Sunnuntai 27.5.2012

Rautatientorin metro auki etuajassa?

Luotu: 
13.11.2009 15:13
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi

Rautatientorin metroasema avattaneen matkustajille jo tammikuussa, HKL arvioi. Aikataulu on mahdollinen, jos uusia korjauskohteita ei löydetä.

– Pyrimme siihen, että asema palvelisi matkustajia tammikuun toisella viikolla, sanoo HKL:n toimitusjohtaja Matti Lahdenranta.

Aikataulu olisi yllättävän nopea, sillä aluksi arvioitiin metroaseman olevan kiinni jopa puoli vuotta.

Lisätietoja aseman korjaustarpeesta saadaan kahden viikon päästä. Tämänhetkisen tiedon mukaan asemalla on korjattava muun muassa liukuportaita, sähkökeskuksia, valaisimia ja kytkimiä sekä muita kiinteistö- ja ratatekniikkaan liittyviä laitteita ja komponentteja.

Hissien pitkän toimitusajan takia ne saadaan korjattua vasta myöhemmin. Liikuntarajoitteiset ja muut hissiä tarvitsevat eivät siis pysty liikkumaan metroasemalla esteettömästi heti avaamisen jälkeen.

Viime sunnuntaina sattuneen vesivahingon vuoksi Rautatientorin metroasema on suljettu ja metrojunat ajavat sen ohi pysähtymättä.

Jaa artikkeli: