Sunnuntai 27.5.2012

Kaikkosen kärähdys: ”Virhe”

Luotu: 
12.11.2009 20:23
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Vaalirahapaljastukset Antti Kaikkosen ympärillä jatkuvat.

Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) joutui tänään selittelemään tuoreinta häneen liittyvää paljastusta vaalirahakohussa. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran johtokuntaan kuulunut Kaikkonen oli Rakennuslehden mukaan maaliskuussa 2007 päättämässä johtokunnan kokouksessa siitä, että hänen johtamansa Nuorisosäätiön asuntokohde sai ylisuuren asuntotuen.

Aran ylijohtaja Hannu Rossilahti oli aiemmin todennut, että Kaikkonen ei ole osallistunut yhteenkään Aran johtokunnan kokoukseen, jossa on käsitelty Nuorisosäätiön hakemuksia.

- Se on ihan virkamiestyötä tämä valmistelu ja päätöksenteko siellä, että johtokunta ei näitä yksittäisiä päätöksiä tee. Minä itse asiassa kyllä sitten kiersin kaukaa niitä kokouksia, missä säätiö millään tavalla oli esillä, mutta tässä yhdessä kokouksessa olen sitten ollut paikalla, Kaikkonen selitti Ylen uutisille.

Myös Rossilahdella oli oma selityksensä.

- Tässä on tapahtunut virhe. Virkamiehet kävivät läpi papereita ja alkuun emme papereista havainneet, että Kaikkonen olisi osallistunut kokoukseen. Hän kuitenkin on ollut mukana johtokunnan kokouksessa, sanoi Hannu Rossilahti Ylelle.

Nuorisosäätiön kohde sai Rakennuslehden mukaan 1,5 miljoonaa euroa ylimääräistä investointiavustusta kuin sille olisi ympäristöministeriön tiukentuneiden määräysten mukaan kuulunut.

 

Jaa artikkeli: 

Kommentit

Vieras

Kyllä nyt selitellään. Alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään rotan lailla nämä valikoivat muistamiset.

miten se menikään...
kepu .. aina!

tai jotain

Vieras

Hämmästyttävää, että yksille sattuu ja tapahtuu jatkuvasti.. Ovatko tietyt poliitikot Suomen mr beaneja?Täytyy todeta, että joissakin sivistysmaissa kuten Iso-Britannia paljon vähemmästäkin vedetään johtopäätökset ja sitä myötä tehdään ainoa oikea ratkaisu..

Ilkka Luoma

(Media on kylvänyt urakalla moraalittomuuden siemeniä kansalaisille tietona "isoisten tapahtumista ahneuden ajamina" viime viikkojen uutisoinnissaan. Suuri kansa sulkee silmänsä sopivan moraalittomilta teoilta, koska tavallinen ihminen on sitä aika-ajoin itsekkin - 'tavoite pyhittää keinot ja selite ymmärtämättömyyden')

[ ... pikkupojat tirkistelevät lauta-aidan rakojen takaa nakurannan isoja tyttöjä, tirskuen ja ihastuksesta posket punehtuen ihmetellen. Harmiton moraalittomuus alkaa uteliaisuudesta. Luonto ajaa aina tikanpojat puuhun ja keinoilla jos toisilla. Kateelliset silmäilevät naapurin ahneuden palkkaa - hänellä on parempi auto, isompi asunto ja kauniimpi vaimo, lapsetkin kuulemma menestyvät koulussa paremmin. Ahneus tyydyttyy ahkeruudesta ja tarpeesta olla kukkulan kuningas ... ]

Politiikassa on aivan samat lainalaisuudet, kuin missä tahansa päämääräjuoksussa, jossa on kilpailu. Kilpailu loi pyrkyryyden ja kilpailu loi ongelmat kuin osaratkaisutkin niihin. Pahinkin ihminen oli kaksivuotiaana kuin Johannes Kastaja ja Äiti Teresa. Liikuttumisen tarve ja jälkipolville jättö tavoittelee aina jotain hyvää, josta tekijänsä muistettaisiin. Pahinkaan rosvo ei halua hautakiveensä ikuista tahraa - putsattakoon se sitten vaikka sanonnalla: "Aika kultaa muistot".

Moraali on aikakausituote. Moraali on jotain sitä, mitä koulussa ei opeteta. Moraali lähtee kotoa, se lähtee isästä ja äidistä - usein lapset omivat kodin arvomaailmaa, tosin tänään kotoa aikaa ja huomiota saamattomat lapset omivat moraalisäännöt viidakoista, siis asfalttien karusta maailmasta. Asfalttiviidakko tukee vahvinta ja suojelevinta. Ihmisen lapsi on laumaeläin ja hakeutuu kodin lämmön puutteessa katujen samaistumisryhmien suojaan, jossa pelaa uudet ahneuden, toteuttamisen ja päämäärien lait.

Moraali jalostuu hyväksyntäelämässä. On sovittu, että näin tehdään. Eduskunnassakin on sanottu, että näin on päätetty - tosin kukaan ei tullut sanomaan, kuka tai ketkä päättivät. Moraali on aikakausituote ja 'sidostesukka', joka venyy ja paukkuu sen mukaisesti kuka sitä arvioi ja kuinka laajalle se tekoina ja tapahtumina on levinnyt.

"En mnä tehnyt pahaa, tai en minä sitä tavallaan tiennyt!"

"En minä tehnyt pahaa, en minä tiennyt" - se vain tapahtui. Katsoin ympärilleni ja huomasin muidenkin tekevän, vain minä kärähdin - ei se ole minun vikani, miksi nuo muut eivät kärähdä? Tästä syntyy kateus entisten päälle, ja se luo katkeruutta, joka kostetaan. "Potut pottuina - kun palaan" - niin eräs asianajajakin sanoi, kun linnaan lakikolleegansa käräyttämänä joutui --- lukiessaan vapaaksi päässeenä ja tuomionsa sovittaneena vanhan ystävänsä juuri päätetystä tuomiosta.

Suuri osa kansaa ei sano "potut pottuina", koska se hiljaisena hyväksyy tapahtumat, jotka ovat tavallansa tuttuja tavallisellekin ihmiselle. Veroista pinnaaminen ei ole tunnetusti ollut rikos, vaan arjen tapa ja välttämättömyys - kun muutkin niin tekevät, tai ainakin osa tekee. Laki on kuinka se kirjoitetaan ja tapahtuma todistetaan. Aitalautojen raoista kurkistelu ei ollut moraalittomuutta, kun todistajaa ei tapahtumalle ollut ja "kanssarikollinen" oli kumppani samassa uteliaan innostavassa pahanteossa, joka kyllä näytti hyvältä!

Korruptoitumatonta ja lahjomatonta kansaa tai valtiota ei ole olemmassakaan

Suomi on täynnä 'hiljaa hyväksyttyä' moraalittomuutta, kansankorruptiota ja ahneuden synnyttämää kateutta - se on vain tapa ja kansallinen hyve tai pahe. Miten kansa synneistään pääsisi - toki pääsee, kun ei niistä puhu eikä puhahda. Emme puhu, vaan nielemme ja jurnaamme, mutta emme toimi. Kansallista moraalin heräämistä ei synny, koska siihen ei ole tarvetta - koko kansa ei voi olla väärässä, eikä sitä voi vaihtaa. Hätä ei lue lakia, eikä valheesta jää kiinni, jos sitä ei edes itse tunnista ja tunnusta.

Moraali, ahneus ja tarve tehdä hyvää on yhden ja saman ihmisen eri puolia. Meissä on aina se hyvä, mutta myös se paha. Ongelmaksi se heittäytyy, koska olemme analogisia - valhe on toiselle totuus ja pahuus vain välttämättömyytenä hyvyyden edellä. Katkerin toteaa, että viimeisellä portilla pahat teot luetteloidaan ja kirjataan siihen viimeiseen kirjaan - jolloin tuomioita jaetaan. Tämäkään ei pure, kun tuomion portit ovat toisille kultaa ja toisille "ei juuri mitään".

Elämän kierrossa pahat teot unohtuvat ja hyvyyden muistot vain jäävät - näin ainakin muistellaan

Synnyimme tänne täysin puhtaina, alastomina ja vilpittöminä - suuren kirjan mukaan myös vaillinaisina. Lähdemme täältä kokeneina, syntisinä ja moraalittomuuden nektarituoksujen tunnustaneina - lihallisuuden heikkouksista ja ahneuden hedelmien autuudesta. Mitä me jätimme geeniemme jatkajille - emme mitään muuta kuin sen, että he huomaavat kierroksen alkavan alusta.

Kehitys on niin hidas, ettemme ole moraalia, ahneutta ja hyvän tekemisen tavoitetta toisistaan erottaneet - kaikillahan niillä on sama päämäärä, ja sehän on se tahraton julkisivumuisto - edes omassa mielessä, sillä minähän en ollut paha - olin vain vallinainen.
...

Artikkeliin liittyvät kuvakansiot -
Eduskunta, demokratian kuolema ja Vallan säihke ---
[Copyright by Ilkka Luoma 2007, 2009]

Kuvakansio 1 - Eduskunta 2007
--- http://www.kuvaboksi.fi/julkinen/27ed6+ilkka-luoma-eduskunnassa---taysis... ---

Kuvakansio 2 - "Demokratian kuolema"
--- http://www.kuvaboksi.fi/julkinen/2dgfa+ilkka-luoma-demokratian-kuolema.html ---

Kuvakansio 3 - "Vallan säihke - kansa valitsee, Valtioneuvosto 200 vuotta
--- http://www.kuvaboksi.fi/julkinen/2didt+ilkka-luoma-vallan-saihkeesta-kur... ---

---
Suomen kansa ei halunnut kaataa vaaliraharyvettynyttä eduskuntaa, vain reilu 3400 antoi nimensä adressiin ---
http://www.adressit.com/uusieduskunta
...

Ilkka Luoma

http://ilkkaluoma.vuodatus.net
...

Sent:
Cc: timo.soini@europarl.europa.eu ; esko-juhani.tennila@eduskunta.fi ; pekka.ravi@eduskunta.fi ; antti.kaikkonen@eduskunta.fi ; timo.kalli@eduskunta.fi ; toimi.kankaanniemi@eduskunta.fi ; paivi.rasanen@eduskunta.fi ; juha.mieto@eduskunta.fi ; paula.risikko@stm.fi ; liisa.hyssala@stm.fi ; jutta.urpilainen@eduskunta.fi ; anni.sinnemaki@tem.fi
Sent: Saturday, October 10, 2009 9:58 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Moraali, ahneus ja tavoite tehdä hyvää
...

Vieras

Kaikkosen meno puoluepolitiikkaan oli virhe, ja kepun olo puoluekartalla on erhe. Ja se, että oletetaan meidän näkevän nämä tapaukset vain vitsinä, on harha.

Petteri2

Etelän meetian panettelua.
Perusrehellinen suomalainen Kepulaiseksi.
Pärjäsi hyvin tanssikilpailussakin.
Miksi ei valittu BB-taloon?

Tiikeri

"mutta tässä yhdessä kokouksessa olen sitten ollut paikalla, Kaikkonen selitti "

ja aiemminhan hän totesi : "olisin odottanut itseltäni parempaa valvontaa".

kuka siellä kaikkosen mielestä toimii ? englannin kuningatar ?

ardo

Vai tuli virhe pöytäkirjaan! Totuushan on/(lienee), että Kaikkonen on ollut mukana jokaisessa kokouksessa, mutta maan tavan mukaan yleensä merkitty poissaolleeksi, mutta nyt tapahtui "virhe". Varmaan kokouspalkkiot on nostettu!?

moro

On siinä Taiveahon akan tyttärellä kestämistä.
Olisikohan tuo kangen käyttäytyminen vanhan lain aikaan laillinen eroperustelu epärehellisestä miehestä.

Meinaan, eihän se ole pettänyt sosialidemokraattista vaimoaan kuin poliittisesti.

Ne oli vaan tekstareita sille blondille, joilla se yritti siltä pimp,, anteeksi jutella. Sehän oli vaan Matti Taneli Vanhasen jämiä.
Sorry, sorry ja sori. Joka äidin antivävy Ilkka Kanervan jämähän se oli.
Menee niin sekaisin nuo Ilkan ja Matti Tanelin naiset.

Khröm, khröm.

tim

Olisko Kaikkonen aika tehdä johto päätökset. Jos normaali ihminen tekee firmalleen tai itselleen 1,5 milj. euron kuprun on sata varmaan kaapissa. Ei ole joka päivä antamassa uusia selityksiä. Onpahan vaan ihme lukijoita siellä Arassa kun eivät osaa lukea Kaikkosen nimeä papereista. Kyynisesti sanottuna normaalia kepun toimintaa. Miksi näitä tutkitaan silkki hanskoin ja vielä omat tutkii?

K-Veikko

Poliitikon armoton kiire kokouksesta toiseen. - Juuri sen verran ehtii olemaan paikalla että kirjoittaa laskun kokouspalkkiosta.

Huolestunut kansalainen

Kuten useasti olen tuonut esiin, Keskustan Nuorisosäätiö ei ole yleishyödyllinen säätiö, vaan säätiö on ja ainoastaan Keskustan Rahasampo. Nuorisosäätiölle ei kuulu mitkään yhteiskunnan jakamat avustukset eikä tuet. Vanhat jaetut tuet, avustukset ja verohelpotukset tulee hakea pois. Kuten olette saaneet nähdä ja kuulla ei tämä ollut ensimmäinen kerta kuin pukki oli kaalimaan vartijana. Miten voi olla että viranomaiset eivät valvo päättäjien tekemiä vääryyksiä, vaan kaikki on tuotava Median toimesta esiin. Näinhän ei tarvitsisi olla jos päättäjillä olisi edes kohtuullinen määrä MORAALIA ja esimerkillisyyttä oikean tekemiseen. Olemme toisaalla saaneet lukea Kataisen, vaatimaa esimerkillisyyttä yritysjohtajilta eläkeasiassa. Kataiselta vaan unohtui se oma esimerkillisyys esim. lupaamiensa lakien laadinnasta. Puhumatta Vanhasen esimerkillisyydestä, ei siitä voi ottaa mitään, hyvää oppia. Onhan Vanhasella näitä esimerkkejä, kuten nämä erikoiset naisjutut, pahimpana tämä raukkamainen seurustelun lopettamien tekstiviestillä ja oikeuden käynti yksinhuoltajaa vastaan, "tosi herrasmies”! Entä valehtelu Eduskunnan edessä, vaikka siitähän mainittiin dementiasta johtuvaksi. Entä oikeistohallituksen luominen entisten talousrikollisten kanssa (en tarkoita kaikkia osallistujia) johon sotkettiin myös eläkevakuutusyhtiö mukaan (täytyi kai kokoukseen saada mukaan myös varallisuutta). Vaikka viranomaiset ehkä kuvittelevat että kahvillahan siellä vaan oltiin, avatkaa jo vihdoin silmänne tälle Keskustan, röyhkeydelle ja tutkikaa asioiden todelliset tarkoitukset ja teot. Eikö vieläkään ole tullut esiin riittävästi tosiasioita? Älkää vielä unohtako sitä kuuluisaa lautakasaa, se voi muuttua matkan varrella muuksi. Toivon mukaan viranomaiset tutkivat kaikki epäillyt säätiöt ja vaalirahat, mikä on korruptiota? Minkä takia tämä Kaikkonen yleensä näihin johtokuntiin valitaan, kun on kaukaa kiertänyt johtokunnan kokouksia. Kaikkonen on aivan turha mies mihinkään johtokuntaan, johan Hänen antamansa lausunto sen kertoo. Vastuunkantoa ei näytä löytyvän keneltäkään, ei edes ARA:n toimitusjohtajalla joka jakanut löysin perustein tukia omilleen. Toimitusjohtajalla on tietysti takaportti vastuunkannossa, kun voi vedota tuttuun syntipukkiin, eli sihteerin virheeseen. Kevan toimitusjohtaja vetosi samaan syyhyn, eivätkö molemmat toimitusjohtajat olleet Keskustalaisia, joten sehän on jo maan tapa.

Huolestunut kansalainen

Kuten useasti olen tuonut esiin, Keskustan Nuorisosäätiö ei ole yleishyödyllinen säätiö, vaan säätiö on ja ainoastaan Keskustan Rahasampo. Nuorisosäätiölle ei kuulu mitkään yhteiskunnan jakamat avustukset eikä tuet. Vanhat jaetut tuet, avustukset ja verohelpotukset tulee hakea pois. Kuten olette saaneet nähdä ja kuulla ei tämä ollut ensimmäinen kerta kuin pukki oli kaalimaan vartijana. Miten voi olla että viranomaiset eivät valvo päättäjien tekemiä vääryyksiä, vaan kaikki on tuotava Median toimesta esiin. Näinhän ei tarvitsisi olla jos päättäjillä olisi edes kohtuullinen määrä MORAALIA ja esimerkillisyyttä oikean tekemiseen. Olemme toisaalla saaneet lukea Kataisen, vaatimaa esimerkillisyyttä yritysjohtajilta eläkeasiassa. Kataiselta vaan unohtui se oma esimerkillisyys esim. lupaamiensa lakien laadinnasta. Puhumatta Vanhasen esimerkillisyydestä, ei siitä voi ottaa mitään, hyvää oppia. Onhan Vanhasella näitä esimerkkejä, kuten nämä erikoiset naisjutut, pahimpana tämä raukkamainen seurustelun lopettamien tekstiviestillä ja oikeuden käynti yksinhuoltajaa vastaan, "tosi herrasmies”! Entä valehtelu Eduskunnan edessä, vaikka siitähän mainittiin dementiasta johtuvaksi. Entä oikeistohallituksen luominen entisten talousrikollisten kanssa (en tarkoita kaikkia osallistujia) johon sotkettiin myös eläkevakuutusyhtiö mukaan (täytyi kai kokoukseen saada mukaan myös varallisuutta). Vaikka viranomaiset ehkä kuvittelevat että kahvillahan siellä vaan oltiin, avatkaa jo vihdoin silmänne tälle Keskustan, röyhkeydelle ja tutkikaa asioiden todelliset tarkoitukset ja teot. Eikö vieläkään ole tullut esiin riittävästi tosiasioita? Älkää vielä unohtako sitä kuuluisaa lautakasaa, se voi muuttua matkan varrella muuksi. Toivon mukaan viranomaiset tutkivat kaikki epäillyt säätiöt ja vaalirahat, mikä on korruptiota? Minkä takia tämä Kaikkonen yleensä näihin johtokuntiin valitaan, kun on kaukaa kiertänyt johtokunnan kokouksia. Kaikkonen on aivan turha mies mihinkään johtokuntaan, johan Hänen antamansa lausunto sen kertoo. Vastuunkantoa ei näytä löytyvän keneltäkään, ei edes ARA:n toimitusjohtajalla joka jakanut löysin perustein tukia omilleen. Toimitusjohtajalla on tietysti takaportti vastuunkannossa, kun voi vedota tuttuun syntipukkiin, eli sihteerin virheeseen. Kevan toimitusjohtaja vetosi samaan syyhyn, eivätkö molemmat toimitusjohtajat olleet Keskustalaisia, joten sehän on jo maan tapa.

No comments

Entä kuka vetää johtopäätökset ja eroaa? Rossilahti ja Kaikkonenko? Kenen olisi pitänyt puuttua? Kuka pelkää tai suojelee ketä? Tämän tason kaveritko eivät tunne jääviyskäsitettä. Vain politiikot tai puoleen jäsenkirjan omaavat voivat menetellä näin - toinen toistaan suojellen!

1970blue

Mies on kansanedustaja ja tietää varsin hyvin, missä kulkee laillisuuden ja laittomuuden raja. Mielestäni oikeuslaitoksen tulisi perehdyttää häntä tiilenpäiden lukuun. Mies ei ole sovelias kansanedustajaksi...mitäkökän seuraavaksi? Luulisi syytekynnyksen viimein ylittyneen.

Puolueeton tarkkailija

Olet täysin väärässä kun väität:" Mies ei ole sovelias kansanedustajaksi...mitäkökän seuraavaksi?"

Kyllä kait Kaikkosen näytöt todistavat vakuuttavasti hänen kuuluvan Kepun ykkösketjuun. Ohi ei taida ajaa muut kuin Vanhanen, mutta Vanhanen onkin pääministeri.

marttirokka

Herra Kaikkonen on joutunut etelän metian hampaisiin aivan aiheettä. Suoraselkäisempää miestä harvoin näkee. (tanssii tähtien kanssa) Kaikkonen on tehnyt lähinnä muodollisia virheitä. Mitään vaalirahaa hän ei ole jakanut, vaan hänelle on annettu pyytämättä.

Joonas71

Kummallista, että yksille sattuu ja tapahtuu..ovatko tietyt henkilöt Suomen mr Beaneja? Perinteisissä sivistysvaltioissa kuten Isossa Britanniassa paljon vähempikin riittäisi henkilökohtaisten johtopäätöksien tekemiseen..

Vieras

Huolestuttavinta tässä on se, että HYVIN todennäköisesti Kaikkonenkin istuu mukavasti eduskunnassa ensi kaudellakin, keräilemässä ylisuurta eläkettään... Kun riittävän moni kaikesta huolimatta hänet sinne äänestää! On se niin monta kertaa nähty.

TakojaIlmarinen

Aluksi oli SUO, KUSTA ja KANKI
Seuravaksi perustettiin Suomen Keskusta = SuoKusta ja siihen liittyi Kanki.
Perustamiskirjaan merkittiin:
Keskusta Pettää Aina! KPA ja merkiksi valittiin ristiä muituttava neliapila.
Alkoi apilaretki, joka valitettavasti on saanut vielä toistaiseksi jatkua!
Kaupungit ovat kuitenkin torjuneet hyvin tämän KPA sananjulistuksen.

qwerty

Jos kaikki pöljät lähtisivät pois KePusta, eihän siellä olisi enää ketään jäljellä.
Jos he siirtyisivät demareihin, demaritkin saisivat pitkästä aikaa edes jotain uutta aivopääomaa.

Vieras

Se ahne akka pakottaa ukkonsa tekemään pirusti ylimääräisiä töitä, jotta saa itselleen rahaa turhuuksiin ja sossuleventelyyn.
Näin on totuus ja kun rahat loppuu, niin lähtee lätkiin...

eino rissanen

Lännessä hevosvarkaat hirtettiin.
Aikoinaan Suomessa vielä 1950-60 luvulla huijarit sai reilun sakinhivutuksen,sai olla tyytyväinen,jos pystyi omin avuin kävelemään.Pitäisikö vielä olla voimassa?Ainakin loppuisi toisten hyväksi käyttö.

tapanivieri

Hyvästi Kanki, sinua ei enää valita eduskuntaan, jos oikeus tapahtuu. Taikka sitten teet juhantalot...
Tässä tulee muuten ihan mieleen Speden luoma selittäjä Kekki - hahmo (Pentti Siimeksen bravuuri).
Että eikun lisää selityksiä vaan!