- Jono ulottui kauppakeskus Lippulaivalle asti. Sillä välin kun ihmiset tärisivät jonossa, kävivät lappuliisat sakottamassa kaikkien autot. Siinä tuli monelle eläkeläiselle tippa linssiin. Järkyttävää toimintaa, Ilta-Sanomiin yhteyttä ottanut henkilö kertoo.
Pysäköinninvalvoja Petteri Aumala vahvistaa Ilta-Sanomille, että paikalla on käyty. Hän ei tiedä, kuka sakkoratsian oli tilannut.
Aumalan mukaan tämän jälkeen on kuitenkin sovittu, ettei terveysasemia ratsata enää rokotusten aikaan.

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Sakottivat vai n vain todella törkeistä rikkeistä
toisessa uutisessa (toinen lähde) sama haastattelu on laajempana. Siitä paljastuu totuus, jonka mukaan pysäköintivalvoja puuttui ainoastaan suojateiden päälle pysäköintiin, pelastustien tukkimiseen ja muihin törkeimpiin rikkeisiin. Eli ainakin itse ymmärrän tämän niin että mistään pienistä pysäköintikiekon ajan ylityksistä tms. ei sakotettu.
Jos joku pysäköi suojatien päälle (vaikka olisikin silloin rokotuksessa) niin kyllä sakot on ihan oikeutettuja mielestäni eikä siitä kyynelehtiä.
Ala-arvoista toimintaa
Espoon(kin) toiminta on täysin ala-arvoista. Sakot ovat puhtaasti kaupungin syy! Jonkinlaista alkeellista kykyä asioiden järjestelyyn voisi odottaa jopa terveystoimelta. Nyt sitä ei ole.
Pysäköinnin valvonta on tyypillisesti resurssi, joka voidaan osoittaa nopeasti hyödylliseen työhön. Nyt heitä olisi voinut käyttää liikenteen ohjauksessa, sen sijaan että tekevät kiusaa ihmisille.
Jos kaupungissa ei ole virassa henkilöä, joka kykenee tuollaisen pikkujutun organisoimaan, niin sitten on parasta pyytää virka-apua taholta, jolle se onnistuu.
Virheestä sakko, kuten pitääkin
Yhy yhy. Taas tehdään rikollisista sankareita. Mikseivät osaa pysäköidä autojaan sallituille paikoille? Olisiko joutunut kävelemään jopa satoja metrejä? Voi voi.
Toivottavasti joku soittaa parkkipirkot paikalla seuraavallakin kerralla, ettei kriminaalit pääse ilman rangaistusta. Tämä Aumala tai joku muu, joka on sopinut ettei sakoteta ensi kerralla, pitäisi erottaa. Tässähän on sovittu, ettei töitä tehdä ja rikollisuuden annetaan rehottaa.
vai niin
"Aumalan mukaan tämän jälkeen on kuitenkin sovittu, ettei terveysasemia ratsata enää rokotusten aikaan."
Tämä onkin hieno tietää. Toiset saavat rikkoa määräyksiä, toiset eivät.
Onkohan tämä nyt aivan laillista toimintaa?
Sama laki kaikilla!
Ikävä ja valitettava asia, mutta sama laki kaikilla. En halua vahinkoa kiertämään, mutta onhan koko maa pullollaan sakkorysiä, joissa kytät kyttäävät aina silloin tällöin meitä puskasta. Näistä nämä kiltit kontaapelisedät saavat myös suorituspisteitä, joita sitten pikkujoulujuhlissa taivastellaan. Tippa silmässä tai ei, niin maksettava on. En ymmärrä millä valtuuksilla siellä Espoossa joku Aumala yleensä voi kumota kyseisen lain ja asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan.
Voihan sitä terve tulla kävellenkin.
Minusta laillista toimintaa on se, että sakotetaan. Suomalaisten pyhä lehmä on henkilöauto, olen todennut sen jo aikaisemminkin. Sillä pitää vaan liikkua, vaikka kävellen, julkisella tai polkupyörällä päsee vielä näppärämmin. Ei ole noita parkkeerausongelmia!
Mitä pysäköivät autonsa
Mitä pysäköivät autonsa väärin. Samat lait pätee oliko jonottomassa sikaflunssarokotetta vai käymässä kaupassa.
Missäs olikaan kartta näistä kaupungin vapaapysäköintialueista
Nimim. en vielä koskaan ole pysäköinyt invapaikalle koko viikoksi - olisiko siihen nyt laillinen mahdollisuus :)
No joo, eiköhän nuo
No joo, eiköhän nuo säännökset ole kaikille samat. Menkööt bussilla sinne rokotuksiin, jos nyt välttämättä haluavat itseensä elohopeaa tunkea.
Suomalainen virkamies
Suomalaiset virkamiehet ja näiden virkaintoisuuden tuntien todennäköisempää on, ettei kukaan ole käräyttänyt. Lappuliisat vain huomasivat hyvän sakkoapajan. Humaanius, empatia ja suhteellisuudentaju eivät yleensä kuulu virkamiesten ominaisuuksiin - onhan heillä Ohjeet, joiden mukaan toimitaan.
Asiatonta kiihottamista kansanryhmää/virkamiehiä vastaan.
Justiina, luepa viestisi uudelleen. mitä kaikkia väestöryhmiä halveksit yhtä paljon kuin virkamiehiä? Olisi syytä katsella peiliin!
Hmm...
Asiasta pitää tehdä kantelu, rokotus ei ole laillinen peruste pysäköintikiellon rikkomiselle. Espoonlahdesta löytyy ILMAISTA paikoitustilaa 100m säteellä terveysasemasta vaikka kuinka paljon. Jos ihminen on niin huonossa kunnossa ettei jaksa kävellä pientä matkaa, ei hänen kuulu ajaa autoakaan!
onko nyt joku poikkeustila, jolloin säännöt eivät ihmisiä koske?
onkohan jonottajilla liian kiire jonoon jos eivät muka ehdi parkkeerata autoaan oikein.? ja sitten omista virheistä hermostutaan heti muille, jotka valvovat sääntöjä. ei muuta kuin parkkipirkko päivystämään paikalle kokopäiväksi
Ihan itkettää itsenikin
Ihan itkettää itsenikin välillä kun pysäköintitarkastaja viatonta opiskelijaa sakottaa yliopiston lähellä tai perheenisää neuvolan nurkilla tai vaikkapa dokausreissulla olevaa nuorisojoukkoa. On se niin väärin että joudutaan noudattamaan sääntöjä. Kyy-Nel.
Vihaan kyllä parkkimaksuja, mutta maksan sakkoni kiltisti.
Tulospalkkio
Väittävät joskus, ettei tulos vaikuta parkkipirkon tuloihin, mutta se ei pidä paikkaansa.
Lievästi luonnevikainen lappuliisa on kolmannessa taivaassa näissä tilanteissa.
Olen itse törmännyt tapauksiin, joiden rinnalla tämäkin on vain tyhjän valitusta. Olen itse asunut PK-seudulla kerrostalossa jonka kaikki asiakkaat joutuivat naapurissa asuvan parkkipirkon systemaattisen terrorin uhriksi. 24h vuorokaudessa, 365pv vuodessa.
Tuollaiset mokat pitäisi selvittää.
Pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin kerätä rahaa kaupungille. Niin kauan sitä tehdään, kun loppuunlypsetty autoilukansa saa tarpeekseen.
Oma tilanne. Auto parkkiin, jossa tarvitaan kiekko. Auton kello kesäajassa ja senmukaan kiekko aikaan. Parkkipirkko seisoo juuri kohdalla ja katsoo minua ja ainoaa autoa. Sanon vielä kohteliaasti huomenta, kun poistun autolta. Kun käännyn ympäri näen hänen kirjoittavan rikemaksua autooni.
Jos tämä sama toiminta vielä annetaan yksityistenkin hoitoon, niin luulen vahvasti, että pysäköinninvalvoja on syytä olla vähintään keskiraskaan nyrkkeilijä.
Suomessa ei ole missään ruuhkia eikä liikaa autoja. Kuka lähtee barrikaadeille, alkaa riittää tämä autoilijan simputus.
Joku tolkku on kerjäämisessäkin, mutta autoilijan ryöstämisessä ei ole.
Jos auto on väärällä
Jos auto on väärällä paikalla, ei kun sakottamaan vain.
pysäköinninvalvonta -- ihmisyyden irvikuva
oma tarinani virheellisten sakkojen perumisesta:
1. tämä kaikki siis selvittääkseni pysäköinninvalvojan virheet saadakseni anteeksi sakot, mitkä ei minulle alunperin kuuluneetkaan.
2. tein valitustyötä eli viranomaisten lausuntojen tavoittelua, alueen kuvaamista, lakitekstien lukemista ja kirjoitustyötä yhteensä 8 tuntia.
3. sakot sain lopulta hallinto-oikeuden valituskirjan jälkeen peruttua, mutta yksi ilmainen työpäivä siihen meni.
4. jatkossa byrokratian sijaan tulen mukaan barrikaadeille.
PUHUT ASIAA PetSu
Kyllä tuo Espoon juttu on kuin rammalta kerjäläiseltä ryöstäis
TODELLA TÖRKEÄÄ !!
Paniikki
Ohessa linkki joka näyttää OIKEAT tappavat taudit:
http://kuvaton.com/bshit/22135.jpg
Eiköhän oteta järki käteen ja koiteta vähentää turhaa paniikkia possunuhasta?
Tyhmyydestä sakotetaan
Kehoittaisin oman järjen käyttöön. Jos tietää että paikalla tulee olemaan paljon muitakin autoilevia, eikä halua etsiä laillista parkkipaikkaa, saa varautua maksamaan sen tällä hetkellä aivan liian pienen pysäköintivirhemaksun. Jos itse rikkoo lakia, niin ei passaa itkeä jos se lappu siihen ikkunaan vilahtaa.
Ihan oikein, että
Ihan oikein, että sakotettiin.
Jos on pysäköinti kielletty niin silloin se on.
Mikään rokotus ei voi olla syynä siihen, että siitä saisi pysäköidä miten sattuu. Mikä siinä on, että ei voida pikku matkaa kävellä, vaan autolla pitää päästä ovelle asti ???
Siihen jonossa tärisemiseen auttaa laittaa reilusti vaatetta, vai onko suomalaisista tullu niin tyhmiä, että ei tiedetä että suomessa on vain neljä kylmää vuoden aikaa.
Naurettavaa itkemistä tuntuu olevan noilla rokotuksen ottajilla.
Jos on varaa autoon
Niin on varaa maksaa myös parkkisakot. Ja jos ei ole varaa maksaa parkkisakkoja ei kannata pysäköidä väärin.
Ajateltavaa...
Jos tulee itku 40 euron laskusta, se tarkoittaa sitä, että rahat ovat niin vähissä, että joutuu elämään niukemmalla ruualla seuraavan kuukauden. Kyllä siitä itku tuleekin!
Rokotukset ovat Espoon kaupungin SAKKOANSA. Varokaa!
Espoon kaupungilla on selvästi käytäntö että aina kun jossain päin Espoota on jokin yleisötapahtuma yleensä viikonloppuisin niin parkkipirkot ovat jakamassa kaikille pikavoittoja maksimaalisella innokkuudella. Kaikki tapahtumat ovat vain ja ainoastaan Espoon kaupungin SAKKOANSOJA. Tästä syystä onkin parempi olla menemättä yhteenkään espoolaiseen viikonlopputapahtumaan. Jos menee niin sitten ilman autoa, mutta se voi olla matkojen takia vaikeaa, eli parempi on unohtaa tapahtumat.
Säälittävää ja törkeää toimintaa jos sikainfluenssallakin täytyy vain ja ainostaan rahastaa. Ymmärrän hyvin että rahaa saadaan vain sakottamalla rikkaita autoilijoita kaikilla mahdollisilla tavoilla ja muista varattomista oikeista rikollisista viis veisataan. Rajansa kuitenkin kaikella. Se että rokotukset ja parkkisakot yhdistyvät samassa uutisessa, niin ei ole mikään yllätys että kyseessä on juuri Espoo.
Seuraava on leikillä
Seuraava on leikillä sanottu, ettei tarvitse heti vetää hernettä nenään:
Espoo - etymologinen selitys: lyhennys sanoista Vies Pois. Huom. muinaishämäläinen muoto vies eli vie taivutettu verbistä viedä, viedä (pois). Eli Espos vies pois autos tai tois sakois rahas linnas kassas. Et silleen.
Ei tässä "lisäveron"
Ei tässä "lisäveron" perimistavassa ole mitään uutta. Olisi kiva tietää, kuinka paljon Hyvinkään kaupunki on budjetoinut saavansa parkkisakkotuloja ensi vuodelle? Siellä on nimittäin vahva miehitys koko ajan keskussairaalan parkkialueella, koska siellä pyörii uusiutuvaa, monenlaista draamaa juuri sillä hetkellä mielessään kantavaa väkeä (ja sairaalassa asioivat ovat tässä mielessä todella potentiaalisia paikkoja). Itse koin sen kun noudin läheisen ihmisen sieltä enkä siinä tilanteessa edes huomannut parkkikiekkomerkkiä. Kymmenen minuutin sisällä oli lappu ikkunassa ja kirjoittaja tipotiessään. Turha kenenkään selittää, etteikö siellä istu vakiovuorossa sakottajat koko ajan hakemassa vastaavia asiakkaita. Minusta todella moraalitonta ja alaarvoista, poliisin tukemaa, toimintaa.
Reilua
Reiluinta on, että kaikilla on samat pysäköintisäännöt, myös terveyskeskusten asiakkailla.
Messut ja lätkämatsit
Aina löytyy syy parkeerata väärin.
-Sakotus on aina paikallaan. Väärin mikä väärin.
Tarkkuutta lieventelyyn
Ilta-sanomien mukaan Aumala sanoi että jatkossakin mennään pyynnöstä mutta sakotetaan lähinnä pahimmat kohdat (invapaikat, suojatiet, pelastustiet jne). Järjelliseltä kuulostavaa mutta aika kaukana siitä ettei paikalle mentäisi. US oletettavasti piiloutuu "ratsata" termin taakse?
Ihan oikein, että
Ihan oikein, että sakotettiin.
Jos on pysäköinti kielletty niin silloin se on.
Mikään rokotus ei voi olla syynä siihen, että siitä saisi pysäköidä miten sattuu. Mikä siinä on, että ei voida pikku matkaa kävellä, vaan autolla pitää päästä ovelle asti ???
Kaupungeissa on kaikkea muuta kuin pitkät välimatkat.
Siihen jonossa tärisemiseen auttaa laittaa reilusti vaatetta, vai onko suomalaisista tullu niin tyhmiä, että ei tiedetä että suomessa on vain neljä kylmää vuoden aikaa.
Naurettavaa itkemistä tuntuu olevan noilla rokotuksen ottajilla.
Itkemistähän se on, jos pysäköintisakkoja jaellaan
Minä maksan tuolla autoilullani hyvinkin yhden luuseriperheen elämisen. Fyrkassa kun ei ole korvamerkkejä.
Pannaas tehden sama kuin Ranskassa. Kaikki autoilijat lähtee töihin ja pysäköi sen koslansa keskelle tietä. Avaimet taskuun ja töihin.
Veikkaan, että ennen puoltapäivää pyydetään jo radiossa ja telkussa apua, että siirtäisivät autonsa, kun kukaan ei pääse minnekkään. Maksetaan sitten en sakot, mutta katsotaan miten siellä kaupassa riittää ruokaa ja miten nämä autottomat pääsee töihin. Kukahan sitten itkee ja kiroo?
Varmuudeksi voisin pyytää kaveria kippaamaan kaupungintalon eteen vahingossa 10 kuutioo siapaskaa.Väärä osote oho.
Kotikasvatus mennyt pieleen
Voi Voi PetSu.
Olisi sinunkin syytä noudattaa vain sääntöjä, niin selviäisit halvemmalla. Mutta asennevamma taitaa olla niin syvällä, ettei se parane lobotomiallakaan.
Kyllä tämä maailma on tarkoitettu kaikille. Siis elää ja antaa toistenkin elää. Kaikki öykkärit ja muut minne sattuu pysäköijät ajattelee vain omaa hyväänsä talloen muita ihmisiä alleen. Raivostuttavaa sakkia.
Vain laiskat ja tyhmät sakotetaan
Espoonlahden terveyskeskuksesta on 200 metrin matka Lippulaivan ostoskeskukseen. Siellä ostoskeskuksen parkkihallissa olisi ollut satoja ilmaisia parkkipaikkoja. Mutta ei, omalla autolla täytyy päästä terveyskeskuksen ovelle saakka ajamaan. Ja kun paikkoja ei ole, jätetään auto kadun tukoksi puolittain jalkakäytävälle.
Google Maps näyttää, terveyskeskus on Loggbranten eli Merikansantien päässä:
http://maps.google.fi/maps?f=d&source=s_d&saddr=60...
Nehän ovat kauppakeskuksen asiakkaille..
.. ei terveyskeskuksen asiakkaille.
On aika syvältä tuo kaupungin parkkiosaston toiminta, ei voi muuta sanoa.
Ai Espoo rokottaa jo nyt
Ai Espoo rokottaa jo nyt eläkeläiset? On ne nopeasti edenneet riskiryhmärokotuksissa vai oliko niillä eläkeläisillä joku kansallispuku päällä?
Onko Suomeen julistettu hätätila, jos ei enää väärin pysäköityjä autojakaan saa sakottaa A(H1N1)-viruksen takia?
Mitäs kaikkea sitä voi nyt sitten voi tehdä laista ja muista asetuksista, säännöistä puhumattakaan, ja olla noudattamatta A(H1N1) -virukseen vedoten?
KÄSITTÄMÄTÖNTÄ TOIMINTAA!!!
Nyt alkaa todellakin mitta täyttyä...
Rokotukseen jonottaminen ei
Rokotukseen jonottaminen ei ole hyvä syy tukkia pelastusteitä. Tässä ei liene epäselvää?
rahastus
Pysäköinninvalvonnassa sääntöjä luetaan kuin piru raamattua ja vaikka auton pysäköinnillä ei olisi haitaa kenellekkään niin sakko heilahtaa välittömästi. Joskus tulkitaan sääntöjä jotka oikeasti eivät liity suoranaisesti koko pysäköintitilanteesee..
Mainiota
On hyvä, että Espoon kaupunki järjestää ensiksi rokotusjonot ja sitten virhemaksuttaa laiskat. Das Ordnung muss sein!
Jalankulkijakin on ihminen
Kyllä sinuakin vituttais jos joutuisit talviliukkailla pujottelemaan autojen välissä. Hiekotettu jalkakäytävä kyllä on, mutta siihen on joku työntänyt autonsa keulan niin että jalkamies joutuu kiertämään lumipenkan kautta.
just näin
asiat täällä menee! omalla kotipihalla olen saanut sakon espoossa. yrittäjänä tein valituksen jossa uhkasin muuttaa liiketoimintani ja verorahani pois espoosta jos tätä laskua ei peruta, niin valitus meni läpi ja sakko peruttiin!! Ihan vain muillekin esimerkiksi. Että ei kannata aina alistua, niinkuin suomalaisilla on tapana!
Käräyttäjien ja puskakommunistien Suomi
Uusi Suomikin on sosiaalipornon ihailulehti. Tyhmiä uutisia, joihin odotetaan kieli pitkällä tyhmiä kommentteja. Joku tiedotusopin opiskelija voisi tehdä väitöskirjan näistä viesteistä. Samalla voisi tehdä pisnestä, myy ip-osoitetietoja ja sähköpostitietoja nimimerkkien takana olevien henkilöiden selvitäämisiksi.
Hienoa, tehdään kuurupiiloa tästäkin.
Käsittämätön kommentti
Käsittämätön kommentti pysäköinninvalvojalta.
Ilman muuta sakotettava jalkakäytäville yms pysäköidyt autot jotka haittaavat esim. ambulanssien kulkemista, sen sijaan kiekkopaikoilla parkkiajan ylittäneille se järjenkäyttö.
Ja lisäksi väärässä paikassa
Mitä ne eläkeläiset siellä tekivät? Ei vielä ole heidän vuoronsa. Nyt rokotetaan raskaana olevia ja korkeintaan 34-vuotiaita riskiryhmiin kuuluvia.
mitäs pysäköivät päin
mitäs pysäköivät päin p*rsettä, sakkoa vaan.
ei siinä aleta mitään syitä vatvomaan, kyllä jokainen kellä kortti on tietää mihin saa pysäköidä ja mihin ei. hätätapauksissa sääntöjenvastaisen pysäköinnin ymmärrän, mutta eikai sinne piikille nyt noin tulenpalava kiire ole?!
nm. itsekin pysäköintivirhemaksun saanut
Maksusta "voi" valittaa
Mikäli auto aikarajoitetulla paikalla oikein pysäköitynä, parkkisakosta kannattanee protestoida tilanteessa jossa aikaa on todistettavasti kulunut määrä joka reippaasti ylittää kohtuullisesti arvattavan keston.
Väärin pysäköity on väärin pysäköity vaikkapa vain hetkenkin.
Piikki tänne ja heti vaikka henki menis
Sikainfluenssa on niin vaarallinen ja tappava tauti että ei se nyt haittaa jos yksi tai kaksi ihmistä kuolee pelastustielle tai suojatien eteen pysäköidyn auton takia. Pääasia on, että MINÄ saan sen piikin! Vaikka enhän minä edes kuulu riskiryhmään, mutta eivät ne minua voi käännyttää sieltä jos menen sinne ja kiilaan vanhusten ja lasten edelle "tippa linssissä".
On siellä laillisiakin paikkoja.
Olisi pitänyt itsekkin soittaa pysäköininvalvonta paikalle.
Ei niitä pysäköintipaikkojen rajoituksia siihen ole vahingossa keksitty. Esim. Päiväkodin edessä on juuri sen takia 30 minuutin rajoitus, että lapset voi jättää päiväkotiin, eikä esim. terveyskeskuksen kävijät tuki sitä mahdollisuutta.
Terveyskeskuksella on omia paikkoja, mutta niitä on liian vähän tällaisiin tilanteisiin, joten kannattaa käyttää joukkoliikennettä. Lähistöllä on kyllä parkkipaikkoja vaikka kuinka paljon.
Todella törkeää
Todella törkeää hyväksikäyttöä. Kuinka lappuliisat edes kehtaavat?!? Autoja ei tietenkään saisi pysäköidä väärin, mutta kaikki tietää että tässä(kin) tapauksessa hyväksikäytetään ihmisten pakkoa. Jos tämäkin yhteiskunnan tehtävä ulkoistetaan, voidaan vain kuvitella kuinka härskiksi laputtaminen menee. EHDOTTOMASTI EI ULKOISTUKSELLE! Olisi hirveätä ajattella kuinka sairaat ihmiset joutuisivat taistelemaan rahan ahneen yrityksen kanssa esim. rengaslukoista.
ite rakensin sellasen
ite rakensin sellasen pysäköintikiekon joka käy kuin kello. eli se pysyy aina ajassa. eipä oo koskaan enää tulla täällä vaasassa sakkoja kiekkopaikoilta, vaikka joskus on auto ollut pitkiäkin aikoja niissä parkissa.
Siksi en mene kausi-influenssarokotetta jonottamaan vielä
Vie aikaa rokottaa riskiryhmään kuuluvalle kaksi eri rokotusta, koska he saavat halutessaan myös kausirokotteen. Ja joukon jatkona on pelkän kausi-influenssarokotteen haluavia ja taas samaan aikaan, jotta varmasti jonoa syntyy!
Itse menen hakemaan kausirokotteen vasta ensi viikolla, koska minulle ei ole/ei suoda sikarokotetta tässä vaiheessa (toivottavasti ei kuolo korjaa ennenkuin saan sikaflunssarokotuksen). Oli se helppoa ennen töissä, kun työterveyshoitajat tulivat työpaikalle kausirokotusta antamaan. Piti jakaa ajat rokotettaville n. 5 minsan väleihin ja tiedottaa etukäteen, milloin oli kunkin vuoro. Limsaa pistin tarjolle, jos alkoi heikottaa.
Tiedän käräyttäjän?
"Kuka käräytti H1N1-jonottajat? ”Monelle tippa linssiin” "
Veikkaisin, että vapaan Suomen porvarillisia puolueita äänestävä Espoolainen. -Vakaumuksellinen.
Väittäisin että oikein tehty
Suuri noista autonsa miten sattuu ja minne sattuu jättävistä ihmisistä pystyy kyllä kävelemään sata-parisataametriä. Jos ei silloin on paras joko kuski tai taksi. Niin sitä meikäläinenkin toimii. Auton jättäminen sakkopaikalla vain siksi että jonottaa rokotukseen ei minusta ole hyväksyttävä syy.
Suomessa ei tunnetusti kannata omistaa autoa.
Mutta kyllä lammaskansa maksaa lopulta aina kaiken, pilvissä olevat katsastusmaksutkin jne. jne. ja alkaa protestoinnin sijasta kerätä kiltisti rahaa seuraavaan kertaan kun isoveikka vain keksii uuden tavan pyytää.
Itse kyllä tiedän, mitä nykyään tekisin rauhallisemmalla alueella nimimerkki PetSun tapauksessa mikäli tosiaan liikkuisin verotarravetoisella.
eläkeläiset taas etuilevat
Samat mummot soittaa 112 jos bingohallin vieressä on muuttoauto pysäköity jalkakäytävälle tai kerrostalon pihassa roskarekka juuri sen hiekkalaatikon eteen jossa fifiään kusettavat. Pelastus- ja suojatien tukkimisesta pitää ehdottomasti rangaista aiheettomasti rokotteita jonottavia ihmisiä vaikka he olisivat kuinka ryppyisiä ja kärttyisiä.
Rokotus maksulliseksi
Rokotus maksulliseksi, kyllä väärin parkkeeraus loppuu.
Mihin muuten tämä ilmainen rokotus perustuu. Kun kansa on epidemian sairastanut, tulee kansakunnalla immuniteetti. Normaali flunssiin kuoleen 2000/vuosi, se on luonnollista poistumaa.
Ja jos ilmaisia rokotuksia välttämättä halutaan järjestää, kohderyhmäksi on valitta työlliset työikäiset ja koululaiset, ehkä muutkin aktiivikansalaiset.
Ei me vanhat tarvita rokotusta. Paineet aktiiviväestön pääasiassa maksamien verojen korottamiseksi vaan kasvavat.
huhhuh
Joo ei noin saa tehdä. Pitäis myös sopia ettei pysäköintiä valvota työpäivän aikana, tai iltaisin tai viikonloppuisin tai muina aikoina kun täytyy autolla asioida jossakin. Törkeää kun pitää maksaa eikä saa pysäköidä missä haluaa.
Vuosikymmenien kuluessa olen todennut Espoon lappuliisat
Erittäin agressiivisiksi. Heidän palkkansa lienee sidottu sakkotulojen määrään?!
Rokotus ei anna lupaa
tai syytä, pysäköidä väärin tarkoituksella.
Kortti pois
Sellaiset tärkimykset, jotka pysäköivät suojatien päälle / eteen, pelastustille tai luvattomasti invapaikalle, ansaitsevat todella pysäköintivirhemaksun. Oikeastaan se on aivan liian lievä rangaistus heille.
Toivon, että käytäntä muutetaan sellaiseksi, että moiset ihmiset jotka eivät omaa pienintäkään toisten kunnioitusta tai empatiaa auto takavarikoitaisiin kaupungille, kuljettajaa lyötäisiin turpaan niin että hampaat lentää kadulle, kortti otetaan ikuisiksi ajoiksi pois, kaksi vuotta linnaa (ehdottomana) ja oheissakkoa satatuhatta. Luulen, että oppi menisi pian perille ja autot löytäisivät ihan oikeat parkkipaikat.
Niin ja ajon aikana kännykkään puhumisesta olisi sadantuhannen sakko paikallaan.
Ihan oikein että
Ihan oikein että sakotettiin. Ei ihmisten pelko ja hysteerinen käytös oikeuta rikkomaan lakia. Jos nuha pelottaa niin sitten auton voi parkkeerata kauemmaksi ja kävellä jonoon kiltisti, ei tule sitten se tippa linssiin.
tuosta
ehkä sinne pitäisi rakentaa ideapark eh heheheheheehe...