Jalan kulkija
Minulla ei ole autoa, mutta henkiparka on. Siksi ihmettelen mitä itsekeskeisiä maailmannapoja ja erikoisoikeuksisia jotkut autoilijat luulevat olevansa. Mielestäni poliisin tehtävä on yrittää suojella ihmisten, yhtä hyvin autollisten kuin autottomien henkiä. Yhteisistä säännöistä kiinni pitämisen vaatiminen on yksi keino. - Poliitikkojen, jotka säädöksiä säätävät, pitäisi panna jonkimoiseen älynkäyttökouluun niin että säädöksissä pysyy terve järki. Olisiko parempi suunnitteluyhteistyö liikenneasioissa poliisin kanssa mahdotonta?
Joopajoo
Tähänkö nykypäivän uutisotsikot ovat nyt sitten tulleet? Olisi kai tämän ymmärtänyt jo ilman eri "asiantuntevaa" lausuntoa. Ihan kuka tahansa palikka.
Etteikö kesärenkailla pääsisi?
Taas oli ihan hyvä kesärengaskeli pääkaupunkiseudulla, ainoastaan parkkipaikalla oli parin sentin lumikerros, muuten kaikki tiet olivat aurattuja tai puhtaaksi urautuneita.
Eikä siitä nyt niin pitkä aika ole kun ihmiset ajoivat samoilla renkailla kesät talvet, ainoana erona talviajon nopeuden lasku ja ennakointi.
Nimenomaan
Tätä minäkin pohdin ja täällä porukka huutaa naama punaisena että nastat tahi kuolema. Ei ne oikeasti auta niin kovin paljoa. Sitä on ajettava sen kulloisenkin tien pätkän mukaan ja kunnon turvaväleillä.
Onko noissa busseissa, kuorma-autoissa ja muissa suuremmissa kulkuneuvoissa talvirenkaita ollenkaan? Käsittääkseni ei.
Järjenkäytöstä
Typeräähän se on lähteä kesärenkailla liikenteeseen tuolla kelillä, mutta poliisi nyt on aivan väärä taho puhumaan järjenkäytöstä. Pahempaa järjenköyhyyttä osoittaa ylinopeuksista sakottaminen tyhjällä moottoritielle, "kesäkelillä" talvirajoituksilla, tai tietyöalueella aamuyöstä sunnuntaina. Ehkä poliisikin voisi sallia kansalaisilta järjenkäytön, eikä mennä aina pilkulleen jonkun virkamiesidiootin määräämien pykälien mukaan?
järjen käyttö
itse ajoin useina talvina toisella autolla kesärenkailla toisessa nastat liikun pääkaupunki seudulla päivä aikaan ja nastoja tarvitsi pari kertaa talvessa tiet suolattuja siihen aikaan mutta ajatelkaa kuinka paljon säästöjä itselle ja yhteiskunnalle ja olen valmis maksamaan sakon jos en osaa katsoa ulos kun lähden ajamamaan.