Helsingissä Lastenklinikalla torstaina menehtyneen lapsen kuolinsyy on varmistunut. Ylen mukaan 2-vuotias lapsi kuoli sikainfluenssaan, mutta hänellä oli myös perussairaus, jota ei tarkemmin haluttu määritellä.
Lapsi oli sairastunut alkuviikosta influenssaan ja hänet oli tuotu Lastenklinikalle hengenahdistuksen vuoksi. Hengenahdistus kehittyi sittemmin keuhkokuumeeksi, jota yritettiin hoitaa Tamiflulla.
Lapsi kuului riskiryhmään, minkä vuoksi hänelle oli annettu rokote viikko sitten.
Perjantaina Satakunnassa menehtyi H1N1-infektion seurauksena 79-vuotias nainen. Hänet oli otettu terveyskeskuksen vuodeosastolle kuumeilun takia tiistaina. Tamiflusta ja suonensisäisestä antibioottihoidosta huolimatta nainen menehtyi.
Varmennettuja H1N1-kuolemia Suomessa on nyt kahdeksan.

Mutta tavalliseen flunssaan kuolee 500 vuodessa ??
Mutta mitä ihmeen vouhotusta ja ihmisten pelottelua tämä oikein on. jos kerran normaaliin flunssaan kuolee vuosittain noin 500 koko maassa, eihän tässä ole edes lähellä tuota lukua!!! Tuo 2 vuotia sai siis rokotuksen. Kuoli siis rokotuksesta saamaan H1N1 tartuntaan. Sanokaa se rehellisesti. Nyt kannattaa miettiä ottaako rokoruksen vai ei.
Tässä teille vaihtoehto ilman rokotusta:
Kurlaa kurkku suolavedellä pari kertaa päivässä
Pyyhi sieraimet suolaveteen kastetulla pumpulitikulla pari kertaa päivässä,
tai osta apteekista sumuke.
Pese kädet usein, älä koske suuhun, nenään tai silmiin ennenkuin peset kädet.
Syö ekstra C ja D vitamiinia, sinkki auttaa imeytymisessä.
Juo paljon nesteitä, virus ei elä vatsassa.
Älä koske kaiteisiin tai oviin paljain käsin.
Älä kättele toisia.
Järjen käyttö on sallittu.
"Hyvä", että saatiin
"Hyvä", että saatiin tästäkin traagisesta tapauksesta taas revitettyä otsikoita ja levitettyä hysteriaa.
Syvä osanottoni omaisten suruun.
H1N1 - tiedottaminen kasvattaa epäluuloja!
2-vuotiaan traaginen tapaus! Vaikka kuolemaa väitetään H1N1:n aiheuttamaksi todetaan lapsella olleen perussairaus!
Siis millä perusteella voitiin päätellä kuolinsyy? Siis mistä diagnosoitu käsite PERUSSAIRAUS. Uskomatonta avointa viestintää, joka nostaa epäluuloa terveyden osaamista kohtaan! Perusteltuako - yrittäkää edes!
Kirjoita uusi kommentti