
THL:n ylilääkärin Terhi Kilven mukaan vielä ei voida sanoa, että rokote olisi aiheuttanut keskenmenot tai että rokote olisi vaarallinen sikiölle. Hän pitää todennäköisenä, että kyse on yhteensattumasta.
Keskenmenoista toinen tapahtui pari vuorokautta ja toinen kuusi vuorokautta rokotuksen jälkeen. Toinen raskauksista oli puolivälissä. Kilpi ei halua kertoa, missä päin maata tapaukset sattuivat.
Eiliseen mennessä lääkekeskuksiin ja sairaala-apteekkeihin oli jaettu lähes 800 000 rokotetta, mutta tiedossa ei ole, paljonko niistä on annettu kansalaisille.
Lääkärit antavat THL:lle haittailmoituksen, kun he toteavat tai epäilevät rokotteen aiheuttaneen yllättäviä tai huolestuttavia haittavaikutuksia.
Helsingin Sanomien mukaan THL selvittää myös syitä siihen, miksi osa Keravalla maanantaina rokotetuista lapsista oksenteli rajusti rokotteen jälkeen. Oireisiin liittyi myös kuumetta.

| 02:54 | Säteilyturvakeskus: Ei kännykkäkieltoja kouluihin — MTV3.fi |
| 02:34 | Asiantuntija: Vangitut ruotsalaistoimittajat voivat vapautua huhtikuussa — YLE Ulkomaat |
| 02:18 | Kreikassa ei sopua säästötoimista — MTV3 Ulkomaat |
| 01:48 | YK: Arabiliitto käynnistää uudelleen Syyria-operaationsa — MTV3 Ulkomaat |
| 01:37 | Kuohunta armeija- ja kuntauudistusten ympärillä jatkuu — MTV3.fi |
| 01:08 | Prinssi Harrysta taisteluhelikopterilentäjä — MTV3 Ulkomaat |
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.
Vaikutukset
Olisikohan syy siinä, että rokotetta ei edelleenkään ole tutkittu riittävän monella raskaana olevalla / ylipäänsä, että näitä "yhteensattumia" tulee...
Alla Hesarin linkki muutaman viikon takaa, joka on ollut ainoa lähde, joka on asiasta maininnut, pienellä printillä, tekstin alla:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Sikainfluenssar...
Kansa on tietämättään joutunut testattaviksi, korkean luokan manipulaation ja helppouskoisuuden nimissä.
Mitkä ovat rokotteen vaikutukset 10 vuoden päästä? Kysyn tätä arvon herra Kilveltä, ja toivon myös vastausta.
Itse kuulun riskiryhmään, ja sairastin taudin, nyt tuntuu hyvältä itsessäni, mutta pelottaa yhteiskunnallisella tasolla.
HERÄTKÄÄ!!!!!
Lasten kuolinilmoitukset: 4300 kuollut eilenkin likaiseen veteen
Likaisen veden bakteerien ja viruksien vaikutukset ovat dramaattiset, eilenkin kuoli 4300 lasta, joka päivä - monia vuosia, jatkuvasti.
Ei ole rokotteita, ei ole rahaa - eikä läntisen maailman lööppipoikia aihe kiinnosta - nyt jyrähdellään 1/1000 osan asioista - toki tärkeistä, koska jokainen kuolema on yksilöllinen tapahtuma, mutta 1,6 miljoonaa syyttään kuolutta lasta vuodessa on huimasti suurempi asia, mutta ei mediaa kiinnosta.
Taitaa tulla Kilvelle
Taitaa tulla Kilvelle painajaismainen lopputalvi kun tapauksia alkaa tulla lisää. Firman maine on jo tahriintunut aikoja sitten voitelurahojen ja yleisen osaamattomuuden takia. Kaikki mitä THL:n ennusteet sikainfluenssan vaarallisuudesta on mennyt täysin mönkään.
Harkinnan paikka!
http://www.rense.com/general87/mill.htm
laatu
Laaduntarkkailu taitaa olla valmistajalla hakusessa kyseisen rokotteen osalta, jos tulee paikallisia ongelmia (viitaten Keravan tapaukseen). Onkohan THL tajunnut edes testata saapuneita eriä...
Suhteellisuutta, olkaa hyvä
Kuinka paljon keskenmenoja tulee ilman rokotuksia? Kuinka paljon tehdään abortteja? Mikä on keskenmenojen suhteellinen osuus kaikista raskauksista? Poikkeaako rokotettujen raskaanaolevien keskenmenojen määrä kuinka paljon kaikkien raskaanaolevien/rokottamattomien keskenmenojen määrästä per 1000 raskautta. Entä kuinka paljon tulee keskenmenoja influenssan raskauden aikana sairastaneille?
Vaikuttaako influenssavirus tai rokote sikiön ja hänen aivojensa kehitykseen - objektiivista tutkimustietoa puuttuu suuntaan tai toiseen.
Toisaalta rokotusten avulla on hävitetty paljon lapsikuolleisuutta ja invalidisoivia sairauksia, kuten polio.
Vai onko tämä taas samanlaista median lööppihypetystä, kuin mainosten laihdustus-"lääkkeiden" kehumiset...
Myrkky tuhoaa elämää,
Myrkky tuhoaa elämää, kyse ei ole mistään sen monimutkaisemmasta.
Nyt on myrkyn markkinoijilla verta käsissään.
Niin!
http://www.covenantnews.com/abortion/archives/0630...
Niin.
Moniko on kuollut viikon aikana? Moniko näistä söi lusikalla? Aivan, lusikalla syönti tappaa.
Niin,niin!
Jos lusikalla syönti tappaa, niin eikö silloin olisi järkevää siirtyä käyttämään haarukkaa?!
SATTUUPA YHTEEN...
vinbju: "objektiivista tutkimustietoa puuttuu suuntaan tai toiseen."
Kysypä THL:n Terhi Kilveltä, hänen mielestään kaikki heidän subjektiivisesti lausumansa on objektiivista tietoa (EIKÄ SITÄ PIDÄ EDES AJATELLA, VAAN USKOA)
Kun olen lueskellut näitä THL/T.Kilven lausumia eri uutisissa, niin näiden oppien mukaisesti minäkin uskallan väittää että kun känninen kuski ajaa jonkun päälle niin se EI johdu alkoholista vaan..YHTEENSATTUMASTA
nim "vinbjukin" voi siis tämän uskoa.
Tämä THL:n YHTEENSATTUMA-OPPI on suorastaan lumonnut minutkin esittämään asioita SUBJEKTIIVISEN OBJEKTIIVISESTI.
Suhteellisuudentajua kiitos
Meillä oli myös vaimoni kanssa kaksi keskenmenoa noin 10 vuotta sitten. Eli yhdessä perheessä yhtä monta keskenmenoa kuin tässä nyt kohkataan. Näitä sattuu, eikä asialla tarvitse olla mitään tekemistä rokottamisen tai rokottamattomuuden kanssa. Niin ja myöhemmin tuli kaksi terhakkaa tenavaa.
Avoin ja rehellinen
Avoin ja rehellinen tiedotuslinja on ainoa tapa millä THL voi selvitä tästä sotkusta. THL:n ja ja Terhi Kilven antamat subjektiiviset lausunnot tyyliin "kyse on yhteensattumasta" ja "keskenmenoihin ei kuitenkaan välttämättä löydetä koskaan tarkkaa syytä" (HS) aliarvoivat täysin kansalaisten medialukutaidon.
Kannattaa muistaa että WHO ja monet Keski-Euroopan maat kuten Sveitsi ovat suosittaneet että adjuvantillisia rokotteita ei anneta raskaanaoleville ja lapsille. Miksi THL ei suojele näitä riskiryhmiä?
Ruotsi, Norja, Ranska, Kreikka, Puola, Kanada, alkavat herätä...
H1N1-pelkoa lietsovasta lumouksesta. Näistä maista kuuluu jo kriittisiä ääniä.
Norjassa lehdistö (aftenposten.no) kysyy, "Missä ovat sairaat?", kun luvut sairastuneista on pumpattu epäuskottavan suuriksi. Ruotsin Aftonbladet (aftonbladet.se) 17.11.: Ruotsi ei enää rokota alle 1,5 -vuotiaita, koska rokote ei ole turvallinen.
Kreikassa terveydenhoitohenkilöstö kietäytyi rokotteista paikoin yli 98-prosenttisesti ja kansalaiset perässä. Ranskassa armeija ei enää edellytä rokotuksia jäseniltään. Kanadan isot osavaltiot lopettivat kausiflunssarokotteen antamisen yhdessä H1N1-piikin kanssa, koska "ehtii sen myöhemminkin". Puolan terv.ministeri Ewa Kopacz ei ole tilannut rokotteita eikä suostunut lääketehtaan sanelusopimukseen, koska "se sisältää 20 lainvastaista kohtaa". Erityisen pahana Kopacz pitää rokotetehtaiden etukäteen ottamaa täydellistä vastuuvapautta seurauksista.
Pandemrix ja raskaus
Suomalaisilla ei tunnu olevan käsitystä siitä, että sikainfluenssaa vastaan käytettävä Pandemrix-rokotus on useissa muissa maissa kielletty raskaana olevilta tai ainakaan sitä ei suositella heille. Ainakin Saksassa, Sveitsissä ja Ranskassa Pandemrix-rokotteen ohjeissa lukee "ei suositella raskaana oleville". Yhdysvalloissa rokote on suorastaan raskaana olevilta kielletty.
Itse asun Saksassa ja olen raskaana. Yritin saada Pandemrix-rokotteen, mutta kun lääkäri kuuli, että olen raskaana, hän kieltäytyi rokottamasta. Hän sanoi, että joulukuussa tulee toinen rokote, joka sopii raskaana oleville, ja kehotti ottamaan sen. Saksalainen lääkäri jopa kertoi minulle yhdestä tapauksesta Norjassa, jossa raskaana oleva nainen oli kuollut rokotteeseen. Keskenmenoista ja sikiövaurioista ei vielä ole tilastoja.
Suomeen on hankittu vain yhtä rokotusainetta, koska kahden erilaisen rokotteen hankkiminen olisi tullut liian kalliiksi. Mielestäni on kuitenkin erittäin vastuutonta, että rokotteen ottamisesta raskauden aikana annetaan näin erilaisia suosituksia kuin monissa isommissa valtioissa.
Uskon, että Terhi Kilpi on
Uskon, että Terhi Kilpi on kulkenut vain talutusnuorassa, mutta eikö olisi jo korkea aika saada tämä THL:n johtaja Pekka Puska vastuuseen? Mieshän uhkaili taannoin oikeustoimilla kansalaisia, jotka kyseenalaistavat rokotteen mahdolliset haitat. Lähtee kantelu THL:n ja Puskan toiminnasta oikeuskanslerille ja suosittelen sitä muillekin. http://www.okv.fi/suomi/ok22f.htm
Vaihdetaan lab.rotat lab. lapsiin..
Olisi kiva kuulla tästäkin asiasta vähän enemmän, ennen kuin on liian myöhäistä.
http://www.adressit.com/selvitysvaatimus_kansalais...
Kohta on Suomi lääkefirmojen vapaata aluetta, jossa lapset saadaan houkutella piikille ilman vanhempien lupaa.
Todella vakuuttavaa...
Sama instanssi jonka arvion perusteella tilattiin rokotteet, ja joka saa suurimman osan toimintarahoistaan rokotteen myyneeltä lääkeyhtiöltä tutkii nyt mahdollisia haittoja...
Tässähän ei tietenkään ole minkäänlaista eturistiriitaa tai jääviyttä havaittavista. THL varmaankin ilomielin julistaa: anteeksi, teimme virheen!
Tutkimus kestää pari kuukautta, jona aikana näitä pakkoabortteja kerkeääkin tulla muutama lisää...