RKP:n puheenjohtaja, kulttuuriministeri Stefan Wallin sanoo maksaneensa Helsingin vuokra-asunnostaan sitä vuokraa, mitä on pyydetty.
–Minulla ei ole suoraan sanottuna aavistustakaan, mikä asunnon oikea markkinahinta olisi. En ole koskaan neuvotellut siitä vuokranantajan kanssa. Kun sain asunnon, niin aloin maksaa sitä vuokraa, mitä minulle siitä säädettiin, hän sanoi STT:lle.
Wallin vuokraa 35 neliön yksiötä Eirassa Signe ja Ane Gyllenbergin säätiöltä. Hufvudstadsbladetin mukaan hän maksaa siitä vähemmän kuin oikea markkinahinta olisi.
Wallin ei halua kertoa vuokransa suuruutta, koska pitää sitä yksityisasiana. Hän sanoo maksavansa sen suuruista vuokraa, mitä vuokranantaja on halunnut saada.
–Se on yksityisasia, menee yksityisyyden piikkiin. En minä sinultakaan kysy sinun vuokraasi, hän sanoi.
Asunnonvälittäjien netti-ilmoitusten mukaan vastaavankokoisen asunnon vuokra samalla alueella on noin 800 euroa.
Säätiön asunnoissa on asunut HBL:n mukaan alehinnalla kulttuurivaikuttajia, toimittajia ja poliitikkoja; Wallinin lisäksi RKP:n valtiosihteeri Marcus Rantala.
Gyllenbergin säätiön tulisi sääntöjensä mukaan tukea lääketieteellistä tutkimusta ja steinerpedagogiikkaa. Patentti- ja rekisterihallitus vaatii nyt säätiötä selvitystä vuokrista. Lehden laskelmien mukaan säätiö on menettänyt vuosittain noin 770000 euroa pitämällä vuokria alhaisina.

Kommentit
ja sijoitus
ja sijoitus korruptiolistalla senkun laskee.
"maksoin mitä pyydettiin", hoh hoijaa.
Maan tapa!
Sitä se on.
Kyllä näitä kuormasta syöjiä löytyy.
Tuskin on ainoa puolue keskustan lisäksi.
Joissa näitä kuppareita on pullollaan.
Missä raha siellä rosvo.
Näin se vaan on nyt ja tulevaisuudessakin.
Niinhän kaikki vuokralaiset tekevät
Ainahan on maksettava vuokranantajalle se mitä pyydetään. Muuten joutuu ulos. Jos taas luottamushenkilönä tekee vastapalveluksia, ollaan heikoilla jäillä. Jos minulla olisi vuokralaisena ministeri, antaisin asua halvalla. Entäs sinä?
Fyi fan!
Mistä tämä isopalkkainen suomenruåttalainen ministeri saisikaan tietää kuinka paljon asunnosta pitäisi maksaa vuokraa. Nämä politiikot ovat niin kauas etääntyneet todellisuudesta, etteivät tiedä miltä normaalilta ihmiseltä tuntuu. Tyypillistä öykkäröintiä RKP tyyliin! Fyi fan!
Pitäisikö keskittyä
Pitäisikö keskittyä olennaisempiin uutisiin? Mitä sitten jos joku maksaa vuokraa alle markkinahinna? Keneltä se on pois?
Keneltä se on pois
Se asunto on pois kaikilta muilta asunnonhakijoilta, jotka myös olisivat vuokranneet tuon kyseisen asunnon tuohon samaan vuokraan.
Keneltä pois?
Miten olisi lääketieteelliseltä tutkimukselta ja steinerpedagogiikalta?
ministerin halpa vuokra
jos joku saa jostakin syystä alle markkina hinnan vuokrata on se pois sekä kunnallis että valtion verotuksessa veron saajalta koska asunnon vuokratulo laskee.
Lisäksi siitä pitäisi vielä tulla saajalle verotettavaa etua josta peritään vero asian mukaisesti aina.
Kyllä jokaisella on varaa maksaa reilumpikin vuokra vaikka siten tukisi jonkun pieni palkkaisemman vuokraa..
vuokran suuruus
Se vuokra on aivan varmasti vuokralaisen ja vuokralleantajan välinen juttu. Siihen ei vaikuta millään tavoin kummankaan osapuolen yhteiskunnallinen asema.
t. vuokraaja sanan kaikissa merkityksissä
Eikä varmasti?
Kysyppä verottajalta voitko antaa vastikkeetta
asua jonkun ilman vuokraa sinun asunnossasi?
Pyytämättä ja yllättäen
moni vuokralainen jättää vuokran kokonaan maksamatta.
Ja moni maksaisi luonnossa
http://www.ess.fi/?article=249560
Eduskunnassa ei ole tietoa miten ihmiset elävät
Stefan on ilmi elävä esimerkki siitä, että kaikki
järjestyy suhteilla ja halvalla. Omistusasuminen on hyvin
tuettua eteenkin varakkaille, mutta pienipalkkainen
1300 e/kk:ssa maksaa nettopalkastaan 60% vuokran ei tukia.
Hävetkää päättäjät niin oikealla kun vasemmalla.
Korruptio on myös varastamista muilta.
Täältä saat kaavakkeen
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/140508144441PV?OpenDocument
Törkeydellä ei ole mitään rajaa
Kyseessä on selvä lahjus ja verotettava etuus. Verottaja asialle. Wallin eroa!
VEROTTAJA?
Tyytyy vain katselemaan ilman kannanottoja.
Eipä taida kiinostaa harmaa talous.
Taitaa nuo kytkennät olevan synnytyksessä
napanuoran katkaisuun.
Kyllä jos nyt järki voittaisi,
niin elinkeino ja ammatinharjoittamisen
kuuluvaan verotuskäytäntöön.
Tulot miinus menot ovat verotettavaa tuloa.
Heti käytäntöön, kuitit jollekkin
eduskunnan tilinpitotoimistolle.
Vastavuoroisesti?
Ja ministeri Wallin tekee vastavuoroisesti mitä säätiö haluaa?
Mikä on olennaista?
Se mitä vuokraa Wallin maksaa on tietysti Wallinin oma asia. Toinen asia on se, katsotaanko vuokrattomuus tai alhainen vuokra lahjonnaksi. Mitkä kytkökset Wallinilla on ko. säätiöön?
Seuraava järisyttävä poliitikon tekemä rikos
"Wallin osti alennusmargariinia Siwasta, vaikka köyhät näkevät nälkää". EROA VANHANEN!!!
vuokraajan oikeudet
Jos minä vuokraan tyttärelleni omistamani asunnon pelkän yhtiövastikkeen hinnalla, niin se on minun asiani ja sillä siisti.
Itseasiassa ei ole
Lähisukulaiselle saa tehdä kauppaa noin 20% markkinahintaa halvemmalla, muuten asia katsotaan lahjaksi ja siitä peritään lahjavero. Ja...ennenkuin tästä alkaa sota niin jokainen voi perehtyä lakitekstiin ja käytyihin oikeustapauksiin.
Sama on tuossa ministerin asunnossa. Mikäli vuokra on huomattavasti markkinahintaa halvempi, erotus katsotaan lahjaksi josta peritään asiaankuuluvat verot. Politikon ollessa kyseessä "lahja" muuttuu hyvin äkkiä "lahjus" muotoon.
Säätiö
Kyseessä on säätiö. Vuokra on vuokralaisen ja vuokaralle tarjoajan välinen asia. Tässä tapauksessa kysessä on säätiö, joka on vuokraajana. Säätiöillä on tiettyjä velvoitteita miten käyttävät esim. rahaa, koska mm. verokohtelu ei ole vastaava kuin vaikka osakeyhtiöllä, joka tarjoaa auntoja vuokralle.
Lahjontaa
Kyllä se on sinun asiasi, mutta jos esimerkiksi vuokraat sen virkamiehelle, johon sinulla on kytköksia esim yrityksen tai yhteisön kautta, voi sen helposti tulkita lahjukseksi.
Esim. yksi Helsingin sataman johtajista vuokrasi veneen edullisesti yritykseltä, johon satamalla on kytköksiä ja kenkää siitä seurasi suuren mediakohun kera
Kyllä mutta tässä
Kyllä mutta tässä kyseessä on yhteiskunnan päättäjä ja vuokraajana säätiö, jolloin tilanne on aivan eri.
Onko Wallin Gyllenbergin
Onko Wallin Gyllenbergin säätiön lapsi?
Onko sinun tyttäresi ministeri?
Onko Suomessa korruptiota?
Niin on. Samoinhan se on
Niin on.
Samoinhan se on ihan minun asiani, jos minä toimitan kaverini pihalle kasan lautaa ilmaiseksi.
Tässä on kuitenkin kyse ihan eri asiasta.
Asia muuttuu ihan muuksi, kun toiminnassa on mukana säätiöitä, suuria yrityksiä ja poliitikkoja.
Sitä sanotaan korruptioksi.
Tytär onkin eri asia
Ministeriltä voi vastikkeeksi edellyttää rahanarvoisia "palveluksia".
Vanha sanonta
"Ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa" (vai miten se oli?)
poliitikot irti arjesta
jep - maksavat mitä pyydetään ja muistavat sitten päätöksissään laulella sen lauluja joiden katon alla asuvat ?
ja lkenen leipää syövät - vai muistatteko kuinka poliitkoilla, jotka istuvat kahden suomessa ruuanjakelun hoitavien keskusliikkeiden hallituksissa, ruokalaskusta 15 % on - hmm - just sitä korruptiota,
jonka Transparency Internatonalkin bongasi .
ollaan muuten huonoimmin sijoittunut pohjoismaa läpinäkyvyydessä -
ja sen on saaneet aikaiseksi meidän nilkkidemokratian kansan ? edustajat .
Verotettavaa tuloa vai lahjus?
Stefan Wallin (rkp) ei siis tunne vuokratasoa Helsingissä. Tietääkö Walliin maidon litrahintaakaan tai mitään muutakaan tavallisen ihmisen arkeen kuuluvista menoista?
Ko. säätiö on varmasti osa Rkp:n ympärillä häärivää säätiöverkostoa. Missä määrin ne ohjailevat Rkp:n toimintaa?
Kuka Rkp:tä johtaa ja mistä Rkp:tä johdetaan?
Säätiölainsäädäntö laaditaan ja päätetään eduskunnassa jossa Wallin toimii. Wallin on kiitollisuuden velassa hyväntekijäänsä kohtaan. Miten se vaikuttaa lainsäädäntötyöhön? Hänethän on ostettu edulla joka vähintäänkin muistuttaa lahjomaa ellei ole verotettava asuntoetu.
Gyllenbergien säätiö on joka tapauksessa rikkonut omia sääntöjään.
RKP ja sen säätiöt
RKPtä lähellä olevien säätiöiden tarkoitus on ajaa suomenruotsalaisten asiaa. Ne eivät salaa tarkoitusperiään ja niihin rahansa lahjoittaneet ovat halunneet edistää juuri niitä asioita. Eivät säätiöt yleensä saa mitään avustuksia valtiolta vaan ovat yksityisten lahjoitusten ja oman sijoitusomaisuutensa varassa. Sijoitusten takana on usein suuria yrityksiä, mitkä työllistävät ja maksavat veroja. Eri asia ovat nämä asuntosäätiöt ja ammttiyhdistykset jotka toimivat verovaroilla.
Sikaflunssan tutkimuksesta tuokin on pois
Joku kirjoitti: "Mitä sitten jos joku maksaa vuokraa alle markkinahinna? Keneltä se on pois?"
..........................................................
Onhan se pois niiltä joiden piti saada säätiöltä tukea mm. lääketieteelliseen tutkimukseen.
Säätiöiden saamat tulot ovat yleensä verovapaita...
Säätiöiden toiminnan ylijäämä tulee käyttää yleishyödylliseen tarkoitukseen, jolloin valtiovalta on poikkeuksellisesti katsonut ettei tilikauden voittoa veroteta.
Tätä taustaa vastaan voidaan kysyä, onko markkinahintaa alemman vuokran periminen esim. ministeriltä yleishyödyllistä toimintaa? Tässä tilanteessa hyötyjiä ovat ministeri ja mahdollisesti myös säätiö sille tulevaisuudessa myönteisten päätösten muodossa.
HÄVIÄJIÄ ovat sen sijaan kiistatta säätiön avustusten saajat (esim. edullista asumista ruotsinkielisille taiteilijoille, apurahat tms.). Koska säätiölle jää kertymättä käyvän vuokratason mukaiset tulot, on säätiöllä vähemmän varoja tukea sääntöjensä mukaista toimintaa.
Tilannetta voidaan verrata esim. opiskelija-asuntosäätiöihin, jotka tarjoavat opiskelijoille alle markkinahintaista asumista. Opiskelijoiden tukeminen on yleisesti hyväksytty yleishyödylliseksi toiminnaksi.
Onko säätiön toiminnan mukaista tarjota edullisempaa asumista myös ministereille? Ymmärrän hyvin, että ruotsinkielisille taiteilijoille voidaan järjestää edullista asumista säätiön varoilla, mutta ministeritasoiselle vaikuttajalle edun myöntäminen ei voi olla yleishyödyllistä toimintaa.
Jos säätiön tehtävänä
Jos säätiön tehtävänä on tukea lääketieteellistä tutkimusta, sen pitää tukea lääketieteellistä tutkimusta eikä puoluejohtajien asumista.
Joko Gyllenbergin säätiö siis toimii oman peruskirjansa vastaisesti tai sitten se olettaa saavansa vastavuoroisesti hyötyä Wallinilta.
Korruptiota kumpikin.
Markkinahäiriö kaikkien vahinko
Vastaavia alihintaisia vuokria on paljon myös ns. tavallisten ihmisten vuokraamissa asunnoissa.
Nämä on kitkettävä heti pois ja nostettava vuokrat korkeimmalle mahdolliselle markkinatasolle. Yhdet eivät saa hyötyä toisten kustannuksella.
Jos vuokrien dumppaamista jatketaan, liikkuu ajan kuluessa valtava pääoma suoraan vuokranantajien taskuista niille jotka eivät sitä ansaitse.
Suomalaispoliitikkojen hyveet
"Minulla ei ole suoraan sanottuna aavistustakaan, mikä asunnon oikea markkinahinta olisi."
Onko tietämättömyys nykyään hyve?
Näin toimii "osuuskauppaväki"
Tämä on hieno esimerkki siitä, miten suomalainen korruptio hoidetaan. Alennuksina, jne... Ketkähän ovat tämänkin säätiön hallituksessa ja toimijoina? Ettei vain jotain ruåtsinkielisiä?
Kun asunto hoidetaan "väliläden kautta", ei synny verotettavaa luontoisetua. Ja jos joku vuoraan "alle torihintojen", on se vain vuokraajan tyhmyyttä. Vai onko? Olisiko kyseessä sittenkin lahja, josta olisi maksettava ainakin lahjaveroa?
Vieläkin pahempaa on, jos kyseessä onkin lahjus!
Tässä säätiön sivut
http://www.gyllenberg-foundation.fi/suomi/saatio
menettänyt?
"Lehden laskelmien mukaan säätiö on menettänyt vuosittain noin 770000 euroa pitämällä vuokria alhaisina."
Aika provosoivaa ja tarkoitushakuista tekstiä. Ei kai kukaan ole mitään menettänyt, vaan vuokralaisilta on jäänyt siirtämättä asunnonomistajan taskuun se, mikä näitä Helsingin kiskurihintoja noudattamalla olisi ehkä häneltä irronnut, jos omistaja olisi maan tavan mukaisesti noudattanut muiden kiristäjien linjaa.
Siinä koko juttu. Uutisankka taas kerran, jossa yritetään repiä skandaalia ja takoa kun vaalirahaskandaali on vielä kuumana.
"Aika provosoivaa ja
"Aika provosoivaa ja tarkoitushakuista tekstiä. Ei kai kukaan ole mitään menettänyt"
Tottakai on menettänyt.
Säätiön alkuperäiset perustajat ja lahjoittajat ovat nimenneet säätiön varallisuuden lääketieteen edistämiseen. Eivät poliitikoiden vuokratukeen.
Kyseessä on ilmeisesti säätiöiden varojen väärinkäyttö, lahjonta ja mahdollisesti veronkierto.
uskovaisista
Näin se taloususkonto toimii.
Ei mitään väliä sillä, että Helsingin vuokrahinnat ovat kohtuuttomat, kunhan markkinat saavat revittyä maksimaalista voittoa.
En mitenkään puolla poliitikkojen korruptiota, enkä varsinkaan RKP:läisten, mutta tuo voittojen repiminen ihmisten asumisesta saa hilseen nousemaan pintaan.
Riippumatta Wallinista tai muista poliitikoista, asumisen käyttäminen voiton maksimoimiseksi on moraalitonta, aivan yhtä moraalitonta kuin korruptio.
Saamatta jäänyttä tuloa
En sanoisi että kyseessä on varojen väärinkäyttö, vaan omaisuuden löperö hoito. Omaisuudesta olisi voitu saada parempi tuotto säätiön varsinaiseen tarkoitukseen.
Yhdeltä säätiöltä vuosittainen 'puoluetuki' 770 000 euroa!
Uutisteksti: "Gyllenbergin säätiön tulisi sääntöjensä mukaan tukea lääketieteellistä tutkimusta ja steinerpedagogiikkaa. Patentti- ja rekisterihallitus vaatii nyt säätiötä selvitystä vuokrista. Lehden laskelmien mukaan säätiö on menettänyt vuosittain noin 770000 euroa pitämällä vuokria alhaisina."
Kyseessähän on ilmeisesti täysin rkp-sisäsiittoinen korruptiojärjestelmä, jossa tämän 'mafiasuvun' toimijoita paapotaan loisimassa.
Säätiöt on todella syytä panna tehotutkintaan. Jos säätiön säädekirjan mukainen tarkoitus on 'tukea lääketieteellistä tutkimusta ja steinerpedagogiikkaa', on sen sitä tehtävä hankkimalla säätiöön lahjoitetuille varoille paras mahdollinen tuotto.
Kaikki muu säätiön toiminta on lainsäädännön vastaista.
Stefan Wallin on korruptiomaakarien todellisia syöttöporsaita. Hänhän sai (ilmeisesti ainoana rkp-laisena?) jo KMS-lahjusrahaakin 10 000 euroa.
Eli yhdeltä ainoalta rkp-kytkentäiseltä säätiöltä vuosittainen 'puoluetuki' omille on 770 000 euroa! Mikä on nimen omaan pois lääketieteelliseltä tutkimukselta ja steinerpedagogiikalta.
Rkp-laiset muodostavat suomalaisen taloudellispoliittisen eliitin mafiaperheiden kokonaisuudessa voimakkaimman mafiasuvun. Sen valta lonkeroituu kaikkialle.
Vaihtavat sääntöjä
Sensijaan, että tukisivat lääketiedettä, tukevat uusissa säännöissä edullista vuokra-asumista. Onko tämä tavoite? Kuka voittaa tai häviää?
Eli vuokraajana on RKP:ä
Eli vuokraajana on RKP:ä lähellä oleva säätiö joka vuokraa hyväveli järjestemän mukaan hyvätuloisille vaikuttajille ale hintaan...wallinkin nauttii varmasti eduskunnan kiinteähintaista asumumiskorvausta ja loputhan voi laittaa verottomana omaan taskuun...
juu ei meillä mitään korruptiota ole..
m.o.r.e. ~ m.o.p.e.
Me Olemme Poliittista Eliittiä.
Selitykset on vaan kun pikkukonnilta mut onneksi tuomioistuin hyviä veljiä tai veljien hyviä veljiä niin mikä vaan menee läpi.
Taas ja leikitään tyhmää
Taas ja leikitään tyhmää sekä tietämätöntä. Ihan tyypillistä korrup... siis maan tapaa.
Ei ole
Säätiön ohjesäännöstä poimittua:
"Apurahoja voidaan myöntää ainoastaan sellaiselle henkilölle, joka on suorittanut lääketieteen kandidaatin tutkinnon, vastaavan tutkinnon ulkomaisessa korkeakoulussa tai vastaavan luonnontieteellisen tutkinnon koti- tai ulkomaisessa korkeakoulussa."
"Apurahoja voidaan myöntää vain hakijoille, jotka tutkimustyössään ja opiskelussaan noudattavat Rudolf Steinerin viitoittamaa tieteellistä suuntausta."
Jo näillä kriteereillä (kriteereitä on muitakin) edes periaatteessa hakukelpoisten tutkijoiden määrä, uskallan veikata, on pyöreä nolla/hakukierros. Tässä suhteessa ei siis ole keneltäkään pois, jos rahaa livahtaakin ministerin taskuun.
Tuli pyytämättä
Edullinen vuokra-asunto tuli ministeri Wallinille ihan pyytämättä ja yllätyksenä.
Tulisipa minullekin!
kulttuurisukua ?
oon kimpassa rahakkaan suomruots vesan kanssa - jengi käy meillä kylillä ja me niillä - sitten tietävät, että oon tehnyt valtion varoin juttuja
- no nyt tuli k y s e l y että voisinko hekea fyrkkaa säätiöltä, joka pullistelee
varoissaan ja on lakisääteistä jakaa tukea
no enpä oo kiinnostunut , teen mitä teen ihan omaan piikkiin,
ja toivoisin, että joka jutussa, mikä julkaistaan / tuotetaan olisi kansimuoveissa
ihan selvät sponsorit - vois hypätä aina yli ihan siks kun ei diggaa -
periaatteesta -
kun tekijänä oon sitä mieltä, että kaikkinainen muu tuki kuin perustulo tappaa
sen ainoan hyvn motiivin - halun kertoa meistä ihmisistä .
Ostin perämoottorin
Ostin perämoottorin,maksoin mitä pyydettiin - 50 euroo.
Poliisi sanoi, että se on varastettu ja että minun olisi pitänyt tietää, ettei tuolla rahalla saa moottoria.
Minä sanoin, että ei minulla ole aavistustakaan perämoottorien hintatasosta.
Minut tuomittiin varastettuun tavaraaan ryhtymisestä.
Wallin, mihin voin valittaa - minähän en tiennyt hintatasoa,
maksoin vain sen, mitä pyydettiin !
Itkettää, mutta totta se on. Isosista mallia.
Jyrki Virolainen kirjoitti...
Pari kolme vuotta sitten KKO:n presidentin virasta eläkkeelle siirtynyt Leif Sevón ansaitsi viime vuonna 167 241 euroa. Olettaa sopii, että tuloista osa koostui välimiespalkkioista. Sevón toimi aika monta vuotta Suomen valitsemana EY-tuomioistuimen tuomarina, josta hän sai muhkean eläkkeen.
Leif Sevón tuli tunnetuksi mm. siitä, kun TV2:n Silminnäkijä-ohjelmassa kerrottiin 23.9.2004, että säätiö, jonka tarkoituksena oli auttaa pauvrex honteux eli "ujoja köyhiä", vuokrasi presidentti Sevónille 80 neliön suuruisen, mm. parvekkeella ja merinäköalalla varustetun asunnon "puoli ilmaiseksi". Vuokratalo, jonka väitettiin olleen huonokuntoinen, sijaitsee valtakunnan kalleimmalla asuntoalueella meren rannalla Helsingin Kaivopuistossa Klippania vastapäätä Ehrenströmintiellä. Asian tultua julkiseksi presidentti Sevónin väitettiin pakoilleen tiedotusvälineitä ja kieltäytyneen kommentoimasta asiaa (I-S 27.9.-04). Asiasta taidettiin tehdä jopa jokin selvityspyyntö, mutta se ei aiheuttanut toimenpiteitä; saahan sitä nyt asuinpaikkansa ja asuntonsa valita, Herra paratkoon! Ja hyvä vain, jos voi asua halvalla, kuten oikeusministeriön hallitusneuvos kommentoi tapausta lehdissä.
No, toivotaan, että presidentti Sevón olisi nyt löytänyt asunnon parempikuntoisesta talosta - rahasta se ei ainakaan näytä olevan kiinni.
Kyllä tätäkin säätiötä verovaroilla tuetaan!
Ei hätää. Verovaroilla tätäkin säätiötä tuetaa, jotta se voi majoittaa mionistereitä ilmaiseksi.
Joku järjestys se olla pitää!
Villa Gyllenbergin taidemuseo
Säätiö omistaa Gyllenbergin taidemuseon Kuusisaaressa. Olisi tietenkin kiinnostavaa tietää saako tämä yksityinen museo valtion tai kunnan tukea vai pärjääkö omillaan.
http://www.villagyllenberg.fi/fi/
Paljonkohan näitä säätiöitä on?
Huomautettakoon, että Signe och Ane Gyllenbergs stiftelse http://www.gyllenberg-foundation.fi/suomi/saatio ei toisaalta tuloja tarvitsekaan, mikä voidaan huomata tarkastelemalla poimintoja säätiön ohjesäännöstä:
"Apurahoja voidaan myöntää ainoastaan sellaiselle henkilölle, joka on suorittanut lääketieteen kandidaatin tutkinnon, vastaavan tutkinnon ulkomaisessa korkeakoulussa tai vastaavan luonnontieteellisen tutkinnon koti- tai ulkomaisessa korkeakoulussa."
"Apurahoja voidaan myöntää vain hakijoille, jotka tutkimustyössään ja opiskelussaan noudattavat Rudolf Steinerin viitoittamaa tieteellistä suuntausta."
Jo näillä kriteereillä (kriteereitä on lisäksi muitakin) edes periaatteessa hakukelpoisten tutkijoiden määrä, uskallan veikata, on pyöreä nolla/hakukierros. (Tässä mielessä vaikuttaisi siltä ettei ole keneltäkään pois, jos rahaa vähän livahtaakin ministerin taskuun.)
Säätiö kuitenkin ilmoittaa, että jakosumma on ollut 2 milj. euroa vuosille 2008 - 2009, mikä ei tosiaankaan ole ihan vähän.
Läpinäkyvyyden kannalta on hyvin outoa, että apurahan saajia ei ole sivuilla julkistettu, mikä kyllä poikkeaa yleisestä, muiden tiedettä tukevien säätiöiden noudattamasta hyvästä tavasta. Toisaalta se on aika ymmärrettävää: kuka hullu haluaisi identifioitua steinerilaiseksi lääke- tai luonnontieteilijäksi. Voidaankin itse asiassa uumoilla, että rahaa ei de facto jaeta ohjesääntöä noudattaen, vaan joillain muilla perusteilla - ja tässäpä saattaisi apurahansaajien nimilista paljastaa jotain noista ohjesääntöön perustumattomista kriteereistä. Yhtä kaikki, jos saajissa on ei-steinerilaisia, niin säätiölakia lie (taas kerran) rikotun.
Lisäksi on muuten erittäin mielenkiintoista, että ohjesäännössä mainitaan seuraavaa: "Menestyväksi tutkijaksi osoittautuvalle apurahan saajalle voidaan myöntää uusia apurahoja. Tutkimustyöhön suunnatun tuen tulee olla riittävän mittava ja mielellään tähdätä siihen, että apurahan saaja saa keskittyä tutkimustyöhönsä ilman taloudellisia huolia usean vuoden ajan."
Palan halusta saada tietää mahtaakohan olla olemassa joku tällainen ns. menestyvä tutkija, joka on päässyt suorittamaan tutkimuksiaan tämän "riittävän mittavan" apurahan turvin "usean vuoden ajaksi."
Avoimuus on vapaaehtoista
Niin no, juridiselta kannalta yksityisten säätiöiden ei tarvitse julkaista apurahan saajien nimiä. Avoimuus olisi tietenkin suotavaa mutta valitettavasti se on vapaaehtoista.
Googlaamalla selvisi aika helposti, että säätiö on tukenut esim. Henrik Enckellin Kuopion yliopistolle tekemää tohtorinväitöskirjaa ”Metaphor and the Psychodynamic Functions of the Mind” (2002).
http://www.uku.fi/vaitokset/2002/ISBN951-781-865-3henckell.htm
Muita säätiön ympärillä pörrääviä proffia (säätiön hallituksen jäseniä?) ovat muun muassa Tom Pettersson, Mikael Knip ja Per-Henrik Groop.
Korruptiota
Täysin verrattavissa rahan antamiseen. Roisto linnaan!
Mitä tuetaan?
Villakoiran ydin tässä on siinä, ketä tai mitä tuetaan? Säätiön säännöissä määritellään sen tarkoitukseksi lääketieteteellisen tutkimuksen ja steinerpedagogiikan tukeminen. Se ei tarkoita kenenkään asumisen tukemista.
Tarkoituksiinsa säätiö käyttää myös niitä varoja, joista asunnoista kertyy. Nyt on kertynyt 770000 euroa vähemmän vuodessa. Tämä on käytetty asukkaiden tukemiseen. Ja asuntoja ei vuokrata kenelle tahansa tahvanaiselle tai tuppuraiselle.
Säätiö on toiminut virheellisesti noudattaen maan tapaa. Ei ole salaisuus(Wallinillekaan), että asunnot ovat "niitä asuntoja". Ei niitä kuka vaan saa.
Tämä on tätä meikäläistä korruptiota.
Oma kiintiö on jätte kiva
Ja jos käräjille mennään, niin kyllä tälle kiintiöministerille joku kiintiötuomari löytyy asiaa ratkaisemaan.
Käypä vuokra
Tässä on auennut Pandoran lipas. Parempi valtakoneiston kannalta ettei olisi auennut. Onneksi asianomainen pystyy maksamaan markkinavuokrankin. Kyseessähän ei ole yksinhuoltaja tai lomansa Thaimaassa viettävästä vähätuloisesta.
Mikähän mahtaa olla yleishyödyllisen säätiön verokohtelu? Vääristääkö kilpailua?
Gyllenberg
Tanka ja KKalevi ovat kärryillä...Jatkoa luvassa
Säätiö ei maksa veroa
Säätiö ei maksa veroa koska on yleishyödyllinen - pois yhteisestä kassasta, tasa-arvoisuusperiaate.
Säätiöt eivät maksa veroa, koska lupautuneet "auttamaan köyhiä, lääketiedettä yms." Säätiö käyttääkin varansa poliitikkojen tukemiseen, jotka tekevät vastapalveluksia säätiötä lähellä oleville tahoille, esim. kansalaisille huono laki sijoituspankkien hyväksi. Suomessa saa sijoittaa omaeläkkeeseen vain näiden rahastojen kautta.
Onpas tässä taas erikoista keskustelua
Minulla kun on aina ollut tapana maksaa vuokraa kaksi kertaa pyydetyn verran. Ja kioskilla maksan aina viiskymppisellä ja sanon tädille, että yhtiö voi pitää loput ellei hän itse satu tarvitsemaan. Oikeasti mitä tuohon voi muuta sanoa, kuin että on maksanut sen mitä pyydettiin. "Ei käy, menen etsimään kallimman tajouksen", vai?
Maksoin mitä pyydettiin
Stefan Wallin (rkp) ei joko tunne Helsingin vuokratasoa tai toimiin maan tavan mukaan, aseman suomia mahdollisuuksia käytetään sumeilematta hyväksi. Lahjomakin varmaan otettaisiin vastaan, jos vain tarjottaisiin. Tässä vuokra-asiassa ollaan jo lähellä. Puuttuu vain, että Wallin on jakanut valtiontukia säätiölle.
Onko tää uutinen joku
Onko tää uutinen joku vitsi ? Nyt loppuu se salkkarien katsominen ja sieltä niiden ideoiden ottaminen uutisaiheiksi!
mietittiin tossa
mietittiin tossa iltaa istuessa enemmänkin perusjuttuja .
asunto, safka, muksujen menot - että otettaisiinko vastaan fyrkkaa / etuja
ihan ilmasta - anomalla sieltä sun täältä ?
niin ei - kaikki halutaan tehdä joko ansioilla tai sitten kaikille samalla
perustulolla, mutta ei niin että joku "taho" kustantaa tekemisen ja elämisen -
kun se "taho" kuitenkin vaikuttaa ---
ihan tarkkaan ottaen jokainen ihminen tekee omansa näköistä työtä - palkka tulee siitä eikä jostain armosta ulkopuolelta -
kamalinta maailmassa on hyväntekijät - katsokaa vaikka afrikkaa -
eihän löysä raha sijoita paikalliseen "järjestykseen" kun kalasnikoveja ja rahaa- sillä ambitioilla, että koht puoliin tää tulee takaisin ...
tuleeko ?
Jutta on papukaija
kun toisti kiitoksensa neljä kertaa saman lähetyksen aikana. Mitä on tämä Börje? toisti tuon "maksoin mitä pyydettiin" about 12 kertaa samalle haastattelijalle, mitä sitten muille? ankkalammikko?jaa no ankat ei taida osata puhua...eläinkaupan lintuosaston kirkkoherra? kaikkien kottaraisten äiti? ihmettelempä vaan.
Jos asunnossa olisi asunut känsäkoura
Media huutaisi riistovuokraa perivästä upporikkaasta ruotsalaissäätiöstä. Eiköhän tämänkin tunnekuohun takana ole ruotsalaisviha?
Monet ei-hesalaiset kansanedustajat asuvat aivan "ilmaiseksi" tuttavan asunnossa.