Kokoomusjohtaja moitti yritysjohtajien eläkesopimuksia, joiden turvin pääsee eläkkeelle tavallista nuorempana, ja ihmetteli johtajien eläkeintoa.
-Näin ei voi jatkua. Me tarvitsemme esimerkkiä. Me tarvitsemme ilmapiirin muutosta, Katainen sanoi tiedotusvälineille kokoomuksen puoluehallituksen kokouksen yhteydessä.
Katainen puhui kokouksessa myös ydinvoimasta. Kokoomus pitää yhä kiinni lupien myöntämisestä kolmelle uudelle ydinvoimalalle, mutta Kataisen mukaan sähkönkäyttäjät ratkaisevat, kuinka monta yksikköä lopulta rakennetaan.
-Todennäköisesti olisi järkevää antaa kolme lupaa. Niistä toteutuu sitten yksi tai kaksi. En usko, että kolme ainakaan ihan nopeasti, Katainen sanoi.
Hallitus päättää ydinvoiman lisärakentamisesta ensi vuoden alkupuolella. Keskusta on vastustanut sitä, että lupia myönnettäisiin varmuuden vuoksi tulevaisuuden varalle.

| 03:16 | Niinistö esittäytyy presidenttikollegoilleen — MTV3.fi |
| 01:33 | Euroministerit antavat Kreikalle ehtoja — YLE Uutiset |
| 01:16 | Tukipaketista ei sopua - Kreikalle lyötiin kolme ehtoa Brysselissä — MTV3 Talous |
| 00:41 | Kodak lopettaa kameroiden valmistuksen — YLE Uutiset |
| 00:18 | Länsi-Savo: Kiireettömät "hätäpuhelut" soitetaan pian numeroon 0295 000 — MTV3.fi |
| 00:11 | Euroopan presidenttejä voi bongata tänään Helsingissä — YLE Uutiset |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Jyrki asialla - aloitetaan eläkeyhtiöiden johtajista
Keppiä niin että takapuoleen sattuu! Eläkeyhtiöiden johtajat pahimpia lusmuja.
Ensin syödään kuormasta miljoonapalkkaa ja sitten sen päälle eläke. Ja kuka maksaa? Siinä on kerryttämistä kun esim. Vuorialle kerätään eläkettä.
Itse en enää pidä näitä kuormasta syöviä johtajia minkään arvoisena. Ennen noita kutsuttiin roistoiksi mutta nykyisin palkkajohtajiksi.
Isänmaallisuus menneen ajan arvo?
Rahalla ei ole isänmaata taitaa olla merkittävämpi uskonkappale palkkajohtajille ja koulutetuille kuin "menneen talven lumiksi" muuttunut isänmaallisuus ja suomalaisten etu? (minä ja minä... muista viis ... rupusakkia?)"Eu kieltää suosimasta kotimaista" jne jne. Tullee olemaan vaikeaa muuttaa asennetta, mutta saattaa olla että "routa porsaat kotiin ajaa"?(Ulkomaille suurten voittojen toivossa investoineet ja tietotaidon ulos liputtaneet). Meillä pelisäännöt ja struktuuri sekä yhteikuntarauha olevat sittenkin "pitkässä juoksussa" paremmalla tolalla kuin "nousevissa kulttuureissa"?
Mä ainakin muuta muualle
Mä ainakin muuta muualle maailmalle tekemään töitä. En rupea maksamaan jotain 24% kunnalisveroa jne.
Bye bye, pitäkää hauskaa verojen maksun kanssa.
Muualla
Ma olen jo taalla Englannissa ollut toista vuotta tervetuloa maksamaan 40% tasaveroa.
Jep
Muuta Intiaan tai Malawiin. Niissä on alhaisemmat verot, ja saat varmasti korkeamman elintason kuin Suomessa.
Kokoomus kyllä aina
Kokoomus kyllä aina tietää miten asiat pitäisi olla, mutta ei koskaan tee mitään.
Pääasia kun on, että kello näkyy ja tukka on hyvin.
Esimerkillä johtaminen
Aloittakaa eläkkeiden madaltaminen kansanedustajistosta. Työurien pidentäminen valtion virkamieskoneistosta. Johtakaa esimerkillä. Kyllä Suomen kansa seuraa.
Suomen velkapapereiden myynti maailmalla romahtanut
Velanotto ei voi enään jatkua, koska sijoittajien luottamus on mennyt. Myynti on romahtanut kuudennekseen vuodesta 2007.
_
Brittilehti Financial Timesin mukaan Suomen valtiolla on luottovaikeuksia. 22.10.2008.
Suomen lisäksi Belgian ja Espanjan on ollut viime viikkoina vaikea saada kaupaksi velkapapereitaan.
Valtionvarainministeri Jyrki Katainen sanoi tänään hallituksen tiedotustilaisuudessa, että Financial Timesin
juttu on uutisankka, eikä siis pidä paikkaansa.
Myöskään valtiokonttorin rahoitusosaston apulaisjohtajan Ari-Pekka Latin mukaan lehden väite, että Suomen valtion oli vaikea saada viime viikolla kaupaksi velkapapereitaan, ei pidä paikkaansa.
"On harmillista, että meidät liitetään Belgian ja Espanjan kanssa samaan joukkoon, sillä näillä mailla on erittäin
suuria vaikeuksia, tai heillä on rahoituspainetta", Latti pahoittelee Taloussanomille.
Ihmiset eivät tahdo olla muttereita
Nykyaika vaatii jo liikaa. Siksi, kun kunnianhimo alkaa hiipua (ihminen niinsanotusti viisastuu), sitä ei vain olla niin työorientoituneita.
Voi olla sekin, että pää tulee vetävän käteen muunmuassa niissä valtion "organisaatioiden tehostamistoimissa". Olen kuullut huhuja, että joissain paikoissa ainakin alkaa olla jo liian tehokasta se "tehokkuus".
Kyllä on syytäkin olla kassanvartijana huolestunut.
http://www.youtube.com/watch?v=8-UiCnxARJY
Pullamössösukupolvi
"Nykyaika vaatii jo liikaa."
Jaa, taitaa sittenkin se pullamössösukupolvi olla se "suuret ikäluokat"-porukka kun ei kerran kestä "nykyaikaa".
pallolaajennuksia, uupumista jne...
Onhan se rosvon elämä rankkaa kun kuormasta syö....
No, älä mua syytä
Syytä mieluummin noita herroja joita Katainenkin syyttää.
Enhän minä sinua...
Ei tulisi mieleen sinua syyttääkään. Kyllä se oli osoitettu sinne minne pitääkin.
Ok :)
Aattelin, että jos ajattelet minut "suureen ikäluokkaan" kuuluvaksi.
Huoli pois
"Aattelin, että jos ajattelet minut "suureen ikäluokkaan" kuuluvaksi".
Ei tulisi mieleenikään.
Kiitos, vaikka eipä se ole noista...
nuoruuteni päivistä paljon tyyli muuttunut.
http://www.youtube.com/watch?v=SEZON7T9WMU&feature...
Kansanedustajat
Kansanedustajat näyttäköön esimerkkiä. Sitä on helppo köyhältä vaatia kun on ittellä maha täys!
Minä nyt en ainakaan elä
Minä nyt en ainakaan elä valtiota varten. Jos voisin jäädä pois työelämästä nyt heti niin jäisin...mutta kai se luterilainen perusmoraali joillain vielä puree, että elämä on työntekoa varten eikä muuta.
Lamapuskuri
Työnantaja saneeraa 50-60 vuotiaat ensimmäiseksi ulos laman aikana että edes nuoremmille jäisi työtä. Tämä koituu kalliiksi yhteiskunnalle,mutta mikä on Kataisen vaihtoehto sille, että vanhemmat työntekijät toimivat lamapuskurina?
Tulenkantajat?
Ensimmäisenä Katainen voisi vaatia esimerkkiä pullamössökoll... anteeksi, poliitikkokollegaltaan Janina Anderssonilta. Tämähän on päättämässä vaikuttavaa uraansa "eduskuntatalon virallisena imettäjänä" jo 37 vuotiaana, siirtyäkseen vaatimattomalle 4 tuhannen euron sopeutumiseläkkeelle.
Valtion velkakirjojen myyntivolyymit kansainvälisille
...sijoittajille alkaen 1.1.2007
MTS Finland on yritys, jonka kautta käydään valtaosa Suomen valtion velkakirjojen kaupasta.
MTS Finland Monthly Volumes (mln. €)
Avg Monthly Vol - Keskimääräiset kuukausivolyymit, miljoonaa euroa.
2009 = 562,70 - kokonaismyynti = 5627,0 miljoonaa euroa
2008 = 1256,50 - kokonaismyynti = 15078,0 "
2007 = 3136,38 - kokonaismyynti = 37636,5 "
_
www.mtsdata.com/content/data/public/fin/monthly_bu...
---
Ylen Uutisten mukaan velkaa on otettu jo tänä vuonna n. 20 miljardia euroa.
Samalla valtion velkakirjojen myynti kansainvälisille sijoittajille on rajusti romahtanut, 37,6 miljardista 5,6 miljardiin euroon.
Suomi uppoaa velkasuohon - ratkaisu työuran pidennys
US 1.6.2009
Valtion tulojen ja menojen tasapaino on kääntynyt huhtikuussa lähes yhdeksän vuoden jälkeen alijäämäiseksi, kertoo Yle Uutiset.
Syntynyttä aukkoa paikataan nyt ottamalla lisää velkaa. Tänä vuonna sitä on jo otettu noin 20 miljardia euroa.
Uutta velkaa siitä on kuitenkin vain osa.
- Erääntymiset ovat 12 miljardia. Uutta velkaa on kahdeksan miljardia, kertoo Valtiokonttorin rahoituspäällikkö Mika Tasa.
Neljässä, viidessä vuodessa nykyinen reilun 50 miljardin euron valtionvelka nousee ainakin sataan miljardiin.
_
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/06...
Siis mikä ei voi jatkua
Siis mikä ei voi jatkua ?
Sekö että Euroopan paras valtionvarainministeri toteaa ettei amerikkalaispankkien sisäinen kriisi koske Suomea ?
Sellainenko ei voi jatkua ?
Kysymys ministeriöille ja kommentoijille?
"Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli heinäkuun lopussa yhteensä 290 100 työtöntä työnhakijaa www.tem.fi/?93770_m=96479&s=3085 "
Mitä ehdotuksia työvoimaministerillä ja kommentoijilla on ihmisten työllistämiseen ja miksi työttömyyttä ei vaihdeta vähätyöllisyyteen? Miten työllistäisitte ihmisiä eri sektoreilla?
Työtä on paljon. Miksi ihmisille maksetaan esimerkiksi 1000 euroa/kk työttömyydestä, kun voitaisiin maksaa mieluummin esimerkiksi vähätyöllisyyskorvausta, eli konkreettisesti esimerkiksi timpureille 1000 euroa/kk siitä, että kunnostavat viikon kuukaudessa vahainkoteja koulutuksensa mukaisesti www.suomi.fi/suomifi/suomi/tietopaketit/perustieto... eli...
Julkinen sektori hajoitettava alkutekijöihinsä
Ongelma on siinä, että osa pikku-hitlereistämme syö kuormasta, on korruptoituneita ja kaikkien pelisääntöjen yläpuolella. Niin kauan kuin vallitseva käytäntö on voimassa, en laita tikkua ristiin missään "talkoohengessä". Piste.
Mielipiteenne?
mitä asioita Suomessa ja kansainvälisesti tehdään hyvin? ja miksi sinulla on harhaoletus, että julkinen sektori on kansalaisyhteiskuntaa vastaan?
"www.otakantaa.fi
Keskusteluissa: Mitä mieltä olet puolue- ja vaalirahoituksen muutosehdotuksista?
Otakantaa.fi valtionhallinnon sähköinen kansalaisfoorumi, jolla kansalaiset voivat kommentoida hallinnossa käynnistyviä tai käynnissä olevia hankkeita, lainsäädäntöuudistuksia tai muita hallinnon ajankohtaisten toimenpiteiden valmistelua.
Otakantaa.fi:n päämääränä on saada hallinnon hanke- ja valmistelutyöhön kansalaisten näkemyksiä, asiantuntemusta ja mielipiteitä. Samalla halutaan lisätä kansalaisten ja hallinnon välistä vuorovaikutusta ja parantaa hankevalmistelun laatua" www.otakantaa.fi
Konkreettinen esimerkki - mielipiteitä?
siis ansiosidonnainen korvaus viikon töistä normaali palkkauksen mukaan, jotta yrityksellä olisi vähitellen varaa palkata normaalityöhön ja maksaa kuukauden palkka, eli moninkerstaistaa viikon palkka? ja korvaus tehdystä työstä eri sektoreilla... ml. timpurit...
Miksi ihmisille maksetaan siitä, että ovat toimettomana ja syrjäytyvät? viikon voisi kuukaudessa tehdä töitä vastineeksi korvauksesta, eli kyseinen ei ole ilmaista työtä, kun siitä maksettaisiin korvaus.
Yhteiskunnan pitäisi mielestäsi siis mielummin maksaa ihmisille toimettomuudesta? ..eli
"Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli heinäkuun lopussa yhteensä 290 100 työtöntä työnhakijaa www.tem.fi/?93770_m=96479&s=3085 "
Kuinka monta työtuntia on 290 100 x työttömyyskorvaus?
..eli vaihtoehtona työntekoa ihan korvausta vastaan..., jolla yhteiskuntaa rakennetaan kannattavalla työnteolla ja siten vähitellen ttyöllistetään ihmiset normaalityöhön sen sijaan, että resursseja tuhlataan toimettomuuteen.
Lisäksi esimerkiksi viestintää mielekkäistä ratkaisuista, kuten yrityksessä, jossa oli mahdollisuus ikävapaisiin, joka vaikutti myönteisesti työssäjaksamiseen, työhyvinvointiin ja yrityksen kannattavuuteen.
Eiköös se Janina
Eiköös se Janina näyttänyt varsin täyteläistä esimerkkiä kaikille, nelikymppisenä monen tonnin eläkkeelle.
Koskeeko Jyrkin saarnat taas yllättäen vain pahaista työväkeä ? Täysin turhia tuhisee taas Jykäpoju.
Jäävätkö muutkin kuin
Jäävätkö muutkin kuin poliitikot ja yritysjohtajat systemaattisesti nuorina eläkkeelle.
Mites se Jyrki menikään ?
Mites se Jyrki menikään ? Tyhmä paljon työtä tekee-viisas pääsee vähemmällä.
Ekstiä hä ?
Niin ja
"Jos työ olis herkkua, herrat sen tekis." (suom. sananlasku)
Muutos alkakoon eduskunnasta
Olisikohan pikkukataisen aika katsoa peiliin ja aloittaa muutos eduskunnasta. Ilman päivääkään työhistoriaa eläkkeelle pääsevät alaikäiset kansanedustajat saavat lottovoiton jopa alle 30 vuotiaina. Sopeuttamiseläke taitaa olla perustuslain vastainen sillä jokaisella Suomen kansalaisella täytyy olla sama oikeus sopeuttamiseläkkeeseen.
25-vuotiaana sopeutumiseläkkeelle
Kansanedustajat voivat seitsemän työvuoden jälkeen jäädä 25-vuotiaina sopeutumiseläkkeelle.
:P
Katainen itse näyttäköön esimerkkiä ja työskennelkööt 70 vuotiaaks saakka :) Ainiin mutta eihän noi jutut koske itseä, muita vain...
Eikö ole enää varaa
laskea rikkaiden veroja??? Siis köyhien kyykytys voi alkaa toden teolla. Tonnin tuloista vaan satanen pois niin JyrkiBoy voi nukkua rauhallisesti yönsä!
Kannanotto ongelmaan
Hallituksen pitäisi edistää työntekijöiden palkkaamista ja työn tekemistä, ei työntekijöiden varjelemista työnteolta.
Työverotaakan keventäminen on tällä hetkellä järkevää.
Lyhyellä tähtäimellä nykyiset hyväksytyt työttömyyden ehkäisymenetelmät useimmiten ovat osoittautunut pitkäaikaisen ongelman aiheuttajaksi.
Palkkajohtajan sitouttaminen yritykseen voidaan aikaansaada kun johtajasopimusta rekrytointivaiheessa muokataan verot huomioon ottaen, Suomessa jopa ilman optioita ja bonuksia. Pitäisihän johtajan luottaa omiin kykyihinsä!
Kokemus tietyissä asioissa korvaa monta yliopistokurssia.
Mielipiteesi ehdotukseen?
Miksi työttömyyskorvausta ei vaihdeta vähätyöllisyyskorvaukseen, eli kannattavaan työntekoon?
"Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli heinäkuun lopussa yhteensä 290 100 työtöntä työnhakijaa www.tem.fi/?93770_m=96479&s=3085 "
Kuinka monta työtuntia on 290 100 x työttömyyskorvaus?
Keskusteluita...
Ihmisille, joilla on mielenkiintoa tehdä rakentavia ehdotuksia... US voisi ehdotuksena myös uutisoida keskusteluita sivustoilta...
" www.otakantaa.fi Otakantaa.fi valtionhallinnon sähköinen kansalaisfoorumi, jolla kansalaiset voivat kommentoida hallinnossa käynnistyviä tai käynnissä olevia hankkeita, lainsäädäntöuudistuksia tai muita hallinnon ajankohtaisten toimenpiteiden valmistelua.
Otakantaa.fi:n päämääränä on saada hallinnon hanke- ja valmistelutyöhön kansalaisten näkemyksiä, asiantuntemusta ja mielipiteitä. Samalla halutaan lisätä kansalaisten ja hallinnon välistä vuorovaikutusta ja parantaa hankevalmistelun laatua."
Katainen pelkää, että
Katainen pelkää, että valtionvelalle ei jää maksajia. Ei oteta velkaa, niin ei tarvita maksajiakaan. Niin helppoa se on. Pöhöttyneen virkamiesarmeijan aiheuttamien kulujen maksattaminen tulevilla sukupolvilla on törkeää. Elvytystä ei olisi tarvitty senttiäkään, jos hallitus olisi tehnyt tarvittavat leikkaukset ajallaan. Nyt velan uhreiksi joutuu ne, jotka eivät siitä koskaan mitään hyödy.
Kokdemejako erottamaan?
No silloihan muut puolueet saisivat lisää kannatusta!
töitä kiitos !
katainen moralisoi taas. oppinut Niinistöltä tämän
"pitäisi" moralisoinnin. entäs ne teot ?
siis missä ovatkaan ne kaikki pitkän työuran takaavat
työt ? esim. kahden vuoden päästä mikä on tilanne,
olisiko ministeriöillä ennustetta mihin ihmisiä
tarvitaan ja paljonko maksetaan ?
17 vuoteen ei itsellä ole ollut vakituista työsuhdetta,
vain määräaikaisuuksia, osa-aikaisuuksia ja
vuokratyösuhteita nipistetyillä eduilla.
täysipäinen ja työkykyinen sekä tarmokas nyt 50-vuotias.
työttömyyskaudet yhtä kärsimystä, kaikki työ on kelvannut.
kaksi asuinpaikan vaihdostakin työn perässä.
ennen 90-luvun lamaa oli 15 vuotta vakituista
työtä. omaisuus meni laman myötä.
enemmän kuin riemulla otan vastaan vakituisen
työn, joka takaa minulle vakaan toimeentulon
vaikka 67-vuotiaaksi. kuka kertoisi missä se on?
olisiko valtiovaraiministeriöllä tietoo...?
sitten eläkeläisenä olisi sitten niin riemullista
siitä 1000 euron kk eläkkeestä antaa leikata
ihan siihen samaan tapaan kuin nykyeläkelaisiltäkin
on kupattu.
kait sitä ministerien pitää aina luoda näitä
ajan ylitse kantavia ajatusrakennelmia.
kumma ettei tuota ajatusten pitkänäköisyyttä ole
ollut ennen tätä talousromahdusta.
Kansakunnan on mobilisoiduttava tosiasioiden edessä
Kansakunnan on mobilisoiduttava*/ tosiasioiden edessä
(Uutisointi pauhaa jatkuvasti synkkiä uutisia, joukkoon koetetaan hädissään heittää valopilkkuja, joilla ei olla täyttä totuuspohjaa - pitäisikö Jyrkinkin miettiä mitä hän tekee ja mitä osaa?)
[ ... kansalaiset elävät ajassa - niin hyvässä kuin pahemmassakin. Ryhmähenkeä tiivistetään yhteenkuuluvuusryhmissä, keinoja kehitetään, jalostetaan ja testataan. Kansakunta on juuri niin vahva kuin sen heikoimmat lenkit. Lenkkejä voidaan vahvistaa huomioimisella, päättävyydellä ja johtajuudella, johon luotetaan ... ]
Talouskehitys on osa inhimillisyyttä. Evoluution mennessä ääripisteeseensä, mm. tehokkuus-, kasvuntavoittelu- ja keräämisajattelussaan - on edessä paluu arkeen. Arki koittaa vähentämisenä, jossa kulutusta leikataan 33 prosenttia ja energiankäyttö puolitetaan. Kansakunta on mobilisoitava tuleviin tehtäviin, jotka eivät ole helppoja eivätkä miellyttäviä.
- Alas sieltä norsunluutornista!
"Kataisen mukaan sähkönkäyttäjät ratkaisevat, kuinka monta yksikköä lopulta rakennetaan."
HHHHHHHHHhhhhhhhhhh........
Mistä johtuu?
Mistähän mahtaa johtua, että tyypit, jotka vaativat kansalta pitempiä työuria ja palkkojen alennuksia ovat niitä, joilla itsellään on satojen tuhansien palkat ja eläke odottamassa alle kuuskymppisinä. Suomalaisia johdetaan edestä ja esimerkillä.
Ehdotus...
Valtiovarainministeriön www.vm.fi sivuilla on paljon mielenkiintoista luettavaa ja artikkeleita. Mielestäni julkisella ja yksityisellä sektorilla tehdään Suomessa ja kansainvälisesti paljon hyvää työtä.
Ehdotuksena US voisi myös uutisoida julkisen sektorin www.suomi.fi ja useiden eri ministeriöiden www.vn.fi ml. valtionvarainministeriön työstä ja palveluista esimerkiksi Suomessa sekä haastatella ihmisiä Suomessa ja kansainvälisesti useista erilaisista asioista. Materiaalia uutisten taustoitukseen on julkisen sektorin palveluissa mm. ministeriöiden Internet-sivuilla paljon.
Lisäksi voitaisiin uutisoida kansainvälisten organisaatioiden, kuten www.un.org ja www.europa.eu työstä.
Kuka jaksaa kuka ei
Yleensä hallinnollisissa tehtävissä jaksaa hyvin kun työt ei paina. Näitä ovat ministeriöt (MMM = muumiolaakso), eduskunnan hallinto, Suomen pankki, lääninhallinnot, maakuntahallinot, OSA TE-keksuksista ja elaäkelaitokset, eivät rasita. Sitten on hommia jossa vastuu painaa, niin ei varmasti jaksa yhtä pitkään kuin edellä olevissa laitoksissa.
Lisäksi Suomessa tehdään paljon hyödytöntä työtä
Kim Il Ceaucescu
Nyt kun parempiosaisten asiat on jo saatu järjestykseen varallisuusveron poistolla, tulo- ja perintöverotuksen alennuksilla, ansiotulojen muuntamisella pääomatuloiksi sekä kotitalousvähennyksillä ja metsäverohelpotuksilla, onkin aika miettiä kuka tämän lystin maksaa. Ratkaisu on onneksi helppo: siirretään maksut juustohöyläperiaatteella koko kansan maksettavaksi varallisuudesta riippumatta.
Kiinteistöveron korottamisella päästään hyvään alkuun, ja samalla saadaan maksukyvyttömien eläkeläisten arvokiinteistöt edullisesti parempaan talteen. Energiamaksujen korottaminen on myös kätevä tapa käydä köyhimpien kukkarolla, onhan se ilmastonmuutoskin tulossa, onhan?
Ydinvoimalapuistojen perustaminen kruunaa kaiken: valtion tulot vain kasvavat kun energiaviennistä tulee kunnon bisnes. Väliäkö sillä, että samalla saadaan Suomeen keskieurooppalainen energiahinnoittelu eli korotetaan hintoja reippaasti ja sen mukana tietysti myös veroja. Rahantuloa ei voi estää, kun fiksummat eurooppalaiset antavat Suomen mieluusti kantaa ydinenergian tuotantoon ja ydinjätteisiin liittyvät riskit. Bisnes laajenee entisestään, kun alamme loppusijoittaa muunkin maailman ydinjätteitä. Ja niitä investointeja suorastaan tulvii Suomeen...
Tsekkoslovakian tie
Aikoinaan Hertta Kuusinen sanoi, että Tsekkoslovakian tie olkoon meidän tiemme. Onneksi se ei toteutunut.
Nyt Katainen sanoo: Viron ja Liettuan tie olkoon meidän tiemme. Se valitettavasti toteutuu, jos Kokoomus on seuraavien vaalien jälkeen suurin puolue.
populismia
Tähän mennessä ei ole politikot,hallitus,voinut vaikuttaa mitenkä yritysmaailma toimii,oli kysymys mistä tahansa,mitä mitä nytkö voi vaikuttaa.Huh huh onko J Katanen mennyt halpaa,,,,populismia,,,,
Todellisuudentaju?
Kylmät väreet kulki selkäpiissä tänään, kun kuuntelin valtiovarainministerin lausumia.Pitäisi siis ottaa mallia konkurssikypsistä varjotalousvaltioista, uhrimieltä osoittaen hyväksyä veronkorotukset, hyvinvointiyhteiskunnan
alasajon,jne.
Tuli mieleen, että miten helvetissä tuollainen älypää onkaan
päässyt valtionvarainministerin virkaan? Miten näin pääsi käymään?
Meille koittaa oikeasti synkät ajat, jos näillä eväillä mennään.Tärkeimmissä viroissa on nyt ammattipolitikkoja, ei ammattilaisia.Ja nyt jos koskaan pitäisi pystyä tekemään asioita, ja poliittinen lehmienkaupustelu panna sivuun.
Kansalaisten tyytymättömyys voi saada vielä arvaamattomia
muotoja...
Näin meillä Suomessa
"Kylmät väreet kulki selkäpiissä tänään, kun kuuntelin valtiovarainministerin lausumia.Pitäisi siis ottaa mallia konkurssikypsistä varjotalousvaltioista, uhrimieltä osoittaen hyväksyä veronkorotukset, hyvinvointiyhteiskunnan
alasajon,jne."
Nuo koskevat vain köyhiä ja pienituloisia. Rikkaat ja hyvätuloiset ovat saamassa verokevennyksiä, koska ne muka lisäävät kulutusta. Missään muussa maassa tähän elvytyskeinoon ei ole uskottu eikä se taatusti tulekaan toimimaan. Jonkun se kuitenkin on maksettava eli juuri niiden, joiden kulutuksen tukemisella muualla maailmassa elvytetään.
Entäs eduskunta
Se onkin mielenkiintoista, että myös eduskunnasta löytyy suhteellisen paljon näitä lois-eläjiä. Jo parin kauden jälkeen pääsee mojovalle eläkkeelle vieläpä täysin terveenä!
Mitäs Katainen sanoo siihen?
Ketä äänestäisin ?
Ilmoitan jo nyt, että TAIDAN JÄTTÄÄ ÄÄNESTÄMÄTTÄ seuraavissa eduskuntavaaleissa. Tätä nykypoliitikkojen TYPERYYTTÄ ei pysty enään nielemään. Johtajinako meillä parhaat voimat !?
Nykyinen hallitus ja eduskunta ansaitsevat 1. palkinnon TYPERIMMÄT PARLAMENTTAARISET VOIMAT KAUTTA AIKAIN KISASSA !
Pidennä tässä sitten työuraa
Lomautettuna ollaan eikä mitään toivoa korvaavan työn järjestymisestä ole. Työnantaja on jo ottanut lomautettujen tilalle halvempaa ulkolaista väkeä vuokratyöfirman kautta ja varmaan innostuu työharjoittelijoistakin jahka tänä vuonna työttömiksi jääneiden kurssittaminen saadaan alkuun. Onhan se ilmainen työvoima halvempaa kuin halpatyövoima.
Kuvaavaa on, ettei lama pakottanut kustannusten vähentämiseen vaan omistajat. Firma on tehnyt voittoa koko ajan, mutta kun mikään ei riitä.
Mielestäni työnantajienkin pitäisi osallistua tähän työuran pdentämiseen tai muuten kannattaa unohtaa koko juttu.
rohkeutta
paljon tottahan tuossa on, silti mielestäni säästöjä pitää hakea valtionhallinnosta. TE-keskukset ja turhat päällekäisorganisaatiot tyhmine tutkimuslaitoksineen alas. Ei mitään näkyvää hyötyä ole ollut esim. Stakesin kaltaisista miljoonasyöpöistä. Tilalle suora kansalaispalkka ja sosiaaliturvan virtaviivaistaminen. Nyt tarvitaan rohkeutta muuhunkin kuin heikkojen lyömiseen, nimittäin rakenteiden muuttamiseen ja portsarivallan rohkeaan alasajoon. Toiseksi valtion ja eu:n kautta kanvoituja tukia käytetään erilaisissa sosiaalisissa projekteissa aivan liikaa väärin ja väärin perustein.
Hallitus hassaa veromaksajiensa rahat kalliisin lainoihin
Valtion ulkomaalaisille suursijoittajille suunnattujen viitelainojen korko on vaihdellut v.1995-2009, 2,72% - 8,25% välillä.
Suomen lainoistaan maksama korko on niin hyvä, että se on poikinut maailmalla mahtavat jälkimarkkinat suursijoittajille, ns. Asiakaskaupat.
Ulkomaiset suursijoittajat hyödyntävät voitot veroparatiisien sijoitusyhtiöiden kautta ja Suomi jää ilman voitoista maksettavia osinko- ja lähdeveroja.
Suomalaisetkin voivat osallistua juhlintaan perustamalla esim. Cayman -saarille yhtiön ja tulouttamala voitot hallintarekisterin kautta. Ei veroja Suomeen.
---
Tilastokeskus, Julkinen talous
Valtion budjettitalouden tulot ja menot
Valtion velka oli 2008* 54,4 mrd€ joka on 29,2% BKT: sta.
www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_valtiontalous.html#v...
Ikääntyviä syrjitään rikollisesti irtisanomisissa
EU-lainsäädäntö kieltää ikäsyrjinnän, mutta...
Poliitikot ovat reaalimaailmasta niin pihalla...
Yli viisikymppiset ovat ilman omaa tahtoaan, terveinä tai ei juuri ensimmäisinä irtisanottavien joukossa.
Voi Jyrki Jyrki, nyt tyrki EK:ta,älä palkansaajia, please.
Nimim. "korvaukset syrjinnän vuoksi saanut"
Tosi on. Jätetään oman onnen nojaan
On se ihme juu, vaikka puhutaan elinikäisestä oppimisestä niin eipä tavallisten linjatyöntekijöitten työssäoppiminen ole ollut minkään arvoista kun näin saa uuden "tilaisuuden toteuttaa itseään" uudelleen työmarkkinoilla.
Vaikka firma on "sitouttanut" sinua organisaatioonsa kymmeniä vuosia.
Mitkään kaunopuheet ja CV:t eivät auta kun halutaan pelkkää "nuorekasta profiilia" työmarkkinoilla.
Eikä edes "nuorekas profiili" auta kun töitä pitäisi saada koska hyvin paljon nuoriakin on työttöminä.
Ja sitten yhteiskunta säätää vielä kivoja Plussapisteitä tietyille onnellisille jonka työpaikka on säilynyt viralliselle eläkeikää saakka jos jatkavat hommia vuodeb pari lisää.
Samalla on iso joukko pitkän työuran tehneitä joille tulee jakoon pelkkää miinusta tulevaan eläkkeeseen työttömyyden johdosta.
Tiettyjen ryhmien rahalliset arvot pelastettiin äkkiä pankkikriisin alkuvaiheissa mutta meitä työttömyyteen puskettuja ei pelasta kukaan.
Sensijaan on monta "auttajaa" jotka haluavat auttaa sinua mahdollisesta omaisuudestasi eroon halvalla tai kikkailevat palkattomalla työharjoittelulla.
Kataisen lausuntoautomaatti taas asialla
Nämä sanat ovat tyhjää puhetta. Näitä rivikansalaiset ovat laukoneet jo vuosia. Kataisen pitää esittää ministerinä tavat, miten tähän tavoitteeseen päästään tai asettaa tutkittavaksi konkreettisia vaihtoehtoja. Tällaiset tyhjänpuhujat poliittisessa johdossa ovat meikäläisille kuin ilmaa.
Ministereillämme ei kosketuspintaa suomalaisiin
Työelämän vnoutumat on olleet tiedossa jo pitkään. Montakos vuotta siitä on, kun joku, oliko Silatala kirjoitti kirjankin työelämän huonontuneesta ilmapiiristä. Se on seurausta Koiviston kauden lamasta, humpuukkityöpaikkojen luomisesta yhdistyksiin ja samaa työtahdin kiristämistähän on jatkunut senkin jälkeen. Nähtävästi vaihtoehdot on duunaterilla vähissä, vaihda maata, tai sairastu ja jää eläkkeelle. Ihmisistä revitään nyt kaikki irti.
Tällaiset tyhjänpuhujat todellakin
USn kommentit sitaatteja Tiedonantajasta vlta 1976.
Ensin vasurivirheät valtaa mediat valheitaan varten
ja sitten netissä sama nimettömänä.
Kun vv-ministeri esittää toimia talouden/työllisyyden
kohentamiseksi niin sehän vasta väärin onkin. Vaikka itsellä
ei ole yhtäkään järjellistä vaihtoehtoa esitettäväksi.
Päinvastoin - sabotoidaan vaikka lakkoilemalla - silloin
pitää iskeä kun vihollinen (työnantaja) on heikoimillaan.