Finnairin lentäjälakko loppuu. Osapuolet hyväksyivät valtakunnansovittelijan jättämän sovintoesityksen illalla.
-Meille tärkeät asiat, eli työn ulkoistaminen ja työpaikkojemme säilyvyys, oli sovintoesityksessä riittävästi huomioitu. Uusi työehtosopimus suojaa meitä irtisanomisilta ja lomautuksilta vuoden 2010 loppuun, kertoo Suomen Liikennelentäjäliiton puheenjohtaja Kristian Rintala.
Lentäjien ja Finnairin kiistan suurin ongelma koski sitä, kuinka paljon yhtiö voi käyttää ulkopuolista työvoimaa omilla lennoillaan. Liikennelentäjäliiton valtuusto kertoo tiedotteessaan hyväksyneensä lopulta neljännen sovintoesityksen, koska se "suojaa lentäjien työpaikkoja ja tuo samanaikaisesti mittavat kustannussäästöt Finnairille".
Uusi sopimus sallii ulkoistamisen tietyissä rajoissa, SLL kertoo tiedotteessaan. Käytännössä Finnair voi SLL:n mukaan ulkoistaa esimerkiksi suunnittelemansa kaksi suihkukonetta Finncommille, mutta niin, että lennot näillä koneilla operoidaan Finncommin, ei Finnairin lentoina.
-Meille sillä on merkittävä ero, lentääkö Finnairin koneita ulkopuoliset pilotit vai vuokraako Finnair koneensa ulkopuoliselle yhtiölle lennettäviksi, Rintala selvittää.
-Uusi sopimus ei siis edelleenkään estä ulkoistamista, kuten vanhakaan sopimus ei estänyt. Tällä sopimuksella voimme kuitenkin varmistaa, että työpaikkojamme ei ulosliputeta noin vain, Rintala jatkaa.
Uusi työehtosopimus tuo SLL:n mukaan mittavia kustannussäästöjä Finnairille. Lentäjät suostuivat muun muassa leikkaamaan viisi prosenttia palkoistaan ja sitoutuivat 13 prosentin yksikkökustannussäästöihin. Yhteenlaskettuna nämä vastaavat liiton mukaan työnantajan julkisuudessa väläyttämää 20 miljoonan euron säästötavoitetta.
-Nämä samat kustannussäästöt tarjosimme työnantajalle jo ennen lakkoa. On harmi, että jouduimme menemään lakkoon, joka aiheutti yhtiölle vain kustannuksia, kun samaan lopputulokseen olisimme voineet päästä ilman työtaisteluakin, Rintala pohtii.
Lentoliikenne pyritään palauttamaan nopeasti normaaliksi. Eilen alkanut lakko ehti sotkea kymmenientuhansien matkustajien matkat.
-Erityisen ikävä lakko oli tietenkin matkustajien kannalta. Pahoittelemmekin kaikille matkustajille koitunutta haittaa, Rintala sanoo.
Vaikka lentäjät olivat valmiita säästötalkoisiin ilman lakkoakin, pilotit eivät pidä työnseisausta merkityksettömänä.
-Työtaistelun ansiosta Finnairin koneita lentävät jatkossakin Finnairin ammattitaitoiset lentäjät, todetaan SLL:n tiedotteessa.

Kommentit
"Yhteenlaskettuna nämä
"Yhteenlaskettuna nämä vastaavat työnantajan julkisuudessa väläyttämää 20 miljoonan euron säästötavoitetta."
Ja lakko taisi aika tehokkaasti nollata tämän säästön.
Historiallinen yhteenlasku tuotti palkanalennukset -
Historiallinen käänne - palkkoja alennetaan
Lentäjät, jotka eivät saaneet suuren yleisön myötätuntoa lakolleen mm. suurien palkojensa (11.000-22.000€/kk) vuoksi, päättivät alentaa ansioitaan noin 5%. On laskettu, että 3-8 prosentin palkanalennukset kautta koko yhteiskunnan - parantaisi oleellisesti ulkoista kilpailukykyämme. Tämä palkkojen alennuspäätös piti tehdä jo vuosia sitten - mutta mitä tapahtui vuona 2005—
Työllisyyden ylläpito ja sen kehittäminen on kansallinen velvollisuus
Työllisyyden hoito on asetettava ehdottomaksi ykköseksi; tarvittaessa pudotamme palkkojamme saadaksemme työntekokilpailukykyä maallemme. Tätä vaihtoehtoa käytettiin monissa yrityksissä 90-luvun alussa. Nyt se voisi koskea lähes kaikkia meitä.
[23022005] — Suomalainen yhteiskunta on harjoittanut aktiivista kehitysaputoimintaa jo pitkään; siirrämme ostovoimaamme reippaasti enemmän kehitysmaihin kuin tavoiteltu prosenttiosuus bkt:sta.
Työtämme tehdään joka hetki enemmän muualla, koska palkkamme ovat liian korkeat. Kuluttajina me valitsemme edullisempia ulkomaalaisia tuotteita ja öljyä, uraania ja muita raaka-aineita on pakko tuoda ulkoa. Emme valitse riittävästi kotimaista valmistusta, josta panokset jäisivät meidän taloutta vahvistamaan.
Meillä on eräs radikaali tapa vastata kilpailuun; alennamme palkkojamme ja ei vain jostain ryhmistä, vaan kaikista. Ulkopuolelle jäävät vain opettajat sekä terveydenhoitoala ja matalapalkaryhmät.
Valtiovarainministeriön olisi perustettava työryhmä, joka tutkii kaikilta puolilta kuinka rima alitetaan reippaimmin. Palkkojen oikeudenmukaiseen alennukseen liittyy varmasti paljon ongelmia, tasapuolisuuden vaikeaa valvontaa, sen toteuttamisen hankalaa seurantaa ja tuloksien näkyvyyttä täytyy odottaa pitkään.
VM:ssä on kuitenkin reipasta kilpailuhenkeä, että arvovaltainen ja luottamusta herättävä ryhmä saadaan koostetuksi tutkimaan tätä visaista tehtävää. Samassa on syytä tutkia osingonjakoihin määräaikainen kattoprosentti.
Vastapainoksi kun palkkoja alennetaan, valtio ja kunnat pudottavat joidenkin palveluiden hintoja, senkin uhalla, että verotulot pienenevät. Kustannustason laskiessa, se vääjäämättä siirtyy myös hintoihin, jolloin pitkässä juoksussa ostovoimamme palaa ennalleen.
Suurimpana voittona on se, että siirtymäkauden jälkeen saamme paljon uusia työpaikkoja, joka on eduskunnan ja koko yhteiskuntamme suurin ja tärkein asia. Työpaikkojen lisääntyessä merkittävästi palaa valtion verotulot ennalleen ja ylittyvät nykyisestä ja parantunut kilpailukykymme tuottaa täysin uusia työpaikkoja. Saamme uudelleen positiivisen Suuren Suomalaisen yrittämishengen päälle.
Tässä samassa projektissa Suomen hallitus voi panna tuon paljon puhutun väestökasautumisen tietyille paikkakunnille kuntoon ja uuteen järjestykseen; ihmisten henkilökohtaista verotusta porrastaan niin, että itä- ja pohjois-suomalaisia verotetaan lievemmin, jotta muuttohalukkuutta väljemmille ja luonnonläheisimmille alueille aletaan suosia.
Jo presidentti Urho Kekkonen aikoinaan kantoi suurinta huolta työllisyydestä; hallitukset vaihdettiin ja jos sekään ei riittänyt, niin pantiin eduskunta uuteen kuosiin ja päälle vielä hätätilajulistus.
Ilkka Luoma
Palkan-alennukset?
Tuskin riittävät tuonkin Finairin pelastamiseksi.
Ihmetellä pitää kuinka kauan tätäkin valtion
monopolia voidaan pitää pystyssä.
On muuten tällä touhulla tapettu monta yritystä
näillä viime vuosikymmenten touhuilla.
Ehkäpä nyt pöytä puhdistuu ja saadaan oikeaa
yritystoimintaa Suomeen tällekkin alalle.
Lennämme kansan siivellä - Finski Politbyroo
Tuolla netissä kiertää päättynyttä lakkoa ja sen kellokaspukareita/kenraaleita koskien melkoinen kärjistys, jossa kuitenkin lienee lähestulkoon vinhaa perää, toivottavasti ainakin vuosiluvun osalta:
Lennämme kansan siivellä - Finski Politbyroo
sisialisoitu itämafiatoimisto Suomessa vuoteen 2009
Lentäjätkö näyttävät esimerkkiä
Lentäjät osoittivat mielestäni todellista isänmaallisuutta ammatti_ihmisinä.
Moniko yritysjohtaja on menetellyt samoin? Suomessa on varmaan 20 % suuritoisimmasta palkollisista, joiden palkkoja voisi hyvin alentaa 5-10%:a.Tuollainen alennus eivaikuta heidän kulutuskystään pätkääkään. Vai onko Katainen sokea Monetaristi?? Joskun pitää uskaltaa toimia eri tavoin kuin jokin aatehistoroitsija on joskus kirjoittanut.
Tämän tyyppiset ratkaisut ovat oikean suuntaista elvytystä. Pitäisi Katainenkin laittaa opiskelemaan muutamaksi vuodeksi taloustieteitä ja sen jälkeen johtmaan valtivarain ministeriötä.
Hienoa: sopu tuli!
Saamme olettaa, että lentäjät joutuvat nyt tyytymään samppanjatuokiossaan ehkä Lansoniin perinteisen (?) Veuve Clicquotin sijaan.
Mutta olkoon!
Joku ei taas ole
Joku ei taas ole sisäistänyt asiasta mitään, eihän tuossa lentäjien palkoista ollut kyse, vaan siitä ettei lentoja aleta lentämään ulkopuolisilla lentäjillä. Lentäjät itse tarjosivat palkanalennuksiaan heti kättelyssä, mutta ei Finnairille kelvannut.
Voi itku
Tuumihan noin.
Kohta meillä ei ole noita syrjittyjä( lentäjiä)
Parasta etsiä kouluja lapsille Kuwaitista tai Saudeista.
Oletko jäänyt joltain
Oletko jäänyt joltain lennolta tämän lakon vuoksi vai vaan tavallisen kateellinen suomalainen perusjuntti? Miksi ihmeessä tässä maassa ei saa koskaan taistella työpaikkansa puolesta ilman että joku on heti arvostelemassa. Ranskassa on opittu lakon oikea ajatus ja käyttö, tässä maassa se tuntuu olevan rikos jossei muita niin "meitä rehellisiä oikean työn tekijöitä kohtaan.
En kumpaakaan
Arvioni peruste on yksinomaan kohtuullisuuden periaate ja taloudellisen järjenkäyttö. Niitä kumpaakin suositan myös "Vieraalle".
Tarjosivat heti
Tarjosivat heti palkanalennuksia - 5% ! Just joo.
Eihän sillä ole yhtään mitään merkitystä.
Jos palkka oli 15.000 on se jatkossa 14.250...
Aika harvassa taitaa olla
Aika harvassa taitaa olla Finnairin lentäjät noilla palkoilla.
Entä jos Finnair menee konkurssiin?
Miten niin voidaan taata työpaikka? Jos Finnair menee konkurssiin, kuka maksaa palkan?
Taasko on Finnairilla johdossa miehet hameet päällä.
Eikö todellakaan ole miestä ottamaan ohjaita käsiin ja laittamaan lentäjät kuriin. Yleensä työnantaja määrää mitä yhtiössä tehdään, eivät työntekijät.
Joku ei taas ole
Jotkut eivät todellakaan ole ymmärtäneet asiasta mitään. Tai on kuullun ymmärtämisessä vaikeuksia. Ei todellakaan ole ollut kyse palkoista. Olen tavallinen lentomatkustaja, mutta todella ymmärsin lentäjien huolen, ja olin heidän ajatustensa takana.
Maa Qzuu
Markkinavoimat ovat raa'at, varsinkin näin kansainvälisellä alalla. Noin muhevalla tilipussilla, jota Suomipilotti nostaa(alennuksen jälkeenkin), palkkaisi varmasti monien näiden lentojen kohdemaista lukuisia vähintäänkin yhtä päteviä lentäjiä.
Saavutettujen etujen menettäminen (liksanalennus) ketuttaa varmasti, mutta menetykset tulevat jatkumaan, koska protektionismi ei ole muotisana. Köyhemmistä oloista tuleva tekee usein saman työn samalla taidolla, pienemmällä palkalla ja reilusti suuremmalla motivaatiolla ja "nöyryydellä".
Finnairin pilotit, aika palata maan pinnalle.
mistä kyse
Kysehän ei tässäkään jutussa ollut sisäistämisestä vaan yksinkertaisesti lukutaidon puutteesta! Jos kommenttien kirjoittajat eivät ymmärrä mitä artikkelissa kirjoitetaan, menee kommentit yleensä metsikköön!
Tärkeä kommentti tuo champagne-kommentti
Hienoa että näin tärkeä asia huomioidaan!
PerusVeivi ja perusLanson on öpauttiarallaa samanhintaisia A-kaupassa (ja samoin Hki-Vantaan kaupoissa), ja
m i n u n mielestä Lanson on parempaa. Veivi on ehkä "McDonald's"-tyyppinen joka jampan tunnistama tyttöjen suosima merkkituote, Lanson ehkä enemmän connaisseurien latkima ja ei niin neitimäinen.
Joten tältäkin osin tuli komea torjuntavoitto lentäjille!
(tuntemistani lentäjistä yksi on osapuilleen absolutisti, toinen ei välitä kuohujuomista ja kolmas suosii enemmän "perinteistä suomalaista juomalinjaa", joten tämäkin tieto ja makuasia oli aineistoni pohjalta täysin tarpeeton)
Vuoteen 2010
Minä tulen halveksimaan teitä ahneita elättejä niin kauan kuin elän. Miksi te kehtaatte ahnehtia niin paljon enemmän kuin muut paljon raskaampaa ja vaativampaa työtä tekevät.
Siksi koska monella muulla
Siksi koska monella muulla alalla työntekijät on lampaita, jotka taipuvat työnantajan jokaikiseen kusetukseen.
Lentäjät ja metsäteollisuuden työntekijät ovat itse hankkineet etunsa ei niitä kukaan ole antanut, joten turha kadehtia jos itse työskentelee lampaiden alalla jossa ei osata huolehtia omista työskentely olosuhteista ja eduista.
minäkin kannatan venäläisiä lentäjiä
On se kummaa kun Finnairin ei anneta palkata venäläisiä ja muita etenmaalaisia lentäsiä ohjaamaan koneita. Kiitos että on niitä jotka ymmärtävät tämän rahansäästön Kunhan vielä huoltohenkilöiksikin saataisiin intialaisia tai sitten kiinalaisia ja muita halpatyövoimaa
Kateuden voima
Ikäänkuin se olisi joltain toiselta pois jos joku toinen tienaa enemmän. Suomalainen kateus on aivan uskomatonta ja ihmiset osoittavat todellisen typeryytensä usein sen varjolla. "Raskaammasta" työstä on hyvä väläytellä, mutta tuskinpa tässäkään laukoja on entinen lentäjä joka on lähtenyt vastaamaan vielä isomman ihmisjoukon hengestä vieläkin pidemmillä työpäivillä. Aivan käsittämätöntä typeryyttä saa kateus aikaiseksi.
sosialisti
Taidat olla jonkin sortin sosialisti, vaikka sellaiset pitäisi olla kaiken järjen mukaan kuolleet sukupuuttoon. Jos naapurilla on jotain, se on otettava häneltä pois.
Ei taida riittää...
Tämä lakko vain syvensi Finnairin kriisiä, tämä sopimus ei pysäytä Finskin talouskriisiä, odotamme seuraavia toimenpiteitä..., koska ei veronmaksajat voi maksella tappioitanne loputtomiin!
KUKA JOHTAA JA PÄÄTTÄÄ !
Lentäjillä arvot hukassa ja ylimielinen käytös !
Kuka maksaa palkkanne ja omistaa myös ;
päättää ja määrää!
SUOMEN KANSA; valtuuttamiensa edustajien kautta.
On iso RAHA mennyt lentäjillä päähän, Kiina ja Somalia osti samanlaisia koneita joita itse lennätte, kannattais varmaan kysyä töitä sieltä jos sais vaik parempaa liksaa; lakko oikeudella, kotimaan oikeudet saattaa mennä uus jakoon toisten
yhtiöiden hoitoon jotka toimivat loistavasti Teidän lakkoillessa, aivan eri tulostasolla kuitenkin.
Ylpeys käy; lankeemuksen edellä!!
- wanha wiisaus !!
Mietitäänpä hetkisen
Mietitäänpä hetkisen ihmiset valintojamme, ennen kuin täytetään tämänkin uutisen kommentit puhtaalla perisuomalaisella kateudella kauniimpaa/rikkaampaa/pitempää ihmistä kohtaan. Kukaan ei ole pakottanut yksilöä valitsemaan esim. kirjastonhoitajan uraa. Suomessa, kuten hyvinvointivaltiossa kuuluukin, on ilmaiset korkeakoulut. Jokainen osaa tykönänsä kuvitella, kuinka palkka on verrannollinen koulutuksen tasoon.
Ettekö juuri tajua koko
Ettekö juuri tajua koko uutista vai ettekö vain lue, lentäjät itse tarjosivat heti kättelyssä palkkojensa alennusta ja halusivat vain estää sen ettei Finnair ala ulkoistamaan lentojaan ulkopuolisille lentäjille, jolloin heidän työpaikkansa olisivat vaarassa kun heitä ei enää tarvittaisi ahmedin iranista lentäessa eurolla tunti.
Työsuhdeautoa saa lainata
Työsuhdeautoa saa lainata kaksi kertaa kuukaudessa puolisolleen kunhan sillä ei ajeta perheen sisäisiä asioita.
Hienoa!
että saitte sovun aikaan. itse pidän sitä tärkeämpänä, että finnairin koneita lentää edelleen osaava ja hyvin koulutetut suomalaiset lentäjät!
olen iloinen.
katkeraa katkeraa
Kai katkerat köyhät tiedätte että hyvätuloiset maksavat aika ison osan ansioistaan ansiotuloverona valtiolle? Valtio kun omistaa n. puolet Finnairista niin ei siinä paljon valtio-omistaja tappiolle jää kun maksaa hyviä palkkoja. Vai soisitte rahojen menevän muiden omistajien taskuun, sen sijaan että se joka ne duunit oikeasti tekee (lentäjä lentoyhtiössä) saa vaativasta ansiotyöstään vaivanpalkkaa?
Kai katkerat köyhät
Kai katkerat köyhät tiedätte että hyvätuloiset maksavat aika ison osan ansioistaan ansiotuloverona valtiolle? Valtio kun omistaa n. puolet Finnairista niin ei siinä paljon valtio-omistaja tappiolle jää kun maksaa hyviä palkkoja. Vai soisitte rahojen menevän muiden omistajien taskuun, sen sijaan että se joka ne duunit oikeasti tekee (lentäjä lentoyhtiössä) saa vaativasta ansiotyöstään vaivanpalkkaa?-kirjoitettiin
No jos asia noin on, kolminkertaistetaan kaikkien valtiollisella ja kunnallisella sektorilla olevien palkat.
No eihän se tietenkään
No eihän se tietenkään toimi silloin kun valtio on 100% omistaja, duh.
Hyvä näin
Puhtaalta pöydältä on uuden johtajan helpompi aloittaa isompien ongelmien pohtiminen.
Saneeraus
Nyt alkaa Finnairin saneeraus, kansalle se on liian kallis. Sisämaan liikenne on tolkuttoman kallis.
Muilla yhtiöillä pääsee ulkomaille huomattavasti halvemmalla ja yhtä laadukkasti. Hinnat alkavat muutamasta kympistä Eurooppaan ja lomakohteisiinkin.
Finnair on mammutti hallinnoltaan ja palkoiltaan, eikä se pysty kilpailemaan kansainvälisesti. Ainoa tie on uuden johdon tehtävänä saneerata yhtiö kansainvälisen kilpailuttamisen kautta järkeviin mittoihin. Yhteistyö ja järkevä fuusioituminen on tutkittava myös.
Konkurssi on huonoin vaihtoehto.
lentojen hinnat
ihem kyllä jo pariin otteeseen tänä syksynä olemme huomanneet, että finnair on edullisin vaihtoehto, kun lennetään määrättyinä päivinä englannista suomeen ja takaisin.
eli se siitä muitten yhtiöitten edullisuudesta!
Oliko tää pilottien viimeinen taisto?
Merenkulussa, rekkaliikenteessä ja myös bussiliikenteessä ainakin pääkaupunkiseudulla on menty siihen, että laivaa, rekkaa tai linjuriautoa kuljettaa se, jolle työnantaja vähiten joutuu maksamaan palkka. Eivät ole suomalaisia.
Kauanko suomalaiset lentäjät kuvittelevat, että meidän pikku Finnairilla on varaa heihin? Tätä menoa Finnair ei kauaa kestä, ja joku muu tulee ja täyttää sen jälkeensä jättämän aukon ja ilman suomalaisia pilotteja. Arvaa harmittaako?
Lentäjä on eliittiä
Lentäjä ei ole tavallinen palkansaaja. Ja jotain ihan omaa luokkaansa.
Esimerkiksi kännykkäfirmoista on monet sadat saaneet potkut, kun työt on siirretty halvempiin maihin.
Vähän samoin tavoin on käynyt esim. siivoojille, ulkomailta Suomeen tuotettu halpatyövoima on tullut viemään siivoojien työpaikkoja.
Rakennusalalla virolaiset ja puolalaiset tekevät töitä muutaman euron tuntiliksalla.
Miksi Finnairin lentäjä on erikoisasemassa? Miksi Finnairin lentäjä saa päättää työnantajan puolesta omassa asiassaa?
Miten Finnairin lentäjille voidaan luvata irtisanomissuoja vuoden 2010 loppuun. Tavalliselle duunarille sanotaan aina, että töitä on jos yrityksellä on kilpailukykyä - enempää ja pidemmälle ei voi taata.
Lentäjät ovat ahneuksissaan ihan omaa aatelistonsa.
MItenkähän fuusiossa
Mitenkähän käy fuusiossa, kunnioitetaanko lentäjien irtisanomissuojaa? No parempi laittaa CV:t menemään jo nyt, ihan vaan varmuuden vuoksi...
Oli hyvä lakko
Lakko lopetti minun (ja niiden kymmenien ja kymmenien muiden, joiden matkustamisesta päätän/vuosi) finnairilla lentämisen, muutoin kuin erittäin pakottavista syistä. Toivottavasti Blue1 ja FinnCommAirlines jatkavat tosissaan finnairin kotimaanlentojen syrjäyttämistä laajentamalla palveluitaan.
finnairin lentäjät näkivät, että heitä ei todellkaan tarvita ja 2010 jälkeen voivat alkaa etsiä uusia hommia! Kiinnostaako uudelleenkoulutus lähihoitajaksi, palkka koulutuksen jälkeen PIENI!!!!
Yhtä turha kuin hoitojen lakko
Kalliin lakon hyötynä lentäjät sahasivat oman oksansa poikki. Vaatimus vuokrattujen koneiden uudelleenteippauksesta tarkoittaa myös sitä, että finskin lentäjät eivät niillä lennä. Tämähän suorastaan yllyttää työnantajaa teippaamaan lisää koneita. 5% palkanelennus ei kata edes lakon kustannuksia. Vetoaminen erittäin turvalliseen lentämiseen kaatuu tilastomatematiikaan. Lopulta kaikille yhtiöille sattuu iso onnettomuus. Seuraavaksi vuorossa on Finnair. Joten minäkin suosin tästedes muita yhtiöitä. Varmuuden vuoksi.
Olipatemppu-lakko.Paljon
Olipatemppu-lakko.Paljon melua tyhjästä.Kukahan on tämä cirkuksen takana?Onneksi en lännä Finnairilla!Hävetkää molemmat osapuolet!!
Onnea Suomen Finnairin lentäjät
Hyvä ratkaisu Suomalaisen lentoyhtiön kannalta.
Ei onnistunut huonon johdon yritys myydä halvalla Aasiaan
Finnairia ja lomauttaa suomalaiset ammattitaitoiset lentäjät.
Toivomme Finnairin uudelta johdolta vastuullisuutta säilyttää Finnair Suomalaisena - Suomalaisine Pilotteineen.
Finnair muutoksen edessä
Mikähän saa jotkut kuvittelemaan, että Finnair voisi jatkaa entistä elämäänsä?
Muutoksen tuulet tulevat puhaltamaan Finnairissa tulevina vuosina. Finnairin lentäjilläkin oli tieto tulevista muutoksista, mm. lentäjät joutuvat samalle viivalle muun henkilöstön kanssa. Eliitin työura on tullut tiensä päähän.
Ei kai sopimuksessa muuten olisi nostettu julkisuuteen ehtoa, että lentäjiä ei irtisanota vuoden 2010 aikana.
Vaan entäs vuonna 2011?
Tuotannollisista ja taloudellisista syistä armaassa Suomessamme irtisanotaan väkeä pilvin pimein, miksi samaa ei voitaisi siis tehdä tappiota tekevässä Finnairissa?
Mikä erityisasema lentäjillä voisi olla? Jos heidän tekemänsä työ on tappiollista siitä tulee vetää johtopäätöksiä.
Veikkaan, että lentäjät ovat liipasimella tulevina vuosina juuri kaikkein kalleimpana henkilöstöryhmänä Finnairilla.
Kolmannes Finnairin palkkakuluista kohdistuu juuri lentäjiin. Tulevaisuudessa on vain lentäjiä, ei eliittilentäjiä.
Irtisanomissuojalla oli lentäjille isompi merkitys, kuin on kuviteltukaan.
Provsiopalkalle
Kuin puhelin ja automyyjät.
500 e pohja ja provisio tuloksesta.
Auto ym. edut pois, lentäjillä sama asenne kuin Fortumin johdolla ollut vuosia, nyt "kansantuomio" ylimielisille
työtekijäryhmille, samalla lisättävä kilpailua alalla.
Kuka maksaa lakon kulut?
- omistajat Suomen kansalaiset yhtiössä, jos edustajamme eivät osaa hoitaa asioitamme, vaihdetaan heidätkin.
Koko porukka Finnairissa samanlaista
Noin vuosi sitten lensin Pekingiin Finskin lennolla ja koneen henkilökunta tuli hihnalle samaan aikaan. Yksi lentöemäntä marmatti kun ei ole laukun nostajaa, kumma lentokenttä. Mutta mihin sitä tarvitaan kun kaikki kehuivat kuorossa että eihän laukut paina mitään kun ovat tyhjiä ja täyttö tapahtuu silkkikujalla tmv. feikkitoreilla. Finnairin lentäjät ja pahapäiset lentoemännät tarvitsevat kunnon nöyrytyksen että tajuavat keneltä heidän palkkansa kertyy.
Ja mitä tapahtuukaan sitten vuonna 2011?
Finnairin lentäjät ja heidän ammattiliittonsa käyvät viivytystaistelua, jolla yritetään turvata nykyisen kultapossukerhon jäsenten etujen jatkuminen koko heidän jäljellä olevan työuransa ajan. Esimerkiksi tässä sopimuksessa uusien lentäjien eläkeikä sovittiin selvästi nykyisiä lentäjiä korkeammaksi.
Ulkoistamislupa tarkoittaa sitä, että Finnairin lentäjillä on jatkossa entistä vähemmän töitä - eli jatkossa Finnair ei palkkaa uusia lentäjiä, kaikki uudet lentäjät palkataan FinnComille. Kultapossukerho saa siis jatkaa jäsenistönsä etujen ajamista, mutta jäseniä on koko ajan entistä vähemmän. Ja vuonna 2011 alkavat irtisanomiset.
HUHHUH
Täällä ei oikein ymmärretä mistä on kyse. Eli on kyse koko Finnairin olemassaolosta, jonka kaatuminen vaikeuttaisi kaikkien suomalaisten ulkomaankauppaa käyvien yritysten toimintaan sitä vaikeuttavasti. Myös yksityiset matkustajat kärsisivät.
Ylisuurtia palkkoja ja suuria verottomia päivärahoja nauttivat lentäjät ovat vuosikymmeniä kiristäneet lisää etuja työnantajaltaan, koska tietävät olevansa avainryhmä. Valitettavasti halpalentoyhtiöt tulivat markkinoille ja osoittivat, että Finnairin lentäjien tulee tehdä täyskäännös ja mennä ajassa taaksepäin palkkojen ja vaatimustensa suhteen, jotta kansallinen lentoyhtiö pystyisi jatkossakin tarjoamaan heille loistavapalkkaisen ja -etuisen toimen. Lostavapalkkainen se olisi edelleen, vaikka palkkoja tiputettaisiin 60%a.