
– Juuri ja juuri pärjätään, HUS:n osastonylilääkäri Veli-Jukka Anttila kertoo Uudelle Suomelle.
– Joudumme tällä hetkellä käymään sairaalassa läpi joka päivä tilanteen, mahtuvatko potilaat osastolle.
Anttilan mukaan tänään HUS:n sairaaloissa meni rikki sadan H1N1-potilaan raja. Heistä 20 on lapsia ja 16 alaikäisiä. Nuorimmat potilaat ovat vuoden ikäisiä.
HUS:n sikainfluenssapotilaista kuusi on tällä hetkellä teholla.
– 150 potilaan kohdalla meillä on suunnitelmat lopettaa taas joitain suunniteltuja toimenpiteitä ja ottaa osastoja näiden potilaiden käyttöön.
– Tähän enää 5-6 potilasta lisää teho-osastolle, niin sitten on meidän tehokapasiteetti täynnä. Täytyy muistaa, että tehopaikoista kilpailee tällä hetkellä muitakin potilaita. Varsinkin lasten puolella tehopaikkojen määrä on hyvin rajallinen.
Potilaspaikkojen määrä saattaa tulla vastaan hyvinkin nopeasti.
Anttilan mukaan pian laitetaan jäihin lonkka-, polvi- ja mahaleikkaukset. Tähän mennessä on peruttu vain sydänleikkauksia.
– Meilahden sairaalassa ei voida tehdä kaikkia ei-kiireellisiä leikkauksia, jotka vaativat tehohoitoa. Että vain sitten semmoiset ihan henkeä uhkaavat päivystysleikkaukset pystytään suorittamaan.
Influenssapotilaista moni on ollut osastolla yli viikon, eli paikkoja ei saada nopeasti vapautumaan.
Vaikka tilat ja koneet saataisiinkin riittämään, Anttilan mukaan suuri ongelma on myös se, ettei tehohoitoa osaavaa henkilökuntaa ole riittävästi.

| 07:58 | Puheloinen: Varustelu ratkaisee puolustuksen uskottavuuden — MTV3.fi |
| 07:41 | Brasilian poliisilakko uhkaa karnevaaleja — YLE Ulkomaat |
| 07:38 | AY-johtajat: Supistukset valmisteltu huonosti — YLE Uutiset |
| 07:36 | Yllättävä ehdotus: ”Tehkää Helsingistä Suur-Sipoo” — US |
| 07:21 | Kreikassa vielä yksi kiista — US |
| 06:52 | Kreikassa ei sopua säästötoimista — MTV3 Ulkomaat |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Tehdään kouluista sairaaloita
Tehdäään kouluista tai armeijan kasarmeista sairaaloita. Varusmiehet voidaan lähettää kotiin pandemian ajaksi. Kyllä sopivia tiloja löytyy jos vain etsitään.
Artikkelin lukeminen
Eli et viitsinyt lukea, mitä toimittaja oli kirjoittanut? Kannattaa lukea, yleensä, ihan koko artikkeli, alusta loppuun!
"
Vaikka tilat ja koneet saataisiinkin riittämään, Anttilan mukaan suuri ongelma on myös se, ettei tehohoitoa osaavaa henkilökuntaa ole riittävästi.
"
Rahoitus
Tähän sitten on tultu, kun kunnissa on vuosia karsittu perusterveydenhuollon kapasiteettia hiihtotunnelien ja muun roskan tieltä. Saas nähdä, että miten kuntien ja eduskunnan herrasmiehet reagoivat kun porukkaa alkaa kuolla kaduille terveydenhuollon ylikuormituttua. Tästähän jokainen keskussairaalassa työssä oleva lääkäri on varoitellut vuosien ajan, että suuren epidemian uhatessa sairaaloista tulee loppumaan tila. Vaan ei, samaa rataa rataa jatkettiin. Ehkä sitten tämänkaltaiset katastrofit saavat ihmiset kuuntelemaan asiantuntijoita edes vähäksi aikaa. Turha toivo, mutta minkäs teet.
Typeryyden huippu
Tämä koko "epidemia" on typeryyden huippu. Kyllä kai ne sairaalat menevät tukkoon, jos siellä ryhdytään hoitamaan jokaista nuhapotilasta. Sikainfluenssa kehitettiin ja lietsottiin paniikiksi vain siksi, että saadaan myytyä tyhjänpäiväisiä rokotteita tyhjäpäillä. Tauti tappaa tuhat kertaa vähemmän ihmisiä kuin jokasyksyiset tavalliset flunssat. Jotain rajaa toivoisi suomalaistenkin tyhmyydelle.
Et kai nyt ihan tosissasi
Et kai nyt ihan tosissasi väitä että sairaalat hoitavat ihmisiä turhaan? Senkin jälkeen kun porukkaa on kuollut koteihinsa kun lääkärit eivät ole osanneet pyytää vastaanotolle?
Haloo
Meinaat, että teholla hoitavat "nuhapotilaita".
Edellinen kommentoija ei taida käydä ihan täysillä.
Epidemia ei ole typeryyden huippu
mutta tuo kirjoitus kyllä lähentelee tuota huippua. Tämä on oikea tauti eikä possunuha. Epidemia ei ole vielä kukkeimmillaan, mutta tehohoitopaikoista alkaa tehdä tiukkaa. Sitten aletaan priorisoida. Hyväkuntoinen perusterve kuuskymppinen saa kohta tukehtua limaan tavallisella vuodeosastolla. Onneksi suurin osa sairastaa taudin ongelmitta. Onneksi meillä on läketehtaita, jotka valmistavat lääkkeitä ja rokotteita.
Typerin kommentti
Typeryyden huippu on luulla, että sairaalaan pääsee hoidattamaan tavallista flunssaa. Ei ole onnistunut ennen eikä erityisesti tässä tilanteessa.
Onneksi suurin osa sikaflunssapotilaista saa vain mitättömiä tai vähäisiä oireita. Valitettavasti kymmenistätuhansista, kohta sadoistatuhansista potilaista osa kuuluu siihen pieneen vähemmistöön, jotka todella tarvitsevat sairaalahoitoa selvitäkseen hengissä.
Kausiflunssasta tämä tilanne eroaa siinä, että niin monet sairastuvat yhtäaikaa. Sairaalat ja koko terveydenhoitojärjestelmämme on siksi viime vuosikymmenien pahimman ruuhkahuipun kuormittama, ei taudin keskimääräisen vakavuuden takia.
65358979
Heh heh, vaikka piin desimaaleja tiedätkin alusta muutamia, taidat olla influenssoihin liittyvistä asioista aivan pihalla. Erotatko edes tavallista nuhakuumetta influenssasta?
Teho-hoito
Sairaalaan ei oteta turhia potilaita. Usein joudutaan käännyttämään potilaita kotiin sitä vastoin liian helposti.
Tehohoitoon otetaan potilaita joiden peruselintoiminnot ovat alentuneet merkittävästi. Esimerkiksi hengityksen ja/tai sydämen vaikea vajaatoiminta vie ihmisen tehohoitoon. Ilman tätä hoitoa ihminen mitä luultavammin kuolisi.
Flunssaista ihmistä ei todellakaan oteta sairaalaan. Puhumattakaan teho-osastosta. Kyse täytyy aina olla jostain vakavammasta.
Kausi-influenssa tappaa enemmän koska se kohdistuu vanhuksiin ja niihin ihmisiin joiden odotettavissa oleva elinikä sairauden vuoksi on myös hyvin lyhyt. Tätä ihmisryhmää harvemmin laitetaan tehohoitoon.
Koska "sika" kohdistuu nuoriin ja terveisiin ihmisiin sitä hoidetaan aggressiivisemmin.
Vanha ja sairas ihminen ei välttämättä kestä kovin aggressiivista hoitoa. Ja onko edes oikein pitää vaikkapa hoitokotien vuodepotilaita väkisin hengissä? Sitä voisi kutsua vaikkapa kidutukseksi. Hyvä perushoito ja tarpeellinen lääkintä riittänevät?
Kapasiteetti
Siis HUS aluella, missä asunee yli miljoona ihmistä, vain sadan ihmisen sairastuminen uhkaa kaataa koko järjestelmän ja kuuden lisäihmisen joutuminen teholle aiheuttaa sen että joku jää ilman tehohoitoa?
Miten minusta vaikuttaa siltä että tämä ei ole oikein niin kuin pitäisi, onhan meillä sentään maailman paras terveydenhuolto, vai miten se nyt meni?
Pula hoitajista
HUS:in alueella on vuosia jatkunut pula osaavista teho-osaston tai tehovalvontaosastojen hoitajista eli tilaa, välineitä ja lääkäreitäkin kyllä riittää mutta ei siis hoitajia. Kun teho-osastojen kapasiteetti on ollut lähes äärirajoilla pitkään niin nyt joudutaan sitten siirtämään leikkauksia jotka vaativat hoitoa teho-osastolla ja ensimmäiseksi tauotettiin sydänleikkaukset. On selvää että kiireelliset sydänleikkaukset hoidetaan joka tapauksessa.
Omasta mielestäni työntekijöille joilla on erikoisosaamista pitäisi maksaa enemmän palkkaa niin että he viihtyisivät työpaikassaan paremmin. Toisaalta ei voi väheksyä hoitajia pitkäaikaisosastoillakaan jossa hoidettavia on enemmän verrattuna työvoimaan. Hoitajat ovat kuitenkin omissa työehtosopimuksissaan vaatineet kaikille samaa palkkaa ja työnantajan on vaikea poiketa siitä.
Kysymys!
TÄSTÄKÖ POHJOISMAISESTA "HYVINVOINTIVALTIOSTA" ME OLEMME MAKSANEET PRESIDENTTI HALONEN?
Porvari tappaa 2000- luvullakin.
Ehkä me tässä voimme nähdä poliittisen kulttuurin muutoksen porvarihallituksen myötä.
Jos meillä olisi vasemmisto hallituksen tärkeillä paikoilla, rokotukset olisi paremmin hoidettu.
Rokotteita olisi tilattu lääketieteellisin perustein- eikä kaupallisin perustein, josta johtuu, että
kansaa ei enää edes ehditä rokottamaan, niin että siitä olisi hyötyä kaikille.
Meillä jo nyt näkyy kuolevan rokotettuja, joille vastustuskyky ei ehtinyt ajoissa ja näistä uhreista vastuu on hallituksella ja sen heikolla kyvyllä tehdä päätöksiä.
Tässä elävä (kuolleita) esimerkki porvareille ominaisesta tavasta kaupallistaa jopa terveydenhoito tällaisen pandemian yhteydessä. Tuo ideologia on tappanut- ja tappaa koko ajan maamme kansalaisia vauvasta vaariin.
Meillä on ennenkin ollut koko kansan rokotusohjelmia ja ne ovat onnistuneet. Muistini mukaan, viimeksi ns. sokeripalarokotus. Nyt en muista, enkä lunttaamaan lähde, miksi ja mitä varten, mutta koko kansa rokotettiin.
Sosialidemokraattisen päätöksentekojärjestelmän turvin.
Poliovirus
.
Porvarin rokotus
Moroa sullekin,
Miksi Juttaa ei ole vieläkään pantu eduskunnassa kysymään, miksi porvarit rokottavat itsensä ennen työläisiä? Missä ovat ne työväenlehdet, jotka ennen vanhaan osasivat fiksusti otsikoida juttunsa tyyliin "Työläisen lapsi hukkui porvarin kaivoon"?
Kun rokote tulee tehtaalta, lukeeko siinä päällä, että "kaupallinen rokote", vai mistä paha porvari tietää, mikä rokote on tarkoitettu porvarille, mikä ei-porvarille?
Rokotetta tilattu kaikille
Enpä ole aikoihin mitään typerämpää lukenut. Rokotteen määrällä ei ole mitään tekemistä Suomen hallituksen kanssa. Virus on uusi ja rokote valmistui vasta syyskuussa, jonka jälkeen sitä pystyttiin toimittamaan. Suomi on tilannut 5.285.500 annosta Pandemrix-sikainfluenssarokotetta GlaxoSmithKline-rokotevalmistajalta eli kaikille suomalaisille. Suomalaisia rokotetaan sitä mukaan kun lääkefirma pystyy rokotetta toimittamaan Suomeen. Rokotetta ei ole tilattu kaupallisin perustein vaan kaikille suomalaisille avain samoin kuin "sosialidemokraattisessa" sokeripalarokotteessa.
Turha puolustella.
Lisää typeryyttä: Suomi viivytti rokotetilausta perustelunaan saada alennusta tilaamalla suuren määrän kerrallaan. Samalla kun Suomi porvarihallituksen päätöksellä odotti, rokotevalmistajat ottivat tilauksia vastaan muualta- ja Suomi jäi nuolemaan näppejään.
Nyt meillä kuolee jopa rokotettuja ihmisiä, kun rokotukset ovat alkaneet myöhässä, ja toimittaja toimittaa siinä järjestyksessä kun on tilattukin. Saattaa olla, että kaikille on tilattu, mutta se on eri asia kuin tavaran toimittaminen.
Totaalisen pieleen mennyt projekti. Syy porvarillinen, hidasteleva keinovalikoima kansaa uhkaavan pandemian edessä.
Porvarihallituksen syy?
"Tuotantotilojen investointikustannukset olisivat ruotsalaisen selvityksen mukaan n. 40-100 M euroa tehtaan koosta riippuen. Mikäli rokotteita ei EU:n kilpailulainsäädännöllisistä syistä voida myydä ulkomaille valtion tukemasta laitoksesta, Suomen riskiryhmille tarkoitettujen n. 700 000 rokoteannoksen tuotantokustannukset/ annos olisivat moninkertaiset verrattuna kaupallisesti saatavan rokoteannoksen hintaan. Tuotannon ylläpitäminen tappiollisena vuodesta toiseen ei olisi järkevää."
Näin perusteli Tuula Haatainen 2006 asiaa. Taisi olla sosialidemokraatti.
Oikeiston priorisoiontia.
2006 ei puhuttu varmaankaan maailmaa uhkaavasta pandemiasta, No, en muista, enkä lunttaa.
Tämä sikainfluenssa- projekti on helpostikin vertailtavissa hyvinvointiyhteiskunnan puolesta puhuvien puolueiden ja nykyhallituksen porvaripuolueiden välisenä toimintaerona.
Porvaripuolueet toimivat (töppäsivät) niin, johon vasemmisto ei olisi sortunut. Hyvinvointiperusteet eivät olisi antaneet vasemmistolle mahdollisuutta samaan vitkutteluun jossa nyt olemme.
Asia on periaatteellinen. porvaristo osoitti periaatteensa ja nyt kansaa kuolee.
Oikeiston priorisointi tappaa kansalaisia.
Joko nyt olisi aika?.
Lääkäreiden kirjoittaa Tamiflu resepti, sitä haluaville
ja ennakoivasti, mahdollisen tartunnan varalle.
Sillä sen tehokkuus on parhaimmillaan, mitä nopeammin
lääkkeen käyttö aloitetaan, tartunnan saamisen jälkeen.
http://www.nam.fi/kayttajat/influenssapandemia/rok...
Sairaaloiden kapasiteetit eivät riitä,
lisääntyvien tautitapausten hoitoon.
Samalla vaarannetaan muidenkin potilaiden turvallisuus,
possunuhaisten täyttäessä sairaaloiden käytäväpaikatkin.
Sitten on ihmisiä, joille nykyinen rokote ei sovellu,
sen aiheuttaman allergisen reaktion takia.
Turvallisempaa rokotetta on tilauttu,
mutta saapuuko se tarpeeksi ajoissa !?.
Uskallan epäillä, kun yhdenkin rokotelajin, saaminen
suomeen takkuilee niin pahasti, että rokoteohjelma
laahaa jatkuvasti perässä, lisääntyviin tartuntoihin
suhteutettuna..........
no itsehän Suomen kansa on
no itsehän Suomen kansa on nämä porvarit sinne hallitukseen äänestänyt ja näkyy edelleen olevan suosituimpia kannatuslukujen mukaan. Eikös sitä ensi vuonna vielä kiristetä lisää näistä palveluista vm:n mukaan. Tämä nykymeno on vielä luksusta tulevaan nähden. Täytyyhän tänne nyt saada ne 3 uutta ydinvoimalaa niin sopiihan siinä muutaman terveysaseman ja sairaalan lakkauttamaan..
terveysasema vs. ydinvoimala
Mitä ihmeen tekemistä näillä kahdella on keskenään?
Vai onko sinulla joku hämäräperäinen kuvitelma, että valtio tilaa ja maksaa ydinvoimalat jos ja kun niitä tähän maahan lisää tulee? HUHHUH!
Mikä on totuus ja oikea tieto
TV uutiset kertoi eilen illalla hyvin vakuuttavasti,ettei hoitopaikoista ole mitään pulaa.Onko meillä riittävästi laitteita,joilla voidaan suorittaa veren hapettaminen kehon ulkopuolelta,silloin kun keuhkot eivät jaksa hapettaa ?
Vai onko jo ihmisiä kuollut laitteiden puutteen takia ?
Pian loppuu palstametrit lööppipoikien jyrähtelyiltä,
siksi suureksi miltei hysterisoiva sikaflunssa uutisointi sopuli-ilmiönä laajenee - palstametritkään eivät kohta riitä.
Joka päivä kuolee kehitysmaapandemian likaisen veden bakteereihin ja viruksiin 4300 lasta, joka päivä - vuodessa 1,6 miljoonaa, joka vuosi.
Mediaa ei kiinnosta. Lööppipojat vain jatkavat 1000:osan kokoisten juttujen jyrähtelylööpitystä kansalaisten kauhuksi.
Asiaa tikusta?
Ehkä seuraavaksi aletaan tehohoitaa niitä, joilla on mennyt tikku sormeen? Ja ostetaan rokotteita tikkuja vastaan?
Varokaa hyttysiä!
Unohtui vielä sanoa, että varokaa hyttysiä! Ne ovat maailman varallisimpia eläimiä ja tappavat eniten ihmisiä maailmassa.
π:stä asiaa
Typerät kommenttisi alkavat olla jo loukkaavia lukua π kohtaan. Voisitko muuttaa nimimerkkiäsi, tai vähennä edes desimaaleja!
Sitäpaitsi tehohoitoon otetaan tiukoin kriteerein, lähinnä vain silloin jos kyse on potilaan henkiin jäämisestä.