Sunnuntai 27.5.2012

Lakko loppui - korvaavat lennot pysyvät huomenna voimassa

Luotu: 
17.11.2009 19:29
Päivitetty: 
17.11.2009 20:26

Lentoliikenne pyritään palauttamaan nopeasti normaaliksi Finnairin lentäjien lakon päätyttyä tiistai-iltana.

Finnairin asiakkaille järjestetyt korvaavat lennot muiden yhtiöiden koneilla pysyvät huomenna voimassa. Johtaja Taneli Hassinen Finnairista kertoo, että yhtiö lentänee huomenna hitusen yli kolmanneksen normaalin päivän lennoista.

Aiemmin yhtiöstä arvioitiin, että noin puolet lennoista voitaisiin hoitaa. Hassisen mukaan viimeisen tiedon mukaan Finnair voi lentää huomenna vain 70 lentoa, kun normaalina päivänä lennetään noin 200 lentoa. Hassisen mukaan myös ylihuomiseksi joudutaan järjestämään korvaavia yhteyksiä, sillä noin neljännes normaaleista lennoista jäänee vielä hoitamatta.

Perjantain lentoliikenteen pitäisi sujua jo jotakuinkin normaalisti.

Kiista lentäjien työehtosopimuksista ratkesi seitsemän jälkeen, kun Suomen liikennelentäjien liitto hyväksyi valtakunnansovittelija Esa Lonkan iltapäivällä jättämän sovintoesityksen.

-Osapuolet hyväksyivät tekemäni sovintoehdotuksen hetki sitten ja työt alkavat työehtosopimuksen mukaisesti niin pian kuin mahdollista. Aivan täysi liikenne ei voi alkaa huomenna, mutta lähipäivinä sen mukaan kuin se on mahdollista, sanoi valtakunnansovittelija Esa Lonka MTV3:n tv-uutisissa.

Sopimuksen hyväksyminen oli vaikeampaa lentäjien ammattiliitolle, jonka valtuuston päätös venytti ratkaisua yli tunnin asetetusta takarajasta. Uusi työehtosopimus leikkaa lentäjien palkkoja viisi prosenttia, ja lentäjät suostuvat myös 13 prosentin yksikkökustannussäästöihin. Yhteenlaskettuna tämä vastaa työnantajan väläyttämää 20 miljoonan euron säästötavoitetta, liikennelentäjäliitto SLL kertoo tiedotteessaan.

Suurin kiista on koskenut sitä, kuinka paljon yhtiö voi käyttää ulkopuolista työvoimaa omilla lennoillaan. Nyt aikaan saatu sopimus sallii Liikennelentäjäliiton mukaan ulkoistamisen tietyissä rajoissa.

-Sovintoehdotus tuli hyväksyttyä ja siinä on pelisäännöt tälle asialle. Yhtiö saa tiettyä liikkumavaraa, mutta toisaalta myöskin lentäjien turva on rakennettu. Siinä mielessä yhteisymmärrys syntyi, kuvasi Lonka löytynyttä kompromissia.

Lue Liikennelentäjäliiton puheenjohtaja Kristian Rintalan perustelut Uuden Suomen jutusta.

Lonka jätti lentäjien työriitaan edellisen sovintoesityksen perjantaina aamuyöllä. Suomen liikennelentäjäliitto hylkäsi sen lauantaina, ja lakko alkoi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Henry.I.Niskanen

Pääasia on että lakko loppuu.Miten niin risto päättelet tietäväsi suomalaisteb enemmistön mielipiteet? Kyllä sopimus
vaatii kahden osapuolen yhteisen hyväksynnän.Sinun on aika opetella nämä sopimusyhteiskunnan pelisäännöt.Minä nimittäin
osaan ne jo toimin nimiitäin otona työsuojelupäällikkönä.

Pertti J.Kostamo

Finnairin lentäjien lakko oli yksi typerimpiä mitä olemme
tavanneet,nähneet ja kuulleet.

Finnairin maine on kärsinyt pahan takaiskun ja se on liikemies-nainen sektorilla yhtälailla huono kuin "Finnairin kuuluisillla lomalennoilla"!

Jos ja kun väärä konetyyppi on charter-lennolla (=B 757-200)
ja siihen kiukkuiset lentoemännät-eräällä lomalennolla.

Jos lomalentoihin on niin vaikeaa "asennoitua oikein-matka alkaa jo heti lähtöluvan saatua maistuja "puulta".

Tarjoilu ja sekoilut ovat aiheuttaneet ahtaat istuinvälit jossa ei voi syödä-ei juoda kun kärryt menivät jo!

Kävin hakemassa koneen etuosassa olevassa lentoemäntien
tilassa henkilökohtaisesti juotavaa-muuta ei irronnut kuin kahvia,konjakki (pikkupullo) ja vettä?

Nythän on tilanne se että tämä lentokonetyyppi -sen leasing-ajat-menevät umpeen ja tilalle tulee A320 ja A330 koneita.

Hyvä-mutta ne istuinvälit!

"Lentäkää"!